Mulla on jonkinlainen pakkomielle ulkonäöstäni. Olen usein hyvin pahalla tuulella,eikä se pahantuulisuus johdu mistään muusta kuin siitä,että miltä näytän. Vilkuilen itseäni aina kun mahdollista peileistä ym. ja tarkkailen ihmisiä ympärilläni että kiinnittävätkö he huomiota ulkonäkööni. Jos jossain nauretaan kuvittelen heidän nauravan minulle,tai jos jokin vähänkin tuijottaa minua pitkään tulen entistä epävarmemmaksi ulkonäöstäni.
Voisin sanoa suoraan,että vihaan kaikkea mitä minussa on enkä ole mihinkään tyytyväinen.Olen todella kateellinen kaikille muille ihmisille... Haluan päästä eroon tästä masennuksesta ja jatkuvasta kyttäilystäni ulkonäkööni.Mitä tehdä?
Voisin sanoa suoraan,että vihaan kaikkea mitä minussa on enkä ole mihinkään tyytyväinen.Olen todella kateellinen kaikille muille ihmisille... Haluan päästä eroon tästä masennuksesta ja jatkuvasta kyttäilystäni ulkonäkööni.Mitä tehdä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulla on aivan sama juttu paitsi,että en ole tyttö enkä ole edes ruma,mutta se on pakkomielle en tiedä miksi.
paitsi että olen myös tyttö.
Minä en ole tyttö mutten kato ulko näkyöä, itseasiassa aivan sama minkä näkönen mursu tämä naama värkki onkaan mutta tarkkailen käytöstäni mielestäni käyttäydyn kuin 5 vuotias 30 vuotiaassa, joka sählää, puhuu ja kompuroi ihan joka asiassa.
hankalaksi asian tekee se että jos porras käytävässä tulee paljon ihmisiä vastaan niin jaloista menee ihan tunto kun koitan astua etten kaatuisi tai astuisi ohi askelmista.
kaikissa meissä asuu epävarmuuden peikko.Maailma on täynnä ihmisiä ja kauneutta palvotaan enemmän kuin ennen.Kaunis menestyy,saa parhaimmat työpaikat,hyvännäköisen kumppanin ym.Itse olin ennen hyvin neuroottinen ulkonäöstäni ja vietin suurimman osan elämästä eläen vain itseni ja ulkonäköni kanssa.Kuitenkin rävähti sellainen masennus kannettavaksi että elämän arvot meni täysin uusiksi.Nyt täytyy vaan miettiä miten pärjää oman päänsä kanssa aina seuraavaan päivään.Olen sitä mieltä,että tasapaino ja itsensä hyväksyminen tulee sen myötä,kun psyykkisesti on tasapainossa ehkä joskus itsensä kanssa.
Toi sun tekstis oli aivan kuin mun elämästä! Mullakin mun ulkonäkö vaikuttaa päivittäin siihen, millasella tuulella oon. Vähän aikaa sitten alkoi taas masennus johtuen ulkonäöstäni eli kun kampaajan mokan takia mun hiukset jouduttiin kynimään ihan lyhyeks ja iho huononi. Tuntuu, että multa vietiin koko identiteetti niiden hiusten mukana! Mun vanhemmat ei usko, että mun masennukseni johtuu mun tämänhetkisestä rumasta ulkonäöstäni, mutta niin se vaan on vaikka kuulostaakin jotenkin tosi lapselliselta ja pinnalliselta. Vielä sillon kun mulla oli ulkonäkö kunnossa ja mua kehuttiin kauniiksi, niin olin sillon todellakin paljon onnellisempi, itsevarmempi ja enemmän oma itseni. Tällä hetkellä yritän vain jotenkuten selviytyä päivästä toiseen ja odottelen sitä päivää, jolloin hiukseni ovat kasvaneet entisen pituisiksi, ja jolloin voin alkaa ts. taas "elämään". Oikeesti mun hiukset oli ainoot, mihin olin mun ulkonäössä tyytyväinen.
Olisi kiva jakaa ajatuksia sun kanssa. itelläni on sama ongelma.. kaikki vaan ahdistaa. jos haluat jakaa ajtuksia, niin maili osote on [email protected] se on samalla myös meseosoite, jos sellaista sinulta löytyy =)
Kuuluu ikäkauteen ja on normaalia. Koska elämänkokemuksenne on kuitenkin suhteellisen suppeaa epäoleelliset asiat saavat valtaa ajatusmaailmassa. Lisäksi tilaa vaikeuttaa ulkoiset paineet. Nuoria ihmisiä painostetaan mielellään ulkonäköseikoilla koska heidän pinnalliseen maailmaansa on siten helppo vaikuttaa ja siten on myös helppo myydä mitä kummallisempia turhuuksia. Milenkiintoisten asioiden etsiminen omasta ympäristöstä auttaa parhaiten tähän propleemaan.
mielenkiintoisia asioita ole? Itse en saa mitään kontaktia ihmisiin lähemmin, joten mietin vain ulkonäköäni, sitä ainoaa asiaa mikä muille ihmisille näkyy, mistä saa palautetta. Ei liity ikään.
Mikä on tämä ikäkausi sitten mielestäsi?
Kärsin henk.koht ihan tosta samasta. Ulkonäkö on mulle aina ollut a ja o. Pienestä pitäen sain kuulla olevani kaunis, koulussa, lukiossa. Niinpä elämäni ikäänkuin ajautui vaan pelkän ulkonäköni varaan. Jos jonain aamuna jokin sattui olemaan vinossa olin huonolla tuulella tai jopa lintsasin koulusta. Aina täytyi olla täydellisen nököinen, joka kulmasta. Lopulta päädyin masennukseen (syinä: en ikinä kelpaa itelleni, sisäinen epävarmuus, pelko siitä että olen ruma jne....) välilä tuntuu et olen pääsemässä yli, mut en voi ko oon tottunut aina olemaan huomion keskipiste, se hyvännäköinen...neuvokaa joku miten tällaisestä pääsee