Mistähän johtuu, että 6-vuotiaan poikamme on välillä vaikea sulattaa isäänsä? Kyseessä on varmasti myös mustasukkaisuus, koska pahimmillaan poika on kun minä (äiti) olen paikalla. Poika ei halua, että isä tekee mitään hänen kanssaan, vaan minun on oltava aina paikalla. Hän saattaa jopa lyödä isäänsä ja ajaa tämän luotaan pois. Isä on tietenkin tästä kovin masentunut ja harmissaan, vaikka on jo siihen tottunut. Mitähän me voitas asialle tehdä? Tilanne on kuitenkin aika hyvä, kun itse en ole paikalla, eli kun he ovat kahdestaan. Silloin isäkin otetaan huomioon ja ollaan tälle kiltti. Onko kenties muita isiä vastaavassa tilanteessa?
Lapsi kohtelee kaltoin isäänsä.
Lisa
4725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaapi ihan normaalilta. Kärsivällisellä kasvatustyöllä pääsette eteenpäin. Suosittelen, että lähdet itse pois kotoa pariksi päiväksi jotta poika joutuu olemaan isän kanssa kahden pidemmän aikaa. Todennäköisesti välit ovat heidän kahdestaan ollessa hyvät, koska poika ei voi olla paha ainoalle tuelle ja turvalle.
Ettehän kasvata lasta ristiin? Jos lapsi riitelee toisen kanssa niin toisen ei tule puuttua riitaan eikä ottaa lasta heti suojiinsa ja olla kaveria. Parempi on kehottaa lasta palaamaan toisen aikuisen luokse ja todeta että "sulla on riitaa isän kanssa, käypä sopimassa ensin".
Kuuluu asiaan. Pojat taistelevat äidin rakkaudesta isän kanssa. Se menee aikanaan ohi, jolloin isä muutuu tärkeäksi ja pojalle miehenmalliksi. Sitten taas murrosiässä otetaan mittaa isästä ja yritetään olla parempia. Ei tuosta kannata masentua.
Miellä poika ei antanut isän edes työtään vaunujaan. Minä itse sain taas tyttären epäsuosioin osakseni. Hän oli 4-6v, kun hän sulki oven nenäni edestä ja sanoi, että mene sinä vaikka työhön, me olemme täällä isin kanssa. Aluksi olin pahoillani, mutta tilanteeseen oppi suhtautumaan ja saipahan omaakin aikaa.. Ja tilanne muuttui vuosien varrella.
että on muitakin kohtalotovereita... Toivottavasti menee aikaa myöten ohi, sillä poika on isälle tärkeämpi kuin mikään muu. Onhan heillä hyvätkin hetkensä, varsinkin kun äiti on poissa... Nyt sitten on tulossa toinen pikkunen taloon, ja saa nähdä minkälaiset kompleksit siitä sitten syntyvät.. :)
Jaha, onko tämä se kuuluisa oidipus-juttu?
Meillä on vaimon kanssa vähän eri roolit, minä saan piltin nauramaan ja äiti saa osakseen itkut. äidin antama ruoka on parempaa, äidin poissaolo on huolestuttavampaa...varmaan myös eri kasvuvaiheissa ollaan vuoronperään pop ja sillä välin toinen kasvaa korkoa.