Olen nyt jonkun aikaa seurannut täällä käytävää keskustelua paniikkihäiriöstä ja olen suoraan sanoen shokissa siitä määrästä ihmisiä jotka käyttävät ko. taudin hoitoon näitä kaiken maailman mielialankohottaja lääkkeitä.
Olen itse kyseisen taudin kantaja ja tehnyt viisitoistavuotta sitten selväksi itselleni etten tuohon pillerileikkiin ryhdy ja kuitenkin minulla oli kohtauksen pahimmilaan sitä luokkaa että kyyhötin vaan sohvan nurkassa ja tein kuolemaa.
Käykää hyvät ihmiset ne kohtaukset läpi niinä minä ne tulee niin kyllä se maailman pienin pururata alkaa ymmärtämään ettei tässä kuinkaan käy.
Kun itse saan kohtuksen niin mietin aina että jos tää kerta nyt on sitten kuolemaks niin olkoon ja edelleen miljoonan kuoleman jälkeen olen hengissä ja kohtalaisen hyvinvoiva ja positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva yh-äiti.
Nyt kun vertailette keskenänne niitten pillereitten tehoa niin odotan mielenkiinnolla sitä aikaa kun alatte vertailemaan sitä että miten niistä päästään eroon kun kuulemma niitä ei voi kertarysäyksellä lopettaa.
Olen itse kyseisen taudin kantaja ja tehnyt viisitoistavuotta sitten selväksi itselleni etten tuohon pillerileikkiin ryhdy ja kuitenkin minulla oli kohtauksen pahimmilaan sitä luokkaa että kyyhötin vaan sohvan nurkassa ja tein kuolemaa.
Käykää hyvät ihmiset ne kohtaukset läpi niinä minä ne tulee niin kyllä se maailman pienin pururata alkaa ymmärtämään ettei tässä kuinkaan käy.
Kun itse saan kohtuksen niin mietin aina että jos tää kerta nyt on sitten kuolemaks niin olkoon ja edelleen miljoonan kuoleman jälkeen olen hengissä ja kohtalaisen hyvinvoiva ja positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva yh-äiti.
Nyt kun vertailette keskenänne niitten pillereitten tehoa niin odotan mielenkiinnolla sitä aikaa kun alatte vertailemaan sitä että miten niistä päästään eroon kun kuulemma niitä ei voi kertarysäyksellä lopettaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onnittelen.Olet todella voimakas ihminen.Kun olet itse itsesi läpikäynyt ei sinulla ole varmaankaan tarvetta tulla tälle palstalle.
...eli mielestäsi siis tällä palstalla ei voi käydä sellaiset paniikkihäiriötä sairastavat ihmiset jotka eivät käytä tautinsa hoitoon lääkkeitä(kö)? Anteeksi, että kuulun johonkin muuhun kastiin mutta huom. panikoin minäkin edelleen, lueppa toi aikaisempi kirjoitus uudelleen ajatuksen kanssa niin varmaan oivallat mitä tarkoitin.
Olen käsittänyt tämän palstan tarkoituksen niin että täältä saisi vertaistukea????
...kannattaa varmaan etsiä esim. osoitteesta www.tukiasema.net.
Itse olet pärjännyt ilman lääkityksiä - hyvä niin.
Ei kai sen tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sitä, että lääkkeitä tarvitsevien ja niistä hyötyvien tulisi noudattaa Sinun linjaasi.
..mä en oo yhtään sen parempi tai huonopi potilaana kuin sinä vaikka en lääkkeitä käytäkään.
ANTEEKSI KIRJOITUKSENI EI OLLUT TARKOITETTU LUETTAVASKI LOUKKAUKSENA VAAN AJATUKSIA TUOVANA, EIKÄ SUINKAAN NIIN ETTÄ SIELTÄ LUETAAN VAAN NE RIVIEN VÄLIT.
siinä ihan asiaakin. Mutta oli hieman agressiivinen tyyli, otsikosta lähtien.
Varsinkaan kun sinulla ei ole kokemusta lääkehoidosta.
Itse olen parantunut/hyväksynyt paniikkihäiriöni joten eipä siitä enää merkittävää huolta ole.
Minulla on vähän sama tyyli kuin sinulla. Jos kuolema tulee niin tulkoon.
Ymmärrän kuitenkin myös tämän lääkepuolen koska monet joutuvat pakosta kantamaan näitä pillereitä taskussaan esim. kun lähtee vaikka lenkille tai kauppaan. En usko että kukaan tilanteesta nauttii. Joten siinä astuit hieman porukan varpaille.
Niin no tämä oli rauhoittavista lähinnä. Onhan niillä psykologinen turvakin. Ei minunkaan niitä aina tarvinnut ottaa mutta jos taskussa ei ollut paria rauhoittavaa sain kohtauksen jo siitä.
Mielialalääkkeistäkin on kokemuksia sekä vanhoista että uusista. Ja auttaahan nuo mutta siitä joutuu maksamaan kaikilla sivuoireilla.
Ja kyllä näitä lääkkeitä liikaa käytetään.
Minullakin on joskus tehnyt mieli kirjoittaa vähän samantyylinen juttu kuin sinä kirjoitit. Mutta muistan kuitenkin että yksilöllistähän tämä on.
Eli hyvää jatkoa.
t: Del.
Hetkinen, tämän palstan nimi on paniikkihäiriö.
Kyllä minusta on hieno asia, että joku selviää ja on selvinnyt ilman lääkkeitäkin. Se ei tietenkään ole ainoa tapa selvitä tästä, mutta ihan hyvä, jos se jollekin sopii.
Minusta on nimenomaan tärkeää, että voimme lukea selviytymistarinoita. Itseänikin vaivaa se, että nämä jutut menevät liian lääkekeskeisiksi, ikäänkuin ainoa tapa olis rämpiä lääkekierteessä. Itsekin käytän jonkin verran lääkkeitä, mutta pyrin siihen, että mahdollisimman pian pääsen näistä vähistäkin eroon. Sitä paitsi meitähän on täällä monenlaisia, toisilla tauti on toisessa vaiheessa, joillakin alussa, jolloin lääkitys voi olla hyväksikin, mutta aina se ei ole paras mahdollinen tapa. Kyllä se on ihmisestä kiinni. Ihan selvästihän on niin, että lääkkeetkin aiheuttavat toisille sivuoireita enemmän kuin toisille. Minulla itselläni on niin, että ne mitä olen kokeillut, ovat pääosin jääneet, koska olo on vielä huonompi kuin itse paniikissa.. siis kohtausten välillä.
On muitakin keinoja helpottaa oloa, itse olen huomannut rentoutusmenetelmien olevan ihan hyviä, niillä pärjää aika hyvinkin, mutta sitten tulee näitä tilanteita, jolloin elämä koettelee muutenkin, silloin joutuu turvautumaan enemmän lääkkeisiin.
Joten ihan hyvä, että täällä on monenlaisia tarinoita ja tapoja selvitä. Lisää vaan :)
Kirjoituksesi oli hyvä, usein tuudittaudutaan liikaa lääkkeisiin eikä yritetäkään muuta.
Kyllä kritiikki on ihan hyvästä. Toki lääkkeetkin ovat paikallaan, mutta itse ainakin olen tullut siihen lopputulokseen, että lääkärit ainakin aivan liian helposti kirjoittavat reseptin. Ihmisestä päästään eroon liian vähällä, paha olo piilotetaan hyvin usein..
Emmekö kestä kritiikkiä.. huonompi juttu, kertoo meistä jotain.
Hyvää jatkoa :)
minä myös olen tällä hetkellä paniikkihäiriöinen ja ilman lääkitystä ja aion myös sellaisena pysyä. Olen kaksi vuotta sitten syönyt viimeksi Cipralexia ja kun vuosi tuli lääkitystä täyteen lopetin sen, aluksi oli vaikeaa, mutta tilanne sen jälkeen tasaantui, kunnes pari kuukautta sitten halusin lääkitystä uudelleen ja sain saman lääkkeen, mutta sen aloitettuani meinasin ihan oikeasti seota. Jostain syystä lääke ei enää sopinut minulle, eli olin sellaisessa tilassa että olin lähellä psykoottista tilaa. Paikallani en voinut olla hetkeäkään. Silloin päätin että jos aion jotenkin pärjätä paniikin kanssa niin parasta ottaa itseänsä niskasta kiinni ja todella ajatella että paniikkikohtaus tulee mutta se myös onneksi menee..olen 4v pojan äiti ja tuo lääkkeestä sekoaminen säikäytti niin että otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että pakko vain elää näin , vaikka kohtauksia tulee...niihin ei onneksi kuole, mieli on välillä matalalla mutta olen päättänyt pärjätä.
Hyvä, että toit myös tämän vaihtoehdon kaikille tiedoksi, vaikka se ei kaikille sopisikaan.
Mielipiteeseesi suhtauduttiin nurjasti, mutta toki se pistää monet myös ajattelemaan.
Lääkkeitä moni tarvitsee aivan välttämättä mutta on myös ehkä niitä jotka turvautuu niihin liian helposti. Heille tieto, että joku on selvinnyt ilman lääkkeitä voi olla kannustava malli yrittää selvitä ilman.
Olet yhtä tervetullut tälle palstalle kuin kaikki muutkin ja kokemustesi kertomisesta varmasti on monille hyötyä, vaikka saisitkin pelkkiä "vihaisia" vastauksia. Tyylisi ei mielestäni ollut millään lailla vääränlainen. Hyvää jatkoa sinulle ja lapsillesi.
että olet noin hyvin hyvin selvinnyt,ja onnea jatkossakin.
Olen itse harrastanut aikaisemmin lajeja,joissa ei saa paniikki iskeä,myöskin nyt vanhemmilla päivilläni sitä harrastanut,silti olen joutunut lääkkeisiin turvautumaan koska olen saanut paniikkikohtauksia aivan normaalielämässä.
Olen myös joutunut paniikkikohtausten takia sairaalahoitoon koska huippupulssi ei omilla konsteilla laskenut.
On toki hienoa jos ajatuksen voimalla pärjää mutta ei pidä mennä suosittelemaan ihmisille itsehoitoa jotka ovat pulassa.
Eihän ne pillerit mitään miellyttäviä ole kun ne useille aiheuttavat alussa ikäviä sivuvautuksia jotka kuitenkin häviävät useimmilla.
Lopuksi sanon teille kaikille jotka omasta mielestänne kärsitte paniikkihäiriöistä,lukekaa vaikka googlen haulla juttuja niistä mutta älkää päästäkö tilannetta riistäytymään käsistä,viisitoista vuotta sitten älysin itse ottaa yhteyttä luotettavaan lääkäriin enkä erehtynyt omasta diagnoosistani tippaakaan,puolessa vuodessa vuodessa parani tilanne,eli meni reilut neljätoista vuotta tähän nykyiseen tilanteeseeni josta aion parantua samassa ajassa,tämäkin tilanne laukesi syistä joista en halua tässä kertoa.
Miksei itsehoitoa voisi suositella?
Mitä tahansa itse hyväksi koettua, laillista ja varteenotettavaa keinoa voi ja saa ja kannattaa suositella. Jokainen päättää itse omalta kohdaltaan mitä tekee....kaikkien ongelmat on niin erilaisia.
Itsehoito ja lääkehoito, miten ne ovat ristiriidassa. Ei kai lääkkeetön hoito sitä välttämättä tarkoita, ettei apua haeta. Nimenomaan se minusta tarkoittaa sitä, että hankkii tietoa muunkinlaisista vaihtoehdoista, niitä kyllä löytyy ja itse olen kokenut ihan hyviksi. En mitenkään paheksu lääkkeitä ja olen tiukan paikan tullen turvautunut niihin itsekin, mutta silti omalta kohdaltani tunnen, että mitä vähemmän sitä parempi. Sensijaan, että popsisin jatkuvasti pillereitä, pyrin miettimään elämääni ja poistamaan siitä stressiä tai paniikkia laukaisevia tekijöitä. Harrastan paljon liikuntaa, rentoutustekniikoita ja olen kokeillut vaihtoehtoisiakin hoitomuotoja. Apuakin olen saanut niistä. Paniikkia minulla on ollut parikymmentä vuotta, että siinä mielessä tämä asia on tuttu. Välillä olen ollut ihan oireeton, ja yhtään päivää en ole töistä tämän vaivan takia ollut. Kyllä nämä asiat ovat kiinni ihmisestä. Olen myös tavannut paniikkihäiriöisiä, jotka ovat minusta kovin passiivisia, syövät vain pillereitä. Ymmärrän kyllä, että siihen menee helposti, mutta kyllä lenkkipolku sittenkin olisi parempi vaihtoehto, siellä sitä paitsi tapaa ihmisiä..
Ja ettei nyt jäisi tunne, että pärjäilen täysin omillani, se ei pidä paikkaansa, olen käynyt psykiatrilla ja psykologilla, kurssilla ..
lääkkeitäkin on pahan päivän varalle ja kynnys lääkärille menoon on matala, jos tarve tulee.
Tiedän omasta kokemuksestani tuon, että paniikki laukeaa, kun elämä koettelee, hyvin helposti, silloin on hyvä, että osaa hakea apua.
No ongelmansa kullakin, mutta alkuperäinen kirjoitus oli minusta ihan hyvä, sellaisiakin tarvitaan. Tässäkin sen näkee, se herätti ajatuksia :)
siis siitä mistä puhuinkin. Olette kultaakin kalliimpia, minun kohtauksiani ainakin olette auttaneet näillä kirjoituksillanne. Edelleenkin aion hoitaa itseäni ilman lääkkeitä. Nytkin jouduin lopettamaan työnteon hetkeksi kun niska meni jumiin ja paniikki iski päälle.
mutta itsekin tässä paniikkihäiriöstä olen vuoden kärsinyt. Eikä tunnu loppuvan ikinä, ja viimeksi eilen viimeine kohtaus. Henki ei kulkenut, tärisytti ja vapisutti , silmissä sumeni, jalat meni alta ja keuhkoon pisti. Se tpahtui riidan yhteydessä,mutta onneksi se on ohi. Ja yritetään ukon kanssa sovitella. Ja kämppääkin pitäisi siivota raivoamisen jälkeen.:(
oireita lievitti ja tuli hyvä olo.
aloin itse lisäämään määrää koska silloin oli kivaa mennä esim kauppaan vaateostoksille normaalin ihmisen tavoin.
1mg tabletteja noin 8 päivässä.
se lisääntyi vielä siitäkin ja suurin ottamani päiväannos alprox lääkettä oli tasan apteekista
saamani 100kpl purkki.
sit oli pakko mennä hoitoon. 2 kuukaudes saatiin hallintaan ja oli aika helppoo koska siellä ei pystynyt tappaan itseään millään konstilla.
enää en ikinä syö lääkkeitä. ja pikku vinkki et jos kokeilet samaa määrää ensikertalaisena niin 100% kuolema tulee varmasti.
Nimittäin mennä kohtauksen tullessa sohvan nurkkaan tekemään kuolemaa,jos täytyy vaikka töihin tai johonkin muualle mennä.
Kyllä mä paljon mieluummin syön lääkkeeni ja yritän elää mahdollisimman normaalia elämää.
Sokeritautipotilas ottaa insuliininsa ettei menis shokkiin,ph-potilas omat pillerinsä ettei menis paniikkiin.Tää on sairaus.
Ja enkä mä ota stressiä pillereiden lopettamisesta,kuka sanoo että edes tästä ikinä paranen? Tää elämä menee nyt vaan näin.