Kuljin koulun käytäviä pitkin mietteliään näköisenä. Ajttelin sitä kaikkea, mitä oli tapahtunut puolitoista vuotta sitten. Maria, minua ja Joelia. "Moi, kulta", Joel tervehti iloisesti. Siin paha missä mainitaan, ajattelin ja hymyilin Joelille. "Mitäs mietit?" Joel kysyi. Huokaisin ja katseeni painui maahan. Joelkin huokaisi ja rutisti minua kevyesti. "Siitä on niin kauan. Älä enää murehdi", Joel sanoi lempeästi. "En, en. Tai ainakin yritän olla murehtimatta", vastasin hiljaa. Ilman halkasi kellojen pirinä. "Mä vihaan seiskaluokkaa", jupisin ja lähdin Joelin kanssa biologian luokkaan. Seiskaluokan loppupuoli häämötti, koulua olisi enää muutama kuukausi. Minulla oli jo kesäsuunnitelmat valmiina. Yökyläilyä Joelilla, uimista ja sen sellaista mukavaa. Mutta oli minulla mielessä muutakin. Halusin palavasti selvittää, mitä Marille oli aikoinaan käynyt. En voinut enää nukkua öisin, se piinasi minua liikaa. "Läksyjen tarkastus", opettaja kuulutti kun viimeinenkin oppilas oli istunut paikoilleen. Istuin tottuneesti Joelin vieressä. Avasin vihkoni. "Hyvä, hyvä, tee uudelleen huomiseksi, hyvä, menettelee, hyvä", opettaja mutisi tarkastellessaan oppilaiden vihkoja. Kun vuoroni oli ohi, suljin vihkon ja käänsin sen takakannen ylöspäin. Otin tumman tussin ja kirjoitin pienin kirjaimin "Kesällä otan selvää kaikesta." "Mistä sä otat selvää?" Joel kysyi ihmeissään. "En mistään", sanoin hätäisesti. "Kiltti, anna olla. Sun täytyy unohtaa", Joel sanoi tuskastuneena. "Emmä voi. Mä en voi nukkua enkä mitään", vastasin hermostuneena. Joel nosti kätensä ylös kuin antautuakseen ja käänsi sitten katseensa vihkoon.
Nousin nopeasti ylös ja kävelin ulos luokasta. Tunti oli päättynyt juuri sopivasti. "Moi, Heli", kuulin Katan tervehtivän. Vilkutin ystävälleni ja menin hänen luokseen. Kata oli tullut luokalleni muutaman kuukauden jälkeen kun... No, Mari... "Mitenkäs sulla ja Jopella?" Kata kysyi iskien silmää. Naurahdin ja vastasin, että hyvin menee. Kata osasi kuunnella ja lohduttaa. Hän oli hyvä ystäväni, ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin Mari oli ollut. Tai niin ajattelin. En enää ollut varma. "Lähdetkö iltapäivällä ostoksille?" Kata kysyi lopulta. Nyökkäsin. "Nyt pitää mennä. Pitäis ehtii toiselle puolelle kouluu parissa minuutissa", sanoin virnistäen Katalle ja lähdin kohti luokkaa 207.
"Jeees! Tästä se alkaa", riemuitsin Joelille. Joel hymyili säteilevästi. Koulu oli juuri loppunut. Eli toisin sanoen: kesäloma oli alkanut. Kävelimme Joelin kanssa käsi kädessä meille. "Mooi!" huusin suljettuani ulko-oven. "Moi vaan", äiti huudahti keittiöstä. Kävelimme Joelin kanssa keittiöön. "Mitä sä teet?" kysyin äidiltä. "Laitan ruokaa. Ai hei, Joel", äiti sanoi kääntyen ympäri. Joel tervehti äitiäni ja lähdimme sitten huoneeseeni. Istahdin sängylleni ja Joel tuli viereeni. "Tästä tulee paras kesä", Joel sanoi. "Niin", vastasin hitaasti. Juttelimme Joelin kanssa pitkään, kunnes kello alkoi lähestyä kymmentä. "Nyt mun täytyy mennä. Nähdään huomenna", Joel sanoi ja lähti ulko-ovelle. Seurasin häntä ja jäin nojaamaan eteise seinään. "Huomiseen", Joel huikkasi mennessään. "Huomiseen", huudahdin hänen peräänsä. Kävelin takaisin huoneeseeni ja katselin ympärilleni. Jäin tuijottamaan yhtä lipaston laatikkoa. Laatikkoa, jota en ollut avannut yli vuoteen. Kävelin hitain askelin laatikon luo ja liu'utin sen varovasti auki. Laatikossa oli neljä päiväkirjaa, muutama valokuva ja Marin itsemurhaviesti. Olin saanut nuo kaikki Marin poismenon jälkeen. Kukaan ei saanut Marin päiväkirjoja auki, mutta minulla oli avain niihin. Sitä ei vain kukaan tiennyt. Etsin käsiini ensimmäisen kultaisen avaimen. Punakantisen päiväkirjan lukko naksahti ja sain kirjan kannen avattua. Onko minulla oikeus tähän, mietin kuumeisesti. Lopulta avasin ensimmäisen sivun. "Rakas päiväkirja. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan tähän. Minun lisäkseni vain parhaalla ystävälläni, Helillä on avain tähän kirjaan. Mutta nyt sitten asiaan. Tänään oli loistava päivä. Koulussa oli lyhkäinen päivä ja aineet olivat siedettäviä. Läksyjä tuli vain matematiikasta. Iltapäiväivällä olin Helin kanssa kaupungilla. Ostin punaise paidan, farkut ja vähän karkkia. Helikin osti paidan, farkut ja karkkia. Heli on kyllä maailman paras ihminen. " Enempää en lukenut. Siirryin toiselle sivulle. Selasin koko kirjan läpi. En todellakaan lukenut kaikkia tekstejä, yritin vain etsiä etsimääni. Olin päässyt vasta kirjan puoleen väliin, kun äiti käski käydä nukkumaan. Laitoin kirjan lukkoon ja sujautin sen takaisin lipastoon. Vaihdoin yöpaidan päälleni ja kävin ilapesulla. Kömmin unisena sänkyyni ja vedin peiton korviin asti. Ajattelin vielä hetken Maria, ennekuin nukahdin.
Kännykkäni tärisi pöydällä ja soittoäänenä pauhasi Avril Lavignen My Happy Ending. "Heli", vastasin tokkuraisesti. "Huomenta!" Joelin pirteä ääni sanoi luurissa. Ähkäisin ja vilkaisin kelloa. Oi jee, 9.30. "Nyt on hei kesäloma", pihisin väsyneenä. Joel vain naurahti. "Tuun sinne kymmeneks. Oo hereillä tai mä herätän", Joel uhkasi leikkisästi ja sanoi heipat. Laskin kännyn pöydälle ja rojahdin takaisin sänkyyn. Kymmenen minuutin kuluttua nousin ylös ja hipsin suihkuun. Pikasuihkun jälkeen ja puin päälleni. Harjattuani hiukseni katsahdin peiliin. Vaaleansininen t-paita ja kulahtaneet farkut saivat nyt kelvata. Luin vielä hetken Marin päiväkirjaa kunnes... "DingDong" kuulin ovikellon soivan. Hypähtelin eteiseen ja avasin oven. Joel seisoi oven takana pirteän näköisenä pitäen kättä selän takana. "Nää on sulle", Joel sanoi ja ojensi selkänsä takaa minulle kauniin kukkakimpun. "Kiitti", vastasin iloisena ja annoin Joelille pusun. "Mee mun huoneeseen", sanoin Joelille ja lähdin hakemaan kukille maljakkoa. Asettelin kukat kirkkaan punaiseen maljakkoon ja menin huoneeseeni. Seisahduin ovelle ja katselin tyrmistyneenä Joelia, joka luki yhtä Marin päiväkirjoista. "Mitä sä teet?" kysyin epäuskoisena. Joel sävähti ja laittoi kirjan kiini. "Emmä mitään. Miks sul on nää? Miks sä oot lukenu tätä? Mikset sä-", keskeytin Joelin puhetulvan äkäisesti. "Ei kuulu sinulle! Ja miks ite luet?" tivasin. "En lukenu. Tää oli auki pöydälläs. Sä lupasit", Joel selitti. Marssin Joelin luo ja nappasin kirjan pois. "Älä viitti Heli. Emmä tarkottanu mitenkään loukata", Joel yritti ja nosti kätensä minua kohti. Vilkaisn Joelia ja istuin hänen viereen. Nojasin Joelin olkapäähän. "Mun täytyy tietää", sanoin. Joel silitti hiuksiani. Istuimme pitkän aikaa siinä vierekkäin. Joelin kännykkä alkoi soimaan. "Haloo. Joo. Emmä. Ai. Mut... No ok. Moi", Joel sanoi puhelimeen. "Sori, mut mun täytyy mennä. Äiti vähän... No, kuitenkin. Nähään taas. Äläkä vaivaa sulosta päätäs pöhköillä asioila", Joel sanoi mennessään. Jäin yksin istumaan. Hain toisen päiväkirjan ja selasin sitä. Yksi kohta pisti silmääni. Luin kohdan monta kertaa. Mari kirjoitti tunteistaan Joelia kohtaan. Kuinka ihana Joel oli ja mitä hän halusi tehdä Joelin kanssa. Viimeinen lause sattui. "Joel sanoi rakastavansa minua ikuisesti. Eikä se ees tarkkottanu mitään kaverirakkautta." Tuijotin lausetta ja kyynel vierähti poskelleni. Joel rakasti Maria? Ei... Tässä täytyy olla virhe. Pomppasin ylös ja näppäilin Joelin numeron. "Rakastätsä Maria?" tiukkaisin puhelimeen. "Täh?" Joel kysyi hölmistyneenä. "Niin just. Kyllä sä kuulit", sanoin. "No olihan se aika kaunis ja sillee. Mut enkai mä ny enää", Joel sanoi. Hengitin pari kertaa oikein syvään. "Okei", sanoin lopulta ja suljin luurin. Joel oli kuulostanut oudolta. Olikohan kaikki hyvin? Päätin lähteä Joelin luo. Laitoin takin päälleni ja lähdin kävelemään Joelille. Sinne oli matkaa vain vartin verran. Pysähdyin Joelin talon pihatielle. Tuijotin kauhuissani Joelin kuistille. Haukoin henkeäni ja olin pyörtyä. Sydämeeni koski. Se oli varmasti särkynyt.
Tätä jatkelen tänne kunhan taas ehdin :p tässä sitten selviää niitä syitä siihen Marin tekoon, kun Mari ja minä:ssä ei ollut niitä syitä selvillä.
Nousin nopeasti ylös ja kävelin ulos luokasta. Tunti oli päättynyt juuri sopivasti. "Moi, Heli", kuulin Katan tervehtivän. Vilkutin ystävälleni ja menin hänen luokseen. Kata oli tullut luokalleni muutaman kuukauden jälkeen kun... No, Mari... "Mitenkäs sulla ja Jopella?" Kata kysyi iskien silmää. Naurahdin ja vastasin, että hyvin menee. Kata osasi kuunnella ja lohduttaa. Hän oli hyvä ystäväni, ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin Mari oli ollut. Tai niin ajattelin. En enää ollut varma. "Lähdetkö iltapäivällä ostoksille?" Kata kysyi lopulta. Nyökkäsin. "Nyt pitää mennä. Pitäis ehtii toiselle puolelle kouluu parissa minuutissa", sanoin virnistäen Katalle ja lähdin kohti luokkaa 207.
"Jeees! Tästä se alkaa", riemuitsin Joelille. Joel hymyili säteilevästi. Koulu oli juuri loppunut. Eli toisin sanoen: kesäloma oli alkanut. Kävelimme Joelin kanssa käsi kädessä meille. "Mooi!" huusin suljettuani ulko-oven. "Moi vaan", äiti huudahti keittiöstä. Kävelimme Joelin kanssa keittiöön. "Mitä sä teet?" kysyin äidiltä. "Laitan ruokaa. Ai hei, Joel", äiti sanoi kääntyen ympäri. Joel tervehti äitiäni ja lähdimme sitten huoneeseeni. Istahdin sängylleni ja Joel tuli viereeni. "Tästä tulee paras kesä", Joel sanoi. "Niin", vastasin hitaasti. Juttelimme Joelin kanssa pitkään, kunnes kello alkoi lähestyä kymmentä. "Nyt mun täytyy mennä. Nähdään huomenna", Joel sanoi ja lähti ulko-ovelle. Seurasin häntä ja jäin nojaamaan eteise seinään. "Huomiseen", Joel huikkasi mennessään. "Huomiseen", huudahdin hänen peräänsä. Kävelin takaisin huoneeseeni ja katselin ympärilleni. Jäin tuijottamaan yhtä lipaston laatikkoa. Laatikkoa, jota en ollut avannut yli vuoteen. Kävelin hitain askelin laatikon luo ja liu'utin sen varovasti auki. Laatikossa oli neljä päiväkirjaa, muutama valokuva ja Marin itsemurhaviesti. Olin saanut nuo kaikki Marin poismenon jälkeen. Kukaan ei saanut Marin päiväkirjoja auki, mutta minulla oli avain niihin. Sitä ei vain kukaan tiennyt. Etsin käsiini ensimmäisen kultaisen avaimen. Punakantisen päiväkirjan lukko naksahti ja sain kirjan kannen avattua. Onko minulla oikeus tähän, mietin kuumeisesti. Lopulta avasin ensimmäisen sivun. "Rakas päiväkirja. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan tähän. Minun lisäkseni vain parhaalla ystävälläni, Helillä on avain tähän kirjaan. Mutta nyt sitten asiaan. Tänään oli loistava päivä. Koulussa oli lyhkäinen päivä ja aineet olivat siedettäviä. Läksyjä tuli vain matematiikasta. Iltapäiväivällä olin Helin kanssa kaupungilla. Ostin punaise paidan, farkut ja vähän karkkia. Helikin osti paidan, farkut ja karkkia. Heli on kyllä maailman paras ihminen. " Enempää en lukenut. Siirryin toiselle sivulle. Selasin koko kirjan läpi. En todellakaan lukenut kaikkia tekstejä, yritin vain etsiä etsimääni. Olin päässyt vasta kirjan puoleen väliin, kun äiti käski käydä nukkumaan. Laitoin kirjan lukkoon ja sujautin sen takaisin lipastoon. Vaihdoin yöpaidan päälleni ja kävin ilapesulla. Kömmin unisena sänkyyni ja vedin peiton korviin asti. Ajattelin vielä hetken Maria, ennekuin nukahdin.
Kännykkäni tärisi pöydällä ja soittoäänenä pauhasi Avril Lavignen My Happy Ending. "Heli", vastasin tokkuraisesti. "Huomenta!" Joelin pirteä ääni sanoi luurissa. Ähkäisin ja vilkaisin kelloa. Oi jee, 9.30. "Nyt on hei kesäloma", pihisin väsyneenä. Joel vain naurahti. "Tuun sinne kymmeneks. Oo hereillä tai mä herätän", Joel uhkasi leikkisästi ja sanoi heipat. Laskin kännyn pöydälle ja rojahdin takaisin sänkyyn. Kymmenen minuutin kuluttua nousin ylös ja hipsin suihkuun. Pikasuihkun jälkeen ja puin päälleni. Harjattuani hiukseni katsahdin peiliin. Vaaleansininen t-paita ja kulahtaneet farkut saivat nyt kelvata. Luin vielä hetken Marin päiväkirjaa kunnes... "DingDong" kuulin ovikellon soivan. Hypähtelin eteiseen ja avasin oven. Joel seisoi oven takana pirteän näköisenä pitäen kättä selän takana. "Nää on sulle", Joel sanoi ja ojensi selkänsä takaa minulle kauniin kukkakimpun. "Kiitti", vastasin iloisena ja annoin Joelille pusun. "Mee mun huoneeseen", sanoin Joelille ja lähdin hakemaan kukille maljakkoa. Asettelin kukat kirkkaan punaiseen maljakkoon ja menin huoneeseeni. Seisahduin ovelle ja katselin tyrmistyneenä Joelia, joka luki yhtä Marin päiväkirjoista. "Mitä sä teet?" kysyin epäuskoisena. Joel sävähti ja laittoi kirjan kiini. "Emmä mitään. Miks sul on nää? Miks sä oot lukenu tätä? Mikset sä-", keskeytin Joelin puhetulvan äkäisesti. "Ei kuulu sinulle! Ja miks ite luet?" tivasin. "En lukenu. Tää oli auki pöydälläs. Sä lupasit", Joel selitti. Marssin Joelin luo ja nappasin kirjan pois. "Älä viitti Heli. Emmä tarkottanu mitenkään loukata", Joel yritti ja nosti kätensä minua kohti. Vilkaisn Joelia ja istuin hänen viereen. Nojasin Joelin olkapäähän. "Mun täytyy tietää", sanoin. Joel silitti hiuksiani. Istuimme pitkän aikaa siinä vierekkäin. Joelin kännykkä alkoi soimaan. "Haloo. Joo. Emmä. Ai. Mut... No ok. Moi", Joel sanoi puhelimeen. "Sori, mut mun täytyy mennä. Äiti vähän... No, kuitenkin. Nähään taas. Äläkä vaivaa sulosta päätäs pöhköillä asioila", Joel sanoi mennessään. Jäin yksin istumaan. Hain toisen päiväkirjan ja selasin sitä. Yksi kohta pisti silmääni. Luin kohdan monta kertaa. Mari kirjoitti tunteistaan Joelia kohtaan. Kuinka ihana Joel oli ja mitä hän halusi tehdä Joelin kanssa. Viimeinen lause sattui. "Joel sanoi rakastavansa minua ikuisesti. Eikä se ees tarkkottanu mitään kaverirakkautta." Tuijotin lausetta ja kyynel vierähti poskelleni. Joel rakasti Maria? Ei... Tässä täytyy olla virhe. Pomppasin ylös ja näppäilin Joelin numeron. "Rakastätsä Maria?" tiukkaisin puhelimeen. "Täh?" Joel kysyi hölmistyneenä. "Niin just. Kyllä sä kuulit", sanoin. "No olihan se aika kaunis ja sillee. Mut enkai mä ny enää", Joel sanoi. Hengitin pari kertaa oikein syvään. "Okei", sanoin lopulta ja suljin luurin. Joel oli kuulostanut oudolta. Olikohan kaikki hyvin? Päätin lähteä Joelin luo. Laitoin takin päälleni ja lähdin kävelemään Joelille. Sinne oli matkaa vain vartin verran. Pysähdyin Joelin talon pihatielle. Tuijotin kauhuissani Joelin kuistille. Haukoin henkeäni ja olin pyörtyä. Sydämeeni koski. Se oli varmasti särkynyt.
Tätä jatkelen tänne kunhan taas ehdin :p tässä sitten selviää niitä syitä siihen Marin tekoon, kun Mari ja minä:ssä ei ollut niitä syitä selvillä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisit jatkanut samaan paikkaan.
T. ®Sherlokki © 2005