TAVANOMAISIA OIREITA IHMISILLÄ, JOIDEN ASUNNOSSA TAI TYÖPAIKALLA ON HOMEITA
OIREIDEN MÄÄRÄN TULKINTAOHJEET:
- 10-15% asukkaista oireilee — Ei aihetta huoleen
- 30-40% asukkaista oireilee — Hälyttävä tilanne. Jokseenkin varmuudella huoneilmassa on haityallisia mikrobeja.
Lisätutkimukset niiden paljastamiseksi ovat tarpeen. Terveystarkastaja kutsuttava pikaisesti paikalle
- yli 40% asukkaista oireilee — Asunnoissa on laajamittaisia, pitkäaikaisia kosteus- ja homevaurioita. Melkoisella varmuudella välitöntä allergiaa aiheuttavien homeiden lajikirjo on suuri ja homeiden määrä on runsas. Joukossa on todennäköisesti pitkäaikaisista talon kosteusvaurioista kertovia varsinaisia kosteusvauriohomeita (kosteusindikaattorihomeita), joista monet ovat vaarallisia. Terveystarkastaja kutsuttava pikaisesti paikalle. Jos terveystarkastaja ei ota asiaa vakavasti, niin on aihetta harkita kantelua tai rikosilmoituksen tekemistä.
- yli 25% — YK:n WHO:n eli Maailman terveysjärjestön mukaan hälyttävä tilanne. Lisätutkimukset ovat tarpeen. Kosteusvaurioita ja jokseenkin varmasti sisäilmassa on niistä johtuvia haitallisia mikrobeja.
Vastaa suomalaista tulkintaa 30-40-prosentin oireprevalenssista (taudin sairastuvuus); täten muualla maailmalla sovellettu vakavan homevaaran riskiraja on olennaisesti tiukempi kuin Suomessa
OIREET-OIREET-OIREET
- eli "hometaudit". Sana on lainausmerkeissä, koska ilmaisu on tarkkuudessaan samaa luokkaa kuin liikenteessä saadut "kolarivammat"
IHO
- kutinaa
- punoitusta
- rakkuloita
- nokkosrokkopaukamia
- huonosti parantuvia visvanäppylöitä keholla
- huonosti parantuvia visvanäppylöitä suun ympärillä (yksittäisiä erillisiä tai yksi isompi ja sen ympärillä pieniä "satelliitteja")
- atooppinen ihottuma tai sen pahentuminen
- kutina nivusissa / sukupuolielimissä
- peräaukon kutina
- ihon karstaisuutta
- ihon karheutta, halkeamia
- kynnet ja kynsinauhat vaurioituneet
- muu ihottuma tai ihottuman pahentuminen(mikä?)
HENGITYSTIET, NENÄ
- tiheät flunssat
- aivastelu
- vesinuha
- kutina, ärsytys sieraimissa ja/tai kurkussa
- verenvuoto
- verestävää limaa
- verestävää karstaa
- runsaat kuivat eritekarstat nenässä
- nenän tukkoisuus
- poskiontelotulehduksia
- hajuaisti yliherkkä tai huono
HENGITYSTIET, NIELU
- kurkkukipu
- pistävä tunne kurkussa
- kuiva yskä
- limainen yskä
- äänenkäheys
- äänen "sortuminen"
- palan tunne kurkussa
- äänihuulet turpeat ja/tai ärtyneet
- "limainen kurkku"
- jatkuva kakistelun tarve
- makuaisti huono
- ”tupakkayskä” aamuisin (vaikka ei polta)
HENGITYSTIET, KEUHKOT
- toistuva/jatkuva limaneritys
- astma
- "epätyypillinen" astma
- keuhkoputkentulehdus
- hengityksen vinkunaa
- hengenahdistus (joka haittaa jopa yhden kerroksen nousemista portaissa)
- keuhkokuume
- puristava tai ahtauden tunne rinnassa toispuoleisesti / rintakehän ympäri
- pistävä kipu keuhkojen alueella
- "tupakkayskä", vaikka ei polta tupakkaa
- kun puhallat keuhkot tyhjäksi, puhallus päättyy yskänärsytykseen
SILMÄT
- punoittavat
- kuivuvat
- karvastelevat, kirvelevät
- kutiavat
- vuotavat vettä
- kyynelvuotoa
- tuulenarkuutta
- sidekalvon tulehduksia
- rähmivät
- kipua silmäkuopassa
- katse ei tarkennu ajoittain
- sumuläikkiä silmissä
- ihomuutoksia silmäluomen alla
KORVAT
- kutinaa korvakäytävässä
- tukkoisuus
- kipu
- ihottuma
- tulehdukset korvalehdellä
- välikorvantulehdus
- runsas vaikunmuodostus
- kuulohäiriöt
YLEISOIREET; MUUTA OIREET
- väsymys - ei lopu nukkumalla
- väsynyt olo aamulla herätessä
- voimattomuus
- huono rasituksenkesto
- pää tuntuu raskaalta
- usein päänsärkyä päivällä
- päänsärkyä yöllä tai aamulla
- pahoinvointi
- toistuva kuumeilu
- viluntunne, vilunväristykset
- voimakkaat nivelkivut jaloissa tai käsissä
- "epätyypilliset" reumakivut
- ristiselän kivut
- puristus- ja/tai nostovoima käsissä laskenut (esim. kivun vuoksi)
- lihasvärve, elohiiri, lihas nykii
- lihasjäykkyys
- keskittymisongelmia
- lähimuistiongelmia
- huimausta
- pahoinvointia
- viiltävä kipu alavatsassa
- lisääntynyt virtsaamisen tarve
- eturauhasvaivat
- muut virtsavaivat
- liike-epätarkkuus, ote ei pidä/ei osu
- mielentilaongelmat (ärtyisyys, masennus, aloitekyvyttömyys)
*******************************************
Kopioi oirelista käyttöösi - vastaavaa on todella vaikea mistään löytää. Se on vahva työkalu terveyden vaalimisessa ja home-epäilyksiä seuraavien tutkimusten käynnistämiseksi.
Oirelistaan sisältyy paljon kokemusperäistä, testattua tietoa. Se tieto on hankittu hyvin suuresta joukosta homesairauksista kärsineitä ihmisiä. Lähes kaikki oireet ovat myös lukuisissa tieteellisissä eri tutkimuksissa mainittuja tyypillisiä "hometauteja".
Toimittaja
Esko Leipälä
[email protected]
========================================
Homeoireet - melkein kaikki
59
78709
Vastaukset
- peikko77
nivelongelmat sekä kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta
- inhere
Pystytkö antamaan vinkin, mistä saan lisätietoa kilpirauhasen ja homeiden keskinäisistä riippuvuuksista?
Tää lähteiden tsekkaaminen on aina se hitain vaihe, mutta se on myös jossain mielessä antoisin vaihe. Yritän päästä tiedon alkujuurille. - peikko77
inhere kirjoitti:
Pystytkö antamaan vinkin, mistä saan lisätietoa kilpirauhasen ja homeiden keskinäisistä riippuvuuksista?
Tää lähteiden tsekkaaminen on aina se hitain vaihe, mutta se on myös jossain mielessä antoisin vaihe. Yritän päästä tiedon alkujuurille.en osaa antaa kirjallisuusvihjettä. Tämä on oma kokemukseni. Kun olen altistuksessa, kasvaa aatamin omenan alle patti, jonka päättelisin olevan kilpirauhanen. Sitten tila tasaantuu, kun olen poissa altistuksesta. Tosin kyllä vaikea välttää tässä homeen luvatussa maassa.
Oireet altistuksen jälkeen on näiltä osin hikoilua, punoitusta, paino pysyy "hyvissä" mitoissa, ylipäänsä on vaikea olla, tykyttelee, tuntuu että pitäisi saada paino pois kurkusta. Ei siis ahdista kaikkialta kurkusta vaan juuri tästä tietystä kohdin. Tuntuu myös selällään nukkuessa möykkynä.
Olin poissa hometyöpaikasta ja kilpirauhasoireet hävisivät noin puolen vuoden kuluessa vähitellen - nyt kun menin takaisin, en ole pystynyt edes juomaan kahvia, joka yleensä tunnetaan aineena joka vaikuttaa liikatoimintaan lisäävästi. Ennen töihin paluuta join noin 4 kuppia päivässä, eikä tehnyt mitään. Alkava liikatoiminta todettiin testeinkin ennen kuin sitten rauhoittui.
Työterv.lääk. sanoi kilpirauhasjutun liittyvän homealtistukseen, en hoksannut kysyä mistä sai tiedon. - katsoisin minäkin
Tiina ... kirjoitti:
100 homeoireen lista täällä:
http://www.biofacto.com/Tuolta sivustolta löytyi hyvä tosi-tv-idea. Ei muuta kuin vapaaehtoisia hometaloon asukeiksi:
" PITÄÄKÖ HOME VIIHTEELLISTÄÄ?
Olen miettinyt, miten jakaa tietoa, kun Yleä ei aihe kiinnosta.(Olen lähettänyt sinne kymmeniä juttu vinkkejä, mutta Suomen itsesensuuri pelaa) Voisin kaupallisille kanaville tehdä juttu ehdotuksia:
Pelkokerroin, HomeSpecial, Kilpailijoina Duudsoneiden Jarppi ja Jukka.
Ensimmäinen tehtävä olisi syödä homehtunutta ruokaa lajikkeena Clostridium botulinum*.
(*Clostridium botulinum tuottaa ihmisille vaarallista hermomyrkkyä – botuliinia.)
Sitten voitaisiin pitää viikon kuvaustauko. Kun pojat ovat toipuneet koettelemuksestaan siirryttäisiin päätehtävään:
Kaverukset pääsisivät asumaan HOMETALOON!
Taloon voisi laittaa lajikkeiksi:
Aspergillus flavusin, Stachybotrys chartarumin ja Bacillus cereuksen.
Näillä lajikkeilla saisimme asuntoon maksa- ja hermomyrkkyjä sisältävän seoksen, joka koostuisi:
KEREULIDISTA, AFLATOKSIINISTA ja TRIKOTEKEENEISTÄ
Voisi tulla kaveria ulos rakennuksesta aika huonossa kunnossa. Silmät punaisena, tukka pystyssä, räkää rykien ja päätä pidellen!
Voittaja olisi se, joka luovuttaa / menehtyy viimeisenä!
Idea on vapaasti kopioitavissa. Vaikka ei taida tämä aihe olla tarpeeksi mediaseksikäs.
1.4.2009 Nimimerkki: JYRGEN "
_____________________________________________________________________________ - kjl
Tiina ... kirjoitti:
100 homeoireen lista täällä:
http://www.biofacto.com/Hahhaa, tuolla listalla sanotaan, että selluliitti johtuu homeesta :D :D :D
- tota listaa
noita vikojahan löytyy kaikista ihmisistä, ei kai ne kaikki homeesta johdu??
- nisuiisu
pettää, niin kaikkea tuollaista voi tapahtua sairastuneelle!
Seurasin tämän tuttuni sairastelua hyvinkin läheltä. Hän siis kuoli "Stachybotrys atran" erittämien homemyrkkyjen vuoksi. Stachybotrys kasvoi pesuhuoneen kipsilevyssä.
Kaikkein pahimmassa vaaravyöhykkeesä ovat ne, joiden työpaikalla tai asunnossa ei ole kunnollista ilmanvaihtoa. Se pitää olla koneellinen, joka tuo raitista ilmaa kaikkiin huoneisiin ja ns. likaisissa tiloissa (vessa, pesuhuone) on ilmanpoisto.
PN - Esko L
Ei varmaankaan kaikki oireet yhteen ihmiseen iske, mutta kunnon altistuksessa varsin moni kylläkin.
Erityistä näyttöarvoa listan oireilla on, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä.
Puutteita listassa on etenkin keskushermosto-oireiden osalta. Niitä on alettu tutkia aivan viime vuosina ja siltä osin en ole saanut listaa kunnolla päivitetyksi. Yritän löytää alan tutkimuksia sitä ennen.
Pitäisi kai ottaa näissä homeasioissa käyttöön sellainen termi kuin poliittinen terveystiede.
Katsopa esimerkiksi mikrobien aiheuttamien terveyshaittojen osoittamista käsittelevää informaatiosivua alla olevasta osoitteesta:
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elinymparisto_ja_asuminen/hometalot/kosteus-_ja_homeongelmien_osoittaminen/terveyshaittojen_osoittaminen/
Poliittisen lääketieteen yksi tavoite on, että kansakuntaa ei saa rasittaa turhalla tiedolla, aivan kuten edellä kirjatulla nettisivulla selkeästi kerrotaan.
Esko L - enää
Esko L kirjoitti:

Esko LSivut on tyhjennetty.
- tarkoitin
enää kirjoitti:
Sivut on tyhjennetty.
Sen tiedon kerääminen, mitä tauteja homeet aiheuttavat, on Suomessa erittäin vaikea saada. Tätäkin pitkää listaa, joka tuossa alussa on, keräsimme puolison kanssa puoli vuotta ja pitkillä työpäivillä. Niitä ei ole heitetty hatusta vaan tosi hartaasti hometeutien tuntomerkeistä tietoa etsien ja ne alan tutkimuksista poimien.
Mainitsemaani mikrobien aiheuttamien terveyshaittojen osoittamista käsittelevää nettisivua ei liene koskaan kirjoitettukaan valmiiksi. Vain otsikko on kai jonkinlaisena työtapaturmana jäänyt paikalleen.
Sivuja on tuskin tyhjennetty - niille ei vain koskaan ole mitään kirjoitettukaan.
Muistan kun tarjosin julkaistavaksi tätä itse keräämääni hometautien oirelistaa ja artikkelia sen käyttökelpoisuudesta rakennusten hometutkimusten käynnistämisen työkaluna. Sain vastaukseksi kyseiseltä julkaisijaehdokkaalta, että eivät he sitä julkaise, koska eivät halua olla "provosoivia".
Provosoivia? En ymmärtänyt näkökulmaa perusteluun laisinkaan. Olen itse halunnut ymmärtää homeoireitani, ja kun asiaa valaisevaa tietoa sain kasaan, kuvittelin että on erittäin tärkeää saada se jokaisen homeista kärsivän tietoon mahdollisimman nopeasti.
Homeoirelista tässä tekstin alussa on erittäin käyttökelpoinen. Sen avulla on jo puolenkymmenellä paikkakunnalla saatu kymmeniä hometaloja "tuomituiksi". Lainvoimainen sisäilmaohje terveydensuojelulaki kun määräävät, että jos ihmiset alkavat oireilla (näillä oirein) mikrobien vuoksi, niin se talo on justiinsa pian eikä kohta pantava remonttiin tai vaikka käyttökieltoon. Riittää, kun joku osoittaa, että "liian moni" niissä tiloissa sairastuu.
Ja terveydensuojeluviranomaisia et saa sitä listaa aivan helpolla tekemään. Se tieto on kerättävä itse.
Tällä listalla terveystarkastaja ja/tai työsuojeluvastaavat pakotetaan virkavelvollisuuksien laiminlyönti-syytteen uhalla toimimaan, niin kuin laki määrää.
Niin kauan, kuin homeita tai niiden aiheuttamia oireita ei ole todistettu, terveyttä suojelevien toimien käynnistämistä viranomaistaholla voidaan pitkittää. Vaikka loputtomiin. Vaikka 30 vuotta, kuten meilläpäin.
Tämä lista ottaa aloitteen toimenpiteistä homesairaille itselleen - pois "hallinnollisen kitkan" jarruttamasta/jumiuttamasta käsittelyurasta.
Joissakin piireissä asiallinen tieto homeista ymmärretään provosoivaksi, sen olen saanut huomata. "Rahvasta ei saa kiihdyttää ajattelemisen aihetta ja ymmärrystä lisäävällä tiedolla" - näin kai siellä asiasta ajatellaan.
Välillisesti tiedon pimittäminen on myös ihmisten aliarvioimista: joillakin tahoilla kuvitellaan, että ihmiset ovat aivottomia juntteja, jotka ovat ihan tyhmiä ja jotka on pidettävä tyhminä ja jotka voidaan pitää tyhminä. Tämä näkyy erityisesti myös siinä, mitä meille homeista valehdellaan tai millä keinoin meitä kiristetään pitämään sairautemme ja olemaan hiljaa. Tärkeän tiedon salaaminen on vain yksi hienostuneempi valehtelun muoto. Ikävä kyllä aivan liian usein epäluotettavin "hometieto" tulee paikallisilta terveydensuojeleuviranomaisilta ja terveysviranomaisilta.
Tietoa homeista ja niiden aiheuttamista oireista on todellakin saatavilla, mutta tiedon löytäminen on niin monen mutkan takana ja usein väärällä kielellä, että se tieto on varattu vain "alan ammattilaisten" käyttöön. Tutkijapiireissä sillä voidaan luoda mainetta, mutta kansalaisten opastukseksi sitä tietoa päästetään vain kovin pieninä pisaroina ja tiukasti suodattuna.
Esimerkiksi tietoa siitä, miten homeet asettuvat ihmisen sisäelimiin ja kauniisti sanoen ihmisen "ruumiinaukkoihin", ei Suomessa käsitellä suomeksi juuri lainkaan. Varoitukset ja neuvot löytyvät pääasiassa netin saksan- ja englanninkielisiltä sivuilta. Hollannissakin asiasta on julkaisuja, mutta se menee minulle jo ihan vieraalle kielialueelle.
Nyt on kaiken aikaa muistettava, että kyllä tässä maassa on myös oikeasti hyvää työtä tekeviä tutkijoita ja "alan ihmisiä". Tietoa heistä ja resursseja heille olisi vain suotava enemmän, mutta päätökset resurssien jaosta tehdään poliittisella tasolla.
Toistaiseksi ihminen on Suomessa politiikan näkökulmasta vain uusiutuva luonnonvara ja raaka-aine, jota voidaan jonon toisesta päästä käyttää loppuun kvarttaalitalouden tarvitsemassa tahdissa. Toisesta päästä tulee aina uutta lisää.
Siinä ihmismassan raaka-aineessa on hävikkiä, ennenaikaista tuhoutumista, kuin K-kaupan hyllyillä ja kai juuri se sama 2-3 prosenttia vuodessa. Ei siinä moraalin ja etiikan onttous ja ihmisten terveys paljon päättävien poliitikkojen omatuntoa kolkuta.
Parhaimmin poliittisten päättäjien asenteet näkyvät juuri heidän omalla kentällään: pahimmat homeongelmat ovat kunnan, valtion ja seurakuntien omistamissa kiinteistöissä.
Yksityisellä sektorilla edes omaisuuden vaihtoarvo halutaan pitää kelvollisena. Julkisella sektorilla siitäkään ei tarvitse välittää. Eikä välitetä.
HYVÄT UUTISET LOPUKSI
Homesairaiden näkökulmasta tärkeintä on tämä: tietoa sairauksista ja keinoja niiden aiheuttajien todistamisesta on jo saatavilla suoraan niiden tahojen ohi, joille sairastuneet ovat vain "väistämätön hukkamenekki tuotannon ja toiminnan ylläpitämisessä" ja jotka katsovat, että on halvempaa ajaa homesairaat elämän sivuraiteelle kuin korjata kosteusvauriot ajallaan.
Kyynisesti: Elämä on kallista. Maksaja määrää.
Tai sitten ei.
Ihmisyys ei ole ihan täysin kadonnut.
Esko L - Liisa
tarkoitin kirjoitti:

Esko LUsein näiden homeiden ja aiheuttamien oireiden ja sairauksien piilossa pitämistä perustellaan sillä, että ihmiset tulisivat hysteerisiksi niitä lukiessaan. Samoin perustein olisi siis voitu vaieta myös esim. AIDS:in vaaroista. Kuitenkin AIDS:in leviämisen ehkäisy on päinvastoin nimenomaan perustunut tehokkaaseen tiedottamiseen. Itse en keksi tähän epäloogisuuteen muuta selitystä kuin se, että AIDS:in ehkäiseminen ei maksa yhteiskunnalle mitään. Sen sijaan homeongelman vakavuuden ilmitulo aiheuttaisi yhteiskunnalle valtavia kustannuksia, kun ihmiset ymmärtäisivät vaatia Suomen rakennuskannan perusteellista saneeraamista. Homeongelmahan ei pääsääntöisesti koske päättäjiä itseään, jotka voivat valita asuinolonsa ja joilla on vaikutusvaltaa myös työpaikkansa ongelmien asialliseen hoitamiseen.
Kommentoin myös tätä osuutta kirjoituksestasi:
"Niin kauan, kuin homeita tai niiden aiheuttamia oireita ei ole todistettu, terveyttä suojelevien toimien käynnistämistä viranomaistaholla voidaan pitkittää. Vaikka loputtomiin. Vaikka 30 vuotta, kuten meilläpäin. "
Tältä osin on nyt mahdollisuus turvautua EU:n päätöslauselmiin, joista niistäkään ei meitä suomalaisia ole juuri valistettu.
Myös Suomi on nimittäin allekirjoittanut Euroopan parlamentin päätöslauselman Euroopan ympäristöterveystoimintasuunnitelmasta (2004–2010) (2004/2132(INI)), jossa todetaan mm.:
” ... muistuttaa, että tieteellisen varmuuden puute ja tarve toteuttaa lisätutkimuksia monista tekijöistä aiheutuvien sairauksien osalta eivät saa olla tekosyynä niiden välttämättömien ja kiireellisten toimien viivyttämiseksi, joilla pyritään vähentämään lasten ja aikuisten altistumista ympäristön saasteille; ”
Päätöslauselma löytyy täältä:
http://www2.europarl.eu.int/omk/sipade2?SAME_LEVEL=1&LEVEL=3&NAV=X&DETAIL=&PUBREF=-//EP//TEXT TA P6-TA-2005-0045 0 DOC XML V0//FI
Kannattaa lukea myös istuntoasiakirja. Esim.:
”... Lähestymistapa, joka määrittelee absoluuttisen tieteellisen todisteen 21. vuosisadan ajattelutavaksi, on epäilemättä terveen järjen vastainen: ”
http://www2.europarl.eu.int/omk/sipade2?PUBREF=-//EP//NONSGML REPORT A6-2005-0008 0 DOC WORD V0//FI&L=FI&LEVEL=4&NAV=S&LSTDOC=Y - Homeherkkä
tarkoitin kirjoitti:
Sen tiedon kerääminen, mitä tauteja homeet aiheuttavat, on Suomessa erittäin vaikea saada. Tätäkin pitkää listaa, joka tuossa alussa on, keräsimme puolison kanssa puoli vuotta ja pitkillä työpäivillä. Niitä ei ole heitetty hatusta vaan tosi hartaasti hometeutien tuntomerkeistä tietoa etsien ja ne alan tutkimuksista poimien.
Mainitsemaani mikrobien aiheuttamien terveyshaittojen osoittamista käsittelevää nettisivua ei liene koskaan kirjoitettukaan valmiiksi. Vain otsikko on kai jonkinlaisena työtapaturmana jäänyt paikalleen.
Sivuja on tuskin tyhjennetty - niille ei vain koskaan ole mitään kirjoitettukaan.
Muistan kun tarjosin julkaistavaksi tätä itse keräämääni hometautien oirelistaa ja artikkelia sen käyttökelpoisuudesta rakennusten hometutkimusten käynnistämisen työkaluna. Sain vastaukseksi kyseiseltä julkaisijaehdokkaalta, että eivät he sitä julkaise, koska eivät halua olla "provosoivia".
Provosoivia? En ymmärtänyt näkökulmaa perusteluun laisinkaan. Olen itse halunnut ymmärtää homeoireitani, ja kun asiaa valaisevaa tietoa sain kasaan, kuvittelin että on erittäin tärkeää saada se jokaisen homeista kärsivän tietoon mahdollisimman nopeasti.
Homeoirelista tässä tekstin alussa on erittäin käyttökelpoinen. Sen avulla on jo puolenkymmenellä paikkakunnalla saatu kymmeniä hometaloja "tuomituiksi". Lainvoimainen sisäilmaohje terveydensuojelulaki kun määräävät, että jos ihmiset alkavat oireilla (näillä oirein) mikrobien vuoksi, niin se talo on justiinsa pian eikä kohta pantava remonttiin tai vaikka käyttökieltoon. Riittää, kun joku osoittaa, että "liian moni" niissä tiloissa sairastuu.
Ja terveydensuojeluviranomaisia et saa sitä listaa aivan helpolla tekemään. Se tieto on kerättävä itse.
Tällä listalla terveystarkastaja ja/tai työsuojeluvastaavat pakotetaan virkavelvollisuuksien laiminlyönti-syytteen uhalla toimimaan, niin kuin laki määrää.
Niin kauan, kuin homeita tai niiden aiheuttamia oireita ei ole todistettu, terveyttä suojelevien toimien käynnistämistä viranomaistaholla voidaan pitkittää. Vaikka loputtomiin. Vaikka 30 vuotta, kuten meilläpäin.
Tämä lista ottaa aloitteen toimenpiteistä homesairaille itselleen - pois "hallinnollisen kitkan" jarruttamasta/jumiuttamasta käsittelyurasta.
Joissakin piireissä asiallinen tieto homeista ymmärretään provosoivaksi, sen olen saanut huomata. "Rahvasta ei saa kiihdyttää ajattelemisen aihetta ja ymmärrystä lisäävällä tiedolla" - näin kai siellä asiasta ajatellaan.
Välillisesti tiedon pimittäminen on myös ihmisten aliarvioimista: joillakin tahoilla kuvitellaan, että ihmiset ovat aivottomia juntteja, jotka ovat ihan tyhmiä ja jotka on pidettävä tyhminä ja jotka voidaan pitää tyhminä. Tämä näkyy erityisesti myös siinä, mitä meille homeista valehdellaan tai millä keinoin meitä kiristetään pitämään sairautemme ja olemaan hiljaa. Tärkeän tiedon salaaminen on vain yksi hienostuneempi valehtelun muoto. Ikävä kyllä aivan liian usein epäluotettavin "hometieto" tulee paikallisilta terveydensuojeleuviranomaisilta ja terveysviranomaisilta.
Tietoa homeista ja niiden aiheuttamista oireista on todellakin saatavilla, mutta tiedon löytäminen on niin monen mutkan takana ja usein väärällä kielellä, että se tieto on varattu vain "alan ammattilaisten" käyttöön. Tutkijapiireissä sillä voidaan luoda mainetta, mutta kansalaisten opastukseksi sitä tietoa päästetään vain kovin pieninä pisaroina ja tiukasti suodattuna.
Esimerkiksi tietoa siitä, miten homeet asettuvat ihmisen sisäelimiin ja kauniisti sanoen ihmisen "ruumiinaukkoihin", ei Suomessa käsitellä suomeksi juuri lainkaan. Varoitukset ja neuvot löytyvät pääasiassa netin saksan- ja englanninkielisiltä sivuilta. Hollannissakin asiasta on julkaisuja, mutta se menee minulle jo ihan vieraalle kielialueelle.
Nyt on kaiken aikaa muistettava, että kyllä tässä maassa on myös oikeasti hyvää työtä tekeviä tutkijoita ja "alan ihmisiä". Tietoa heistä ja resursseja heille olisi vain suotava enemmän, mutta päätökset resurssien jaosta tehdään poliittisella tasolla.
Toistaiseksi ihminen on Suomessa politiikan näkökulmasta vain uusiutuva luonnonvara ja raaka-aine, jota voidaan jonon toisesta päästä käyttää loppuun kvarttaalitalouden tarvitsemassa tahdissa. Toisesta päästä tulee aina uutta lisää.
Siinä ihmismassan raaka-aineessa on hävikkiä, ennenaikaista tuhoutumista, kuin K-kaupan hyllyillä ja kai juuri se sama 2-3 prosenttia vuodessa. Ei siinä moraalin ja etiikan onttous ja ihmisten terveys paljon päättävien poliitikkojen omatuntoa kolkuta.
Parhaimmin poliittisten päättäjien asenteet näkyvät juuri heidän omalla kentällään: pahimmat homeongelmat ovat kunnan, valtion ja seurakuntien omistamissa kiinteistöissä.
Yksityisellä sektorilla edes omaisuuden vaihtoarvo halutaan pitää kelvollisena. Julkisella sektorilla siitäkään ei tarvitse välittää. Eikä välitetä.
HYVÄT UUTISET LOPUKSI
Homesairaiden näkökulmasta tärkeintä on tämä: tietoa sairauksista ja keinoja niiden aiheuttajien todistamisesta on jo saatavilla suoraan niiden tahojen ohi, joille sairastuneet ovat vain "väistämätön hukkamenekki tuotannon ja toiminnan ylläpitämisessä" ja jotka katsovat, että on halvempaa ajaa homesairaat elämän sivuraiteelle kuin korjata kosteusvauriot ajallaan.
Kyynisesti: Elämä on kallista. Maksaja määrää.
Tai sitten ei.
Ihmisyys ei ole ihan täysin kadonnut.
Esko LLämmin kiitos listastasi.
Meidän työpaikoilla sairastuneiden lukumäärää ei tässä maassa tiedä kukaan siksi kun ei halutakkaan tietää.
Näitä homeisia työpaikkoja on maassamme yllin kyllin eli homesairastuneiden tuotanto jatkuu.
Nämä rakennukset, joiden sisäilma aiheuttaa erilaisia oireiluja työntekijöissä, aiheuttaa oireilua myös lapsissamme päiväkodeissa, kouluissa, armeijassa ja yliopistoissa.
Oireilu aiheuttaa pahimmillaan sairauden myös lapsillemme.
Tiedätkö onko yhdekään astmaan sairastuneen lapsen kohdalla todettu astma homeitiöiden aiheuttamaksi? Ja löytyyko muita sairauksia, joita homeinen sisäilma on heille tuottanut?
Ja tärkein kysymys. Voiko lapsi sairastua allergiseen alveoliittiin?
Tuskinpa lapsemme ovat sen immuunimpia homeille kuin me aikuisetkaan. - inhere
Liisa kirjoitti:
Usein näiden homeiden ja aiheuttamien oireiden ja sairauksien piilossa pitämistä perustellaan sillä, että ihmiset tulisivat hysteerisiksi niitä lukiessaan. Samoin perustein olisi siis voitu vaieta myös esim. AIDS:in vaaroista. Kuitenkin AIDS:in leviämisen ehkäisy on päinvastoin nimenomaan perustunut tehokkaaseen tiedottamiseen. Itse en keksi tähän epäloogisuuteen muuta selitystä kuin se, että AIDS:in ehkäiseminen ei maksa yhteiskunnalle mitään. Sen sijaan homeongelman vakavuuden ilmitulo aiheuttaisi yhteiskunnalle valtavia kustannuksia, kun ihmiset ymmärtäisivät vaatia Suomen rakennuskannan perusteellista saneeraamista. Homeongelmahan ei pääsääntöisesti koske päättäjiä itseään, jotka voivat valita asuinolonsa ja joilla on vaikutusvaltaa myös työpaikkansa ongelmien asialliseen hoitamiseen.
Kommentoin myös tätä osuutta kirjoituksestasi:
"Niin kauan, kuin homeita tai niiden aiheuttamia oireita ei ole todistettu, terveyttä suojelevien toimien käynnistämistä viranomaistaholla voidaan pitkittää. Vaikka loputtomiin. Vaikka 30 vuotta, kuten meilläpäin. "
Tältä osin on nyt mahdollisuus turvautua EU:n päätöslauselmiin, joista niistäkään ei meitä suomalaisia ole juuri valistettu.
Myös Suomi on nimittäin allekirjoittanut Euroopan parlamentin päätöslauselman Euroopan ympäristöterveystoimintasuunnitelmasta (2004–2010) (2004/2132(INI)), jossa todetaan mm.:
” ... muistuttaa, että tieteellisen varmuuden puute ja tarve toteuttaa lisätutkimuksia monista tekijöistä aiheutuvien sairauksien osalta eivät saa olla tekosyynä niiden välttämättömien ja kiireellisten toimien viivyttämiseksi, joilla pyritään vähentämään lasten ja aikuisten altistumista ympäristön saasteille; ”
Päätöslauselma löytyy täältä:
http://www2.europarl.eu.int/omk/sipade2?SAME_LEVEL=1&LEVEL=3&NAV=X&DETAIL=&PUBREF=-//EP//TEXT TA P6-TA-2005-0045 0 DOC XML V0//FI
Kannattaa lukea myös istuntoasiakirja. Esim.:
”... Lähestymistapa, joka määrittelee absoluuttisen tieteellisen todisteen 21. vuosisadan ajattelutavaksi, on epäilemättä terveen järjen vastainen: ”
http://www2.europarl.eu.int/omk/sipade2?PUBREF=-//EP//NONSGML REPORT A6-2005-0008 0 DOC WORD V0//FI&L=FI&LEVEL=4&NAV=S&LSTDOC=YNo jopas jotain. No, kyllähän tätä muiden sairauksien kohdalla jo sovelletaankin, mutta jostain syystä homeoireiden syihin vaaditaan 110%:n näyttö.
Teollisuudessa käytetään jo materiaalia vahingoittamattomia testaus- ja tutkimusmenetelmiä, mutta ihmisten homeammattitautien todistamisessa se ei riitä usko.
Vaan eipä se terve järki muutenkaan kovin runsaana kuki home-epäilyjen käsittelytavoissa missään vaiheessa. - Pöllöneiti
nisuiisu kirjoitti:
pettää, niin kaikkea tuollaista voi tapahtua sairastuneelle!
Seurasin tämän tuttuni sairastelua hyvinkin läheltä. Hän siis kuoli "Stachybotrys atran" erittämien homemyrkkyjen vuoksi. Stachybotrys kasvoi pesuhuoneen kipsilevyssä.
Kaikkein pahimmassa vaaravyöhykkeesä ovat ne, joiden työpaikalla tai asunnossa ei ole kunnollista ilmanvaihtoa. Se pitää olla koneellinen, joka tuo raitista ilmaa kaikkiin huoneisiin ja ns. likaisissa tiloissa (vessa, pesuhuone) on ilmanpoisto.
PNImmuunipuolustuksen pettäminen voi näkyä niin monella tapaa, mistä syystä täydellistä listaa ei voi saadakaan. Aina löytyy lisää oireita, eikä kellään ole kaikkia. Toisaalta se voi pettää monesta muustakin syystä. Niistäkin osa voi kasaantua esim. samalla työpaikalle - kuten stressi.
- Birgitta
Esko L kirjoitti:
Ei varmaankaan kaikki oireet yhteen ihmiseen iske, mutta kunnon altistuksessa varsin moni kylläkin.
Erityistä näyttöarvoa listan oireilla on, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä.
Puutteita listassa on etenkin keskushermosto-oireiden osalta. Niitä on alettu tutkia aivan viime vuosina ja siltä osin en ole saanut listaa kunnolla päivitetyksi. Yritän löytää alan tutkimuksia sitä ennen.
Pitäisi kai ottaa näissä homeasioissa käyttöön sellainen termi kuin poliittinen terveystiede.
Katsopa esimerkiksi mikrobien aiheuttamien terveyshaittojen osoittamista käsittelevää informaatiosivua alla olevasta osoitteesta:
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elinymparisto_ja_asuminen/hometalot/kosteus-_ja_homeongelmien_osoittaminen/terveyshaittojen_osoittaminen/
Poliittisen lääketieteen yksi tavoite on, että kansakuntaa ei saa rasittaa turhalla tiedolla, aivan kuten edellä kirjatulla nettisivulla selkeästi kerrotaan.
Esko LKirjoitit näin: "Erityistä näyttöarvoa listan oireilla on, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä."
Tähän liittyvää pohdintaa Gulf War -syndrooman yhteydessä:
Monet muutkin viime aikoina keskustelua herättäneet sairaudet ja epidemiat voivat osittain tai kokonaan kuulua elimellisoireisiin (somatoformisiin)häiriöihin. Tällaisia ovat amalgaamipaikka- ja silikonirintaoireistot, sairas rakennus -syndrooma ja kemikaaliherkkyysoireyhtymä. Kaikille ovat ominaisia kirjava oirekuva, objektiivisten löydösten puuttuminen ja pitkittynyt taudinkulku. Oireet yleistyvät usein, kun ongelmasta käynnistyy keskustelu tiedotusvälineissä tai pienyhteisössä, ja katoavat jälleen, kun keskustelu laantuu tai asiaan ei enää kiinnitetä huomiota.
Somatoformisia häiriöitä saattaa esiintyä samanaikaisesti kokonaisella ihmisryhmällä, jolloin on puhuttu joukkohysteriasta. Sana hysteria kuvaa kuitenkin ilmiötä huonosti, ja olisi parempi käyttää nimitystä psykogeeninen epidemia. Tyypillisiä oireita ovat huimaus, rintatuntemukset, pahoinvointi ja paniikkikohtausta muistuttavat ahdistuneisuusoireet. Usein syynä on pelko tai huhut siitä, että yhteisö on altistunut ympäristömyrkylle tai tuntemattomalle mikrobille. Tiedotusvälineiden sensaatiohakuinen raportointi pahentaa oireita. Esimerkkejä tällaisista epidemioista on runsaasti. 1970-luvulla sadat palestiinalaiset saivat oireita epäillessään aiheettomasti juutalaisten myrkyttäneen Jordanjoen veden. Myös kahdessa 1980-luvun suomalaisessa ympäristöhälyssä, Äänekosken rehuhiiva- ja Pieksämäen legionellaepidemiassa, oli psykogeenisen epidemian piirteitä. - Stp
Birgitta kirjoitti:
Kirjoitit näin: "Erityistä näyttöarvoa listan oireilla on, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä."
Tähän liittyvää pohdintaa Gulf War -syndrooman yhteydessä:
Monet muutkin viime aikoina keskustelua herättäneet sairaudet ja epidemiat voivat osittain tai kokonaan kuulua elimellisoireisiin (somatoformisiin)häiriöihin. Tällaisia ovat amalgaamipaikka- ja silikonirintaoireistot, sairas rakennus -syndrooma ja kemikaaliherkkyysoireyhtymä. Kaikille ovat ominaisia kirjava oirekuva, objektiivisten löydösten puuttuminen ja pitkittynyt taudinkulku. Oireet yleistyvät usein, kun ongelmasta käynnistyy keskustelu tiedotusvälineissä tai pienyhteisössä, ja katoavat jälleen, kun keskustelu laantuu tai asiaan ei enää kiinnitetä huomiota.
Somatoformisia häiriöitä saattaa esiintyä samanaikaisesti kokonaisella ihmisryhmällä, jolloin on puhuttu joukkohysteriasta. Sana hysteria kuvaa kuitenkin ilmiötä huonosti, ja olisi parempi käyttää nimitystä psykogeeninen epidemia. Tyypillisiä oireita ovat huimaus, rintatuntemukset, pahoinvointi ja paniikkikohtausta muistuttavat ahdistuneisuusoireet. Usein syynä on pelko tai huhut siitä, että yhteisö on altistunut ympäristömyrkylle tai tuntemattomalle mikrobille. Tiedotusvälineiden sensaatiohakuinen raportointi pahentaa oireita. Esimerkkejä tällaisista epidemioista on runsaasti. 1970-luvulla sadat palestiinalaiset saivat oireita epäillessään aiheettomasti juutalaisten myrkyttäneen Jordanjoen veden. Myös kahdessa 1980-luvun suomalaisessa ympäristöhälyssä, Äänekosken rehuhiiva- ja Pieksämäen legionellaepidemiassa, oli psykogeenisen epidemian piirteitä.Mitä tuohon listaan tulee onhan siinä aikamoinen pino homealtistuksen aikana koettuja oireita.
Mitä kirjoitukseesi tulee, mielestäsi sairas rakennus-syhdrooma kuuluu elimellisoireisiin.
Olen aivan samaa mieltä, mikäli tarkoitat elimellisoireilla immuunipuolustusjärjestelmän häiriötilaa, jota häiriötilaa ylläpitää pakkohengitetyt homeitiöt, joka häriötila saattaa tuottaa yksilöllisen, yhä lisääntyvän oireyhtymän, ja joka oireyhtymä altistuksen jatkuessa aiheuttaa eriasteisia keuhkovaurioita ja/tai autoimmuunisairauksia.
Ja kun on kysymys homeitiöistä puhutaan allergisista reaktioista. Jatkumona voidaan puhua myös homeallergian tuottamista muista allergioista. Eli homeallergikko voi allergisoitua myös kemikaaleille, painomuste (ei pysty lukemaan päivän lehtiä) pesuaineet, hajusteet, lisäaineet, lääkeyliherkkyys, ja myös muille proteiineille kuten esim. eläinepiteeleille, siitepölyille, erilaisille ruoka-aineineille jne.
Sinun mielestäsi sairas-rakennus-syndroomasta puhuminen aiheuttaa ohimenevän joukkohysterian.
Faktatieto on, että suurin osa maamme rakennusten sisäilmasta sisältää homeitiöitä.
Faktatieto on myös se, että homeitiöproteiinit ovat allergeenejä siinä missä muutkin proteiinit.
Faktatieto on myös se, että homeitiöt aiheuttavat allergista keuhkoputkitulehdusta, astmaa ja allergista alveoliittia.
Faktatioto on myös se, että allergisoituminen yhdelle proteiinille (esim. siitepöly) saattaa aiheuttaa ristireagoinin muodossa allergisoitumista myös muille vastaaville proteiineille.
Faktatieto on myös se, että homeitiöistä esim. asbergillus fumigatus kuuluu allergialuokkaan I, kuuluen myös ns. hydrolyyttisiin entsyymeihin (proteiinit), eli allergisoituminen sille saattaa johtaa allergisoitumiseen myös muille hydrolyyttisille entsyymeille, johon luokkaan kuuluvat varasto-/kotipölypunkit, eläinepiteelit, siitepölyt kuin myös esim. pesuainekemikaalit.
Kysyisinkin sinulta onko kysymys joukkohysteriasta, kun maassamme on hengitysliitto Helin edustajan mukaan jo miljoona keuhkosairasta, ja meillä homeallergikoillahan ei ole mitään syytä epäillä hänen sanojaan KELAnkaan erityiskorvattavien astmalääkketilastojen huiman kasvun valossa, alkaen 1970-luvulta lähtien, kuin myös antihistamiinilääkkeiden tilastojen valossa?
Maamme lääketieteen tehtävänä on selvittää, mistä tämä räjähdysmäinen suomalaiseen väestöön kohdistuva keuhkosairauksien kasvu johtuu, kuin myös se, miksi suomalaiset allergisoituvat yhä enemmän ja enemmän.
Ja kuten hyvin tiedät, kuten mekin tiedämme, lääketieteemme edustajilla ei ole riittävästi mittatikkuja geneettisesti perittyjen immuunijärjestelmien (IgE, IgG, IgA ja IgM) tuottamien allergisten reaktioiden mittaamisen, muiden kuin IgE:n osalta.
Ja kuten me homeallergikot hyvin tiedämme, lääketieteemme edustajilla ei ole lääketieteen tarjoamia mittatikkuja käytössään edes erottaamaan homeitiöiden tuottamaa inflammaatiota ja viruksen tuottamaa infektiota
toinen toisistaan.
Ja kun ei pystytä lääkärikuntamme rooli kansalaisten terveyden ylläpitäjänä on plus miinus nolla.
Ja senhän me sairastuneet tiedämme.
Ja me sairastuneet tiedämme myös lääketieteemme edustajien diagnoosikyvyttömyyden kohdistuen allergiseen keuhkoputkitulehdukseen ja allergiseen alveoliittiin.
Ja kun ei pystytä, kuinka lääketieteemme edustajat voivat edes vedota objetiivisten löydosten puutteeseen? - inhere
Birgitta kirjoitti:
Kirjoitit näin: "Erityistä näyttöarvoa listan oireilla on, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä."
Tähän liittyvää pohdintaa Gulf War -syndrooman yhteydessä:
Monet muutkin viime aikoina keskustelua herättäneet sairaudet ja epidemiat voivat osittain tai kokonaan kuulua elimellisoireisiin (somatoformisiin)häiriöihin. Tällaisia ovat amalgaamipaikka- ja silikonirintaoireistot, sairas rakennus -syndrooma ja kemikaaliherkkyysoireyhtymä. Kaikille ovat ominaisia kirjava oirekuva, objektiivisten löydösten puuttuminen ja pitkittynyt taudinkulku. Oireet yleistyvät usein, kun ongelmasta käynnistyy keskustelu tiedotusvälineissä tai pienyhteisössä, ja katoavat jälleen, kun keskustelu laantuu tai asiaan ei enää kiinnitetä huomiota.
Somatoformisia häiriöitä saattaa esiintyä samanaikaisesti kokonaisella ihmisryhmällä, jolloin on puhuttu joukkohysteriasta. Sana hysteria kuvaa kuitenkin ilmiötä huonosti, ja olisi parempi käyttää nimitystä psykogeeninen epidemia. Tyypillisiä oireita ovat huimaus, rintatuntemukset, pahoinvointi ja paniikkikohtausta muistuttavat ahdistuneisuusoireet. Usein syynä on pelko tai huhut siitä, että yhteisö on altistunut ympäristömyrkylle tai tuntemattomalle mikrobille. Tiedotusvälineiden sensaatiohakuinen raportointi pahentaa oireita. Esimerkkejä tällaisista epidemioista on runsaasti. 1970-luvulla sadat palestiinalaiset saivat oireita epäillessään aiheettomasti juutalaisten myrkyttäneen Jordanjoen veden. Myös kahdessa 1980-luvun suomalaisessa ympäristöhälyssä, Äänekosken rehuhiiva- ja Pieksämäen legionellaepidemiassa, oli psykogeenisen epidemian piirteitä.Tiivistänkö sanomasi oikein: Tarkoitat siis, että homesairaudet ovat yhtä kuin tarttuva mielisairaus? Vai?
Ja se on median ja netin syytä?
Säteilyturvakeskuksen lääkäri käytti tätä samaa termiä puhuessaan sähköyliherkistä, ja sai jo asiasta eduskunnan oikeusasiamieheltä tuomion.
Tekstissäsi vilahteli hienolta kalskahtavia synonyymejä, joihin en ole vielä törmännyt. Varmaan joku saattaa jopa uskoa tämmöistä ammattiterminologiaa.
Ei ole mikään salaisuus sen enempää lääkäreiden kuin kansalaistenkaan keskuudessa, että eriasteiset somatisaatiohäiriödiagnoosit ovat ns. kaatoluokka, johon kirjataan sairaudet, josta lääkäri ei tiedä mitään ja joista hän ei haluakaan mitään tietää.
Tai kun halutaan pelata jonkun muun pussiin - siis kun hoidettavaa ei passaa hoitaa, koska välillisesti hoito olisi todiste jostakin vallitsevasta ongelmasta.
Ovathan nämä "mene psykiatrille" -diagnoosit tulleet tutuksi kovin monelle homeista sairastuneelle joka puolella tätä maata.
**********************************************************************
Minulle useimmat homesairaat ovat tulleet vastaan nimenomaan siinä tilanteessa, että ihmiset eivät ole edes aavistaneet sairastuneensa homeiden vuoksi tai ennen kuin ovat edes epäilleet asunnossaan olevan homeita. Olen tavannut heitä kymmeniä. Ja jokainen niistä asunnoista, joita olen ihmisten oireiden vuoksi homeisiksi epäillyt ja kehottanut tutkimaan asiaa tarkemmin, ovat myös vaarallisen homeisiksi osoittautuneet - sisäilmaohjeessa mainitut korkeimmat raja-arvot eivät riittäneet alkuunkaan niitä homemääriä kuvaamaan. Ja niitä asuntoja, joiden homeselvityksissä olen takapiruna ollut, on puolestaan ollut jo kymmeniä.
Väitän yhä, että vahvin näyttö talon homeista on ihmisten oireilu. Muita tutkimuksia tarvitaan myös, mutta vain vaurioiden vakavuusasteen määrittämiseksi ja tarvittavien kosteusvaurioremonttien laajuuden arvioimiseksi.
Useimmille sairastuminen homeiden vuoksi on sellainen shokki, että he mieluiten uskovat mihin tahansa muuhin selitykseen kuin hometautiin. Yleensä he eivät kerta kaikkiaan halua, että heille puhutaan mitään homeista. He uskovat tautiensa johtuvan homeista vasta sitten, kun mikrobiologisissa analyyseissa paljastuu satoja tuhansia ja jopa miljoonia pesäkettä muodostavia yksiköitä yhden gramman painoisessa näytepalassa, joka on otettu juuri heidän asunnostaan. Tai kun he näkevät esiin kaivetun homeiden niljakepesän.
Onhan näitä selityksiä hometauteihin tarjolla muitakin kuin somatisaatiohäriö tai muu psykoshokki ja vastaava. Tupakka esimerkiksi on joillekin lääkäreille se kaikkien sairauksien syy, ja jotkut potilaat uskovat itsekin loppuun asti tupakan vaarallisuuteen mieluummin kuin homeeseen. Taidat olla niitä toimistossa papereiden perusteella diagnooseja tekeviä, jotka eivät ole oikeaa vielä elävää homesairasta edes nähneet eikä kuulleet.
Kun rivitaloasunnoissa usealla lapsella iho märkii ympäri kehoa visvaisin kutiavin näppylöin, eikä kotona eikä naapurissa ole puhuttukaan homeista, niin mikähän luulotauti ne lasten ihottumat voisi aiheuttaa? Ja entä silloin, kun samat visvaisina märkivät paiseet on naapurin kissalla ja toisen naapurin koiralla? Tai kun aamuisin henki kulkee vasta sitten, kun limaiset yskökset on saatu pytyn pohjalle? Ja limaa riittää, vaikka kukaan perheessä ei edes polta tupakkaa (tosin siinä tapauksessa heitä on yritetty rauhoittaa passiivisen tupakoinnin välttämisen terveeksi tekevästä voimasta; mutta siihen lääkäri ei vastaa, miksi oireet jatkuvat vaikka yhtään tupakoivaa ei ole edes lähiseudulla).
Ja ihanko oikeasti luulemisen voima saa vain siinä homeisessa huoneessa penisilliinille allergisen ihmisen ihon kukkimaan penisilliiniallergikolle tunnusomaisella tavalla? Ja kun se tapahtuu toistuvasti vain siinä yhdessä työhuoneessa tai asunnossa, vaan ei muualla. Tämäkin ihminen osasi epäillä asuntonsa Penicilliumia ihottumansa syyksi vasta vuosia allergiaoireidensa alkamisen jälkeen.
"Mene psykiatrille", sanoisit siis ekana homeoireita epäilevälle, vai?
Kyllä yleinen normaali tilanne on, että ihmiset eivät osaa hurjimmissa kuvitelmissakaan aavistaa, että heidän oireensa voivat johtua homeista. Sen he uskovat vasta sitten, kun pääsevät hometaloa pakoon ja kun monet oireet alkavat hellittää.
Jos kansakunnasta 5 prosenttia on homesairaita, niin heistä taas promillen puolikkaalla jotkin oireet voivat selittyä korostamallasi tavalla. Mutta heidänkin oireistaan vain pieni osa, ei kaikki...
Mittasuhteet on syytä pitää kohdallaan kaiken aikaa. Sinun selityksesi pätee niin pieneen joukkoon, että homesairauksien selitykseksi se on kuin hyttysen pissi meressä. - Birgitta
Stp kirjoitti:
Mitä tuohon listaan tulee onhan siinä aikamoinen pino homealtistuksen aikana koettuja oireita.
Mitä kirjoitukseesi tulee, mielestäsi sairas rakennus-syhdrooma kuuluu elimellisoireisiin.
Olen aivan samaa mieltä, mikäli tarkoitat elimellisoireilla immuunipuolustusjärjestelmän häiriötilaa, jota häiriötilaa ylläpitää pakkohengitetyt homeitiöt, joka häriötila saattaa tuottaa yksilöllisen, yhä lisääntyvän oireyhtymän, ja joka oireyhtymä altistuksen jatkuessa aiheuttaa eriasteisia keuhkovaurioita ja/tai autoimmuunisairauksia.
Ja kun on kysymys homeitiöistä puhutaan allergisista reaktioista. Jatkumona voidaan puhua myös homeallergian tuottamista muista allergioista. Eli homeallergikko voi allergisoitua myös kemikaaleille, painomuste (ei pysty lukemaan päivän lehtiä) pesuaineet, hajusteet, lisäaineet, lääkeyliherkkyys, ja myös muille proteiineille kuten esim. eläinepiteeleille, siitepölyille, erilaisille ruoka-aineineille jne.
Sinun mielestäsi sairas-rakennus-syndroomasta puhuminen aiheuttaa ohimenevän joukkohysterian.
Faktatieto on, että suurin osa maamme rakennusten sisäilmasta sisältää homeitiöitä.
Faktatieto on myös se, että homeitiöproteiinit ovat allergeenejä siinä missä muutkin proteiinit.
Faktatieto on myös se, että homeitiöt aiheuttavat allergista keuhkoputkitulehdusta, astmaa ja allergista alveoliittia.
Faktatioto on myös se, että allergisoituminen yhdelle proteiinille (esim. siitepöly) saattaa aiheuttaa ristireagoinin muodossa allergisoitumista myös muille vastaaville proteiineille.
Faktatieto on myös se, että homeitiöistä esim. asbergillus fumigatus kuuluu allergialuokkaan I, kuuluen myös ns. hydrolyyttisiin entsyymeihin (proteiinit), eli allergisoituminen sille saattaa johtaa allergisoitumiseen myös muille hydrolyyttisille entsyymeille, johon luokkaan kuuluvat varasto-/kotipölypunkit, eläinepiteelit, siitepölyt kuin myös esim. pesuainekemikaalit.
Kysyisinkin sinulta onko kysymys joukkohysteriasta, kun maassamme on hengitysliitto Helin edustajan mukaan jo miljoona keuhkosairasta, ja meillä homeallergikoillahan ei ole mitään syytä epäillä hänen sanojaan KELAnkaan erityiskorvattavien astmalääkketilastojen huiman kasvun valossa, alkaen 1970-luvulta lähtien, kuin myös antihistamiinilääkkeiden tilastojen valossa?
Maamme lääketieteen tehtävänä on selvittää, mistä tämä räjähdysmäinen suomalaiseen väestöön kohdistuva keuhkosairauksien kasvu johtuu, kuin myös se, miksi suomalaiset allergisoituvat yhä enemmän ja enemmän.
Ja kuten hyvin tiedät, kuten mekin tiedämme, lääketieteemme edustajilla ei ole riittävästi mittatikkuja geneettisesti perittyjen immuunijärjestelmien (IgE, IgG, IgA ja IgM) tuottamien allergisten reaktioiden mittaamisen, muiden kuin IgE:n osalta.
Ja kuten me homeallergikot hyvin tiedämme, lääketieteemme edustajilla ei ole lääketieteen tarjoamia mittatikkuja käytössään edes erottaamaan homeitiöiden tuottamaa inflammaatiota ja viruksen tuottamaa infektiota
toinen toisistaan.
Ja kun ei pystytä lääkärikuntamme rooli kansalaisten terveyden ylläpitäjänä on plus miinus nolla.
Ja senhän me sairastuneet tiedämme.
Ja me sairastuneet tiedämme myös lääketieteemme edustajien diagnoosikyvyttömyyden kohdistuen allergiseen keuhkoputkitulehdukseen ja allergiseen alveoliittiin.
Ja kun ei pystytä, kuinka lääketieteemme edustajat voivat edes vedota objetiivisten löydosten puutteeseen?Kirjoitus oli vastine Esko L:n viestiin, jossa hän väitti olevan erityistä näyttöarvoa, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä oireita. Huomautin, että joissakin tilanteissa asia voi olla päinvastoin. Tästä on kirjallaisuudessa useita esimerkkejä, joissa on osoitettu nimenomaan se, että kyse oli "joukkosomatisaatiosta", eli joidenkin psyyke oirehti fyysisten, subjektiivisten taudinkuvien kautta, kun sopiva malli löytyi kätevästi lähiympäristöstä.
Nuo muut asiat kirjoituksissanne olivat tyypillistä homemantraa ja -jargonia, joita ei ole tarvis kommentoida tämän asian yhteydessä. - Drifter
Birgitta kirjoitti:
Kirjoitus oli vastine Esko L:n viestiin, jossa hän väitti olevan erityistä näyttöarvoa, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä oireita. Huomautin, että joissakin tilanteissa asia voi olla päinvastoin. Tästä on kirjallaisuudessa useita esimerkkejä, joissa on osoitettu nimenomaan se, että kyse oli "joukkosomatisaatiosta", eli joidenkin psyyke oirehti fyysisten, subjektiivisten taudinkuvien kautta, kun sopiva malli löytyi kätevästi lähiympäristöstä.
Nuo muut asiat kirjoituksissanne olivat tyypillistä homemantraa ja -jargonia, joita ei ole tarvis kommentoida tämän asian yhteydessä.kirjallisuutta tuotettaessa on, kuten aina jonkin yhteiskunnallisesti vaikuttavan tekijän paljastuttua, olkoonpa se sitten miltä tahansa alueelta, ollut pyrkimys epärehellisyyteen.
Ei voida sanoa, että jotkut oireet ovat vain jotain hysteriaa, on aina selvät juuret tapahtumaan.
Valitettavasti näissä päättävissä tehtävissä olevat kokevat sen hyökkäykseksi itseään kohtaan.
Jos näin on, niin sitten on hoidettu vastuualueeseen kuuluva tehtävä perin puutteellisesti eikä ole suhtauduttu tähän vakavaan puutteeseen sen vaatimalla tavalla.
Tästä on riittävästi kokemusta varsinkin tämänpäivän homeallergikoilla.
Miksi tätä ongelmaa vähätellään, kun se on kuitenkin olemassa ja voi "HYVIN".
Tämä ongelma on joka tapauksessa hyvin vakava jokaiselle ihmiselle, myös tällä hetkellä terveenä olevalle.
Tyypillinen suhtautuminen vastuunkantajilta on tämä hysteria-aalto-nimitykseen turvautuminen.
Se kertoo paljon ammattitaidosta ja kyvystä käsitellä vakavia ja laaja-alaisia ongelmia.
Sanoisin, että tästä tilanteesta vastuussa olevien henkilöiden mantra on tänä päivänä juuri tuo vähättely, kun ei kerran pystytä eikä varsinkaan haluta hoitaa rehellisesti tätä OLEMASSA OLEVAA ongelmaa.
Siis täysin vastuutonta ja ammattitaidotonta toimintaa.
Kun sanotaan, että ei ole tarvis kommentoida näitä ns. jargonioita, se kertoo tästä tyypillisestä ylimalkaisesta ja vähättelevästä suhtautumisesta.
Miten sitten tällaisiin ammatinharjoittajiin voi luottaa-onhan se varmasti karvaasti koettu homeallergikoitten joukossa. - inhere
Birgitta kirjoitti:
Kirjoitus oli vastine Esko L:n viestiin, jossa hän väitti olevan erityistä näyttöarvoa, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä oireita. Huomautin, että joissakin tilanteissa asia voi olla päinvastoin. Tästä on kirjallaisuudessa useita esimerkkejä, joissa on osoitettu nimenomaan se, että kyse oli "joukkosomatisaatiosta", eli joidenkin psyyke oirehti fyysisten, subjektiivisten taudinkuvien kautta, kun sopiva malli löytyi kätevästi lähiympäristöstä.
Nuo muut asiat kirjoituksissanne olivat tyypillistä homemantraa ja -jargonia, joita ei ole tarvis kommentoida tämän asian yhteydessä.>
Kyllä, joissakin tapauksissa näin voi olla.
Joissakin, erittäin harvinaisissa tapauksissa.
Ihmisten oireilu on lainvoimaisessa sisäilmaohjeessa mainittu peruteltu syy epäillä huoneessa olevan mikrobeista johtuva terveydellinen haitta.
Joukkosomatisaatio-diagnoosi on kuitenkin syytä jättää jokseenkin omaan arvoonsa. Joka tapauksessa se on hyvin toissijainen selitys. Niin sanottuina hometauteina tunnettujen oireiden tosiasiallisena syynä somatisaatiohäiriö on jo puhtaasti tilastollisesti asiaa tarkastellen täysin marginaalinen kuriositeetti. Mahdollinen, kyllä, mutta täysin epätodennäköinen..
Useille - ei siis vain joillekin - homesairauksista kärsiville potilaille lääkärin näkemys joukkosomatisaation kaiken selittävästä voimasta on kohtalokasta.
Joukkosomatisaatio on se selitys, jonka vuoksi tarvittavat kosteusvaurioselvitykset ja johtopäätökset todella konkreettisista terveyshaittoina ihmiseen vaikuttavista homeista jätetään tekemättä.
Somatisaatio on se selitys, jolla selitellen homesairas jätetään täysin hoitamatta ja tarvittavat rakennustekniset korjaukset laiminlyödään. Minäkin olen saanut vain A-vitamiiniä (!) sieraimiin hoidoksi homeiden aiheuttamiin lukuisiin sairauksiin ja erityisesti nenästä jatkuvasti tuleviin verisiin mälleihin, eikä minulle ole tehty edes somatisaatiodiagnosia. Jos somatisaatiodiagnoosi olisi, niin ei taitaisi tulle edes A-vitamiinia. ;(
Somatisaatio on selitys, jolla homeongelmien vastuukysymykset käännetään päälaelleen, ja vallitseva kohtalokas terveydelle vaarallinen tilanne saa jatkua häiriöttä yhä edelleen. Ja ihmiset sairastavat niin homeisissa kodeissaan kuin työpaikoillaankin.
Meillä oli täällä kotikylällä 4 kunnan rivitaloa, 28 perhettä, ja kaikilla oli erittäin laaja kirjo listassa mainittuja "homesairuksia". Ilman tätä listaa he kirjaimellisesti mätänenisivät niissä taloissa yhä. Oirelista pantiin kiertämään asukkaiden omasta aloitteesta omin voimin, koska näitä somatisaatioselityksiä oli riittänyt 30 vuotta.
Nyt on onneksi jo todettu, että talothan ne ovat läpeensä mädäntyneet. Ne puretaan. Ilman tätä oirelistaa vuosien ajan 100-prosenttia asukkaista sairastuttaneiden homeenviljelylaitosten purkutuomioita ei koskaan olisi saatu aikaan.
Ymmärrän kyllä, miksi tämän oirelistan painoarvoa joillakin tahoilla vähätellään. Eräillä tahoilla on ollut jopa aloitteita, että niiden julkaiseminen pitäisi kieltää. On julkisesti esitettyjä vaatimuksia, että oireselvityksiä saisi käyttää vain työterveyslääketieteen koulutuksen saanut terveydenhuoltoalan ammattilainen. Ulkomaalainen, joka tulee suomeen, ja sanoo "Hellow, How do You do" (hyvää päivää, kuinka voitte), tekisi sopimattoman teon..
OIREET OVAT TUNNETTUJA JA SEKÄ LÄÄKETIETEELLISESTI ETTÄ JURIDISESTI TUNNUSTETTUJA MERKKEJÄ VAKAVISTA HOMEIDEN AIHEUTTAMISTA SAIRAUKSISTA.
OIREET OVAT LAINVOIMAISEN SISÄILMAOHJEEN MUKAINEN LAILLINEN KEINO PAKOTTAA VIRANOMAISET SELVITTÄMÄÄN, ONKO RAKENNUKSESSA KOSTEUSVAURIOITA JA NIISTÄ JOHTUVIA TERVEYDELLE VAARALLISIA HOMEITA!
Siinäpä se, oirelistat ovat keino pakottaa viranomaiset toimimaan heti - tai mitä se nyt eduskunnan oikeusasiamiehen määrittelemien ennakkopäätösten valossa tarkoittaakin; 3 päivää, 2 viikkoa vai pari kuukautta, riippuu tapauksesta. Mutta ei siinä enää viivytellä vuosikausia, kuten nykyisin ns. normaalitapauksessa.
Oirelistat ottavat hometautien selvittämisen aloiteoikeuden viranomaislta uhreille itselleen!
... ja se on poliittisen lääketieteen näkökulmasta vaarallista. Siksi on haluttu kieltää minua julkaisemasta ja pyritty estämään homesairauksien oirelistaa, ja sen vuoksi on selvitetty, minkä rikoksen teen, kun oirelistaan ihmisten tauteja ruksaan. No, ei ole pykäliä löytynyt niin päin. Vaan liekö sitten eduskunnassa jo lakialoite vireillä, että suomessa kansalainen ei saa kysyä, kuinka naapuri voi.
MYÖS TYÖTERVEYSLÄÄKÄREIDEN OLISI SYYTÄ TUTUSTUA OIREIDEN JA HOMEIDEN JA ERITYISESTI HOMEIDEN TUOTTAMIEN AINEENVAIHDUNTATUOTTEIDEN ELI VARSINAISTEN HOMEMYRKKYJEN AIHEUTTAMIIN SAIRAUKSIIN. Jäisivät nuo homesairaille tyrkytetyt somatisaatiodiagnoosit ja mielialalääkereseptitkin vähemmälle. Ja vähenisi uusien homesairaustapausten määrä, kun paikkoja korjattaisiin niin kuin laki määrää ja jotka tehtäisiin, jos noita somatisaatiodiagnoositulkintoja kirjattaisiin vähemmän.
Terveyshaitan syy on selvitettävä ja löydetyt viat on korjattava. Vastuut niistä kuuluvat omistajille. Somatisaatiodiagnoosi mahdollistaa sen leikin, että syitä etsitään vain ja ainoastaan uhrin korvien välistä, ja jos hän jatkaa homeista puhumista, niin lisätään/vahvennetaan lääkitystä.
Somatisaatiodiagnoosin käytön suhteen on olisi oltava todella varovainen. Kun listalta poimittu oirekirjo on LAAJA joko yksilöllä ja erityisesti jos näin on koko joukossa ihmisiä, niin homeriskien huomiotta jättämää virkamiestä voidaan syyttää moitteenvaraisesta ammatinharjoittamisesta. Riippuu tilanteesta, onko kyseessä virkatehtävien laiminlyönti, osallisuus ruumiinvamman tuottamiseen tai pahoinpitely tai ehkä virka-aseman väärinkäyttö.
Listalta poimittu oirekirjo, joka pätee joukkoon ihmisiä, on juridisesti ja lääketieteellisesti ERITTÄIN VAHVA NÄYTTÖ vahva näyttö todennäköisistä kosteusvaurioista ja niistä johtuvasta terveydellisestä haitasta. Sen rinnalla somatisaatioselitykset ovat naurettavan epätodennäköisiä selityksiä ihmisten oireilemiselle. Vaikka lääkäri olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut, että potilaan lukuisat oireet johtuvat uskon voimasta, niin todennäköisintä syytä ei sää jättää tutkailematta.
Tällä hetkellä somatisaatioselitys todellakin näyttää olevan se, jonka varjossa homesairaiden oireiden syy jätetään selvittämättä ja minkä vuoksi homesairaille tyrkytetään varsin yleisesti vain mielialalääkkeitä. No, kyllä näillä lääkkeillä, joista "parhaita" normaalisti annetaan epilepsia- ja psykoosipotilaille, aikaansaadaan työntekijöitä ja asukkaita, jotka eivät sitten enää homeista ja homeoireista puhu. Reseptin kirjoittaneen lääkärin näkökulmasta lääkitys oli silloin oikeaan osunutta.
Mutta epilepsia- ja psykoosilääkkeiden varassa zombina huojuva homesairas ei kyllä ota kantaa mihinkään muuhunkaan asiaan. Hän on vain vähän onnnellinen. - Homeherkkä
Birgitta kirjoitti:
Kirjoitus oli vastine Esko L:n viestiin, jossa hän väitti olevan erityistä näyttöarvoa, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä oireita. Huomautin, että joissakin tilanteissa asia voi olla päinvastoin. Tästä on kirjallaisuudessa useita esimerkkejä, joissa on osoitettu nimenomaan se, että kyse oli "joukkosomatisaatiosta", eli joidenkin psyyke oirehti fyysisten, subjektiivisten taudinkuvien kautta, kun sopiva malli löytyi kätevästi lähiympäristöstä.
Nuo muut asiat kirjoituksissanne olivat tyypillistä homemantraa ja -jargonia, joita ei ole tarvis kommentoida tämän asian yhteydessä.Varmaan sinulle on selvinnyt, että suurin osa meistä, jotka kirjoittelemme tällä palstalla, on itse homeallergikkoja.
Niin olen minäkin huolimatta lääkäreiden kymmenvuotis-, oikeastaan viisitoistavuotismantrasta, että home ei aiheuta mitään ja jos aiheuttaa, siitähän paranee kun altistus päättyy.
Eipä mantra tehonnut.
Ovatpa nyt hiljaa kun kysyn, että milloin homealtistuksesta pääsee eroon, että pääsisi parantumaan.
Olen vain yksi maamme homeallergikoista, joka pystyy näyttämään homealtistuksen aiheuttaman tulehdusreaktion toteen ennalta kerrotuin seurauksin kenelle tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa.
Niin, että olen hankkinut itselleni mahtavan psyykkisen kyvyn.
Jostain syystä en haluaisi kenenkään saavan tämänkaltaista kykyä. Onko vaikea arvata miksi?
Miin. Ja työpaikallani oli nähtävissä toisenlaisia kykyjä. Kyvyn käyttäjistä pari on ehtinyt jo hautaankin asti. - hilkkaliisa
Birgitta kirjoitti:
Kirjoitus oli vastine Esko L:n viestiin, jossa hän väitti olevan erityistä näyttöarvoa, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä oireita. Huomautin, että joissakin tilanteissa asia voi olla päinvastoin. Tästä on kirjallaisuudessa useita esimerkkejä, joissa on osoitettu nimenomaan se, että kyse oli "joukkosomatisaatiosta", eli joidenkin psyyke oirehti fyysisten, subjektiivisten taudinkuvien kautta, kun sopiva malli löytyi kätevästi lähiympäristöstä.
Nuo muut asiat kirjoituksissanne olivat tyypillistä homemantraa ja -jargonia, joita ei ole tarvis kommentoida tämän asian yhteydessä.Tässä Birgitta sinulle vähän faktatietoa. Homesairaus ei ole mitään "homemantraa ja-jargonia": "kirjoituksissanne olivat tyypillistä homemantraa ja -jargonia, joita ei ole tarvis kommentoida tämän asian yhteydessä" (Birgitta 1.10.2005 klo 11.35).
Kopioitu opinnäytetyöstäni (joulukuu 2004):
Salkinoja - Salosen mukaan monet tutkimusryhmät (Maroni & Lundgren 1998, Anders-son 1996, Reijula 1998, Rylander 1995, Johanning, Hodgson 1995) ovat havainneet, että sisätilojen mikrobikasvustot liittyvät niille altistuvan ihmisen sairastumiseen, mutta ei ole olemassa mitään tiettyä ”hometalotautia” tai ”sisäilmasyndroomaa”, vaan terve-yshaitat ovat eri ihmisillä ja eri taloissa erilaisia (Salkinoja - Salonen 1999, 51).
Nykyisen käsityksen mukaan home voi olla eräiden sairauksien aiheuttaja, näitä ovat allerginen nuha, astma, homepölykeuhko eli allerginen alveoliitti, ODTS ja eräät yli-herkkyyssairaudet, jotka liittyvät homeiden aiheuttamaan kolonisaatioon (mikrobin asettuminen limakalvolle aiheuttamatta kudosta tuhoavaa tautia) alemmissa ilmateissä – esim. allerginen bronkopulmonaarinen aspergilloosi, jonka kaltaista allergista bronko-pulmonaarista mykoosia (liite 1) voivat myös eräät muut homeet aiheuttaa .(Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)
Joissakin kohteissa kosteusvauriomikrobeille altistuneet saattavat sairastua suurena joukkona, joka kuitenkin on melko harvinaista. Esimerkkinä Luonetjärven varuskunta-sairaala, jossa oli ollut vuosia runsaasti erilaisia kosteusvaurioita ja niihin liittyviä mik-robikasvustoja. (Seuri, Husman, Kinnunen, Reiman, Kreus, Kuronen, Lehtomäki, Paa-nanen 2000, Indoor Air 2000; 10:138-145.)
Jantusen (2001, 117) mukaan homeet ja hiivat voivat aiheuttaa immuunivasteeltaan hei-kentyneelle henkilölle (esim. pahanlaatuisia veritauteja potevat, elinsiirtopotilaat, sytos-taatteja saavat henkilöt) suoran tulehduksen, esim. Aspergillus-homeiden aiheuttama aspergilloosi (Jantunen 2001, Duodecim 2001;117 (17): 1715-9.) Ramsayn ja Ta-piovaaran (2004) mukaan ne voivat aiheuttaa tulehduksia myös välikorviin (Asper-gillus, Penicillium, Candida) ja poskionteloihin (Mucor: mucormycosis liite 1/5). Tu-lehdukset voivat olla septisiä (verenmyrkytystä synnyttävä) ja kuolleisuus niihin on suu-ri. (http://personal.fimnet.fi/laakari/hannu.tapiovaara/allerginen_sinuiitti.htm tulostettu 3.5.2004.) - Tiina ...
Ei tietenkään kaikki oireet homeesta johdu. Jos sinulla kuitenkin on useita oireita, on se selvä asia että kaikki ei ole kunnossa! Ainakin pitää selvittää, mistä muusta ne sitten johtuvat.
Toi ajattelu tapa että ainahan sitä jotain oireita on, ON vanhentunut. Kaikki aivastukset ym. johtuvat aina jostain, näin elimistö yrittää esim. puolustautua jne. - Juutas Käkriäinen
Birgitta kirjoitti:
Kirjoitit näin: "Erityistä näyttöarvoa listan oireilla on, jos moni ihminen samasta työpaikasta tai moni asukas samantyyppisistä asunnoista yhdellä asuntoalueella alkaa sairastaa näitä."
Tähän liittyvää pohdintaa Gulf War -syndrooman yhteydessä:
Monet muutkin viime aikoina keskustelua herättäneet sairaudet ja epidemiat voivat osittain tai kokonaan kuulua elimellisoireisiin (somatoformisiin)häiriöihin. Tällaisia ovat amalgaamipaikka- ja silikonirintaoireistot, sairas rakennus -syndrooma ja kemikaaliherkkyysoireyhtymä. Kaikille ovat ominaisia kirjava oirekuva, objektiivisten löydösten puuttuminen ja pitkittynyt taudinkulku. Oireet yleistyvät usein, kun ongelmasta käynnistyy keskustelu tiedotusvälineissä tai pienyhteisössä, ja katoavat jälleen, kun keskustelu laantuu tai asiaan ei enää kiinnitetä huomiota.
Somatoformisia häiriöitä saattaa esiintyä samanaikaisesti kokonaisella ihmisryhmällä, jolloin on puhuttu joukkohysteriasta. Sana hysteria kuvaa kuitenkin ilmiötä huonosti, ja olisi parempi käyttää nimitystä psykogeeninen epidemia. Tyypillisiä oireita ovat huimaus, rintatuntemukset, pahoinvointi ja paniikkikohtausta muistuttavat ahdistuneisuusoireet. Usein syynä on pelko tai huhut siitä, että yhteisö on altistunut ympäristömyrkylle tai tuntemattomalle mikrobille. Tiedotusvälineiden sensaatiohakuinen raportointi pahentaa oireita. Esimerkkejä tällaisista epidemioista on runsaasti. 1970-luvulla sadat palestiinalaiset saivat oireita epäillessään aiheettomasti juutalaisten myrkyttäneen Jordanjoen veden. Myös kahdessa 1980-luvun suomalaisessa ympäristöhälyssä, Äänekosken rehuhiiva- ja Pieksämäen legionellaepidemiassa, oli psykogeenisen epidemian piirteitä.Hienon tieteellisesti kirjoitettu.
Rasituit varmasti paljon, kuin sen sijaan olisit vain kirjoittanut "ei saa lietsoa joukkohysteriaa, hyi".
Taas yksi joka ei tajua asiaa oikealta kantilta, turhaa kirjoittaa mistään joukkohysteriasta ja puke haukkuva kirjoitus hienon tieteelliseen ulkoasuun.
MITÄ SANOT NIILLE JOTKA EIVÄT OLE OIREILLEET AIKAISEMMIN KUIN VASTA SITTEN KUN, JOKO OVAT MENNEET SELLAISEEN PAIKKAAN TÖIHIN JOSSA HOMETTA, TAI SITTEN EREHTYNEET MUUTTAMAAN SELLAISEEN ASUNTOON JOSSA OIREILU ON ALKANUT, ONKO TÄMÄ SINUN MIELESTÄSI TUOTA SINUN TIETEELISTÄ LÖPINÄÄ JOUKKOHYSTERIASTA??????
- Homeherkkä
SUU
Kymmenen vuoden työpaikka-altistuksen jälkeen minulla alkoi työssäoloaikanani esiintyä toistuvia ienverenvuotoja ja erittäin runsasta hammaskiven muodostusta. Samoihin aikoihin nenäni limakalvot olivat kuivat kuin korput, todella kipeät ja tietysti nenä vuosi verta.
Homealtistus rikkoo nenäni limakalvot yhä.
Altistuksen päättymisestä kaikkia palautui normaaliksi vuoden sisällä.
IHO
Kasvoissani oli ajoittain tunne ikäänkuin siinä olisi hämähäkinverkkoja ja useasti kasvojeni alaosaan ilmaantui hektisesti pieniä punaisia näppylöitä.
Sääriini alkoi ilmaantua ikäänkuin kesakoita ja pistemäisiä valkoisia kohtia. Samaan aikaan verisuonet "nousivat pintaan" ja alkoivat kihartua, eli näyttivät suonikohjuilta. Samaa alkoi tapahtua myös käsivarsissani ja pikkuhiljaa myös rintakehässäni.
Myöhemmässä vaiheessa vaiheessa alkoi esiintyä myös laajoja mustelmia.
Jalkapohjista ja sormista alkoi "katkeilla verisuonia", eli ripsahdus ja sormi/jalkapohja alkoi turvota ja muuttua sinertäväksi.
Muu oireilu hävisi työpaikka-altistuksen jälkeen. Eli ei mustelmia ja verisuonetkin iholta hävisivät pikkuhiljaa. Syntyneet ihomuutokset jäivät pysyviksi kuitenkaan enää lisääntymättä.
Työpaikkaflunssien yhteydessä esiintynyt "patitus" esiintyy yhä hommeflunssan yhteydessä.
SILMÄT
Silmissä tuntui ajoitain olevan "tikkuja".
YLEISOIREET
Lämmönsäätelyjärjestelmän romuuntuminen, jonka seurauksena erittäin voimakas HIKOILU ulottuen varpaista päänahkaan asti, jonka aikaansaa fyysinen rasitus kastelemalla vaatetuksen läpimäräksi. Ei muuta kuin kaivokylmään suihkuun.
Saman saa aikaan myös liian korkea ulko-tai sisälämpötila, ilman suhteellisen kosteuden ollessa korkea, kuten tapahtuu kesäaikana.
Hikoilu ei ole hävinnyt työpaikka-altistuksen päättymisen jälkeen.
Voisit liittää yleisoirelistaasi myös UNENNÄKEMIS- ja UNIRYTMIMUUTOKSET.
Työpaikka-altistukseni loppuvaiheessa minulta katosi unennäkemiskyky, joka kyky ei ole palautunut sitten viiteen vuoteen.
Samoin alkoi pikkuhiljaa vähentyä myös nukkumisaikani; heräsin liian aikaisin ja pirteänä kuin peipponen uuteen päivään.
Herään yhä pirteänä kuin peipponen viiden kuuden tunnin unimäärällä, jonka unimäärän antama energia ei riitä kattamaan päivittäisten toimintojen vaatimaa energiantarvetta tänäkään päivänä, mikäli olisin työelämässä.
Mikäli allerginen reaktio on päällä nukun pari kolme tuntia tai saattaa käydä niin, että en nuku ollenkaan. Unettomuus ei siis kohdallani johdu lääkityksestä. Käytän kortisonilääkitystä tosi harvoin.
Näyttää siltä, että jatkuvan homealtistuksen ylläpitämä homeoireilu on monimuotoisuudestaan yhtä yksilöllinen kuin sormenjälki.
Lääkäriamattikuntamme on sitä varten, että heidän tulisi tunnistaa homeitiöoireilu jo alkuvaiheessa estäen homeitiöiden tuottamat sairastumiset.
Eivätpä näytä pystyvän.
Ja jos sairastuu pitäisi pystyä diagnostisoimaan myös sairaus.
Eivät pysty siihenkään.
Eli lääkäreittemme ammattitaidon voimme homeallergikkoina hyvällä syyllä laittaa katkolle.
Jostain syystä työterveyslääkärit- Esko L
Nyt kun sanot, niin tuo kutittava hämähäkinverkko naamalla -tunne oli tuttu minullekin homeasunnossa vielä ollessani. Nyt se on jäänyt pois.
Enpä vain ole juurikaan näihin "tuntohäiriöihin" törmännyt alan julkaisuista.
Minulla tuo hämähäkinverkko-tunne oli voimakkaimmillaan koko keholla yöllä. Ilman paitaa nukkuessa oli kuin joku olisi kaiken aikaa siirrellyt sitä verkkoa iholla. Se valvotti. Nukkumisesta tullut mitään, ennen kuin pani tiukan paidan päälle.
Nämä punaiset näpyt joissa yleensä on yksi vahvempi näppy ja pienempiä "satelliitteja" sen ympärillä, liitetään tunnusmerkinomaisesti joihinkin homeisiin. Olen tavannut aika paljon homeihmisiä ja vaikuttaa siltä, että nämä suunympärysnäpyt ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä.
Mustelma-arkuus näyttää myös olevan yleinen. En vain ole kirjannut tapauksia muistiin, joten täytyy aloittaa siltä osin alusta tai pitää löytää "tieteellistä näyttöä" asialle, jotta voin panna sen listalle.
Hyvä juttu. Lista täsmentyy kaiken aikaa. - Homeherkkä
Sattumalta laitoin eilen radion auki.
Ohjelma käsitteli geenitekniikkaa, eli geenin siirtämistä kasveihin tarkoituksena lisätä kasvin vastustuskykyä tuholaishyönteisiä-homeita vastaan.
Geenihän tuottaa proteiineja ja proteiinihan saattaa aiheuttaa allergiaa ja allerginen reaktio tulehdusreaktiona saattaa vaurioittaa myös geeniperimää.
Siinä sitten geenimanipulaation puolustaja vastasi kysymykseen siirtogeenin tuottaman proteiinin mahdollisuudesta allergian synnytymiseen. Tutkittu on. Tutkimusten perusteella siirtogeenien tuottamat proteiinit eivät aiheuta allergiaa.
Ja mikä kummallisinta allergiatutkimuksessa käytettiin samoja testejä kuin koira-allergikon tutkinnassa.
ELI PRICK-testiä.
Ja jokainenhan meistä homeallergikoista tietää, että prick-/lapputestaaminen on täyttä hömppää.
Ja minuakin homeallergian tuottamana moniallergikkona on testattu niillä neljä kertaa saamatta allergeeniä kiinni.
Ja jokainen lääkärihän tietää, että näin on.
Ja minähän en luota enää mihinkään tieteellisiin enkä lääketieteellisiin tutkimuksiinkaan.
Ajat sitten luottamus on mennyt niin lääkäreihin kuin poliitikkoihinkin. - Liisa
Esko L kirjoitti:
Nyt kun sanot, niin tuo kutittava hämähäkinverkko naamalla -tunne oli tuttu minullekin homeasunnossa vielä ollessani. Nyt se on jäänyt pois.
Enpä vain ole juurikaan näihin "tuntohäiriöihin" törmännyt alan julkaisuista.
Minulla tuo hämähäkinverkko-tunne oli voimakkaimmillaan koko keholla yöllä. Ilman paitaa nukkuessa oli kuin joku olisi kaiken aikaa siirrellyt sitä verkkoa iholla. Se valvotti. Nukkumisesta tullut mitään, ennen kuin pani tiukan paidan päälle.
Nämä punaiset näpyt joissa yleensä on yksi vahvempi näppy ja pienempiä "satelliitteja" sen ympärillä, liitetään tunnusmerkinomaisesti joihinkin homeisiin. Olen tavannut aika paljon homeihmisiä ja vaikuttaa siltä, että nämä suunympärysnäpyt ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä.
Mustelma-arkuus näyttää myös olevan yleinen. En vain ole kirjannut tapauksia muistiin, joten täytyy aloittaa siltä osin alusta tai pitää löytää "tieteellistä näyttöä" asialle, jotta voin panna sen listalle.
Hyvä juttu. Lista täsmentyy kaiken aikaa.Mustelmataipumus ja selitys siihen esiintyy myös tieteellisessä kirjallisuudessa. Juuri nyt aika ei riitä papereiden kaivamiseen, mutta palaan asiaan, jos/kun löydän.
- seuraavat oireet
IHO
- kutinaa
- punoitusta
- (yksittäisiä erillisiä tai yksi isompi ja sen ympärillä pieniä "satelliitteja")
- atooppinen ihottuma tai sen pahentuminen
HENGITYSTIET, NENÄ
- tiheät flunssat
- aivastelu
- vesinuha
- kutina, ärsytys sieraimissa ja/tai kurkussa
- nenän tukkoisuus
HENGITYSTIET, NIELU
- pistävä tunne kurkussa
- kuiva yskä
- äänenkäheys
- äänen "sortuminen"
- "limainen kurkku"
- jatkuva kakistelun tarve
HENGITYSTIET, KEUHKOT
- toistuva/jatkuva limaneritys
- hengenahdistus (joka haittaa jopa yhden kerroksen nousemista portaissa)
- pistävä kipu keuhkojen alueella
- kun puhallat keuhkot tyhjäksi, puhallus päättyy yskänärsytykseen
SILMÄT
- kuivuvat
- karvastelevat, kirvelevät
- kutiavat
- tuulenarkuutta
- kipua silmäkuopassa
- katse ei tarkennu ajoittain
- sumuläikkiä silmissä
KORVAT
- kutinaa korvakäytävässä
- tukkoisuus
- kipu
- ihottuma
- kuulohäiriöt
YLEISOIREET; MUUTA OIREET
- väsymys - ei lopu nukkumalla
- väsynyt olo aamulla herätessä
- voimattomuus
- huono rasituksenkesto
- usein päänsärkyä päivällä - pientä
- toistuva kuumeilu
- lihasvärve, elohiiri, lihas nykii
- lihasjäykkyys
- keskittymisongelmia
- lähimuistiongelmia
- huimausta
- viiltävä kipu alavatsassa
- mielentilaongelmat (ärtyisyys, masennus, aloitekyvyttömyys)
Että tällaisia..mistä tiedän johtuuko homeesta vaiko ei. Tosin olen aina vähätellyt hometta että onko sellaista edes olemassa, mutta pikkuhiljaa alkaa mietityttää. Serkkuni asui tässä asunnossa aiemmin ja sairastui astmaan. Sanoivat että oli talossa hometta. En tiedä onko sitä kukaan kuitekaan tutkinut. WC on kutenkin kait uusittu sen jälkeen, ainakin laitettu uusi muovimatto lattalle ja seinälle.. kait.
Lisäksi mietityttää talon tuoksu. Minulla on akvaario ja olen miettinyt että tuleeko tuo haju siitä (hajua en osaa kuvialla) mutta kun haistelen akvaariota, niin haju ei sillä ole mitenkään etova. Eli olisko homeen hajua vai eikö täällä muuten vain ilma kierrä. Luin kirjasta että ilman pitäisi vaihtua kerran kahdessa tunnissa ja epäilen kyllä että vaihtuuko. Toisaalta mistä sen voisi tietää vaikka vaihtuisikin. Ovea pidän auki koko päivän, sillä jos laitan oven kiinni, niin haju tulee melko välittömästi eikä se ole mitenkään miellyttävä. Osaneeko kukaan sitten sanoa yhtään mitään sen enempää. Vaikea arvailla mistä mikäkin johtuu. Jos se on homette.. tai sitten akvaario. Tai tuuletuksen puute. Jos täällä olisi muita asuntoja niin vois vaihtaa mutta ei löydy tuppukylästä eikä varmaan edes annettaisi, koska vain "hourailisin".- inhere
Koita järjestää vaikka viikoksi itsesi muualle kokonaan pois nykyisestä asunnostasi ja ruksaa sitten tuosta listastasi, mitkä oireet helpottivat.
Jos rukseja alkaa tulla useampia, niin siinä sinulla on vastaus valmiina.
- - -
Home ei aina haise, eikä läheskään aina varsinkaan homeelle. Haju voi olla makea, kirpeä, tympeä tai mitä vaan. - Tuulia
Ei tuuletuksen puute hajuja aiheuta. Tuuletus voi toki viedä niitä pois, jos niitä on, mutta ei niitä synny itsestään tai tuuletuksen puutteesta.
- hmmmms
Haju voi aiheutua myös kemikaalista nimeltä 2-etyyliheksanoli. Nimenomaan muovimatot kiinnitetään liimalla, joka saattaa tuottaa tätä myrkyllistä kemikaalia huoneilmaan joko ns. normaaliemissiona tai sitten kostuttuaan kemiallisena reaktiona.
- homepähkäilijä
Itselläni oli työpaikalla oireena ihon arkuus ja se saattoi olla millon missäkin paikassa .(ei kunnolla tahtonut pystyä koskemaan ,kävi niin kipeää).
Tämä on jäänyt pois ja nyt tiedän homepaikoissa ollessani tai oleskeltuani minulla nykii elohiiri pitkin kehoa(kuin kuplisi ihon alla) ja käsien sormet,varsinkin vasen käsi ,ne vääntyy niin paljon kuin luut ja jänteet antaa myöten ja kipu on kova.
Silmien alaluomiin tulee rakkuloita ja silmät tuntuvat "sairailta".
Pääkipu on ihmeellistä kuin vain aivot olis kipeänä. - erakkosusi
Onko kuume kuinka yleinen oire?
Eilen jouduin käymään läpi papereita jotka ovat olleet homeasunnossa... hengenahdistuksen, silmienkirvelemisen, väsymyksen yms. lisäksi nousi yöllä kuume.
Epäilen myös että aikaisemmat kuumeilut ovat homeen aiheuttamia ja ilmeisesti kuume on käynyt välillä todella korkeallakin.. suorastaan hourailurajalla ja yöllä sitten on hikoillut kuumeen pois niin että patjasta lähtien kaikki on läpimärkänä.- inhere
Pieni muutaman kymmenyksen jatkuvasti läpi vuoden toistuva kuume on 100-prosenttinen näyttö homeista.
Raju äkillinen kuume voi johtua homeista ja monesta muustakin syystä. Kertomiesi muiden samanaikaisten oireiden kanssa ilmetessään se on mielestäni kutakuinkin varmasti homeista johtuva.
Puhun homepotilaana saadulla kokemuksella ja monien homepotilaiden oirekirjoon tutustumisen kautta saadulla kokemuksella. Lääkäri en ole.
Jos olet saanut olla pitkään raikkaassa ympäristössä ja sitten saat äkillisen homemällin tai korkeahkon jatkuvan homealtistuksen, niin raju kuume voi hyvinkin olla sen seurauksena. Kuumeeseen voi liittyä samanaikaiset voimakkaat lihas- ja nivelkivut sekä runsas limanmuodostus hengitysteistä, jota riittää enemmän kuin vuosia kaksi askia päivittäin tupakoivalla ihmisellä, vaikka et polttaisi tupakkaa ollenkaan.
Itse sain aluksi nimenomaan väsymiskohtauksia ja pientä kuumetta, jotka kestivät 1-2 päivää, kun tulin raikkaiden, homeettomien päivien jälkeen takaisin homeiseen asuntoon. Väsymys voi ilmetä jatkuvana nukkumisen tarpeena tai lihasten voimattomuutena, ja muutenkin olo on sellainen, että ajattelua ja keskittymistä vaativien tehtävien tekeminen ei vain luonnistu. Voimia ei riitä edes ajattelmiseen.
Homealtistuspiikin seurauksena saattaa olla sellainen olotila, joka on kuin flunssa olisi tulossa tai muu sairaus iskemässä päälle, mutta mitään flunssaa eikä muutakaan tautia ei sitten tule.
Rajuimmat reaktiot, myös muut kuin kuume, ja keskushermosto-oireista etenkin väsymys ja yleinen saamattomuus/aloitekyvyttämyys, ajoittuvat voimakkaimmillaan usein heti uuden altistuksen alkuun. Vaikka altistus jatkuisi, niin oireilu ei välttämättä jatku yhtä voimakkaana enää muutaman päivän päästä.
Meno homeiseen ympäristöön tai jos homeita tulee huoneeseen, esim. vaikka vanhojen homeisten papareiden plaraamisen vuoksi, saattaa aiheuttaa äkillisen kuumeenakin ilmenevän shokkireaktion. Tässä vaiheessa sanon tätä tietoa vain kokemusperäiseksi, koska en löydä asiaa käsittelevää muuta vahvistavaa tietolähdettä.
On joitakin selvityksiä, joiden mukaan shokkireaktio on sitä voimakkaampi, mitä terveempi ihminen on tai mitä terveemmät elintavat ihmisellä on ollut.
Hengenahdistus, silmien kirveleminen, väsymys ovat kaikkein yleisimpiä homeiden aiheuttamia oireita. Erityisesti aamuisin häiritseviä homeen aiheuttamia haittoja ovat voimakas liman nousu kurkusta ja nenän tukkivat karstat. Nenästä irtoavat verijuovaiset limpit taitavat johtua jokseenkin yksinomaisesti homeista.
Aamuisin katseen tarkentaminen esim. tekstiin voi olla vaikeaa sameina läikkinä silmissä tuntuvien näkemishäiriöiden vuoksi. Homeoire sekin.
Ihon kutina, joka pahenee saunan löylyssä ja suihkussa mutta hellittää välittömästi vahvalla alkoholilla tai väkevällä isopropanolilla siveltäessä, on yksi erikoinen homeisiin liittyvä tunnusomainen oire.
TUNTUVATKO TUTUILTA? Mikä osui kohdalleen? - Keuhkoverenvuoto

TUNTUVATKO TUTUILTA? Mikä osui kohdalleen?Itselläni oli vakava keuhkoverenvuoto, johon pelkäsin kuolevani. Myöhemmin olen lukenut, että esim. USA:ssa on keuhkoverenvuotoon kuollut joukottain lapsia, joiden kotoa on löydetty Stachybotrusta. Tämä USA:n tapaus tuli ilmi, kun eräässä sairaalassa (muistaakseni Clevelandissa) lääkäri alkoi ihmettelemään ja selvittämään, mistä nämä lukuisat kuolemantapaukset johtuivat. Kodit tarkastettiin ja kaikista niitä löytyi tätä hometta. Jos tällaisten kuolemantapausten syitä alettaisiin muuallakin selvittää, niin voisi paljastua vaikka mitä. Ehkä näitä keuhkoverenvuotokuolemia on ollut Suomessakin, mutta kukaan ei vaivaudu tutkimaan taustoja ?
- erakkosusi
inhere kirjoitti:
Pieni muutaman kymmenyksen jatkuvasti läpi vuoden toistuva kuume on 100-prosenttinen näyttö homeista.
Raju äkillinen kuume voi johtua homeista ja monesta muustakin syystä. Kertomiesi muiden samanaikaisten oireiden kanssa ilmetessään se on mielestäni kutakuinkin varmasti homeista johtuva.
Puhun homepotilaana saadulla kokemuksella ja monien homepotilaiden oirekirjoon tutustumisen kautta saadulla kokemuksella. Lääkäri en ole.
Jos olet saanut olla pitkään raikkaassa ympäristössä ja sitten saat äkillisen homemällin tai korkeahkon jatkuvan homealtistuksen, niin raju kuume voi hyvinkin olla sen seurauksena. Kuumeeseen voi liittyä samanaikaiset voimakkaat lihas- ja nivelkivut sekä runsas limanmuodostus hengitysteistä, jota riittää enemmän kuin vuosia kaksi askia päivittäin tupakoivalla ihmisellä, vaikka et polttaisi tupakkaa ollenkaan.
Itse sain aluksi nimenomaan väsymiskohtauksia ja pientä kuumetta, jotka kestivät 1-2 päivää, kun tulin raikkaiden, homeettomien päivien jälkeen takaisin homeiseen asuntoon. Väsymys voi ilmetä jatkuvana nukkumisen tarpeena tai lihasten voimattomuutena, ja muutenkin olo on sellainen, että ajattelua ja keskittymistä vaativien tehtävien tekeminen ei vain luonnistu. Voimia ei riitä edes ajattelmiseen.
Homealtistuspiikin seurauksena saattaa olla sellainen olotila, joka on kuin flunssa olisi tulossa tai muu sairaus iskemässä päälle, mutta mitään flunssaa eikä muutakaan tautia ei sitten tule.
Rajuimmat reaktiot, myös muut kuin kuume, ja keskushermosto-oireista etenkin väsymys ja yleinen saamattomuus/aloitekyvyttämyys, ajoittuvat voimakkaimmillaan usein heti uuden altistuksen alkuun. Vaikka altistus jatkuisi, niin oireilu ei välttämättä jatku yhtä voimakkaana enää muutaman päivän päästä.
Meno homeiseen ympäristöön tai jos homeita tulee huoneeseen, esim. vaikka vanhojen homeisten papareiden plaraamisen vuoksi, saattaa aiheuttaa äkillisen kuumeenakin ilmenevän shokkireaktion. Tässä vaiheessa sanon tätä tietoa vain kokemusperäiseksi, koska en löydä asiaa käsittelevää muuta vahvistavaa tietolähdettä.
On joitakin selvityksiä, joiden mukaan shokkireaktio on sitä voimakkaampi, mitä terveempi ihminen on tai mitä terveemmät elintavat ihmisellä on ollut.
Hengenahdistus, silmien kirveleminen, väsymys ovat kaikkein yleisimpiä homeiden aiheuttamia oireita. Erityisesti aamuisin häiritseviä homeen aiheuttamia haittoja ovat voimakas liman nousu kurkusta ja nenän tukkivat karstat. Nenästä irtoavat verijuovaiset limpit taitavat johtua jokseenkin yksinomaisesti homeista.
Aamuisin katseen tarkentaminen esim. tekstiin voi olla vaikeaa sameina läikkinä silmissä tuntuvien näkemishäiriöiden vuoksi. Homeoire sekin.
Ihon kutina, joka pahenee saunan löylyssä ja suihkussa mutta hellittää välittömästi vahvalla alkoholilla tai väkevällä isopropanolilla siveltäessä, on yksi erikoinen homeisiin liittyvä tunnusomainen oire.
TUNTUVATKO TUTUILTA? Mikä osui kohdalleen?joo... oikeastaan tunnistan itsessäni kaikki muut oireet paitsi suihkussa/saunassa pahenevan kutinan.joka sekin voi pitää paikkansa kun tarkemmin ajattelee ja sen olen huomannut jo kauan sitten että kun pyyhkii kutisevat paikat neoamiseptilla niin kutina lakkaa... ja silloin en vielä tiennyt oikein mitään edes homeista.
En ole ollut raikkaassa ympäristössä ennen tuota kuumereaktiota, homeasunnossa olen edelleen loukossa, mutta ilmeisesti pahin homepesäke on makuuhuoneessa nykyisin ovi sinne on kiinni. käyn siellä vain kaksi kertaa päivässä. aukaisemassa ikkunan aamulla ja suljen sen yöksi. Aina yön jälkeen huoneessa on pistävä kemikaalimainen haju. huoneen oven sulkemisen jälkeen oireet ovat vähän helpottuneet.
Eli edellinen asunto missä asuin oli todella pahasti homeinen. Muuton jälkeen luulin ensin päässeeni puhtaaseen asuntoon kunnes oireet alkoivat jälleen pahenemaan heti syksyllä kun piti laittaa ikkunat kiinni jotka olivat siihen asti olleet koko ajan auki... nyt on yli vuosi asuttu tässä asunnossa ja kova kiire olisi päästä pois.
Minkälainen hengitys suojain pitäisi olla että pystyisin mm. käymään noita pahimpia papereita lävitse???
- inhere
Löytyykö perheitä, joissa hometalossa asuessa on tehty lapselle nielurisaleikkaus hengitystieoireiden vuoksi?
Ja perheitä, joille leikkauksen jälkeen lapselle kehittyi hengenvaarallinen tai vaikka vähemmänkin vakava kurkkupaise?
Muistanette, että aspergillukset, chatoniumit ja sädesienet ym. tekevät pesää erityisen ahnaasti leikkaushaavoihin.
Näin kävi meidän perheen nuorelle hometalossa. Ja naapureissa riitti nielurisaleikkauslapsia enemmänkin.- Homeherkkä
Eräälle homeallergikkoystävälleni tuli hammasjuuripatti.
Hän pyysi tutkintaa patin aiheuttajasta; ei haluttu tutkia.
Pyynnöstä hän sai poistetun hampaan itselleen ja lähetti sen yksityislaboratorioon tutkittavaksi tämän laboratorion antaman ohjeistuksen mukaisesti. Laboratorio lähetti näyteen Hollantiin tutkittavaski.
Tulos; patin aiheuttaja asbergillus-homesieni,
siitä huolimatta, vaikka hänellä on päällä infektiolääkärin määräämä sienilääkitys.
Nythän nämä lääkärimme väittävät, että homeinfektio syntyy vain elinsiirtopotilaille.
Homeenkin suhteen puhutaan infektiosta, kun home alkaa kasvaa elimistössä. Kun home aiheuttaa vain allergisen tulehdusreaktion, silloin puhutaan inflammaatiosta. Näin kertoi puhelimitse minulle eräs KTL:n infektiolääkäri, joka ei sulkenut luuria korvaani.
Tarkoitan, että kyllähän kurkkupaiseen aiheuttaja olisi saatu selvitettyä, mikäli sen todennut lääkäri olisi sitä halunnut.
Tunnen vuosikymmenten ajalta muutamia nileurisaleikattuja, mutta en yhtään sellaista jolla syynä olisi ollut homealtistus.
Eihän se sulje pois sitä, että homealtistus ei aiheuttaisi nielurisojen liikakasvua.
Olisihan tuossakin tutkimusaihetta tieteentekijöillemme. - inhere
Homeherkkä kirjoitti:

Olisihan tuossakin tutkimusaihetta tieteentekijöillemme.Ei näitä minunkaan tuntemiami tapauksia lasten nielurisaleikkauksista ja märkäpaiseesta kurkussa mikään-kukaan lääkäri homeiden aiheuttamiksi todennut.
Täällä vain leikeltiin lasten nielurisoja ja jaettiin perheelle astmapiippuja enemmän ja vähemmän vuosien ajan, eikä siihen asuntoryppääseen kuulunut kuin 28 asuntoa - vaan ne kyllä on jo tolkuttoman homeisiksi todettu ja purettavviksi tuomittu.
- Esko L
Homeet ja rasvaliukoisuus -otsikon alla on tekstiä upouudesta menetelmästä, jolla sairauksia aiheuttavat homemyrkyt voidaan paljastaa ennen näkemättömällä varmuudella. Teksti on julkaistu Pohjolan Työ sanomalehdessä torstaina 29.9.2005
Siirry tekstiin tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000010988492 - Petetty ja pettynyt
Oletko sinä Esko Leipälä se sama, joka perusti muutama vuosi sitten Kiusattujen Tuki ry:n? Yhdistyksen, jonka varainhankita osoittautui rikolliseksi toiminnaksi ja jonka työntekijät joutuivat huijatuiksi lahjoittajien lailla. Ja taas mukana kuvioissa.
- luulisin niin, kun
vuosia sitten kulki kouluissa auttamassa opeja kiusauksiin lapsia kohtaan, eli siis kiusattujen puolesta puhui!
Sijaislastani kiusattiin mm. kastelemalla takinhiha vedellä jne... soitin rexille että otan yhteyden Leipälään kun noin tehdään kun väitti ekaks ettei kannata valittaa mihkään, jopas kirkastui, älä ota yhteyttä, sovitaan asia jne.....
oli hyvä mies ainaskin (opejen uhkaukseen pyydetäessä lastamme kohtaan ellet tee niin kuin pyydän) koulukiusauksen aikoihin joskus -98 luvulla!
- eikaivaan
itellä on selkään tullu semmosia pieniä, punaisia näppylöitä jotka on ihan tulipunaisia. niistä on luultavasti vertakin tullu, kun näppyjen päässä on kuivunutta verta. nyt myös tossa rinnan alla on alkanu kynsittää ja näyttäs et siihe olis tulossa samanlaisia patteja.
sit mulla on monena päivänä tuntunu et kurkussa olis pala, eikä oo lähteny nielemällä.
nenä on koko ajan tukossa ja koko ajan pitää niistää. nenäki tukossa iha jatkuvasti ja välillä nenä on niin 'tyhjä' et hengittäminen vihloo nenää. kitalakea kynsittää jatkuvasti. nyt sitte vaa epäilemään, että missä on hometta.... - Psykollevaan
Jossakin määrin ymmärrän homeongelman vähättelyä. Ongelmahan on niin mittava ettei mikään taho voi sitä korjata tai ottaa vastuuta.
Pieniäkin kustannuksia pelätään ja esim. "oman" kerrostalon arvon alentumista. - Helpotu
Halusin kirjoittaa tänne oman kokemuksen siinä toivossa että joku muukin löytäisi avun. Koska kivun kanssa eläminen on kauhea kokemus.
Pahimmat oireet ja kivut ovat vuosia olleet lähinnä jalkapöydissä,varpaissa,nilkoissa ja joskus harvemmin polvissa.
Aamuisin jalat olivat jäykät sekä kipeät.eli puhutaan puupökkelöistä.aika ajoin kipu ja jalkojen turvotus alkoi olla niin paha ettei voinut kun mennä lääkäriin.otettiin reuma sekä kihti kokeita mutta näitä kumpaakaan ei löytynyt.niveliin pistettiin monta vuotta kortisoni pistoksia ja eräs kerta lääkäri määräs arxonia 120 Mg lääkettä seitsemän päivän kuurina.huomasin että tämä tulehduskipulääkke auttoi todella hyvin.
Seuraavan kerran osasin pyytää toimivaa lääkettä itse lääkäriltä.söin näitä lääkkeitä todella paljon koska vain niiden avulla pystyin käymään töissä ja hoitamaan kotia.
Huom.nyt siihen apuun mikä lopetti jalkojen kivut sekä aamujäykkyyden.
Olen ollut yli kolmekymmentä vuotta samassa työpaikassa kahta pientä katkosta lukuunottamatta. 2007 havaittiin työpaikan rakenteissa hometta ensi kerran.2010 tehdyssä laajemmassa tutkimuksessa hometta oli sitten jo laajemmin.alkutalvesta 2016 lopetin työt kyseisestä työpaikasta.
Jo nyt voin kirjoittaa muutoksesta.jalkojen kömpelyys ja kipu aamulla on poissa. Jalkojen turvotusta eikä mitään tulehdusta ei ole ollut.
Muuta muutosta elämäntavoissani en ole tehnyt. Eli se homeinen työilmasto vaikutti näin olennaisesti elämänlaatuni.
Kun kipu on poissa niin ihminen on iloinen.
. - hypokondrikko
Kuka korvaa kun on joka paikka homeessa ja on tullut krooninen väsymysoireyhtymäkin?
- sjuksköterska
Pappa betalar.
- zambalaijaa
Taitaa nousta hometta nenään eniten rouvien omista kauluksista.
- terapeutti
Tupakkapaikalla obeesit rouvat kilpailevat, kenellä on pahimmat homeoireet. Samalla haukutaan työnantaja lyttyyn.
- toimistotöissä
Sehän tässä ihmetyttää, että monet paljon tupakoivat ja todella lihavat ihmiset katsovat, että ainoastaan työpaikalla hengitettävä ilma, jossa on "hometta", aiheuttaa yskää ja hengenahdistusta. Varsinkin kun työskennellään uusissa ja siisteissä tiloissa.
- sjuksköterska
Homehysteria velloo naisvaltaisilla työpaikoilla ja yleensä alimmissa sosiaaliluokissa.
- terapeutti
Projektio on yleinen puolustuskeino, jolla on taipumus kollektivisoitua: Kaikki henkilökohtaiset probleelmat on helppo projisoida johonkin "yleiseen pahaan" (ns. homesairaus) ja tietenkin henkilöihin, jotka ovat esimiesasemassa. Kovasti etsitään syyllistä itsensä ulkopuolelta. Homehysteriassa on kysymys tällaisten henkilö- ja sosiaalipsykologisten komponenttien yhdistelmästä.
- Anonyymi
1990 rakennetussa talossa onko hometta
- Anonyymi
Vuonna 1990 rakennetussa talossa homeen esiintyminen voi riippua monista tekijöistä, kuten ilmanvaihdosta ja mahdollisista vesivahingoista. Säännöllinen kunnossapito ja tarkastukset ovat tärkeitä homeongelmien ehkäisemiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ei voi olla hometta 1990 talossa, koska niin uusi
- Anonyymi
Puolisoni äiti asuu 1990 talossa. Hänelle on tullut oireita ja epäilee syyksi hometta. Mihin hänen kannattaa ottaa yhteyttä?
- Anonyymi
Unohdetun Yhteiskuntaluokan Kokema Sorto ja Väkivalta Suomessa
Johdanto
Vanhoja kiinteistöjä kunnostavat ihmiset muodostavat usein unohdetun yhteiskuntaluokan, joka tekee arvokasta työtä säilyttäen kulttuuriperintöä ja parantaen elinympäristöjä. Valitettavasti tämä ryhmä joutuu usein yhteiskunnallisen sorron ja väkivallan kohteeksi. Sorto kohdistuu erityisesti niihin kunnostajiin, jotka ovat kaikista heikoimmassa asemassa. Tämä sorto on peräisin korkeassa yhteiskuntaluokassa olevilta henkilöiltä, joilla on valtaa ja vaikutusvaltaa. Lisäksi heidän terveydestään ei huolehdita asianmukaisesti, ja heidät on painostettu (kiinteistön omistajien toimesta) uskomaan, että homeen haistelu ja siitä sairastuminen keuhkosairauksiin olisi hyväksyttävää ja että alemman yhteiskuntaluokan velvollisuus on uhrata omat keuhkonsa korkeamman luokan puolesta.
Sosioekonomiset Tekijät
Matala palkka ja epävarmat työolosuhteet: Kunnostustyö on usein alhaisesti palkattua ja epävarmaa. Projektit ovat määräaikaisia ja riippuvaisia rahoituksesta, mikä aiheuttaa taloudellista epävarmuutta.
Koulutuksen puute ja osaamisen arvostuksen puute: Vaikka nämä ihmiset omaavat erityisosaamista, heidän työnsä ei saa ansaitsemaansa arvostusta, mikä johtaa huonompiin työehtoihin ja palkkaukseen.
Päivittäinen Väkivalta
Työturvallisuus: Rakennusalalla työturvallisuus on kriittinen kysymys. Kunnostustyöt voivat olla vaarallisia, ja riittämättömät turvallisuuskäytännöt voivat johtaa tapaturmiin. Tämä voidaan nähdä väkivaltana työntekijöitä kohtaan, jos kukaan ei huolehdi riittävästi turvallisuudesta. Kunnostustöissä, jotka eivät ole virallisen valvonnan alaisena, turvallisuusasioissa vallitsee totaalinen anarkia, kiinteistön omistajat (kuluttaja asiakkaina) saattavat jopa estää esimerkiksi putoamissuojien tekemistä, koska kuluttaja-asiakas on aina oikeassa.
Kansalaisväkivalta ja rikollisuus: Työmailla saatetaan kohdata varkauksia, vandalismia ja jopa fyysistä väkivaltaa. Erityisesti kaupunkialueilla työskentelevät kunnostajat voivat joutua rikosten kohteeksi.
Ulkomailta saapuvan korkean yhteiskuntaluokan väkivalta: Joissakin tapauksissa ulkomailta Suomeen saapunut korkeaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva henkilö voi kurittaa (palvelun tarjoajia) fyysisesti, koska he tulevat kulttuureista, joissa tällainen käyttäytyminen on hyväksyttyä tai yleistä ylemmille yhteiskuntaluokille.
Asiakkaiden Maksukäyttäytyminen
Maksamattomat laskut: Kuluttaja-asiakkaiden mahdollisuus päättää, maksavatko he palveluista vai eivät, voi aiheuttaa merkittäviä taloudellisia ongelmia yrityksille. Maksamattomat summat voivat kasvaa miljoonaluokkaan, johtaen yrityksen toiminnan alasajamiseen.
Strateginen uhkailu: Kuluttaja-asiakkaat voivat käyttää valtaansa haukkumalla yrityksen henkilökuntaa, erityisesti niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Tämä voi olla strateginen tapa välttyä maksamasta palveluista ja asettaa työntekijät suureen vaaraan.
Reklamaation käyttö strategisena välineenä: Kuluttaja-asiakkaat saattavat käyttää reklamaatiota strategisena välineenä välttääkseen laskujen maksun kokonaan, ja näin säästäen rahaa, joka voidaan lisätä heidän omaan asuntovarallisuuteensa.
Korkean Yhteiskuntaluokan Sorto ja Vallanhamon
Vallan väärinkäyttö: Korkeaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvat henkilöt käyttävät valtaansa sorron välineenä. He v
(Osa tekstistä puuttuu, koska max 5000merkki. Näet loput tekstin lopun linkistä)
Suositukset:
Työturvallisuuden parantaminen: Tehostaa valvontaa ja vaatia tiukempia turvallisuuskäytäntöjä työmailla.
Työehtojen parantaminen: Kehittää palkkausta ja työoloja koskevia sopimuksia, jotka takaavat kunnolliset elinolot.
Sosiaalisen arvostuksen lisääminen: Kampanjat ja koulutusohjelmat, jotka nostavat esiin näiden työntekijöiden merkityksen yhteiskunnalle.
Maksukäytäntöjen valvonta: Kehittää lainsäädäntöä ja käytäntöjä, jotka suojelevat yrityksiä asiakkaiden epäoikeudenmukaiselta maksukäyttäytymiseltä ja mahdollistavat tehokkaat keinot periä maksamattomia summia.
Tukipalveluiden kehittäminen: Parantaa pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä tarjota erityistukea rakennusalalla työskenteleville.
Vallan väärinkäytön estäminen: Varmistaa, että korkean yhteiskuntaluokan henkilöiden vallan väärinkäyttö estetään ja että heidän toimintaansa valvotaan tehokkaasti.
Homeen ja rakennusvirheiden piilottelu: Työntekijät ovat usein painostettuja piilottamaan rakennusvirheet ja homeongelmat, mikä asettaa heidät moraaliseen ja eettiseen ristiriitaan.
Yhteiskuntamme ei saa unohtaa näitä ihmisiä, jotka uhrataan hiljaa ja näkymättömästi korkeampien luokkien etujen hyväksi. On aika nostaa heidät esiin varjoista ja tunnustaa heidän arvokas työnsä, suojella heidän terveyttään ja varmistaa, että heidän oikeuksiaan kunnioitetaan. Emme voi hyväksyä tilannetta, jossa alempiarvoiseksi leimatut ihmiset joutuvat vaarantamaan elämänsä ja terveytensä toisten hyväksi. Tämä epäoikeudenmukaisuus on lopetettava, ja siihen on puututtava nyt.
https://uutistaivas.fi/unohdettu-yhteiskuntaluokka/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882