Rahan valta

Me tavalliset kansalaiset olemme todellakin miltei täysin voimattomia elottoman byrokratian ja sen mielettömien säädösten edessä, emmekä voi taistella hallinnon ja liikeyritysten harvainvaltaa vastaan, joka riistää meitä rahan nimissä, imee meidän voimavaramme ja luovuutemme kuiviin, tuhoaa metsämme ja mädättää meidän peltomme ja ulostaa myrkyllisiä jätteitään meidän jokiimme ja tekee tämän ainoastaan elottoman rahan vuoksi.

Monet ihmiset elävät edelleenkin vapauden myytin katveessa, mutta he eivät ole vapaita, sillä rahan väkivalta kahlehtii heitä.
Uskoisin , että monet ökyrikkaat ja itsekkäät yritysjohtajat elävät jopa rakkauden myytin katveessa, mutta eivät tunne itseään rakastettavan.
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

maapalloamme vastaan on aloitettu salamasota. Sen ekologisia järjestelmiä tuhotaan taloudellisen hyödyn nimissä. Planeetan elämää ylläpitävät voimat ovat uhattuina. Maapallon ilmastoa muutetaan, valtameriä myrkytetään, otsonikerroksia revitään riekaleiksi, ja samaan aikaan maankamaraa valellaan happosateilla ja radioaktiivisilla laskeumilla, se hukutetaan syöpää aiheuttaviin tuholaismyrkkyihin.

Elämä maapallollamme on tänä päivänä kriittisemmin uhattuna kuin milloinkaan aiemmin sen neljän ja puolen miljardin vuoden aikana. Milloinkaan aikaisemmin ei maapallon biodiversiteetti ole kaventunut yhtä dramaattisesti kuin nyt --- ei edes 65 miljoonaa vuotta sitten liitukauden lopulla, jolloin dinosaurukset olivat kuolemassa sukupuuttoon.

Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana maapallon lajeista katoaa kolmannes!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Mutta minkäs teet? Ei siinä saa kuin korkeintaan pampusta tai mellakkakilven kulmasta päähänsä jos yrittää saada sanan kuulumaan oikeille ihmisille.

    Äänestä

  • Permikauden lopussa tapahtunut sukupuuttoaaltoa on tähän mennesä historian pahin, 95% lajeista hävisi. Vielä ei olla tähän ylletty, mutta nykyisellä vauhdilla ja etenkin sen alati kiihtyessä saavutamme kohta sukupuuttoaaltojen ykkössijan. Ponnistukset jatkuvat...

    Äänestä

Olen käsitellyt aihetta toisessa keskustelukategoriassa (Globalisaatio, Suomi24 keskustelu)

Viimeiset reilu sata vuotta on ollut suurta kehitystä ihmiskunnan historiassa. Helpottaakseen elämäänsä ihminen on ottanut yhä enemmän uusia raaka-aineita ja energialähteitä käyttöönsä ja valmistanut valtavat määrät erilaisia tuotteita ja hyödykkeitä kulutukseen. Kulutus on samalla kasvanut, mikä on ollut ehdoton edellytys jatkuvalle talouskasvulle. Kulutuksen kasvu on puolestaan johtanut saastumiseen ja luonnon pahoinvointiin. Nykyään uusiutuvien luonnonvarojen käyttö ylittää jo maapallon biologisen tuotantokyvyn. Tämänkaltaisella teollisella ja taloudellisella toiminnallamme vaurioitamme ympäristöämme maailmanlaajuisesti ennen näkemättömällä tavalla. Kukaan ei pysty enää sanomaan kuinka kauan ympäristömme kestää.

Loput kirjoituksestani:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000008738664

EI HYVÄLTÄ NÄYTÄ!

vinsentti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalervo, kirjoitti:

Me tavalliset kansalaiset olemme todellakin miltei täysin voimattomia elottoman byrokratian ja sen mielettömien säädösten edessä, emmekä voi taistella hallinnon ja liikeyritysten harvainvaltaa vastaan, joka riistää meitä rahan nimissä, imee meidän voimavaramme ja luovuutemme kuiviin, tuhoaa metsämme ja mädättää meidän peltomme ja ulostaa myrkyllisiä jätteitään meidän jokiimme ja tekee tämän ainoastaan elottoman rahan vuoksi.

Monet ihmiset elävät edelleenkin vapauden myytin katveessa, mutta he eivät ole vapaita, sillä rahan väkivalta kahlehtii heitä.
Uskoisin , että monet ökyrikkaat ja itsekkäät yritysjohtajat elävät jopa rakkauden myytin katveessa, mutta eivät tunne itseään rakastettavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu