työ ja odotus

Eikös olekin näin, että työnantaja EI saa kysyä työntekijältä työsuhdetta jatkaessaan (tai vakinaistaessa) suoraa kysymystä, oletko raskaana? Tai edes epäsuoraa? Jos raskaus on aivan alussa, ei varmaankaan ole mitään velvollisuutta vastata moisiin kysymyksiin?
2585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä hemmetissä tunnusta, jos oot raskaana ja aiot saada vakituisen paikan. Itselleni on jo kahdesti - IHAN TOTTA!!! käynyt opetusalalla niin, ettei työsuhdettani jatkettu raskauden takia. Kerran olen vienyt asian oikeuteen, muttei paljoa kannattanut, marginaaliset korvaukset ja jumalaton vaiva. Asiaa ei saa kysyä eikä siihen tartte ainakaan vastata!

Äänestä

Minun työnantajani kysyi haastattelussa perheenlisäyssuunnitelmista. Olin silloin alkuvaiheessa raskaana. Sanoin, että toistaiseksi ei ole perheenlisäyssuunnitelmia eli valehtelin. Raskaudesta kerroin vasta siinä vaiheessa kun se alkoi näkyä (onneksi on peittävät työvaatteet).
Eipä siitä mitään ongelmia tullut, ainakin kulissit työnantaja piti kunnossa. Nyt olen äitiyslomalla ja kohta pitäisi palata töihin. Saa nähdä minkälainen työnkuva minua odottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensikertalainen kirjoitti:

Eikös olekin näin, että työnantaja EI saa kysyä työntekijältä työsuhdetta jatkaessaan (tai vakinaistaessa) suoraa kysymystä, oletko raskaana? Tai edes epäsuoraa? Jos raskaus on aivan alussa, ei varmaankaan ole mitään velvollisuutta vastata moisiin kysymyksiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu