Olen huomannut, että täällä "valittavat" vain pääasiassa jonkun asteisesta masennuksesta kärsivät ihmiset?? Onko näin, että me joilla mania tai hypomania olemme a) harvinaisia b) tunnemme itsemme terveiksi ja hyvinvoiviksi silloin kun on tauti päällänsä. Ymmärrän kyllä ,että masarissa ei saa mitään aikaiseksi ja kaverit ja ystävät kehottaa hakeen apua ja itsekkin vois kuvitella huomaavansa että kaikki ei oo kunnossa kun kaikki on surkeaa...
Mutta mun sairaudessahan asiat on silleen päälaellaan, että kun tulee vastoinkäymisiä ja olis masennuksen paikka (sellaisia sattunut) niin tapahtuma päivänä olo aika surkee ja ahdistunut, mutta jo seuraavana aamuna herää puol viis neljän tunnin unien jälkeen ja on täynnä energiaa ja tuhat ajatusta ja kaikki asiat sujuu kuin salama (omasta mielestä), mut yleensä tulee vaan tuhrittua kaikki asiat pahemman kerran.. esimerkki.. tyttöystävän kanssa riitaa... meen omaan kotiini murjottamaan---> alan kuvittelemaan että mut on jätetty--> herään aamulla sairaana---> hommaan uusia pimuja, seikkailuja tai alan juhliin tuhrin kaikki rahat, ja energia jota näihin toimintoihin käytettävissä on uskomaton..sitten taas jos jollain saa itsensä taas rauhoittumaan harmittaa entistä enemmän kun asiat on huonontuneet entisestään ja kaikki asiat päin persettä...mm moraalinen krapula)
Eli kaverit ei oo missään vaiheessa ikinä sanonu että mulla ei olis kaikki kotona vaan pikemminkin olen ollut kaveriporukan energiapakkaus ja aika "sankari", mutta jos mulla olis masennus niin silloin saisin sitä huomioo yms! Tätä on niin vaikee selittää...mut musta tuntuu, että normaali ihminen tai masentunut ei voi käsittää miltä tuntuu kun olo heilahtaa sellaiseksi kuin olis spiidiä vetäny ihan vaan jos tulee joku masennusta normaali ihmisellä aiheuttava kokemus...
(esim isän kuolema, parhaan kaverin kuolema, tyttöystävän keskenmeno yms yms)
Eli onko täällä ketään muita samaa sairautta potevia kuin mä (hypomania) eiks tämä ole aika harvinainen sinänsä kun yleensä ovat kaks suuntaisia joissa action ja masara vaihtelee??
Voin sanoa, että en ikinä ole ollu masentunut!! en tunne empatiaa, en sääliä.. vain rakkautta ja surua surumielisyyttä..ja silloin kuin vauhdissa niin energiaa himoa uhmamieltä ja uhkarohkeutta.
Mä muuten olen omien laskujen ja elämän kehityksen kautta laskenut, että meni 10v ennen kuin mulle saatiin diagnoosi???? enkä olis ikinä menny lääkäriin ellei rakas tyttöystäväni (taas ehkä entinen kun on taas tullu sählättyy) puhui mulle ja sanoi että nyt ei kaikki oo ihan ok.
Terveisin hypomaaninen ukkeli
Mutta mun sairaudessahan asiat on silleen päälaellaan, että kun tulee vastoinkäymisiä ja olis masennuksen paikka (sellaisia sattunut) niin tapahtuma päivänä olo aika surkee ja ahdistunut, mutta jo seuraavana aamuna herää puol viis neljän tunnin unien jälkeen ja on täynnä energiaa ja tuhat ajatusta ja kaikki asiat sujuu kuin salama (omasta mielestä), mut yleensä tulee vaan tuhrittua kaikki asiat pahemman kerran.. esimerkki.. tyttöystävän kanssa riitaa... meen omaan kotiini murjottamaan---> alan kuvittelemaan että mut on jätetty--> herään aamulla sairaana---> hommaan uusia pimuja, seikkailuja tai alan juhliin tuhrin kaikki rahat, ja energia jota näihin toimintoihin käytettävissä on uskomaton..sitten taas jos jollain saa itsensä taas rauhoittumaan harmittaa entistä enemmän kun asiat on huonontuneet entisestään ja kaikki asiat päin persettä...mm moraalinen krapula)
Eli kaverit ei oo missään vaiheessa ikinä sanonu että mulla ei olis kaikki kotona vaan pikemminkin olen ollut kaveriporukan energiapakkaus ja aika "sankari", mutta jos mulla olis masennus niin silloin saisin sitä huomioo yms! Tätä on niin vaikee selittää...mut musta tuntuu, että normaali ihminen tai masentunut ei voi käsittää miltä tuntuu kun olo heilahtaa sellaiseksi kuin olis spiidiä vetäny ihan vaan jos tulee joku masennusta normaali ihmisellä aiheuttava kokemus...
(esim isän kuolema, parhaan kaverin kuolema, tyttöystävän keskenmeno yms yms)
Eli onko täällä ketään muita samaa sairautta potevia kuin mä (hypomania) eiks tämä ole aika harvinainen sinänsä kun yleensä ovat kaks suuntaisia joissa action ja masara vaihtelee??
Voin sanoa, että en ikinä ole ollu masentunut!! en tunne empatiaa, en sääliä.. vain rakkautta ja surua surumielisyyttä..ja silloin kuin vauhdissa niin energiaa himoa uhmamieltä ja uhkarohkeutta.
Mä muuten olen omien laskujen ja elämän kehityksen kautta laskenut, että meni 10v ennen kuin mulle saatiin diagnoosi???? enkä olis ikinä menny lääkäriin ellei rakas tyttöystäväni (taas ehkä entinen kun on taas tullu sählättyy) puhui mulle ja sanoi että nyt ei kaikki oo ihan ok.
Terveisin hypomaaninen ukkeli
Vastaukset 1
Vanhimmat
Käypäs kurkkaamassa osoitteessa http://www.tukiasema.net ja niitä erilaisia keskustelupalstoja. Sieltä löytyy asiaa manioista ja sielunkumppaneita.