Mistähän mahtaa johtua, etteivät monet ihmiset miellä Teknillistä korkeakoulua yliopistoksi? Huvittavinta on, että jopa jotkut teekkarit itse eivät edes tiedä opiskelevansa yliopistossa.
Johtuneeko sitten harhaanjohtavasta nimestä "Teknillinen korkeakoulu". Englanniksihan oppilaitos on Helsinki University of Technology, mutta suomenkielisessä vastineessa ei yliopisto-sanaa ole.
TKK ei muka yliopisto?
27
6495
Vastaukset
- tenika yo
Turha tuosta huolestua. Jokainen tietää, että TKK
on vaativampi paikka kuin esimerkiksi Helsingin yliopisto.
Esimerkiksi Helsingin yliopiston professori, joka
on työskennellyt kummassakin paikassa, on sanonut, että esimerkiksi matikat ovat paljon vaativampia TKK:lla kuin yliopistossa.
On vaan parempi, että erotellaan. Se on teekkarien etu.- Merkityksetön
Mitkä ihmeen "matikat"?
Meinaat, että teekkarit pelaavat matematiikan kanssa enemmän kuin vaikkapa teoreettiset fyysikot tai "oikeat" matemaatikot? ;) - Ihmettä
sinä vesipää höpötät. Menepä esittelemään ajatuksesi HY:n matematiikan proffille. Palaile sitten asiaan...
- jfkjaskla
Tkk on apukoulu maamme ainoaan oikeaan yliopistoon, Helsingin yliopistoon verrattuna. Tkk:lle pääsee sisään lähes jokainen nimensä oikein tavaava, onhan tuo nähty. Tutki vähän vaikka sisäänottotilastoja, jos osaat.
- on vaikein päästä
jfkjaskla kirjoitti:
Tkk on apukoulu maamme ainoaan oikeaan yliopistoon, Helsingin yliopistoon verrattuna. Tkk:lle pääsee sisään lähes jokainen nimensä oikein tavaava, onhan tuo nähty. Tutki vähän vaikka sisäänottotilastoja, jos osaat.
Niin, katso vaan tilastoja viimevuodelta, Tampereen yliopistoon on vaikeampi päästä kuin Helsingin yliopistoon, ei kannata olla helsinkiläinen fakki-idiootti kaikissa asioissa, vaikka helsinkiläisillä onkin melkoisen rajoittunut maailmankuva verrattuna esimerkiksi Turkulaisiin ja Tamperelaisiin akateemisiin ihmisiin.
- Teekkari
jfkjaskla kirjoitti:
Tkk on apukoulu maamme ainoaan oikeaan yliopistoon, Helsingin yliopistoon verrattuna. Tkk:lle pääsee sisään lähes jokainen nimensä oikein tavaava, onhan tuo nähty. Tutki vähän vaikka sisäänottotilastoja, jos osaat.
Itse ainaki olisin päässy mihin vain matemaattis-luonnontieteellisen koulutusohjelmaan, mutta TKK:lle jouduin käymään pääsykokeissa eikä papereista ollut valinnassa minkäänlaista hyötyä. Kavereilta, jotka ovat opiskelleet molemmissa ovat sanoneet TKK:n laajan matematiikan olevan selvästi vaikeampi.
- tenikan yo
Merkityksetön kirjoitti:
Mitkä ihmeen "matikat"?
Meinaat, että teekkarit pelaavat matematiikan kanssa enemmän kuin vaikkapa teoreettiset fyysikot tai "oikeat" matemaatikot? ;)Se riippuu millä osastolla opiskelee.
Mainitsemani Proffa on valmistunut tohtoriksi
TKK:lta.
Kerroin vain hänen mielipiteensä ja muutaman
opiskelijan, jotka ovat vaihtaneet yliopistolta
polille. - lie?
Suurin osa teknillisissä korkeakouluissa opiskeltavasta matikasta on ns. "soveltavaa matikkaa". Teekkarin ei oletetan osaavan johtaa ja todistaa erinnäisiä teorioita samassa laajuudessa kuin yliopistolla, jossa opiskelu on huomattavasti teoreettisempaa ja parikin tuntia saatetaan käyttää todistukseen.
nim. Kokemusta kummastakin - teekkari
Teekkari kirjoitti:
Itse ainaki olisin päässy mihin vain matemaattis-luonnontieteellisen koulutusohjelmaan, mutta TKK:lle jouduin käymään pääsykokeissa eikä papereista ollut valinnassa minkäänlaista hyötyä. Kavereilta, jotka ovat opiskelleet molemmissa ovat sanoneet TKK:n laajan matematiikan olevan selvästi vaikeampi.
helsingin yliopistoon matikkaa on yleensä päässyt lukemaan (ilman pääsykokeita siis) kun on kirjoittanut matikasta M:n, kun taas TKK:lle Teknillisen fysiikan ja matematiikan osastolle (siis 'vastaavaan' paikkaan TKK:lla) vaaditaan yleensä 3 L:ää ja 1 E sekä riittävän hyvät paperit matikan kirjoituksista vähintään E yleensä yli 50 pistettä.
- siksi.
"Mistähän mahtaa johtua, etteivät monet ihmiset miellä Teknillistä korkeakoulua yliopistoksi?"
No siksi, koska se ei OLE yliopisto, vaan korkeakoulu, niinkuin nimi sanoo. Ei vain ole vastaavaa termiä englanniksi, joten sitä kutsutaan Universityksi jotta tajuttaisiin minkä tasoinen koulu on kyseessä (eli ei toisen asteen koulu tms.).
Yliopistosta valmistuu tieteellisiä tutkijoita eikä mitään ketun insinörttejä, diplomi tai ei. Ja ihan sama onko joku matikka missä vaikeampi blaa blaa, so what? Ei joku matikan vaikeus määrittele yliopistoa. Todella naurettavaa "mun isin auto on isompi kuin sun"- tyyliä.- Onko ne yliopistoja??
Nii, mitä, häh? Onko Lappeenrannan teknillinen yliopisto tai Tampereen teknillinen yliopisto yliopistoja? Noi korkeakouluthan vaihtoi nimensä yliopistoiksi just siks, että erottuis ammattikorkeista paremmin. Itse olen Tampereen yliopistossa kuitenkin, ei ole tarvetta puolustella TTY:tä tai LTY:tä, mutta kuitenkin, huomioikaa, että Teknillinen korkeakoulu on yliopisto. Harmi, että ne helvetin amk:t tuli, sotkua vaan sotkun perään. Vaikka täytyy myöntää, että olen nähnyt niin tietämättömiä teekkareita, ettei ne ole tienneet teekkarilakin olevan ylioppilaslakki!
- Knooppi
Minulle ainakin ainakin kerrottiin opintojen alussa, että itseasiaasa yliopisto on erillisten korkeakoulujen yhteenliittymä. Näinhän se onkin tavallaan koska esim Helsingin yliopistossa on hyvin monenlaista opetustarjontaa ja paljon tiedekuntia.
- Late
Juu ei. Kyllä se on yliopisto.
Helpointahan nämä asiat on FINLEX:stä tarkastaa. Linkki ohessa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19970645?search[type]=pika&search[pika]=yliopisto
- cdkekds
se on lastentarha.
- hyvinpalkattujen lasten
lastentarha...tän kuun tili oli 3500e, yleensä tonni vähemmän. Pitäis vähän kyllä dippatyötäkin yritellä, mutku ei vittu kiinnosta muu kun kaukomatkailu ja rällääminen...
deegoogoo - 2.vsk teekkari
hyvinpalkattujen lasten kirjoitti:
lastentarha...tän kuun tili oli 3500e, yleensä tonni vähemmän. Pitäis vähän kyllä dippatyötäkin yritellä, mutku ei vittu kiinnosta muu kun kaukomatkailu ja rällääminen...
deegoogootoi palkkataso on kieltämättä todelline ongelma. yritä siinä sit kaivaa jostain opiskelumotivaatiota, kun jo vuoden opintojen jälkeen kuukausipalkka 4000e (bruttona toki, mut kummiskin!
- tietoa
2.vsk teekkari kirjoitti:
toi palkkataso on kieltämättä todelline ongelma. yritä siinä sit kaivaa jostain opiskelumotivaatiota, kun jo vuoden opintojen jälkeen kuukausipalkka 4000e (bruttona toki, mut kummiskin!
Suomessa on olemassa vain kahdenlaisia korkeakouluja: ammattikorkeakouluja ja yliopistoja. TKK on lukiolaisille jaettavassa yliopistojen valintaoppaassakin kuten HY jne.
Diplomi-insinöörin tutkintohan tarkoittaa käytännössä "tekniikan maisteria", ja tästä vuodesta lähtien tekniikan kandidaatiksikin voi valmistua, mikä ehkä selventää TKK:n yliopistostatusta. Lisäksi vain yliopistosta voi väitellä tohtoriksi, mikä tarkoittaa että TKK on proffineen yliopisto siinä missä muutkin. Lisäksi kaikki TKK:n läsnäolevat opiskelijat ovat ylioppilaskunnan jäseniä jne. Diplomityö puolestaan vastaa gradua ja on kaukana amk:n "kypsyysnäytteestä". Lisäksi akateeminen vapaus ja vastuu ym...
Teknillinen Yliopisto olisi parempi nimi arvonpalautuksen kannalta, mutta koska TKK:lla on nimena niin pitkät perinteet, nimi tuskin koskaan tulee muuttumaan. - !?!
2.vsk teekkari kirjoitti:
toi palkkataso on kieltämättä todelline ongelma. yritä siinä sit kaivaa jostain opiskelumotivaatiota, kun jo vuoden opintojen jälkeen kuukausipalkka 4000e (bruttona toki, mut kummiskin!
Mmm... pikkupoika/tyttö saa kerrankin kunnon palkkaa, voisihan opinnot jättää tähän. Toivottavasti jätätkin, tai sitten aikuistut. Luultavasti aikuistut. Opiskeletko yliopistotutkintoa palkan vuoksi? Jotta saisit paljon rahaa? Luultavasti et ole vielä DI-tasoisissa hommissa - etkö odota tulevaisuuden akateemista tehtävääsi? Vastuuta ja haasteita.
Voi voi. Filosofiasi on yleinen täällä kirjoittavien keskuudessa; suurin osa kirjoittajista lieneekin fukseja. Tsemppiä loppuopintoihin, gradua tms. vääntäessä vasta elämä alkaa maistua! - 2.vsk teekkari
!?! kirjoitti:
Mmm... pikkupoika/tyttö saa kerrankin kunnon palkkaa, voisihan opinnot jättää tähän. Toivottavasti jätätkin, tai sitten aikuistut. Luultavasti aikuistut. Opiskeletko yliopistotutkintoa palkan vuoksi? Jotta saisit paljon rahaa? Luultavasti et ole vielä DI-tasoisissa hommissa - etkö odota tulevaisuuden akateemista tehtävääsi? Vastuuta ja haasteita.
Voi voi. Filosofiasi on yleinen täällä kirjoittavien keskuudessa; suurin osa kirjoittajista lieneekin fukseja. Tsemppiä loppuopintoihin, gradua tms. vääntäessä vasta elämä alkaa maistua!Mikähän katkera humanisti se taas sieltä konttasi esiin hämärästä luolastaan? Mahtaa se vaan olla kamalaa, kun joillekin maksetaan kunnolla oikeasti hyödyllisestä työstä. Tämän maan yliopistoissa koulutetaan verovaroilla aivan liikaa tommosia turhia sukankuluttajia.
Ja miksen opiskelisi yliopistossa palkan vuoksi. Tokihan se on hyvä bonus, että työ on lisäksi mielenkiintoista. Mut kuitenkin, mä teen työtä elääkseni. Sä se vissiin vaan elät tehdäksesi työtä.
Odota vaan innolla sitä päivää ku tajuat, ettei arki (ei edes pahalle haisevassa kammiossasi) ole sitä, mitä oot kuvitellu. Silloin ois varmaan hienoa, jos elämässä ois muutakin sisältöä, ku se "vastuuta ja haasteita" tarjoava akateeminen tehtävä, josta saa just ja just nälkäpalkkaa? - !?!
2.vsk teekkari kirjoitti:
Mikähän katkera humanisti se taas sieltä konttasi esiin hämärästä luolastaan? Mahtaa se vaan olla kamalaa, kun joillekin maksetaan kunnolla oikeasti hyödyllisestä työstä. Tämän maan yliopistoissa koulutetaan verovaroilla aivan liikaa tommosia turhia sukankuluttajia.
Ja miksen opiskelisi yliopistossa palkan vuoksi. Tokihan se on hyvä bonus, että työ on lisäksi mielenkiintoista. Mut kuitenkin, mä teen työtä elääkseni. Sä se vissiin vaan elät tehdäksesi työtä.
Odota vaan innolla sitä päivää ku tajuat, ettei arki (ei edes pahalle haisevassa kammiossasi) ole sitä, mitä oot kuvitellu. Silloin ois varmaan hienoa, jos elämässä ois muutakin sisältöä, ku se "vastuuta ja haasteita" tarjoava akateeminen tehtävä, josta saa just ja just nälkäpalkkaa?Hei, tuli vastaus! Vihainenkin vielä. Täällä on luonnontieteiden tutkija - korkeakoulupiirit tosin haukkuvat humanistiksi :-) Mutta töissä vielä, ihan innolla. Ja paskapalkalla, murto-osalla tuosta sinun 4000 euron bruttopalkastasi. Olen toki poistunut haisevasta kammiostani, käynyt jopa ulkomailla töissä, turhaa kouluttamistani kompensoimassa. Siellä ne kammiot haisee ihan yhtälailla. Paremmalla palkalla kuitenkin, minun tapauksessani siis.
Lyhyestä virsi kaunis. Löytyi sitä elämäntarinaa kun hiukan koukki. Ja kunhan koukin, lyhyen valuuttapainotteisen infantiilikommenttisi jälkeen. Ihan hetkisen nimittäin luulin että olit kovin ylpeä tuosta 4000 euron palkastasi. Bruttopalkastasi.
- 0piskelija
Lappeenrannassahan TKK:sta tuli teknillinen yliopisto. Oulussa puolestaan TKK:ta ei virallisesti ole, vaan dippainssit valmistuu yliopistossa teknillisestä tiedekunnasta. Joten voinee sanoa että TKK on yliopisto (ainakin näin äkkiseltään ajateltuna).
- .....
Itse olen käsittänyt asian siten, että yliopisto on vain nimitys jonka tiedekorkeakoulut voivat ottaa käyttöön halutessaan. Eli siis yliopistotkin olisivat itseasiassa ensisijaisesti tiedekorkeakouluja. Joku paremmmin asioista tietävä voi korjata.
TKK on ottanut nimensä joskus 1900-luvun alussa eikä se sitä vaihda, vaikka joku hölmö sekoittaisi sen AMK:hin. Eiväthän kauppakorkeatkaan ole ottanut yliopistonimitystä suomenkielisiin nimiinsä. - ...
...on monta tiedekuntaa, korkeakoulussa vain yksi. Esim. Vaasan yliopisto oli ennen kauppakorkeakoulu, mutta nyttemmin on yliopisto kun sinne perustettiin muitakin tiedekuntia.
- näin.
Juuri näin. Yliopistossa on monta tiedekuntaa, kun taas korkeakoulussa on tiedekuntia vain yksi. Puhutaan Taideteollisesta korkeakoulusta, Teatterikorkeakoulusta ja Teknillisestä korkeakoulusta. Jotkut teknilliset korkeakoulut ovat muuttaneet nimensä yliopistoiksi, koska haluvat erottua ammattikorkeakouluista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Teknillinen_korkeakoulu
- selkeämmäksi
Ei, en menetä yöuniani asian vuoksi, mutta edelleen peräänkuuluttaisin nyt erityisesti nimeämisen selkiyttämistä. Toisaalta taas asia on minulle aivan sama.
Lappeenrannassa ja Tampereella nimet muutettiin ja mielestäni erittäin hyvä niin.
TKK:sta tulkoot teknillinen yliopisto
Turun ja Helsingin kauppakorkeakouluista voisi aivan hyvin tehdä kauppatieteellisiä yliopistoja.
Svenska handelshögskolan'sta voisi tulla handelsuniversitet.
Taideteollinen korkeakoulu voisi aivan yhtä hyvin olla Taideteollinen yliopisto.
Kuvataideakatemia ja Sibelius-Akatemia ovat ihan hyviä nimiä nykyiselläänkin. Akatemia ja yliopisto ovat oikeastaan synonyymeja.
Teatterikorkeakoulusta voisi tehdä Teatteriakatemian.
Maanpuolustuskorkeakoulu on vähän erillinen oppilaitos, mutta siitäkin voisi yliopistonimikkeisen tehdä tehdä.
Näin saataisiin 21 yliopistoamme nimellisesti yliopistoiksi, eikä turhaa vertailua AMK:hin tarvitsisi tehdä. Näin ollen olisi kahdenlaisia jatko-opiskelupaikkoja ja sillä selvä. Yliopistot yliopistoina ja korkeakoulut korkeakouluina.- TKK:lla opiskeleva
Onhan TKK:ssa nimenä kuitenkin enemmän perinteikkyyttä ja jämeryyttä kuin jossain Helsingin (Espoon!) teknillisessä yliopistossa, joka olisi ehkä se toinen vaihtoehto. Suotakoon insinööreille ilo kutsua opinahjoaan korkeakouluksi, mikäli he sitä kokevat tarvitsevansa. Toinen vastaavanlainen kikka on alemmista tutkinnoista valmistuville englanninkielisten tutkintonimikkeiden luominen, mitä nyt on nähty esimerkiksi kaupallisella puolella.
En kuitenkaan tiedä, pitäisikö Suomen yliopistolaitoksen (ja korkeakoulujen) lähteä mukaan vastaavanlaiseen nimipelleilyyn. Opinahjossa annettava koulutus, sen taso ja sen suomat mahdollisuudet säilyvät kuitenkin samanlaisina koulun nimestä riippumatta.
- Kalu^2
Kehoittaisin teitä keskittymään asioihin, joilla on edes jotain vähäistä merkitystä.
t:kalu (kunhan ehdotan ;))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315836- 393842
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833333- 122778
- 292242
- 122197
- 1621906
- 181535
- 1051372
- 251263