Minua kiinnostaisi saada tietää, etä missä olivat Lutherin ajan uskovaiset (eli nyk.vanhoillislestadiolaiset), kun Luther teki uskonpuhdistusta?
Lutherille saarnasi joidenkin mukaan synnit anteeksi katolinen munkki. Mutta missä vaiheessa Luther tapasi sellaisen sen ajan uskovaisen (eli nyk.vanhoillislestadiolaisen), jolta sai parannuksen armon?
Moni vl ja seuroissakin puhujat puhuvat niin, että Luther oli uskovainen samalla tavalla kuin nykyiset vanhoillislestadiolaiset eli hän oli sen ajan vanhoillislestadiolainen.
Sitten sellainen juttu, että miksi katekismuksessa ei mainita mitään siitä, että pitää löytää uskovainen ihminen, joka antaa suullisesti synnit anteeksi ja että näin tapahtuu parannus, kun joku saarnaa ne synnit henkilökohtaisesti anteeksi.
Eikö katekismus ole kuitenkin tämä luterilaisen uskonopin merkittävimpiä teoksia? Missä Lutherin teoksessa mainitaan, että pitää tehdä suullinen parannus, kääntymällä jonkin uskovaisen puoleen eli siis ts.jonkin vanhoillsilestadiolaisen puoleen?
Ennen ei ollut kylläkään nimeä vanhoillislestadiolaisuus, mutta kuitenkin samalla tavalla uskovia varmaankin oli. Elikkä miksi näin merkittävää kohtaa, kuin syntien anteeksi saaminen suullisen anteeksiannon kautta ei löydy katekismuksesta? Suullinen syntien anteeksisaarnaaminen on niin merkittävä osa vanhoillislestadiolaisuutta ja jos tämä on Jeesuksen ajan uskoa ja jos Luther oli myös nk. vl, niin miten tällainen tärkeä kohta on jätetty pois katekismuksesta?
Sehän osoittaa, että uskonpuhdistuksen jälkeen monta sataa vuotta kirkko on jäänyt tietämättömäksi näin merkittävästä kohdasta, kuin siitä, että maallikko uskovainen voi saarnata synnit anteeksi. Kyllähän papit ovat kautta vuosisatojen antaneet syntejä anteeksi, mutta ei ole varmaankaan ollut yleisesti tiedossa, että myös ns.riviuskovainen voi antaa syynit anteeksi.
Osaisiko joku vastata näihin kysymyksiin?
Lutherille saarnasi joidenkin mukaan synnit anteeksi katolinen munkki. Mutta missä vaiheessa Luther tapasi sellaisen sen ajan uskovaisen (eli nyk.vanhoillislestadiolaisen), jolta sai parannuksen armon?
Moni vl ja seuroissakin puhujat puhuvat niin, että Luther oli uskovainen samalla tavalla kuin nykyiset vanhoillislestadiolaiset eli hän oli sen ajan vanhoillislestadiolainen.
Sitten sellainen juttu, että miksi katekismuksessa ei mainita mitään siitä, että pitää löytää uskovainen ihminen, joka antaa suullisesti synnit anteeksi ja että näin tapahtuu parannus, kun joku saarnaa ne synnit henkilökohtaisesti anteeksi.
Eikö katekismus ole kuitenkin tämä luterilaisen uskonopin merkittävimpiä teoksia? Missä Lutherin teoksessa mainitaan, että pitää tehdä suullinen parannus, kääntymällä jonkin uskovaisen puoleen eli siis ts.jonkin vanhoillsilestadiolaisen puoleen?
Ennen ei ollut kylläkään nimeä vanhoillislestadiolaisuus, mutta kuitenkin samalla tavalla uskovia varmaankin oli. Elikkä miksi näin merkittävää kohtaa, kuin syntien anteeksi saaminen suullisen anteeksiannon kautta ei löydy katekismuksesta? Suullinen syntien anteeksisaarnaaminen on niin merkittävä osa vanhoillislestadiolaisuutta ja jos tämä on Jeesuksen ajan uskoa ja jos Luther oli myös nk. vl, niin miten tällainen tärkeä kohta on jätetty pois katekismuksesta?
Sehän osoittaa, että uskonpuhdistuksen jälkeen monta sataa vuotta kirkko on jäänyt tietämättömäksi näin merkittävästä kohdasta, kuin siitä, että maallikko uskovainen voi saarnata synnit anteeksi. Kyllähän papit ovat kautta vuosisatojen antaneet syntejä anteeksi, mutta ei ole varmaankaan ollut yleisesti tiedossa, että myös ns.riviuskovainen voi antaa syynit anteeksi.
Osaisiko joku vastata näihin kysymyksiin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ennen vuotta 1893 kuusi pääkappaletta. Kuudes oli Rippi, jossa raamatunlauseiden tukemana selitettiin äänellinen synninpäästö.
Nykykatekismuksessa on viisi pääkappaletta ja rippi on laitettu peräkaneetiksi viidenteen, eli Alttarin sakramenttiin.
Lutherin ajan uskovaiset olivat alkujaan katolisen kirkon sisällä ja jäseniä. Uskovien seurakunta on nytkin ulkonaisen seurakunnan, kirkon, sisällä.
mutta 70-luvulla ajettiin sieltä ulos.
..tulla takaisin? Vielä on armonkaupat auki, eli vielä kuuluu evankeliumi kaikkien syntien sovitukseksi, Isä odottaa tuhlaajalasta kotiin,ja isän palvelijat ovat valmiina pukemaan puhtaat vaatteet päälle. Sitten voi ilojuhla alkaa!!
...Että vl:ät tekisivät parannuksen 70-luvun lakeamuksestaan ja tulisivat jälleen Jumalan valtakunnan yhteyteen:)
...eihän kirjoituksesi ollut "Doom"? ;D
Jos oikein taas viilaisi pilkkua, niin tekstisi näyttäisi tältä rivien välistä poimittuna tyylillä "VL-tekstitulkinnat":
=> "Me vain, paitsi VL:t"
...ja kuten VL:lle monesti: Älkää tuomitko, ettei teitä tuotmittaisi tai sillä mitalla, millä te mittaatte, sillä teille mitataan.
Välillä on ihan pakko pikkusen viilata pilkkua ;)
-henkeä... kaikki muut pääsevät taivaaseen, paitsi vl:ät ;P
...Vain me henkeen.
Kun seuraa keskusteluketjua, niin kommenttini vastasi kirjoitukseen, missä käsittääkseni uskovaista, Elämän lapsi nimistä, kirjoittelijaa kehoitettiin palaamaan "kotiin", eli annetaan ymmärtää että tämän pitäisi tehdä parannus.
Tämä kertoo 70-luvun hengestä, mistä ei olla kunnolleen päästy yli. Me muut uskovaiset emme vl-uskovaisia pois sulje, vaan tämän tekevät vl-uskovaiset itse.
Niitä vl:iä, jotka eivät pidä uskovaisina muita kuin omiaan, voidaan kehoittaa parannukseen väärästä opistaan ja tulemaan siihen Jeesuksen hengellisen lauman yhteyteen missä muutkin uskovaiset ovat.
kommenttini oli kieli poskella kirjoitettu, tokihan tiedän palstaa lukeneena, että perusasenteesi vl:iä kohtaan on suhteellisen myönteinen verrattuna moneen muuhun...
Arvatenkin on olemassa vl:iä, jotka ajattelevat, että vain vl-uskolla pääsee taivaaseen. Uskoisin, että suuri(n) osa vl:istä kuitenkin ajattelee, että vain OIKEALLA uskolla pääsee taivaaseen. Tässä on vissi ero, ja lukeneena ihmisenä varmasti sen huomaat. Ei se, että on syntynyt vl-perheeseen, tai se, että on maksanut ry:n jäsenmaksun, tai edes se, että käy ry:llä seuroissa, ole mikään "autuuden tae". "Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme." (Room. 10:10)
Vl-uskovaiset käyvät vl-seuroissa, koska kokevat sieltä saavansa sen ravinnon, jota kuolematon sielu tarvitsee. Viime nuortenillassa Oulussa tosin kehotettiin nuoria käymään myös kirkon jumalanpalveluksissa, mikä on minusta aivan asiallinen kehotus.
Tunnustuskirjoissa taas Luther kirjoittaa, että syntejä ei tarvitse eikä voi toiselle vältäämättä tunnustaa, eikä toisen ihmisen syntien anteeksijulistusta tarvita.
Lutherin mielestä rippi, syntien tunnustaminen ja niiden anteeksi julistus (kahden ihmisen välillä) on niitä varten, jotka ovat heikkouskoisia, eivätkä kykene luottamaan Jumalalta suroraan tulevaan anteeksi antoon.
Luther ei siis uskonut siten kuin nämä vl-ihmiset.
muu ole lukenut isoa katekismusta, kohta kolmas uskonkohta:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/Uskontunnustus.html#33
Mielestäni siinä kerrotaan hyvin Pyhän Hengen, Jumalan valtakunnan ja sananjulistamisen merkityksestä uudelleensyntymisessä.
Kysyt sitä, että miksi tätä suullisen henkilökohtaisen anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen edellytystä kääntymykseen ei ole katekismukseen kirjoitettu ikään kuin selkeäksi toimintaohjeeksi, joista kaikkien se olisi helppo ottaa käyttöön. Tähän olen huono vastaamaan, mutta sellaisia ajatuksia tulee mieleen, että parannus ei ole ihmisteko. Se on kokonaan Jumalan työ. Se ei riipu sanamuodoista, katumisen asteesta tai muustakaan inhimillisistä seikoista. Luther korostaa sellaisia asioita kuin Jumalan tahdon merkitystä ihmiselämässä, Jeesuksen kärsimisellään tuomaa lunastusta ja Jumalan työn jatkumista maan päällä valtakunnassaan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Se kuinka Jumala kutsuu valtakuntaansa ja miten parannuksen teon muodot ja sanat ovat, saattavat hyvinkin vaihdella aikojen kuluessa ja eri ihmisten kohdalla. Oleellista on, että Jumalan valtakunta on anteeksiantamuksen valtakunta. Sieltä saarnataan kutsua sisälle omistamaan tätä anteeksiantamusta. Joka sen sanan uskoo, pääsee sisälle anteeksiantamuksen osallisuuteen.
Tuosta uskonkappaleesta en sellaista kohtaa löytänyt, jossa olisi annettu jotenkin myös maallikoille erityinen lupa hoitaa tätä synteinpäästön saarnavirkaa. Tämäkin on pelkkä arvaus, mutta olisiko se ollut Lutherille niin itsestäänselvyys, että sitä hän ei juuri tässä kohtaa tullut maininneeksi, vaan korosti nimenomaan Pyhän Hengen ja Jumalan valtakunnan merkitystä. Muualla Luther puhuu kyllä anteeksiantamuksesta, että ”kuka tahansa kristitty” voi näin tehdä.
Minuakin kiinnostaisi lukea Lutherin parannuksen teosta enemmän. Olen niin vähän lukenut Lutheria käsitteleviä kirjoja, että en tiedä, onko sitä mihinkään kirjoitettu ylös. Tähän osaisi joku Luther-tuntija vastata paremmin.
Esimerkiksi Lestadius kertoo parannuksen teostaan aikakauslehdessä, että hänen ”syntymäpäivänsä” on 10.01.1844. ”Ja minä ajattelin: tässä on nyt yksi Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta, ajattelin minä, nyt näen tien, joka vie elämään; se on ollut kätkettynä, kunnes sain puhua Marian kanssa. Hänen yksinkertaiset kertomuksensa vaelluksistansa ja kokemuksistansa teki niin syvän vaikutuksen sydämeeni, että minullekin valkeni: minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen iloin esimakua.”
Tutkijat eivät ole aivan yksimielisiä, onko parannuksenteko tapahtunut juuri tuona päivänä vai esimerkiksi tammikuun ensimmäisenä päivänä. Lestadius ei paljastanut tuon tapaamansa naisen nimeä, mutta Maria on jälkeenpäin yhdistetty Milla Clemensdotteriin. Lestadiuksen, Marian ja Pehr Brandellin elämät ja varsinkin niiden nivoutuminen yhteen ovat kiehtovia tarinoita, mutta kovin yksityiskohtaisesti Lestadius ei niistä kirjoita. Yhtä kaikki, Lestadius itse omien kirjoitusten perusteella piti tärkeämpänä sitä kuulemaansa sanomaa ja sitä seurannutta muutosta. Hän piti tärkeänä julistaa tätä sanomaa myös kuulijoilleen.
Lestadiuksen läheisin työtoveri Raattamaa koki voimakasta puhuttelua Lestadiuksen saarnoista ja henkilökohtaisista keskusteluista Lestadiuksen oman kääntymyksen jälkeen. Se vaikutti heränneellä tunnolla olevaan Raattamaahan niin, että hän ikään kuin sen hyvän kokemuksen voimalla lähti itse julistamaan evankeliumia ja hetikohta tunsi itsensä kuin orjaksi, jota synnit painoivat kuin kiristyvä silmukka kaulalla. Vasta näiden kokemusten ja muiden kamppailujen jälkeen v.1846 hän koki uudestisyntymisen Lestadiuksen saarnan alla, että hän silloin vasta koki sydämestänsä uskovansa. Näin kerto Aulis Zidbeck kirjassaan ”Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma”.
Tälle sanomalle oli otollista maaperää tuohon aikaan Ruotsin Lapissa. Lestadius puhui monisanaisesti, mutta oli omien sanojensa mukaan arka ja tottumaton ”oikeaan lammashoitoon”. Hän häpesi itseään ja pelkäsi, että jos hän liian aikaisin antaa päästön, niin Pyhän Hengen työ voisi turmeltua. Hän selitti heränneille, että kun Pyhä Henki on heissä aloittanut työnsä herättämällä tunnon, se kyllä vie sen loppuun asti. Raattamaalla oli samanlaisia kokemuksia. Päästönavainten käyttöä arkailtiin. Vaikka hän tunsi rauhan olevan sydämellään, ei ollut helppoa vakuuttaa muita uskomaan. Kerran hän sitten istui Lutherin postillan ääreen ja aukaisi kohdan, jossa selitettiin 1.Pääsiäisen jälkeistä tekstiä (Joh. 20: 19 – 31). Tätä varmaan on jo siteerattu aiemmin muissa ketjuissa, mutta siinä Luther rohkaisee käyttämään henkilökohtaisen synteinpäästön sanoja:
"Jos synninpäästön sen sijaan on oltava oikea ja tehokas, täytyy sen perustua Kristuksen käskyyn ja kuulua näin: Minä julistan sinut vapaaksi synneistäsi, en omassa enkä kenenkään pyhimyksenkään nimessä tai kenenkään ihmisen ansion tähden, vaan Kristuksen nimessä ja hänen käskynsä nojalla, joka on käskenyt minun sinulle sanoa, että synnit ovat sinulle anteeksiannetut. Syntisi antaa siis sinulle anteeksi - minun suuni kautta - hän itse, en minä, ja sinun on omaksuttava se ja vahvasti uskottava se, ei ihmisen sanana, vaan aivan kuin olisit kuullut sen hänen, Herran Kristuksen, omasta suusta.
Vaikkakin siis syntien anteeksiantamisen valta on yksin Jumalan, pitää meidän kuitenkin myös tietämän, että hän käyttää ja jakaa tätä valtaansa sen ulkonaisen viran välityksellä, johon Kristus apostolinsa kutsuu, käskien heitä nimessänsä julistamaan syntien anteeksiantamuksen kaikille niille, jotka sitä pyytävät. Näin syntejä ei anneta anteeksi inhimillisen tahdon ja voiman, vaan Kristuksen käskyn perusteella, ja siihen hän lisäksi antaa Pyhän Henkensä. Jumala toimii näin myöskin meidän parastamme katsoen: meidän ei tarvitse suu ammollaan töllistellä kohti taivasta; sieltä emme sitä voisi saadakaan, ja meidän täytyisi, pyhän Paavalin lailla, Mooseksesta lainaten, sanoa: 'Kuka nousee taivaaseen?' (Room. 10: 6), vaan hän on, ollaksemme tästä asiasta varmoja, sijoittanut syntien anteeksiantamuksen julkiseen virkaan ja sanaan: niissä se aina on käytettävissämme, 'suussamme ja sydämessämme'. Sieltä meidän on löydettävä synninpäästö ja syntien anteeksiantamus ja tiedettävä: kuullessamme tämän sanan Kristuksen käskystä julistettavan, me olemme velvolliset uskomaan sen, aivan kuin Kristus itse olisi sen meille.
…
- Mutta ken voipi sanoin selvitellä, kuinka sanomatonta, valtavaa ja autuaallista lohdutusta tietää se, että ihminen yhdellä ainoalla sanalla saattaa toiselle avata taivaan ja häneltä sulkea helvetin! Tässä armonvaltakunnassa, jonka Kristus ylösnousemisellansa on perustanut, me näet yksinkertaisesti vain avaamme suumme ja sanomme: ”Minä annan syntisi anteeksi, en itsestäni tai oman valtani perusteella, vaan Jeesuksen Kristuksen sijasta ja hänen nimessään.””
Zidbeckin mukaan Raattamaa käytti sanontaa ”Jeesuksen nimessä ja veressä” syntien anteeksipäästön sanoina ensimmäistä kertaa v.1848. Tämä vaikutti synninpäästön saaneelle palvelustytölle niin suuren ilon ja riemun, että Raattamaa tunsi oppineensa jotakin syvällisempää taivaan valtakunnan avaimista. Lestadiuksen kanssa mietittyään he tulivat siihen tulokseen, että tällainen ehdoton syntien anteeksi julistaminen Jumalan valtakunnassa on yhtäpitävää raamatun ja Lutherin kirjoitusten kanssa.
Tällainen henkilökohtainen synninpäästö oli silloin outo asia luterilaisuudessa. Zidbeck kertoo, että syitä tähän olivat mm. kirkossa tuohon aikaan vaikuttaneet sovinnon kaava, puhdasoppisuus ja pietismi. Ehkä se oli sellaista aikaa, että syntien anteeksiantamisen sijaan julistettiin enemmänkin uudistusta ja kaikenlaisia eettisiä hyveitä.
kuitenkin pitäisi olla se kirja, jota seurataan eikä Lutherin tai kenenkään muun kirjoittamat ja omalla tavalla tulkitsemat teokset??