Hei! Olen vasta kolmannella kuulla, mutta olen muuttunut omasta ja puolisoni mielestä kamalaksi jo nyt.. Tai yleisesti ottaen olen ihan kuin ennenkin, väsyneempi vaan mutta jos meille tulee riita niin raivostun niin paljon että olen alkanut lyödä ja potkia ja raapia miestäni. En tiedä mistä nämä kohtaukset tulee, koska en ole ikinä ollut sellainen. Tuntuu että pilaan koko suhteen jo ennen lapsen syntymää kun olen näin väkivaltainen.
Hulluksi tulossa?
minä
4808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itse myös kun olin raskaana löin miestäni kun haukku laiskaksi :)
No ei tuo nyt ihan hauskaa ole :/ Suosittelisin, että puhut asiasta neuvolassa. Ei se lyöminen ole hyväksyttyä sen kummemmin naiselta kuin mieheltäkään. Ja kun pieni vauva tulee kotiin, hermojaan ei_saa menettää. Että oikeasti: kerro asiasta rehellisesti ja hae apua sen hallintaan.
Mutta miksi näitä tulee kun olen raskaana. Sain yhden keskenmenon ja sen jälkeen en saanut mitään raivareita. Sitten kun olen taas raskaana niin en pysty hallitsemaan itseäni ollenkaan
temppuilee. :)
Mutta jatkuvasti jos tomosia tempauksia teet niin ei se mieskään katso pitkään, tuskin itsekään katsoisit vaikka oisi mikä syynä.
Minä kehoittaisin myös neuvolassa puhumaan.
Ei ne sieltä laita minnekään hullujenhuoneelle jos sitä pelkää.
Siellä ne kuulee ja näkee vaikka millaisia isiä ja äitiä.
Joten rohkeasti vain!
Koita laskea sekuntteja tai keksi jotakin muuta niiden lyömisien yms. tilalle, pistele vaikka neulatyynyyn neuloja kunhan et pistele kuitenkaan mieheesi (taisi sittenkin olla huono idea...) :)
Itse olen norm. aika äkkipikainen (en kuitenkaan ketään lyö tms. vain suutani soitan) mutta raskaana olen aina ollut todella rauhallinen ja mies sanonutkin, että saisin olla aina siunatussa tilassa :D
Meitä on moneen lähtöön ;)
Zemppiä!