Fionavarin kuvakudos

Guy Gavriel Kay kolahti. Kokeile Tiganaa.

Fionavarhan oli Kayn esikoisteos, ja juoni oli oikeasti välillä tosi kökkö ja kliseinen. Mutta, se jää helpolla huomaamatta, niin hyvin ja kauniisti se on kirjoitettu. Oikeasti, onko Diarmuidia ja Ailellia kliseisempää veljeskaksikkoa? Tuskinpa, mutta silti heistä kovin paljon pitää.

Lisäksi Tolkien-heijastukset ovat yhä siinä selvästi näkyvillä, syystäkin tosin. Kay oli juuri ennen Fionavarin kirjoittamista päättänyt työnsä Christopher Tolkienin kanssa Keskeneräisten Tarujen Kirjan parissa.

Fionavarin jälkeen Kayn kirjat vain paranevat. Tigana on suorastaan mestariteos, Lions of Al-Rassan samoin. Song for Arbonne ja Sarantine Mosaic ovat todella laadukasta luettavaa, ja uusin, Last Light of the Sun, on taas asteen lähempänä realismia, ja kieli on siinä paljon koruttomampaa, mutta silti varmaankin Kayn teoksista tähän mennessä paras.

Kayssa viehättää kaikkein eniten äärimmäisen runollinen ja kaunis tapa kuvata ihmisiä, tapahtumia ja tunteita. Oikeastaan hän voisi kirjoittaa minkälaista huttua tahansa, ja saisi siitä kohtuullisen koskettavaa. Ja kun vanhemmiten hän on saanut kirjoilleen enemmän tiivistettyä juonta, ja paljon vastineita historiasta, niin parempaa vaan sopii aina odottaa.