diabetes=hullu

Vaikeimpia tilanteita on esim. töissä. itse olen töissä melko suuressa firmassa jossa on lähellä paljon työ-kavereita(""). Silloin tällöin kun heittelee ja ajatukset kulkevat omia polkujaan ja omat kommentit ovat joskus kuin lapsen suusta niin jälkeenpäin ihmetyttää ja hävettää. Tuntuu kuin olisi ollut joku muu ihminen.
Parhaimmillaan olen aavistanut ja jopa kuullut että eräät henkilöt luulevat olevasi kankkusessa tai jopa eilisissä känneissäsi.
Olen joillekin koittanut vihjata mutta turhaan.
Nykyään koitan pitää mittaria mukana jotta ite tiedän mennäänkö ylhäällä vai alhaalla.
Itsetunnon kannalta pahin on se kun joutuu miettimään omia fiiliksiä ja sitä että uskaltaako sanoa mitä mieleen tulee ja jälkeenpäin kotona miettiä et olikohan sokerit taas jossain kun tuli sanottua jotain jota joku taas jäi miettimään.
_Toisaalta olen ajatellut että minähän se oon sanonpa mitä tahansa ja missä tilassa.

Oisi kiva tietää miten muiden kohtalotovereiden mietteet arvojen heilahtaessa ja oman päättelykyvyn ja toiminnan suhteen menevät ???
31077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

etteivät työtovelreiden ajatukset paljoa vaikuta. Olen avoimesti kaikille kertonut diabeteksestani ja siitäkin mistä huomaa, jos sokerit alkavat laskemaan liikaa.

Toki yritän välttää noita hypoja, mutta ainahan niitä joskus tulee vastaan - myös töissä. Jos joku uudempi työkaveri on "joutunut" tilanteen todistajaksi, niin minä kyllä käyn hänelle ihan jälkikäteen selittämässä tilanteen, en siis yritä mitenkään vihjailla vaan ihan suoraan kerron syyt ja seuraukset.

Äänestä

Sä siis laitat kaikki sanomisesi diabeteksen piikkiin. On muillakin tollei että sanotaan mitä sattuu ja jälkeenpäin hävettää, joo ehkä kannattais pitää niitä kuitenkii mukana niitä piikkejä

Äänestä
  • että pidetään ne insuliinipiikit vaan piilossa kun alkaa matalille mennä, saattaa kuolema korjata jos alkaa piikitteleen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jarkko kirjoitti:

Vaikeimpia tilanteita on esim. töissä. itse olen töissä melko suuressa firmassa jossa on lähellä paljon työ-kavereita(""). Silloin tällöin kun heittelee ja ajatukset kulkevat omia polkujaan ja omat kommentit ovat joskus kuin lapsen suusta niin jälkeenpäin ihmetyttää ja hävettää. Tuntuu kuin olisi ollut joku muu ihminen.
Parhaimmillaan olen aavistanut ja jopa kuullut että eräät henkilöt luulevat olevasi kankkusessa tai jopa eilisissä känneissäsi.
Olen joillekin koittanut vihjata mutta turhaan.
Nykyään koitan pitää mittaria mukana jotta ite tiedän mennäänkö ylhäällä vai alhaalla.
Itsetunnon kannalta pahin on se kun joutuu miettimään omia fiiliksiä ja sitä että uskaltaako sanoa mitä mieleen tulee ja jälkeenpäin kotona miettiä et olikohan sokerit taas jossain kun tuli sanottua jotain jota joku taas jäi miettimään.
_Toisaalta olen ajatellut että minähän se oon sanonpa mitä tahansa ja missä tilassa.

Oisi kiva tietää miten muiden kohtalotovereiden mietteet arvojen heilahtaessa ja oman päättelykyvyn ja toiminnan suhteen menevät ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu