oon 23-vuotias työssäkäyvä nainen. tällä hetkellä elämässä on periaatteessa kaikki hyvin, on on työpaikka ja terveys, muutamia harrastuksia. Mutta oon niin pirun yksinäinen. ala-asteella olin koulukiusattu enkä ilmeisesti ole ikinä päässyt siitä kunnolla yli, koska en pysty luottamaan ihmisiin ja tutustumaan heihin ja muodostamaan ihmissuhteita. Luultavasti ihmiset eivät pidä minua mielenkiintoisena. Sitäpaitsi oma yksinäisyys hävettää. Että siinä vaiheessa kun voisi muodostaa jonkinlaisia kaveri/ystävyyssuhteita tulee vastaan häpeä omasta elämästään ja "kohtalostaan". Kun ei oo ketään kelle soittaa ja pyytää esim. baariin. viime kevään olin melko masentunut monista syistä, enkä silloin olisi edes halunnut mihinkään, mutta nyt huvittais vähän elääkin. Opiskelupaikkakunnalta jäi yksi hyvä ystävä, mutta nyt asutaan eri kaupungeissa. Tuntuu, että oon kaikkien ikäisteni kanssa aivan eri aaltopituudella. tai sitten oon ollut tekemisissä väärien ihmisten kanssa... Ja sitten vielä, mitä "normaalit" tämänikäiset tekee vapaapäivinä?
häpeä
kreetta
6949
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä koen myös itseni yksinäiseksi, olen 25v nainen. Mistä päin olet, voitais vaikka kirjoitella?
oon länsi-Suomesta..
Tarinasi kuulostaa liiankin tutulta. Olen 23 vuotias opiskelija nuorukainen. keväällä valmis insinööri. Elämä on kunnossa ainakin päällisin puolin. opiskelu on sujuu kohtalaisesti ja töitä on aina riittänyt. Mutta sisällä tunnen syvää ahdistusta. ahdistusta jonka yksinäisyys aiheuttaa.
Olen lähtöisin köyhästä yrittäjä perheestä, joita 90-luvun lama kosketti raskaasti. Oli paljon ikäviä asioita taustalla, jotka eivät johtuneet minusta mutta vaikuttivat kuitenkin elämään. Kun kerran saa leiman sitä ei enään helpolla saa pois.
Koulukiusaaminen aiheuttaa parantumattomia haavoja. tuntee itsensä muita huonommaksi ja ei uskalla lähestyä vieraita ihmisiä.
Muutto vieraalle paikka kunnalle sai minut tuntemaan itseni todella yksinäiseksi. On vaikea löytää itselleen ystävää. Tuntuu, että minulla ei ole mitään yhteistä toisten nuorien kanssa. Usein masennus valtaa ja on haluton tekemään koko asialle mitään. Tuntuu vaan, että koko elämä luisuu sormien läpi ja siitä ei saa kunnon otetta.
Olen tässä sunnuntaiaamuna - eilisen baarikierroksen jälkeen - pohtinut että onko mahdollista elää yksin koko loppuelämä ja olla tyytyväinen. En kuitenkaan millään nyt vielä luovuttaisi. Tahdon jonkun vierelleni, joka on kiinnostunut minusta, ajatuksistani ja tunteistani. Ystävät eivät korvaa rakasta. Elämä tuntuu tosi raskaalta tänään. Lähden lenkille. Yritän löytää jotain positiivista yksinäisyydestä.
Osaatko sanoa syytä, miksi et ole sitä rakasta vielä löytänyt, tai kaveria?
No jos sä et päästä ihmisiä sun lähelle ja yritä tutustua, niin etpä sä ihmisiä sun elämään saakaan, jotka sulle soittelisi ja pyytäisi kahville tai kylään. Että siinä mielessä sun on pakko yrittää olla rohkea, yritä luottaa. Sä olet nyt aikuisten maailmassa. Älä anna niiden ala-asteen kiusaamisten vaivata sua.