siis mitä tehdä?

luulisin että olen ollut masentunut nyt jo toista vuotta. viime aikona elämäni on muutenkin suistunut täysin raiteiltaan ja olen masentunut huomattavasti enemmän. mitään ei jaksa tehdä, haluaisin vain vaipua koomaan johonkin täysin pimentoon. en ole myöntänyt masentuneisuuttani itselleni enkä muille. nyt haluaisin kuitenkin apua. lapseni takia. soitin terveys asemalle. sieltä saa aikoja vasta lokakuun puolesta välistä. enkä jaksaisi odottaa niin pitkälle. ja mitä sitten tapahtuu? määrääkö lääkäri lääkkeet? ja mitä haittavaikutuksia niissä on? en ole ikinä tykännyt syödä lääkkeitä. edes särkylääkkeitä. ja nyt pelottaa että jos aloitan masennus lääkkeet en tavallaan olisi enää "oma itseni".. mitä siis tehdä? toivottavasti joku osaa neuvoa..
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

masennuslääkkeet nykyään tee ihmisestä muumiota. minustakaan ei edes tiedä, että aloitan päivän lääkkeillä. älä sitä sure. itse pääsin oman tk-lääkärin kautta melkein heti mt.toimistoon. ole sitkeä ja rehellinen itsellesi. tiedät tarvitsevasi apua, ota se vastaan. lääkkeet auttavat monia jaksamaan, jopa paranemaan.

Äänestä

päivystykseenkin voi kyllä mennä!menee vain!
pääkaupungin sairaaloissa on kriisipäivystys kanssa johon voi mennä vain ja vaikka nimettömästikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

luulisin että olen ollut masentunut nyt jo toista vuotta. viime aikona elämäni on muutenkin suistunut täysin raiteiltaan ja olen masentunut huomattavasti enemmän. mitään ei jaksa tehdä, haluaisin vain vaipua koomaan johonkin täysin pimentoon. en ole myöntänyt masentuneisuuttani itselleni enkä muille. nyt haluaisin kuitenkin apua. lapseni takia. soitin terveys asemalle. sieltä saa aikoja vasta lokakuun puolesta välistä. enkä jaksaisi odottaa niin pitkälle. ja mitä sitten tapahtuu? määrääkö lääkäri lääkkeet? ja mitä haittavaikutuksia niissä on? en ole ikinä tykännyt syödä lääkkeitä. edes särkylääkkeitä. ja nyt pelottaa että jos aloitan masennus lääkkeet en tavallaan olisi enää "oma itseni".. mitä siis tehdä? toivottavasti joku osaa neuvoa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu