Miksi yrittää pelastaa näitä jotka tuodaan sairaalaan ranteet säleinä ?
Siinähän tekee päinvastoin potilaan toivetta?
Aika nöyryyttävää herätä ja havaita että tälläisessä peruskysymyksessä moni muu kuvittelee tietävänsä paremmin kuin itse?
Ihmisen elämä ei vaikuta olevan hänen oma eikä kuolemaakaan pidetä kunniassa.
Siinähän tekee päinvastoin potilaan toivetta?
Aika nöyryyttävää herätä ja havaita että tälläisessä peruskysymyksessä moni muu kuvittelee tietävänsä paremmin kuin itse?
Ihmisen elämä ei vaikuta olevan hänen oma eikä kuolemaakaan pidetä kunniassa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onhan tuokin eräs tapa kiittää...
Kyllähän Suomi tarvitsee veronmaksajia ja hukkaanhan menee kalliit koulutukset jos täältä joku yrittää ennenaikojansa livistää.
Eikä ketään sitäpaitsi kiinnosta miltä susta tuntuu... Ainoastaan jälkeenjäävien omaisten hyvinvoinnista ollaan huolissaan, tuo tilastokasvatus kun on kovin kovin tarttuvaa.
Vapauttakaa kaskelotit?
Samaa mieltä. Vapaus on harhaa.
Toisaalta suuri osa itsariyrityksistä on tarkoituksella hutiloituja, niitä hätähuutoja. Viimeinen keino saada huomiota. Halutaan pelastua, ja luotetaan siihen että sinut toimitetaan paikattavaksi.
Jos itsemurhan tabua hieman rikottaisiin suomalla yksilöille koskematon vapaus päättää elämänsä, luultavasti itsetuhokäyttäytyminenkin vähenisi..
..se on sulla sanoa kun et tiedä yhtään mitään miltä todella loukkuun joutunut ihminen ajattelee! Mä oon yrittäny itsaria monesti enkä todellakaan oo halunnu huomiota! Mä halusin oikeasti kuolla. Kun kuitenkin pelastuin kerta toisensa jälkeen niin se masennutti vaan enemmän.Mä inhoon huomiota! Kun kaikki tulee vaan jauhamaan että miten sinä silleen taas teit ja kaikkea muuta vastaavaa! Mieti ennen kuin jauhat tuommosta paskaa!!!
TOI ON NIIIIIN TOTTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Noin itse ajattelin silloin, kun sairastin vakavaa masennusta eikä siitä tuntunut olevan poispääsyä. Sairaalasta heräsin kerran jos toisenkin ja ajattelin just noin.
Mutta: minä selvisin siitä!! Oikean lääkityksen, terapian ja läheisten väsymättömällä avulla. Nyt minä kadun niiin paljon niitä itsariyrityksiä. Ja olen onnellinen siitä, että minut pelastettiin siitä joka kerta. Mullahan olisi jäänyt vielä niin paljon elämättä ja hyviä asioita kokematta.
Arvokas Luna!Olen lukenut järkyttäviä tekstejä keskustelupalstoilta;miten paljon pahaa oloa nuorilla on.Olen elänyt viiltelevän nuoren kanssa,myös itsemurhayrityksiä...viimeinen ei ollut enää yritys.....siihen tämä elämä sitten pysähtyikin!Häneltä kokonaan,minulla vielä elämä,muten tiedä selviänkö.
Oli todella opettavaista saada tälle palstalle myös itsemurhaa yrittäneen/tehneen läheisen näkemys asiasta! Kiitos kun jaksoit kirjoittaa. Jo se, että voit kertoa asiasta, on alku selviämiselle. Tuskin tuosta tapahtumasta koskaan täysin selviää, kun on rakkaasta ihmisestä kyse, mutta se tuska hellittää ajan myötä. Se ei varmaan koskaan mene kokonaan pois, mutta se laimenee.
Minulla on aavistus siitä, että miltä sinusta, Äitiliini, voi tuntua. Kun muistan omien vanhempieni ja läheisteni tuskan kun heräsin sairaalassa ja heidän katseestaan paistoi aina vain se sama Miksi? Miksi taas? Vaikka itse olin silloin niin pohjalla,ettei itselläni ollut enää voimia ajatella muita kuin itseäni ja sitä että haluan pois, niin silti heidän tuskansa sattui minuunkin. Ja sattuu vieläkin. He eivät kuitenkaan minua menettäneet enkä minä menettänyt elämääni. Mutta nyt on vielä jäljellä se työ joka minun pitää tehdä että voisin antaa itselleni anteeksi. Antaa anteeksi sen, kuinka paljon aiheutin muille sekä itselleni kärsimystä. En tiedä, pystynkö siihen täysin koskaan.
Nyt on kohta neljä vuotta kulunut ensimmäisestä itsemurhayrityksestä. Vielä käyn pari kertaa vuodessa terapiassa seurannassa ja minulla on lievä lääkitys. Depressioni oli sen verran vakavaa laatua, ettei lääkitystä voi lopettaa vielä, ettei masennus uusiudu. Se kun on aika yleistä.
Nyt, 23-vuotiaana, tunnen viimein olevani elossa ja jopa nauttivani elämästäni. Minulla on ihana avomies, jota ilman en olisi edes enää täällä. Opiskelen ja minulla on paljon ystäviä (joita ilman myöskään en olisi enää täällä). Välit vanhempiin ja sisaruksiin ovat hyvät. Minulle tuo masennus oli hyvin opettava kokemus, ja haluan auttaa samassa tilanteessa olevia.
Voimia sinulle, Äitiliini!
Olet upea ja oikea esimerkki siitä,miten hyvin voi elämässä käydä!Tuskin sinun tarvii miettiä anteeksisaamisia ym.Tärkeintä on,että vanhempasi ja muut läheisesi saivat pitää sinut!Hyvää elämää sinulle.
Onko itsari sitten pelkästään surullinen ja järkyttävä asia? Ei läheskään kaikilla ole välittäviä omaisia tai ystäviä tai edellytyksiä onnellisuusmarkkinoille. Eikä se asia mihinkään tule muuttumaan kaunopuheiden voimin. Toisten on parempi kuolla kuin kitua päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.
...mä olen kokenut kutakuinkin saman kuin sä ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan!!!! Kaikkea hyvää sulle elämässä!!! Hymyillään kun tavataan... ;)
Ihanaa kuulla!! Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, että siitä masennuksesta VOI selvitä eikä kannata tuhlata tulevia hyviä hetkiä itsemurhaan. Eihän sitä tietty jaksa ajatella pahimmassa aallonpohjassa, mutta kyllä se onnistuu.
Tsemppiä sulle elämässä ja onneksi olkoon selviytymisestä!! Me olemme niitä elämän TODELLISIA selviytyjiä:o)!!!
Kyllä itsarista on pelkkää hyötyä, jos asiakas huomaa, että hänellä ei ole paikkaa ilman orjuuttavaa lääketeollisuutta, tehovalvontaa, sadisteja, narsisteja ja byrokraattisia lääkäreitä. On parempi ottaa itsensä hengiltä kuin alistua lääketeollisuuden orjaksi. Siten saa itsensä onnelliseksi, kun orjuus loppuu siihen.
Olen samaa mieltä, oikeaa puhetta! Ei elämä kaikille ole siunaus, ja onnellisuus on tosiaan niin subjektiivinen asia että monen on hankala ymmärtää sitä mikä saa toisen niin surulliseksi ja kärsimään.
Itse olen masennuksesta kärsinyt ihan pienestä asti, ja olen vasta 19-vuotias. Taistelen toki joka päivä, koska näen elämän ainutlaatuisena mahdollisuutena, mutta en minään muuna. Minulle elämä on vain taistelutanner, ei suinkaan mikään onnellisuuden huipentuma missä siellä täällä saattaa joskus näkyä surun pesäkkeitä.
Tosin, en tiedä kaipaanko onnea. Haluaisin vain kovasti löytää itseni merkityksen. Tosin, merkitys tuo usein onnen. Monilla elämisen taival päättyy nimenomaan kokemukseen siitä että ei ole merkityksellinen.
Pakko nostaa melki 10 vuotta vanha topicci :D
Olen samaa mieltä siitä, että ihmisellä pitäisi olla vapaus päättää omasta elämästään (ihan siis semmoinen vapaus, että ihmiset hyväksyvät toistensa valinnat..). Tavallaanhan kun se on nykyisinkin niin, mutta silti esimerkiksi juuri itsemurhaa pidetään hyvin paheksuttavana tekona. Ja herää kysymys tosiaan siitä, että pelastetaanko henkilö hänen itsensä vaiko hänen omaistensa takia.
Joissain tapauksissa voi kyllä olla niin, että ihminen, jolla on esimerkiksi maanis-depressio tai skitsofrenia, yrittää itsemurhaa jonain erityisen vaikeana, joskin lyhyenä ajanjaksona ja myöhemmin ehkä on tyytyväinenkin siihen, että hänet pelastettiin.
Tai sitten juuri näitä etenkin nuorten naisten hätähuutoitsemurhayrityksiä, jotka yleensä tarkoituksellakin tehdään niin, että niistä on mahdollista pelastua.
Nuorten naisten hätähuutoitsemurhayrityksiä?
Entäs nuorten miesten hätähuutoitsemurhayrityksiä?
Ja kyllä niitä löytyy ikään ja sukupuoleen katsomatta *tuntee monia tapauksia*
Tottakai, ei sukupuolien välillä suurta eroa ole, mutta näitä ns. hätähuutoitsemurhia tekevät naiset enemmän. Miehet taas onnistuvat useammin, koska käyttävät keskimäärin väkivaltaisempia itsemurhamenetelmiä.
Ymmärtäisin sen, että tekee itsarin näyttävästi jonkin asian puolesta, kuten esimerkiksi Kamikazet. Muuten itsemurha ratkaisee vain omat ongelmat, mutta lisää lähimmäisten ongelmia. Kannattaisi miettiä millaisen muiston itsestään jättää. Muutahan tänne ei meistä jää kuin muistot.
Hetkessä, jossa ajattelee itsemurhan olevan ainoa poispääsy ongelmista, kannattaa ottaa lintuperspektiivi ja pohtia, ovatko asiat oikeasti niin huonosti. Kannattaa matkustaa vaikkapa Intiaan ja verrata paikallisten katulasten elämää omaansa. Jos tunnet olevasi yksin, kokeile ennen itsesi terminoimista jotain täysin kahjoa, uutta asiaa, jota et ole järjellä päättänyt.
Ihmisen kannattaa muistaa olevansa vain ihminen. Epäonnistuminen, masennus, tunteet, vaikeudet jne. kuuluvat elämään. Kannattaa pohtia ovatko omat elämän tavoitteet todella omia tavoitteita vai markkinakoneiston meihin istuttamia "ihanteita". Jos tuntuu, että on epäonnistuja, niin kannattaa pohtia miksi näin tuntee. Tuleeko odotukset sisältäsi vai ulkoa.
Lopuksi vielä menneiden surkuttelijoille simppeli fakta: mennyttä et voi muuttaa! Ainoa asia, jota voit elämässäsi muuttaa on tulevaisuus. Itsemurha ei muuta menneisyyttäsi, mutta vie mahdollisuuden tulevaisuutesi muuttamiseen.
´´Epäonnistuminen, masennus, tunteet, vaikeudet jne. kuuluvat elämään.´´
Masennus sairautena on eri asia.
Jos et ole samaa mieltä et ole sitä myöskään kokenut.