Vakuutuksista...

Huomasin että pari sivua taaksepäin olikin vähän keskustelua aiheesta, mutta silti.
Kohta kuluu aika umpeen jos aiomme ottaa vauvalle vakuutuksen ennen syntymää.

Mutta kun ei tiedä ottaakko vaiko ei!?

Järki sanoo että pitäisi ottaa kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu...Mutta sitten kun se onkin turha niin rahat hyppii kankkulan kaivoon.
Kuulemma esim. korvatulehduskierteeseen harva alee 1-vuotias sairastuu joten eikös se vakuutus ole alkuun aika turha jos nyt mitään sairautta tai muuta syntymässä todeta?

Mä olen tän asian kanssa pihalla kuin lumiukko...Eikä helpota kun pitäisi eri yhtiöiden vakuutuksia vertailla.

Huh huh.
4455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä ne korvatulehdukset voi terveyskeskuksessakin hoidattaa. Ainakin Helsingissä Lastenklinikan tk-päivystys on ihan ilmaistakin.

Äänestä

vakuutuksia joka otetaan ennen syntymää. Useimmista vakuutusyhtiöistä sitä ei enää edes saa. Tapiolassa ainakin on, mutta jos sieltä ei ole kotivakuutusta maksut on todella huikeat. Itse päädyin siihen etten aio vakuutusta ottaa.

Äänestä

Hei,

kuulin vastikään malliesimerkin siitä, milloin etukäteen otettu vakuutus on kannattanut: synnytyksessä vauvan olkapäähän tuli vamma ja sitä piti hoidattaa myös fysioterapiassa.

Itse kyllä pidin vakuutuksen ottoa itsestään selvänä. Kyllähän terveyskeskuksen kauttakin saa hoitoa, mutta jonot ovat pitkät eikä lääkäriä voi valita, jos ei oikein tule lääkärin kanssa toimeen. Ja erikoishoitoja vaikeampi saada. Mutta kieltämättä aika kalliitahan ne ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vielä kerran kirjoitti:

Huomasin että pari sivua taaksepäin olikin vähän keskustelua aiheesta, mutta silti.
Kohta kuluu aika umpeen jos aiomme ottaa vauvalle vakuutuksen ennen syntymää.

Mutta kun ei tiedä ottaakko vaiko ei!?

Järki sanoo että pitäisi ottaa kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu...Mutta sitten kun se onkin turha niin rahat hyppii kankkulan kaivoon.
Kuulemma esim. korvatulehduskierteeseen harva alee 1-vuotias sairastuu joten eikös se vakuutus ole alkuun aika turha jos nyt mitään sairautta tai muuta syntymässä todeta?

Mä olen tän asian kanssa pihalla kuin lumiukko...Eikä helpota kun pitäisi eri yhtiöiden vakuutuksia vertailla.

Huh huh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu