Kun ei tajuta

Hirveästi jaksetaan meuhkata haluttomuudesta, ja varsinkin naisen sellaisesta. Minua taas ihmetyttäisi, jos nainen aina haluaisi, se olisi sitä poikkeusta, eikä sääntöä. Eihän luonnossa/eläinmaailmassa mikään muukaan eläinnaaras ole halukas paritteluun jatkuvasti, vuoden ympäri. Halut on eläimille "annettu" siksi, että lisäännyttäisiin. Varsinkin sitten, kun eläin eli myös ihmisnainen on lisääntynyt, halut tietysti kaikkoavat. Luonnon antama tehtävä on täytetty, ja on tarkoitus pitää pennusta huolta, ei paritella ja lisääntyä heti uudestaan. Haluttomuus paritteluun suojelee jo olemassa olevaa poikasta. Uroksilla/miehillä tilanne on toinen, kuten muillakin uroksilla; he voivat hedelmöittää useita naaraita.

Niillä eläinlajeilla joilla on elinikäinen yksiavioinen "parisuhde" (esim. joutsen) ei myöskään uros ole koko ajan köyrimässä naarastaan, vaan lisääntymisaikoina vain.

On se kumma, ettei ihminen ikinä tajua olevansa myös vaistojensa varassa toimiva eläin. Ja jaksetaan valittaa, kun nainen ei halua yhtä usein kuin mies. No tottakai ei halua; NAINEN EI OLE MIES. Minkä sitä biologialleen mahtaa!

Poikkeuksiakin tietysti on, molemmin päin. Mutta ne eivät ehkä ole "luonnon tarkoituksen mukaisia", eikä niitä voi vaatia.
71660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No harvemmat miehet haluaa lapsia. Turhaa taakkaa vaan, seksi kyllä kelpaa.

Äänestä
  • Lapsia tai ei, ei naaras silti ole "kiimassa" jatkuvasti vuoden ympäri.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    Lapsia tai ei, ei naaras silti ole "kiimassa" jatkuvasti vuoden ympäri.

    Meillä on naaraskissa jolla on koko ajan
    "haku päällä". Se mouruaa harva se päivä,
    harrastaa seksiä kaikkien kykenevien kollien
    kanssa muttei koskaan tule tiineeksi.
    Eikä oo muuten leikattu, se vaan osaa hoitaa
    hommat niin. No eihän se oo kuin kissa mutta
    onhan sekin nisäkäs...niinku naisetkin.
    Vaikka monet naisimmeiset vaikuttaakin aika
    selkärangattomilta.

    Äänestä

Ei olekaan, mutta ei miehet tunnu siitä välittävän.

Äänestä

jos luonto olisi järjestelmällinen, se olisi antanut kirjoitustaidon apinoille, em. kommentin kirjoittajan sijasta.

Kyllä kait onnea on oikeus vaatia? Jos ei sitä onnea kotona ole niin miksei sitten muualla?

Äänestä

joopajoo. ihminen on eläin ja mies varsinkin.
Miksi miehen ei sitten anneta kylväää siementään pitkin kyliä?
Jos luonto tekee miehestä halukkaan niin miksei mies voisi luonnon mukaisesti sitten toteuttaa itseään?

Äänestä

ootteko te ihan tampioita kaikki??! muilla nisäkkäillä paritteluaikaa kutsutaan juoksuajaksi, ja kehittyneimmät eläimet harrastavat seksiä myös sen ajan ulkopuolella, pelkästään nautinnon takia. esim.delfiinit tekevät näin, ja voidaan vetää yhtäläisyys korkeampaan älyyn --> nautinnonhaluun.

nykypäivänä on turha yleistää että naiset olisivat haluttomampia kuin miehet. aika tasoissa mennään kuitenkin. kyse ei todennäköisesti siinäkään tapauksessa ole fyysisistä vaan henkisistä eroista. naisen pitää seksiä saadakseen "antautua", miehen ei niinkään suoranaisesti.

ihmisen käyttäytymistä ohjaa äly, tunne ja himo. näistä kaksi ensimmäistä erottaa meidät muista eläimistä ja ohjaa suurimmalla osalla ihmisistä myös sukupuolikäyttäytymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


biologiaa kirjoitti:

Hirveästi jaksetaan meuhkata haluttomuudesta, ja varsinkin naisen sellaisesta. Minua taas ihmetyttäisi, jos nainen aina haluaisi, se olisi sitä poikkeusta, eikä sääntöä. Eihän luonnossa/eläinmaailmassa mikään muukaan eläinnaaras ole halukas paritteluun jatkuvasti, vuoden ympäri. Halut on eläimille "annettu" siksi, että lisäännyttäisiin. Varsinkin sitten, kun eläin eli myös ihmisnainen on lisääntynyt, halut tietysti kaikkoavat. Luonnon antama tehtävä on täytetty, ja on tarkoitus pitää pennusta huolta, ei paritella ja lisääntyä heti uudestaan. Haluttomuus paritteluun suojelee jo olemassa olevaa poikasta. Uroksilla/miehillä tilanne on toinen, kuten muillakin uroksilla; he voivat hedelmöittää useita naaraita.

Niillä eläinlajeilla joilla on elinikäinen yksiavioinen "parisuhde" (esim. joutsen) ei myöskään uros ole koko ajan köyrimässä naarastaan, vaan lisääntymisaikoina vain.

On se kumma, ettei ihminen ikinä tajua olevansa myös vaistojensa varassa toimiva eläin. Ja jaksetaan valittaa, kun nainen ei halua yhtä usein kuin mies. No tottakai ei halua; NAINEN EI OLE MIES. Minkä sitä biologialleen mahtaa!

Poikkeuksiakin tietysti on, molemmin päin. Mutta ne eivät ehkä ole "luonnon tarkoituksen mukaisia", eikä niitä voi vaatia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu