TEKORINNOISTA

EKOISTIN LÄHETYS 14.2.2001

Silikonilla monet riskit

Elimistö torjuu vierasta esinettä kasvattamalla sidekudosta ja silikonia voi tihkua jopa äidinmaitoon.

Tutkimukset silikonin haitoista ovat puutteellisia.

- Aineiden valmistajat tekevät tutkimuksiaan korkealaatuisissa laboratorioissaan, mutta tuloksia ei anneta tiedeyhteisön arvioitavaksi. Näin käy usein niin, että kaikkia epämiellyttäviä tuloksia ei edes anneta julkisuuteen, kertoo toksikologian professori Jyrki Liesivuori Kuopion yliopistosta.

Eniten terveyshaittoja silikonista aiheutuu silloin, kun sitä ruiskutetaan suoraan tai asetetaan erilaisina siirrännäisinä elimistöön.

Kun silikonia laitetaan rintaan, elimistö alkaa aina kasvattaa implantin ympärille sidekudosta. Joillakin olo on kuin pingispallo pullottaisi rinnassa. Kokemukset ovat yksilöllisiä, eivätkä yksityiset klinikat hevin kerro huonoista kokemuksistaan.

- Joskus silikoni kapseloituu niin pahasti, että se on korjattava ja leikattava. Joka kolmas leikattu kokee paikallisia kipuja, kylmyyttä tai tunnottomuutta, kertoo Asko-Seljavaara.

Asko-Seljavaaran mielestä Virossa tehtyjä kauneusleikkauksia tulisi harkita erityisen tarkkaan.

- Meille tulee jatkuvasti tapauksia, joille joudutaan tekemään korjausleikkauksia. Siellä esimerkiksi pienen siron naisen rintoihin on asennettu puolen litran silikonit, jotka eivät millään mahdu rintoihin, hän ihmettelee ja myöntää Viron leikkauksien olevan ongelma.

- Siellä on aika paljon plastiikkakirurgiaa, joka ei ole koulutettujen ihmisten käsissä.

Silikonit tihkuvat äidinmaitoon

Ongelmana on mm. silikoni, jota voi tihkua äidinmaitoon. Tutkimuksia tihkumisen vaikutuksista on silti vähän.

Silikonin ongelma on myös se, että se näkyy mammografiassa huonommin eikä sen leviäminen kehoon paljastu verikokeessa.

- Meillä on tapauksia, joissa silikoni on antanut periksi ja koko kutumainen massa on levinnyt rintaan, kertoo Asko-Seljavaara.

Toinen ongelma on silikoni-implantin ikä. Iän myötä uudetkin silikonit haurastuvat ja silikonipussi saattaa levitä rintakudokseen. Kymmentä vuotta pidetään yhden implantin riskirajana.

- Ei itsetunto voi olla rinnoista kiinni niin paljon, kuin nykyisin puhutaan. Kehottaisin kyllä nuoria tyttöjä miettimään asiaa vielä kerran, toivoo Asko-Seljavaara.

Toimittaja: Heli Järvinen



Silikonikielto

Stakesin tutkimus

Kaikkiaan vain 45 prosenttia naisista on tyytyväisiä saamaansa silikoniseen tekorintaan Stakesin tekemän kyselyn mukaan. Tyytymättömiä on 38 prosenttia, ja tavallisin syy tyytymättömyyteen on silikoni-implantin kapseloituminen ja kovettuminen. Vastaajia oli 224.

Yli 60 prosentille silikoninen implantti asetettiin kosmeettisista syistä.

Käyttörajoitusta
ehdotetaan harkintaan

Yhdysvalloissa kiellettiin 1992 silikonisten rintaimplanttien käyttö muissa kuin kliinisissä kokeissa. Myös Ranskassa ja Italiassa niiden käyttö on kielletty.

Stakesin selvityksessä suositellaan valtakunnallisen rekisterin perustamista, jotta haitoista ja mahdollisista sairauksista saataisiin kattavaa tietoa. Myös käyttörajoitusta ehdotetaan harkittavaksi esimerkiksi alle 25-vuotiaille ja alipainoisille naisille.

Pommelin suosittelee silikonirintoja asettaville lääkäreille keskustelun aiheeksi eettisiä sääntöjä, joiden puitteissa toimittaisiin.

"Kyselytutkimus paljasti sen, että suurin osa naisista ei ollut saanut kovinkaan paljon tietoa lääkäreiltä. Esimerkiksi nuorella ihmisellä implantti joudutaan ajan mittaan vaihtamaan."

"Näitä implanttejahan asetetaan valtaosin yksityisellä sektorilla ja voitaisiin ehkä sanoa, että siellä myös rahastetaan tämmöisillä toimenpiteillä".

Hän sanoo kapseloitumisen olevan tavallisin ongelma, joka ei poistu edes sillä, että silikonigeeli korvataan keittosuolaliuoksella.

"Naisten pitäisi harkita, haluavatko he suuremman rinnan, josta voi aina tuntea, että siellä on joku täyte, jonka raja voi näkyä."

USA:n korvausoikeudenkäynneissä silikonirintaan on liitetty kasvanut riski erilaisiin sairauksiin, kuten monilihastulehdukseen, sidekudostautiin, reumaoireiluun ja ihon kovettumatautiin.



Kokemuksia tekorinnoista

Omasta mielestäni on turhaa laittaa 26000-45000 mk silikoni-implantteihin ! Samalla rahalla saa paljon hyvääkin aikaiseksi. Ihmettelen normaali terverintaisten naisten silikoni-himostelua - oli se oma kuppikoko sitten A, B tai C.
Liika on aina liikaa ja turhuus kaikkein turhamaisinta.

Naiset sanovat, että eivät halua ottaa silikoneja VAIN miesten takia - no miksi ihmeessä sitten, puheet jatkuvasti kääntyvät omiin ja vieraisiin miehiin ?????!!! ... Jos kerran naisen naisellisuus ja rintojen koko että muoto eivät ole miesten haluista kiinni ?!

Naiset jatkuvasti perustelevat, että minun mieheni mielestä.... ja miesten katseet baarissa.... ja voin pukeutua tiukkaan toppiin ja piukkaan paitaan ja pukeutua seksikkäästi että saan hyväksyviä katseita....

Mistä se teidän naiseutenne on kiinni - tissien koosta vaiko korvien välistä ?! Kysynpähän vaan.

Harvemmin olen kuullut, että implantit olisivat loppu elämän kestävä asennus. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että ne joudutaan vaihtamaan n. 10 vuoden välein... Ellei terveys ja implantit petä jo sitä ennen.

Voisitte yrittää kohottaa heikkoa itsetuntoanne jollakin muulla keinolla. Muuten voi käydä niin, että joudutte vielä ojasta allikkoon.




kapseloituminen
Lähettäjä: minä77
Laitoin silikonirinnat noin kaksi vuotta sitten Westendin klinikalla. Kärsin rinnoistani tosi paljon. Huomasin toissa päivänä että toinen rinnoistani on muuttunut suuremmaksi ja kovemmaksi kuin toinen, muutos on tapahtunut aivan yht´äkkiä. Soitin klinikalle ja kerroin tapahtuneesta he epäilevät kapseloitumista. Mistä rahat korjaukseen? Olen akateemsesti koulutettu mutta asuntovelka painaa päälle. Onko kellään tietoa kapseloitumisesta?



Uusintaleikkaukseen
Lähettäjä: Sipuli
Minulle laitettiin implantit v.-93 ollessani reilu parikymppinen. Jos tyytyväisyyttä mitattaisiin 4-10 asteikolla, sanoisin tulokseksi 7 eli en ole kovin tyytyväinen lopputulokseen, syystä että rinnat ovat edelleen eriparia. Arvet nännipihassa näkyvät edelleen, rinnat ovat kipeä ja nyt kun aikaa on kulunut tuntuu että toinen rinnoista on alkanut kovettumaan eli esim.vatsallaan nukkuminen on hirveän työn takana kun oikeaa asentoa joutuu etsimään tolkuttoman kauan... kaikesta huolimatta suunnittelen uusintaleikkausta joka tosiaan on välttämätön sillä rinnat ovat tosiaan kipeät.
Impalantit jotka laitettiin olivat muistaakseni karheapintaiset silik.,rintarauhasen alle asennetut.



silikonien poisto
Lähettäjä: kaisa77
Olisiko kenelläkään tietoa silikonien poistosta? Itselläni ollut noin 5 vuotta ja olen harkinnut niiden poistoa. Eivät kuitenkaan tunnu täysin luonnollisilta, eivätkä välttämättä näytäkään luonnollisilta. Molemmissa muistaakseni 1,5-2dl (eli ei HIRVEÄSTI). Onko kenelläkään kokemusta? Se vain pelottaa, jos tilalle todellakin jäävät vain lörpät pussit. Ja paljonkohan maksaa?



kysymys

kuvitteleeko joku aikuinen ja fiksu ihminen oikeasti, että naisellisuus olisi sama asia kuin isot tekorinnat?
3350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulle ei ole väliä onko naisella proteesittomat vai proteesilliset rinnat. Pääasia että nainen on muodokas. Pienirintaiset naiset eivät ole mielestäni useinkaan seksikkäitä verrattuna suuririntaisiin. Poikkeuksena esim. Kylie Minogue.

Tein ton playboyn rintatestin ja sain tulokseksi 18 / 20. Tuloksesta näkyy, että osaan todellakin erottaa rintoja toisistaan. Mielestäni kauneimmat ja symmetrisimmat rinnat olivat proteeseilla tehtyjä. Sille ei vaan voi mitään, sanotte mitä sanotte.

Äänestä
  • Olihan kauheaa luettavaa tuo edellinen mielipide. Siinä joku sovinisti/tekorintojen myyjä yritti tuputtaa käsitystään, että nainen ei voisi olla naisellinen tai seksikäs ilman tekorintoja.

    Tuollaisen henkiseltä kehitykseltään murrosikäisen juntin mieliksi kenenkään ei kannata vaarantaa terveyttään. Naisellinen viehätysvoima lähtee jostakin aivan muusta, kuin silikonia täyteen pumpatusta etuvartalosta.

    Voin kokemuksesta kertoa, että aikuisiin ja tyylikkäisiin miehiin vetoaa paljon enemmän aitous ja hyvä itsetunto. Kosmeettisiin rintaleikkauksiin turvautuminen on selvä merkki epävarmuudesta, pinnallisuudesta ja suoranaisesta tyhmyydestä.

    Nykyään kenellä tahansa on käytännössä mahdollisuus mennä silpomaan tervettä kehoaan. Tekorintoja myydään myös osamaksulla ja Virossa tehdään leikkauksia jopa 16-vuotiaille tytöille.

    Onneksi suurin osa naisista on sen verran järkeviä ja hyvän itsetunnon omaavia, että he eivät alistu tuollaisen aivopesun kohteeksi. Itsetunto-kriiseihin kannattaa lähteä hakemaan apua henkiseltä puolelta. Ulkoista viehätysvoimaa voi lisätä esimerkiksi liikunnalla.

    Fyysisesti hyväkuntoinen ja hymyilevä nainen on aina kaunis. Siihen ei tarvita kymmenien tuhansien markkojen leikkauksia ja jatkuvaa elämistä terveyden menettämisen pelossa.

    Äänestä

Huusiko Ekomies muovirinnoista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FAKTOJA kirjoitti:

EKOISTIN LÄHETYS 14.2.2001

Silikonilla monet riskit

Elimistö torjuu vierasta esinettä kasvattamalla sidekudosta ja silikonia voi tihkua jopa äidinmaitoon.

Tutkimukset silikonin haitoista ovat puutteellisia.

- Aineiden valmistajat tekevät tutkimuksiaan korkealaatuisissa laboratorioissaan, mutta tuloksia ei anneta tiedeyhteisön arvioitavaksi. Näin käy usein niin, että kaikkia epämiellyttäviä tuloksia ei edes anneta julkisuuteen, kertoo toksikologian professori Jyrki Liesivuori Kuopion yliopistosta.

Eniten terveyshaittoja silikonista aiheutuu silloin, kun sitä ruiskutetaan suoraan tai asetetaan erilaisina siirrännäisinä elimistöön.

Kun silikonia laitetaan rintaan, elimistö alkaa aina kasvattaa implantin ympärille sidekudosta. Joillakin olo on kuin pingispallo pullottaisi rinnassa. Kokemukset ovat yksilöllisiä, eivätkä yksityiset klinikat hevin kerro huonoista kokemuksistaan.

- Joskus silikoni kapseloituu niin pahasti, että se on korjattava ja leikattava. Joka kolmas leikattu kokee paikallisia kipuja, kylmyyttä tai tunnottomuutta, kertoo Asko-Seljavaara.

Asko-Seljavaaran mielestä Virossa tehtyjä kauneusleikkauksia tulisi harkita erityisen tarkkaan.

- Meille tulee jatkuvasti tapauksia, joille joudutaan tekemään korjausleikkauksia. Siellä esimerkiksi pienen siron naisen rintoihin on asennettu puolen litran silikonit, jotka eivät millään mahdu rintoihin, hän ihmettelee ja myöntää Viron leikkauksien olevan ongelma.

- Siellä on aika paljon plastiikkakirurgiaa, joka ei ole koulutettujen ihmisten käsissä.

Silikonit tihkuvat äidinmaitoon

Ongelmana on mm. silikoni, jota voi tihkua äidinmaitoon. Tutkimuksia tihkumisen vaikutuksista on silti vähän.

Silikonin ongelma on myös se, että se näkyy mammografiassa huonommin eikä sen leviäminen kehoon paljastu verikokeessa.

- Meillä on tapauksia, joissa silikoni on antanut periksi ja koko kutumainen massa on levinnyt rintaan, kertoo Asko-Seljavaara.

Toinen ongelma on silikoni-implantin ikä. Iän myötä uudetkin silikonit haurastuvat ja silikonipussi saattaa levitä rintakudokseen. Kymmentä vuotta pidetään yhden implantin riskirajana.

- Ei itsetunto voi olla rinnoista kiinni niin paljon, kuin nykyisin puhutaan. Kehottaisin kyllä nuoria tyttöjä miettimään asiaa vielä kerran, toivoo Asko-Seljavaara.

Toimittaja: Heli Järvinen



Silikonikielto

Stakesin tutkimus

Kaikkiaan vain 45 prosenttia naisista on tyytyväisiä saamaansa silikoniseen tekorintaan Stakesin tekemän kyselyn mukaan. Tyytymättömiä on 38 prosenttia, ja tavallisin syy tyytymättömyyteen on silikoni-implantin kapseloituminen ja kovettuminen. Vastaajia oli 224.

Yli 60 prosentille silikoninen implantti asetettiin kosmeettisista syistä.

Käyttörajoitusta
ehdotetaan harkintaan

Yhdysvalloissa kiellettiin 1992 silikonisten rintaimplanttien käyttö muissa kuin kliinisissä kokeissa. Myös Ranskassa ja Italiassa niiden käyttö on kielletty.

Stakesin selvityksessä suositellaan valtakunnallisen rekisterin perustamista, jotta haitoista ja mahdollisista sairauksista saataisiin kattavaa tietoa. Myös käyttörajoitusta ehdotetaan harkittavaksi esimerkiksi alle 25-vuotiaille ja alipainoisille naisille.

Pommelin suosittelee silikonirintoja asettaville lääkäreille keskustelun aiheeksi eettisiä sääntöjä, joiden puitteissa toimittaisiin.

"Kyselytutkimus paljasti sen, että suurin osa naisista ei ollut saanut kovinkaan paljon tietoa lääkäreiltä. Esimerkiksi nuorella ihmisellä implantti joudutaan ajan mittaan vaihtamaan."

"Näitä implanttejahan asetetaan valtaosin yksityisellä sektorilla ja voitaisiin ehkä sanoa, että siellä myös rahastetaan tämmöisillä toimenpiteillä".

Hän sanoo kapseloitumisen olevan tavallisin ongelma, joka ei poistu edes sillä, että silikonigeeli korvataan keittosuolaliuoksella.

"Naisten pitäisi harkita, haluavatko he suuremman rinnan, josta voi aina tuntea, että siellä on joku täyte, jonka raja voi näkyä."

USA:n korvausoikeudenkäynneissä silikonirintaan on liitetty kasvanut riski erilaisiin sairauksiin, kuten monilihastulehdukseen, sidekudostautiin, reumaoireiluun ja ihon kovettumatautiin.



Kokemuksia tekorinnoista

Omasta mielestäni on turhaa laittaa 26000-45000 mk silikoni-implantteihin ! Samalla rahalla saa paljon hyvääkin aikaiseksi. Ihmettelen normaali terverintaisten naisten silikoni-himostelua - oli se oma kuppikoko sitten A, B tai C.
Liika on aina liikaa ja turhuus kaikkein turhamaisinta.

Naiset sanovat, että eivät halua ottaa silikoneja VAIN miesten takia - no miksi ihmeessä sitten, puheet jatkuvasti kääntyvät omiin ja vieraisiin miehiin ?????!!! ... Jos kerran naisen naisellisuus ja rintojen koko että muoto eivät ole miesten haluista kiinni ?!

Naiset jatkuvasti perustelevat, että minun mieheni mielestä.... ja miesten katseet baarissa.... ja voin pukeutua tiukkaan toppiin ja piukkaan paitaan ja pukeutua seksikkäästi että saan hyväksyviä katseita....

Mistä se teidän naiseutenne on kiinni - tissien koosta vaiko korvien välistä ?! Kysynpähän vaan.

Harvemmin olen kuullut, että implantit olisivat loppu elämän kestävä asennus. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että ne joudutaan vaihtamaan n. 10 vuoden välein... Ellei terveys ja implantit petä jo sitä ennen.

Voisitte yrittää kohottaa heikkoa itsetuntoanne jollakin muulla keinolla. Muuten voi käydä niin, että joudutte vielä ojasta allikkoon.




kapseloituminen
Lähettäjä: minä77
Laitoin silikonirinnat noin kaksi vuotta sitten Westendin klinikalla. Kärsin rinnoistani tosi paljon. Huomasin toissa päivänä että toinen rinnoistani on muuttunut suuremmaksi ja kovemmaksi kuin toinen, muutos on tapahtunut aivan yht´äkkiä. Soitin klinikalle ja kerroin tapahtuneesta he epäilevät kapseloitumista. Mistä rahat korjaukseen? Olen akateemsesti koulutettu mutta asuntovelka painaa päälle. Onko kellään tietoa kapseloitumisesta?



Uusintaleikkaukseen
Lähettäjä: Sipuli
Minulle laitettiin implantit v.-93 ollessani reilu parikymppinen. Jos tyytyväisyyttä mitattaisiin 4-10 asteikolla, sanoisin tulokseksi 7 eli en ole kovin tyytyväinen lopputulokseen, syystä että rinnat ovat edelleen eriparia. Arvet nännipihassa näkyvät edelleen, rinnat ovat kipeä ja nyt kun aikaa on kulunut tuntuu että toinen rinnoista on alkanut kovettumaan eli esim.vatsallaan nukkuminen on hirveän työn takana kun oikeaa asentoa joutuu etsimään tolkuttoman kauan... kaikesta huolimatta suunnittelen uusintaleikkausta joka tosiaan on välttämätön sillä rinnat ovat tosiaan kipeät.
Impalantit jotka laitettiin olivat muistaakseni karheapintaiset silik.,rintarauhasen alle asennetut.



silikonien poisto
Lähettäjä: kaisa77
Olisiko kenelläkään tietoa silikonien poistosta? Itselläni ollut noin 5 vuotta ja olen harkinnut niiden poistoa. Eivät kuitenkaan tunnu täysin luonnollisilta, eivätkä välttämättä näytäkään luonnollisilta. Molemmissa muistaakseni 1,5-2dl (eli ei HIRVEÄSTI). Onko kenelläkään kokemusta? Se vain pelottaa, jos tilalle todellakin jäävät vain lörpät pussit. Ja paljonkohan maksaa?



kysymys

kuvitteleeko joku aikuinen ja fiksu ihminen oikeasti, että naisellisuus olisi sama asia kuin isot tekorinnat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu