Armeijaan pakotettava menettää keskimäärin 10 000 - 20 000 euroa palkkatuloja ajalta, jolloin hän on palveluksessa. Asevelvollisuuden "halpuus" revitään varusmiesten selkänahasta. Orjuus tulee aina edulliseksi jos sitä katsotaan vain orjanomistajan näkökulmasta. Sivistysmaissa laskettaisiin myös välilliset kulut (miehet poissa työelämästä, opinnot viivästyvät 1-2 vuotta armeijan takia) ja jopa varusmiesten tulonmetykset.
Armeijan käy kalliiksi
Plo
10857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Universal Declaration of Human Rights
Artikla 29, kohta 1.
"Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen."
Sinulla ei ole pelkästään oikeuksia, vaan myös velvollisuuksia. Muutama euro ei ole mikään selitys. Armeijaan voi mennä ennen opintoja tai niiden jälkeen.
Samasta pumaskasta:
Se, että asevelvollisuus koskee vain miehiä, jotka eivät ole jehovan todistajia tai ahvenanmaalaisia, rikkoo suoraan tätä artiklaa:
2. artikla
"Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen."
Kriisitilanteessa asevelvollisuus, eli sotilaaksi pakottaminen, rikkoo suoraan tätä artiklaa:
3. artikla
"Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen."
Rauhan oloissakin asevelvollisuus on pakkotyötä, joka voidaan nähdä ristiriitaisena neljänteen artiklaan nähden, joka kieltää orjuuden kaikissa muodoissaan.
Tuloja menetetään kyllä todella paljon, ja jopa useita miljardeja, kenties kymmeniä ikäluokkaa kohti. Tarkkaa lukua on vaikea antaa, kun en ole tarkemmin tutustunut asiaan. Taloudellisesta näkökulmasta asevelvollisuusarmeija voittaa silti vaihtoehtona palkka-armeijan. Tämä tosin on enemmän talousasiantuntijoiden alaa. Mutta emmehän me perustele toisaalta sosiaaliturvaammekaan taloudellisilla näkökulmilla. Meillä on onneksi muitakin arvoja kuin raha. Siksi asevelvollisuuskysymystä onkin parempi lähestyä eettisestä näkökulmasta ja miettiä rahan sijaan esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
Mitkä ovat yksilön oikeudet?
Mitä yhteisö voi velvoittaa yksilöltä?
Kuinka paljon tasa-arvo ja yhdenvertaisuus voi joustaa ja mistä syistä?
Mistä syistä militarismia voidaan harjoittaa?
Asevelvollisuusasia herättää toki muitakin kysymyksiä, mutta nuo ovat varmasti ne keskeisimmät.
Henkilökohtaisesti olen asevelvollisuusjärjestelmää vastaan, koska koen ettei ole oikein pakottaa yksilöä ajamaan sellaisten arvojen etua, joita hän ei välttämättä halua edustaa. Koen myös kyseenalaiseksi ettei naisille ole olemassa vastaavanlaista palvelusta, vaikka kriisiaikana ja maanpuolustusvelvollisina olisi heidänkin hyvä tietää mitä heiltä tuolloin odotetaan ja miten heidän tulisi toimia.
Vero- ja oppivelvollisuuden hyväksyn täysin, mutta asevelvollisuus menee näkökulmani mukaan reippaasti sen hienon rajan yli.
Toki asevelvollisuusarmeijan teho on hiukan kyseenalainen. Suomella on loppujen lopuksi erittäin vähän sotakalustoa verrattuna maamme kokoon ja lähinaapuriemme asemäärään, erityisesti Venäjän. Shakkipeliäkään ei voi voittaa pelkillä sotilailla. Laajamittaisen hyökkäyksen sattuessa voi puolustuksemme olla hyvin kyseenalainen. Siitäkin tosin jopa sotilasasiantuntijoiden mielipiteet heittelevät erittäin paljon.
Näiden pointtien takia maallikoina meidän tuleekin lähestyä kysymystä ensisijaisesti eettiseltä kannalta. Onko asevelvollisuuteen perustuva armeija eettisesti oikea valinta ja miksi?
En kommentoi eettistä pohdiskeluasi sen syvällisemmin: se on paljolti riippuvainen jokaisen omista mielipiteistä ja arvoista. Lisäksi tulee muistaa, että käytännössä armeijan käyminen on vapaaehtoista. Esimerkiksi eettisistä syistä voi mennä siviilipalvelukseen.
Tälläkin palstalla toisaalta vaaditaan muihin maihin vedoten armeijamme sodanajan vahvuuden pienentämistä, toisaalta valitellaan sotakaluston vähäisyyttä. Minusta nuo kysymykset on syytä jättää niiden mietittäväksi, joilla on todellinen tieto uhkakuvista ja siitä, miten niihin on parasta vastata. Demokratiassa poliitikot sitten tekevät lopulliset ratkaisut ja linjaukset.
Kysymys sotakaluston riittävästä määrästä ei suoranaisesti liity asevelvollisuuteen. Myös palkka-armeija tarvitsisi kalustonsa. Uskottavan puolustuspolitiikan tarkoitus on, paitsi pyrkiä torjumaan hyökkäykset, myös osoittaa sellaista suunnittelevalle vastuksen olevan sen verran kova, että hyökkäyksestä joutuu maksamaan kovan hinnan. Näin se toimii ennaltaehkäisevästi
"Tälläkin palstalla toisaalta vaaditaan muihin maihin vedoten armeijamme sodanajan vahvuuden pienentämistä, toisaalta valitellaan sotakaluston vähäisyyttä. Minusta nuo kysymykset on syytä jättää niiden mietittäväksi, joilla on todellinen tieto uhkakuvista ja siitä, miten niihin on parasta vastata."
Tähän lähestymistapaan liittyy pari erittäin vakavaa ongelmaa.
1) Niin kauan kuin nämä ns. asiantuntijat ovat puolustusvoimien palveluksessa (kuten tässä maassa yleensä on), liittyy tähän tällainen vanha kunnon pukki kaalimaan vartijana -ongelma. Eli voidaanko luottaa tällaisten asiantuntijoiden arvioihin, koska he saavat elantonsa laitokselta, jota he arvioivat, eikä kyseisen laitoksen tulostaso vaikuta heidän elantoonsa? Firmoissahan tällaista ongelmaa ei synny, koska firman palkkalistoilla olevien asiantuntijoiden leipään vaikuttaa suoraan firman tehokkuus (bonukset, ylennykset, palkankorotukset ja äärimmäisenä esimerkkinä konkurssi jos on pahasti menty metsään arvioissa). Puolustusvoimien ongelmana on se, ettei sen tehokkuutta mitata oikein mitenkään => nykyisenkaltainen tehoton toiminta saa jatkua.
2.) Ns. asiantuntijoiden pätevyys. Valitettava tosiasia on se, että useimmat pätevät ihmiset eivät pyri puolustusvoimien palkkalistoille. Johtuu monista seikoista, palkat ovat yksityisellä sektorilla aivan toista luokkaa kuin puolustusvoimilla, samoin tietenkin vapaus on aivan toista luokkaa (pätevä ihminen voi itse valita "palveluspaikan" ja paljon muutakin), haasteita ja tehokkuutta löytyy aivan toisella tavalla, ainakin varusmiespalveluksen perusteella (jos puolustusvoimat haluaisi todella satsata rekrytointiin tulisi varusmiespalvelusta muokata rajusti, koska se ei anna kovin hyvää kuvaa kyseisestä laitoksesta). Puolustusvoimien antamasta koulutuksestakaan ei ainakaan minulla ole kovin hyvä kuva. Samoin sitten tietenkin se tosiasia, että suomalaiset ovat olleet täysin ulkona nykyaikaisista sotilasoperaatioista viimeiset 60 vuotta. Okei jotain yk-operaatioita on ollut, mutta ne eivät oikeastaan ole oikeita sotilasoperaatioita. Samoin jotain yhteistyötä NATOn kanssa on viritelty, mutta kuinka hyvin luulette todella NATOn päästävän sisään operaatioihinsa NATOon kuulumattoman maan upseereita?
Kyllä meillä veronmaksajilla on täysi oikeus keskustella näistä asioista. Mehän tuon koko lystin viime kädessä maksamme. Ja vielä suurempi oikeus on meillä asevelvollisilla miehillä, jotka Suomen todellisen armeijan viime kädessä muodostamme.
Esille tuomasi ongelmat ovat osin totta ja koskevat samalla lailla koko julkista hallintoa.
Sotilaallisten uhkakuvien arvioinnissa sotilailla on osuutensa: vastustajan voimien arviointi ja miten siihen vastataan.
Toinen asia on poliittinen aspekti: millaiseksi naapurimaiden ja maailman poliittinen tilanne arvioidaan ja voiko se, ja missä tilanteessa, johtaa aseelliseen uhkaan. Tämä on ennen kaikkea politiikan tutkijoiden ja -johtajien arvioitavissa, ei niinkään sotilaiden. Näiden kahden seikan yhteisvaikutuksesta muodostuu poliittinen päätös järkevästä sodanajan kokoonpanosta, mitoitettuna taloudellisiin ja inhimillisiin resursseihin.
Sinulle tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että moni lahjakaskin ihminen voi hakeutua työhönsä muidenkin arvojen kuin oman taloudellisen edun houkuttelemana.
Mitenkähän mahtaa olla? Everstin tai kenraalin palkkaan ei paljon taida vaikuttaa arvioiko hän sodan ajan kokoonpanoksi 350 000 vai 400 000 miestä.
Mutta miten mahtaa olla yksityisellä sektorilla. Leikkaako yksityinen lääkäri lääkkeillä parannettavan vaivan jos se on hänelle tuottoisampi? Entä voitko luottaa autokorjaamon arvioon autosi korjaustarpeesta. Liitoittelu tuo kummassakin tapauksessa lisää rahaa suoraan yrittäjän pussiin!
Sanopa joku alle 20-vuotias, joka tienaa noin hyviä liksoja. Sellaisia ei ole.
Ei ehkä juuri sillä hetkellä mutta armeija lykkää opiskeluja ja lykkää työhönmenoa, viivästyksen hinta on tuo. vuosi vähemmän tienaamassa.
Koko elämän nettotuloina ajatellen, tuo n. vuosi on tietenkin poissa työuran loppupäästä, ei alkupäästä. Syy tähän on se, että todennäköisesti saat saman alkupalkan ja urakehityksesi on samanlainen, vaikka menisitkin työelämään vuotta myöhemmin (muiden tekijöiden pysyessä vakiona). Mutta koska menit työelämään vuotta myöhemmin, ehdit olla töissä tienaamassa vuoden vähemmän ennen kuin siirryt eläkkeelle. Siksi siis.
Kun missä tahansa elämäsi vaiheessa tarkastelet siihen mennessä yhteensä tienaamiasi palkkatuloja, niin aivan samasta syystä lasketaan tuo 20-vuotiaana vietetty vuosi armeijassa aina pois viimeisimmän liksan mukaan. Siis esimerkiksi 30-vuotiaana se palkan menetys on se summa, mitä olisit tienannut vuodessa 29-30-vuotiaana, 10 vuoden työkokemuksella. Syy on se, että olet ehtinyt tienata rahaa 9 vuotta 1-9 vuoden työkokemuksella. Jos et olisi viettänyt sitä vuotta armeijassa, olisit ehtinyt tienata 10 vuotta 1-10 vuoden työkokemuksella. Pois jää siis tuo yksi vuosi 10 vuoden työkokemuksella ja sen mukaisella palkalla.