Hyvät ihmiset!
Olen mukana työryhmässä, jonka tehtävänä on laatia kriteerit hyvälle kodin ja koulun yhteistyölle.
Olisin kiitollinen kaikista ajatuksista, joita tällä foorumilla liikkuvilla on kahdesta seuraavasta kysymyksestä:
1. Miksi kodin ja koulun pitäisi tehdä yhteistyötä?
2. Millaista on riittävän hyvä yhteistyö?
Martti Hellström
rehtori, KT
Olen mukana työryhmässä, jonka tehtävänä on laatia kriteerit hyvälle kodin ja koulun yhteistyölle.
Olisin kiitollinen kaikista ajatuksista, joita tällä foorumilla liikkuvilla on kahdesta seuraavasta kysymyksestä:
1. Miksi kodin ja koulun pitäisi tehdä yhteistyötä?
2. Millaista on riittävän hyvä yhteistyö?
Martti Hellström
rehtori, KT
Vastaukset 18
Vanhimmat
1. Kodin ja koulun olisi hyvä tehdä yhteistyötä, jotta lapsi viihtyisi koulussa ja opettaja pystyisi opettamaan lasta ottaen huomioon myös kodin tuomat edut / haitat.
2. Opettajan ja kodin viestittely pitäisi olla tiivistä; joko sähköpostitse, reissuvihkolla tai puhelimitse. Tapaamisia voisi olla enemmän (vanhemmatope), juttelutuokiot on tärkeitä, kahdenkeskiset.
Mielipiteeni eivät ole mitenkään mullistavia, tai uusia; mutta uskon että tämän kautta yhteistyö on parasta kehittää.
Kolminaisuus Ope - Oppilas - Koti
Kiitos ajatuksista.
Moni näkee asian juuri samoin: siis niin, että kodin ja koulun yhteistyössä on nimenomaan kysymys oman lapsen opiskeluun liittyvästä tiedonkulusta.
Mutta, eikös koulu ole joukkulaji? Onko meidän ajattelutavassamme tavallaan klappia? Pidämmekö itsestään selvyytenä - ehkä tietämättämme- että opettaja on yksilöurhelijan valmentaja?
Omat lapseni ovat pelanneet jalkapalloa, ja kentän reunalla oppi, että valmentaja ei tee ratkaisujaan yhden pelaajan tarpeista vaan hän ohjaa peliä kokonaisuutena. Myös vanhempien ja seuran suhde oli ryhmäsuhde. Loimme yhdessä edellytyksiä jokaisen lapselle nauttia futiksesta.
Olisiko koulussa pikemminkin kysymys tämänkaltaisesta toiminnasta. Tunnilla toki opettaja opettaa, mutta hän opettaa yhtä aikaa jopa 32 lasta. Hän ei valmenna jokaista erikseen. Hän valmentaa koko luokkaa.
Jokainen meistä tietää ja muistaa, kuinka suuri merkitys lapselle on luokalla, siis sillä keitä muita lapsia luokassa on. Muut lapset ovat oleellinen osa opetusta- kun asiat sujuvat hyvin. Samoin kuin futisjoukkueessa he harjoittelevat yhdessä ja auttavat toisiaan.
Lasten keskinäisillä suhteilla: ilmapiirilla, me-hengellä on suuri merkitys jokaisen oppilaan oppimiseen. Sen tukemiseksi tarvitaan luokan vanhempien keskinäistä vuorovaikutusta.
Kysynkin Sinulta ( ja toki muilta):tavoitammeko oleellisen, jos kodin ja koulun yhteistyössa rajaudutaan vain oman lapsen asioihin. Menetämmeklö jotain hyvin tärkeää, jolle yhteistyössä oteta lapsen luokan yhteisöllisyyttä vakavasti.
MH
Ensisijainen tehtävä on tukea yksittäistä oppilasta mahdollisimman hyvin. Tukeminen tapahtuu opettajan toimesta, suuri vastuu on kotikasvatuksella.
Opettaja on ryhmänjohtaja. Oppilaan vanhemmat ovat oman lapsensa "johtajia". Oppilaan vanhempien tulee ottaa huomioon, että lapsi on ryhmässä. Opettajan tulee kohdella oppilaita tasa-arvoisesti Kodin antamien avujen perusteella.
VanhempainIllat ja VanhempainYhteistyö on tavallaan eri juttu. On aikamoista olettaa, että kodin ja koulun yhteistyöhön kuuluisi myös Ryhmä nimeltä "oppilaiden vanhemmat", joilla olisi yhteneväiset säännöt ja suhde toisiinsa.
Tottahan toki, ryhmänjohtaja valmentaa koko luokkaa. Enpä sitä kyseenalaista millään tavalla. Luokan ope on koko luokan Opettaja.
Se miten lapsi suhtautuu luokkatovereihinsa ei minun mielestä riipu kodin ja koulun yhteistyöstä, eikä ole riippuvainen sen muodoista.
Tämä liittyy taasen Vanhempien keskinäiseen kanssakäymiseen selkeästi.
Emme voi koskaan olettaa, että luokan vanhemmat tulisivat osallistumaan yhteiseen päätöksen tekoon tai suunnitteluun.
Sitä paitsi, miksi nämä tapaamiset tapahtuvat aina erikseen ?? Miksi ope tapaa vanhemmat ilman lasta, ikään kuin "selän Takana" ?? Miksi vanhemmat tapaavat open aikuisten kesken ??
Missä on yhteiset keskustelut ??
Mihin lapsetkin omalta osaltaan osallistuisivat mielipiteineen ??
Heistähän tässä on kyse, eikä aikuisten mielipiteistä, miten lapsia kasvatetaan ja koulutetaan :D
Tottakai, olen ehdottomasti sitä mieltä, että Opettajan on otettava koko luokka huomioon.
Vanhempien kasvatusVastuu kohdistuu vain omaan lapseen, vastuu yhteistyöhön vain oman lapsen osalta; muut lapset vapaaValinnaisia.
*KeskusTelleN*
Kiitos vielä mainioista ajatuksista. Työryhmässä on samoin herätty pohtimaan lapsen oikeutta olla yhteistyön osapuoli.
Suostuisitko vielä pohtimaan sitä ryhmäasiaa?
Otan esimerkin: Lapsella on synttärit. Yli puolet luokasta kutsutaan. Näetkö, että tällä voisi olla vaikutusta luokan tilanteeseen.
Ajattelen itse, että on tosi paljon sellaisia asioita, joiden suhteen vanhempien olisi hyvä sopia yhteisistä käytänteistä, koska heidän lapsensa tulevat elämään pysyvässä ryhmässä usein jopa kuusi vuotta.
MH
Minä rakastan Keskusteluja.
Suostun toki yhteistyöhön virtuaalisesti :D Kiitän kunniasta :D
Esimerkkiisi viitaten; Harvoin lapsella on mahdollisuus kutsua puolta luokkaa synttäreille. Katsoisin, että tuo on poikkeustapaus.
Toiset lapset saavat kutsua muutaman, toiset vanhemmat suostuvat näihin hampurilais¨Synttäreihin jne.
Kyllä olet oikeassa, Vanhempien Kesken pitäisi olla yhteistyötä. Lapset ovat toisinaan vain "pelinappuloita" aikuisten välillä. Lasten vanhemmat eivät tunne toisiaan, silti ottavat kantaa toisiinsa, elämäntapoihin ja päiväjärjestykseen.
Se olisi ihanneTapaus, jos sama Ope olisikin 6 vuotta lapsella. Silloin syntyisi yhteisöllisyyttä ja kehittävää ryhmätyöskentelyä.
-Nyt olen jotenkin aistivinani, että keskustelumme aihe onkin, että koululaitos ja opettajat haluavat Vanhempien tutustuvan toisiinsa,
-eikä niinkään että Koulu ja Koti olisivat yhteistyössä-... vai käsitinkö väärin :D
- Vai olisiko Koulu se ylläpitävä elin; kokoonkutsuva :D
Keskustelen mielelläni kanssasi.
Kysyt niin suoraan, että on pakko vastata, vaikka se voi pilata muilta halun löytää parempi vastaus:
Mikä tekee yhteistyöstä yhteistyötä? Eikö se ole yhteinen päämäärä ja työnjako?
Mikä on kodin ja koulun yhteistyön päämäärä?
Onko se yhden lapsen hyvinvointi vai mahdollisimman monen lapsen hyvinvointi?
Jos se on mahdollisimman monen lapsen hyvinvointi, hoituuko se niin, että kukin vanhempi hoitaa oman lapsensa asiat? Vai tuoko se tosiasia, että opetus järjestetään ryhmämuotoisesti uusia haasteita. Esim. sen, että jotta lapset tukisivat toisiaan koulunkäynnissä, tarvitaan vanhempia mukaan ja tutustumaan toisiinsa. Ts. koulun tehtävä olisi saattaa saman luokan vanhemmat yhteen sopimaan sellaisista toiminnan pelisäännöistä, joilla on yhteys kaikkien lasten hyvinvointiin.
Tätä kysyn.
MH
Miten otetaan huomioon, etteivät kaikki vanhemmat halua tulla yhteistyökuvioihin mukaan ?
Aina on perheitä, jotka eivät osallistu.
Mitä tapahtuu heidän lapsilleen?
Miten nämä perheet saataisiin yhteistyöhön mukaan?
Erottuvatkos he porukasta, jos vanhemmat eivät osallistu ? Miten muut vanhemmat suhtautuvat sellaiseen ?
Koko Luokan hyvinvointi on Tietty Tavoite. Tässä pätee sääntö kuten kotonakin; ryhmä on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Ja jos vertais vielä kotiSääntöjä;
Oppilaan turvallisuus ja hyvinvointi on Opettajan suhde Lapsen koteihin :D
Nyt tulee mieleen oma kouluaika, omat ryhmät, omat opettajat. Olen syntynyt 1961; Ei minulla ollut koskaan kotiin viemisinä vanhempainillan lappuja, ei leirikouluja, ei bulliksia; ei vanhempaintoimikunta ilmoituksia tai tapahtumia.
Opettajat ja koululaitos hoitivat opetuksen, vanhemmat kotikasvatuksen. Lapset solmivat ystävyyssuhteita, miten muistelen kaiken sujuneen ihan hyvin ilman yhteistyötäkin, vai muistanko väärin!?!
Sanoit kauniisti : "#Lasten tukevan Toisiaan#"
Tunnen olevani nyt etuoikeutetussa asemassa; Minun tyttäreni on ollut saman opettajan "hyvässä"hoidossa" 6 vuotta, ensi vuonna siirtyy yläasteelle. Heidän luokkansa on sosiaalinen, auttavainen, oppivainen; ts. kehittynyt vuosien varrella hyvään yhteistyöhön.
Olen hyvin ylpeä tyttäreni Opesta.
Kiitollisuuttani en ole omasta mielestäni osoittanut Hänelle henkilökohtaisesti tarpeeksi,
mutta luulen, että koko luokan palaute ja tyttäreni oma käytös palkitsee häntä yllin kyllin.
Tästä Koululaisten Vanhempien yhteensaattamisesta tulee kova projekti;/ Miten se ei kaadu vain pienen ryhmän harteille ;/ Miten voidaan vaikuttaa siihen, että jokainen lapsi on edustettuna, kun otetaan kantaa Koulun ja Kodin yhteistyöhön,, eli vanhempien keskinäiseen yhteistyöhön :D
hmm...erikoinen foorumi selvitellä kyseisen työryhmän puitteissa tätä asiaa sinulla.
Eikö olisi hedelmällisempää suorittaa kysely jonkun kunnon otannan perusteella valittujen oppilaiden vanhemmilla. Tällöin vastauksilla olisi jotakin relevanssiakin?
Hei
Ehkä tätä toimintapaa todellakin tätytyy vähän selitellä. Tavallisesti työryhmäiin suodattuu hierarkisesti sellaisia henkilöitä ja sellaisia mielipiteitä, että kosketus todellisuuteen onnistutaan tyystin kadottamaan.
Minulla on 90-luvusta Freenetin vastaavista keskustelufoorumeista valtavan lämpimiä muistoja. Vapaalla epämuodollisella foorumilla törmäsi uusiin, raikkaisiin ns. tyhmiin kysymyksiin ja ajatuksiin. Niistä kasoi usein ihan uutta.
MH
1. Kodin ja koulun pitäisi tehdä yhteistyötä, jotta lasta voitaisiin tukea mahdollisimman yksilöllisesti. Opettajan tulisi tuntea lapsen kotiolot, jotta hän voisi tukea lasta silloinkin kun tuki kotoa ei ole niin vankkaa.
2. Riittävän hyvää yhteistyö on silloin, kun lapsi voi hyvin: ei häiriköi, ei lintsaa ja hänellä on kavereita.
- Opettajan on hyvä tietää vanhemmilta esim. mikäli lapsella ei ole niitä "bestiksiä" samalla luokalla. Näin saadaan selville todelliset yksinäiset. Monilla kun on ylemmillä tai alemmilla luokilla ne pääsääntöiset kaverit, ja luokkatoverit ovat vain "pakollinen osa koulua".
Noihin esittämiisi ajatuksiin vanhempien ryhmätyöstä oppilaiden eteen:
En näe että on mitään syytä vetää vanhempia moiseen mukaan. Ei koulu kuitenkaan ole elämässä pääasia, ei lapselle eikä etenkään lasten vanhemmille. Monet lapset saavat elämänsä sisällön kotielämän ohella harrastuksista. Koulun roolia on turha heille entisestään tyrkyttää.
Eri asia on sitten harrastuksen ohjaajat: talkoomeininki varmasti onnistuu esim. mainitsemillasi jalkapalloharrastajilla, koska heillä on lähtökohtaisesti enemmän yhteistä keskenään.
Mutta juuri ne eniten tukea tarvitsevat vanhemmat jäävät tällöin syrjään, eivät he halua tuoda itseään ongelminensa esiin.
Mun henk.koht. mielipide on se, että opettajan on otettava selvää lapsen kotioloista ja vanhemman oltava kiinnostuneita lapsen edistymisestä.
On kuitenkin monia vanhempia jotka eivät ole roolinsa tasalla, ja tässä kohtaa jää opettajalle suuri vastuu lapsen tukemisessa. Tätä vastuuta ei saa kaihtaa.
Itse olen ikuisesti katkera omille yläasteen opettajilleni siitä, että erästä luokkani tyttöä ei tuettu vaikka hänen kotiolonsa tiedettiin. Vanhemmat olivat alkoholisteja ja lain kanssa tekemisissä säännöllisesti. Tyttö lintsasi koulusta ja opettajat kohauttelivat olkiaan. Helpompaa oli sivuuttaa asia kuin kohdata se. Tämä tyttö tuli teininä äidiksi, nyt hänellä on jo 4 lasta jotka kärsivät alkoholioireyhtymästä. Ei tämä ole kohtaloa, tämä on mallioppimista! Tämäkin 4 lapsen tuhoisa tulevaisuus olisi voitu estää kun edes jonkinmoista valistusta ja huolenpitoa olisi ollut tarjolla.
Toivottavasti nämä mietteet tarjoavat uutta näkökulmaa :)
Pysäyttäviä ajatuksia. Elämme ilmeisesti niin itsestäänselvästi yksilökeskeistä aikaa, että ajatus yhteisöllisestä vanhempien yhteistyöstä tuntuu jopa oudolta ja se torjutaan täällä- ja monella muullakin foorumilla.
Kuitenkin monessa koulussa on hienoja kokemuksia juuri sellaisista toimintatavoista, joissa esim. luokan yhteysvanhemmiksi vuodeksi kerrallaan ryhtyneet vanhemmat ovat voineet osaltaan olla aikuisia myös niille lapsille, joiden vanhemmista siihen ei
eri syistä ole.
MH
Minä en torjunut yhteistyötä.
Olin mielestäni sillä kantilla, että se on haave.
Kaikkia vanhempia ei millään saa siihen mukaan.
Minun mielestä yhteistyötä on pakko olla.
Minun henkilökohtainen mielipiteeni "muiden lapsista" on
1. Heidän vanhempansa kasvattavat heidät
2. Minulla ei ole oikeutta arwostella heitä ennenkuin huomaan jotain "laitonta", "väärää"
3. Nykyajan vanhemmat saattavat kokea yhteistyön tunkeiluna (kuten ennenkin)
Silti, uskon lauseeseen it takes a village to race one child.
Ja kylässä on pakko olla yhdistävänä tekijänä koulu ja sen opet.
on ainakin minun nähdäkseni se, että se helposti hukuttaa opettajan koko ajan. Ainakin minun kävi sääliksi omien lasteni opettajia, kun näki kuinka jotkut vanhemmat asettivat opettajalle ja yhteistyölle sellaisia paineita, etteivät kaikki opettajat niitä enää jaksaneet.
Meidän vanhempien tulisi muistaa, että opettaja on kuitenkin koulussa vain työssä ja hänkin tarvitsee vapaa-aikaa ja aikaa olla ihan vain oman perheensä parissa. Annetaan opettajien hoitaa se opettaminen siellä koulussa ja kasvatetaan me vanhemmat lapsemme muuna aikana ihan itse.
Esimerkiksi vaatimus, että opettajan tulisi tuntea lapsen kotiolot, on täysin kohtuuton kun lapsia saattaa olla jopa kolmekymmentä samassa luokassa. Ja jos vanhemmat eivät ole roolinsa tasalla, niin ei missään nimessä ole opettajan tehtävä toimia sijaisvanhempana lapselle.
Olen samaa mieltä siitä, että opettajan opetusvelvollisuus ajoittuu vain kouluaikaan.
Mutta ei saa unohtaa opettajan kasvatusvelvollisuutta. Se on olemassa kouluaikana, ja jotta voi toista kasvattaa on ne lähtökohdat tunnettava. Tämä siis peruskoulun alaluokilla ja yläasteella mahdollisuuksien mukaan (toisia opettajia konsultoiden).
Opettajien ei tarvitse toimia sijaisvanhempana, kuten edellisessä viestissä vihjattiin, vaan sinä henkilönä joka johdattaa eteenpäin mahdolliset avuntarvitsijat. Siitä tuskin on eriävää mielipidettä, että opettajalla on velvollisuus auttaa eteenpäin oppimisvaikeuksista kärsivät lapset erityisopetukseen. Miksi käytöshäiriöisten lasten hoitoon saattamisessa sitten viivytellään aina viimeiseen asti? Tämä kostautuu myöhemmin lapsen aikuistuttua.
Opettajan ei siis yksin tarvitse hoitaa ongelmia vaan pyytää ammattitaitoista apua. Mutta luokanopettajat ja luokanvalvojat ovat erityisellä näköalapaikalla lapsen elämään ja tämä vastuu on heidän kannettava delegoimalla apu oikein.
Sanoitte, että monissa kouluissa on saatu hyviä kokemuksia vanhempien vastuuta ja yhteistyötä lisäämällä. Minusta jotenkin tuntuu, että nämä onnistuneet tulokset saadaan juuri ns. paremmissa kouluissa. Ongelmallisimmat koulut ovat syrjäisiä kouluja, joihin ei välttämättä saada innostuneita opettajia houkuteltua ja näissä kunnissa toisaalta ei innostusta paljoa suvaitakaan. Lisäksi vanhempien työajat voivat toimia yhteistyötapahtumia vastaan kuten lopussa laajemmin kerron.
En voisi kuvitella että oman lapsuuteni koulussa olisi katsottu hyvällä talkoohenkeä loihtivaa opettajaa. Sen sijaan olisin kunnioittanut syvästi opettajaa joka olisi tohtinut tutustua lasten vanhempiin ja kotioloihin.
Edelleenkään en usko että opettaja saa kaikista vanhemmista kaveria itselleen. Tärkeintä on kuitenkin osoittaa se kiinnostus kotiasioita kohtaan vaikka ei vapaa-aikaa yhdessä vietettäisikään.
Mitä tulee tuohon vapaa-ajan käyttöön koulun hyväksi, niin kaikki vanhemmat eivät tee kahdeksasta neljään työtä eivätkä voi olla läsnä kokoontumisissa ym. On erikseen vuorotyöläiset, reissutyöläiset ym. Opettaja ei saa katsoa liikaa omista lähtökohdistaan ajatellen että kaikilla on kesän mittainen loma, syys- joulu- ja talvilomineen ja vapaine viikonloppuineen. Välillä sitä ollaan töissä 7 päivää viikossa kuten minun mieheni ja nautitaan siitä parista illan tunnista jolloin saadaan omien lasten kanssa olla.
Surullista kyllä, yhteisöllisyys on kadonnut sen myötä kun ammattialat ovat eriytyneet.
Mielestäni opettajien suhtautuminen yhteistyön lisäämiseen heijastaa noin yleisemmällä tasolla heidän kasitystään opettamisesta.
Esimerkiksi hallintakeskeisessä opetuskulttuurissa opettaja on vastuussa oppimisesta. Taustalla siinä on oletus, että lapsi pyrkii suorittamaan hänelle annetut tehtävät ja opettajan vastuulla on, että nämä tehtävät suoritetaan. Konstruktivistisessa opetuskulttuurissa taas nähdään että, ympäristö (opettaja, tilat, vanhemmat yms.) tarjoaa oppilaalle ongelmia, keinoja, ohjausta ja tukea. Taustalla on ajatus, jonka mukaan lapsi pyrkii ymmärtämään maailmaa, syitä ja seurauksia ja oppiminen on lapsen omaa toimintaa.
Ensimmäisen ajattelutavan mukaan opettaja on vastuussa opetuksesta ja saavutetuista tavoitteista. Oppimista tapahtuu vain koulussa ja opettajan määräämien läksyjen perusteella. Sen näkemyksen mukaan vanhempia ei tarvita mukaan minkäänlaiseen yhteistyöhön. Muuta kuin vahtimaan, että lapsi suorittaa vaaditut tehtävät kotona.
Konstruktivismin mukaan taas ajatellaan, että lapsi oppii aikaisempien tietojensa ja kokemustensa pohjalta. Oppimista ja tietojen/taitojen konstruktiota tapahtuu jatkuvasti, ei vain koulussa. Opettaja ohjaa lasta kohti uutta tietoa ja tavoitteita, mutta oppimista ei arvioida vain tavoitteen saavuttamisen valossa vaan myös itse oppimisprosessin valossa. Lapsi on tavallaan itse vastuussa tästä oppimisestaan. Vanhempien ja kodin rooli on tässä ajattelussa jo huomattavasti tärkeämpi. Vanhemmat ovat osa lapsen ympäristöä ja olennainen osa hänen tietojensa ja kokemustensa luojana. Koulun ja kodin yhteistyö koetaan usein tässä mallissa tärkempänä. Opettajan on sitä helpompi ohjata lasta oppimaan uusia asioita, mitä paremmin hän tuntee sen pohjan jolta lapsi tietoja työstää.
En vastannut kysymykseesi, mutta olen huomannut että vastaukset yhteistyön lisäämiseen opettajien taholta ovat verrannollisia opettajien oppimiskäsityksiin ja opetustapaan.
Tämä on sinänsä tärkeä näkökohta mikäli yhteistyötä pyritään lisäämään. Eli haluavatko opettajat sitä ylipäätänsä lisättävän samassa suhteessa kuin vanhemmat?
Hienoa, että nostitte esiin kysymyksen oppimiskäsityksestä. Konstruktivismi oli kirjoituksessanne kuvattu mainiosti.
Samoin kuin opettajat, myös osa vanhemmista kavahtaa konstruktivismia, koska se lisää lapsen ja kodin vastuuta (ja vaivaa) oppimisesta. Ja toivoo, että opettaja pitää opetuksen hallinnassaan perinteisin kokein, läksyin jne.
Ehkä kyse ei ole pelkästään laiskuudesta vaan myös siitä, että radikaali siirtyminen konstruktivismiin johtaa vääjäämättä kiihtyvään polarisaatioon. Näin siksi, että lapsen kouluorientaatiolla on sosiaalinen siteensa.
Jo 80-luvulla (jos oikein muistan) vanha Teiniliiton pj. Erno Lehtinen joutui ikävä kyllä toteamaan, että oppilaskeskeiset menetelmät suosivat keskiluokan lapsia, ja syrjäävät alempien sosiaaliluokkien lapsia.
Tätä ei pidä tulkita niin, että menetelmiä ei tule uusia ja monipuolisuuteen pyrkiä.
MH
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000027&posting=22000000010142954
On käyty aika sapekaskin keskustelu juuri kysymästäsi aiheesta