kultakala

kyselisin sitä että kun minulla on noin 70 litran akvaario ja ajattelin hamkkia sinne vain kulta kaloja esim, kaksi oranssia kaksi pilkullista ja kaksi mustaa onko mahdollista. tuleeko liian täyteen?? mitä muuta erikoista kultakalat tarvitsevat...
6346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Akvan koko ei riitä yhdellekään kultakalalle.

Toisekseen... Kultis tarvii puhdasta ja raikasta vettä, jossa virtaus ei ole kova, vaikka suodatus on järjestettä hyvin. PH on neutraalia ja pehmeää vettä, lämpöä max 25 astetta, mieluusti viileämpää. Akvaariota ilmastetaan, koska koon puolessa käyttää happea runsaasti. Kasveina vain muutama vahva kasvi ankkuroituna pohjaan. Syö kuitupitoista ruokaa vähän kerrallaan ja siksi syö monta kertaa päivän aikana - koko ajan. Pelkkää kuivaruokaa ei syö, vaan myös tuoreruokaa ja eläimiä.

Kultakalat vain lajiakvaarioon.

Muuta erikoista kultiksista. Epäilyttävät muunnokset sairastuvat helposti, kärsivät ja lopulta kuolevat. Suosittelen siis muita kaloja.

Äänestä
  • haudi---
    mäkin oon kuullut että kultiksille yli sata litranen akvaario.. joten en suosittele jos et haluu et kalas kärsii..!
    hyvää jatkoa sulle ja iloisia aikoja kalojen parissa! :)

    Äänestä

...ovat parvikaloja, noin 4 kultakalaa olisi hyvä jengi. Tälläinen porukka tarvitsee kuitenkin noin 300 litraisen altaan. 70 litrainen on aibvan liian pieni kultiksille, joista voi kasvaa tosi isoja. Ja kultis tarvitsee lisäksi lajiakvaarion, eli altaassa ei ole muita kaloja kuin korkeintaan levänsyöjiä. Kultis pitää viileästä vedestä, joten ei sovi yhteen muiden trooppisten kalojen kanssa.

Joten hankipa altaaseesi paremmin sopivia kaloja, vaikkapa jotakin tetroja ja muita pienempiä, aloittelijalle sopivia kaloja.

Äänestä
  • omani ainakin tekevät kasveista selvää..

    Äänestä

  • FiSU kirjoitti:

    omani ainakin tekevät kasveista selvää..

    Siksi kultis akvaan laitetaankin vain jämäköitä kasveja, kuten jaavansaniasta/-sammalta... Kasvit pitää todellakin valita tai muuten mussuttavat ne.

    Äänestä

  • aqua2002 kirjoitti:

    Siksi kultis akvaan laitetaankin vain jämäköitä kasveja, kuten jaavansaniasta/-sammalta... Kasvit pitää todellakin valita tai muuten mussuttavat ne.

    me ostettiin just pari päivää sitte niit kasveja ja oikeen kysyttiin kauppiaalta että mitkä kasvit kestää monnit ja kultakalat ... no ei ne näköjää kestäny...:) oli varmaa tosi hyvää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kultis kirjoitti:

kyselisin sitä että kun minulla on noin 70 litran akvaario ja ajattelin hamkkia sinne vain kulta kaloja esim, kaksi oranssia kaksi pilkullista ja kaksi mustaa onko mahdollista. tuleeko liian täyteen?? mitä muuta erikoista kultakalat tarvitsevat...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu