Oon 20v neitokainen.
Noin pari kuukautta sitten mua lähesty semmonen 24v tyyppi. Se on mun entisen luokkakaverin isoveli, jonka oon tiennyt ihan kakarasta asti.
Oon jo pikkutyttönä ollut tähän tyyppiin ihastunut, pitänyt häntä söpönä, myöhemmin todella komeana jne.
Hän oli aina sellanen poika, josta munlainen tavallinen tyttö voi vaan unelmoida.. ..muttei "saada".
Ja nyt tämä "kaikkien tyttöjen unelmapoju" ihastuu minuun.(mitä en olis ikinä voinu kuvitella tapahtuvan)..
No, me ollaan tässä treffailtu jonkin verran, ja tullaan tosi hyvin juttuun, viihdytään toistemme seurassa jne. Hän on ihana.
Mun vanhemmat tykkäävät hänestä myös.
Mutta sitten kävi niin, että mun samaan kouluun tuli vaihto-opiskelijoita..
Ja tutustuin ikäiseeni poikaan, joka suorittaa koko ammattikorkeakoulututkintonsa täällä,, eli hän ei ole lähdössä muutaman kuukauden, tai edes vuoden päästä pois.
Ja me ollaan tässä vietetty paljon aikaa yhdessä(täysin kaverimielessä),,mutta musta tuntuu, että oisin vähä ihastunu.
Vaan että kun musta tuntuu, että oon ihastunut vähän molempiin ja hukassa tunteitteni kanssa.
Sikäli tuntuu, että suhde olisi toimivampi suomalaisen kanssa, ja kulttuuriero-ongelmia ei tulisi..Mutta jos sydän sanoo toista, pitääkö tuollaisia asioita ajatella?
Olen ehkä vähän hukassa..
Noin pari kuukautta sitten mua lähesty semmonen 24v tyyppi. Se on mun entisen luokkakaverin isoveli, jonka oon tiennyt ihan kakarasta asti.
Oon jo pikkutyttönä ollut tähän tyyppiin ihastunut, pitänyt häntä söpönä, myöhemmin todella komeana jne.
Hän oli aina sellanen poika, josta munlainen tavallinen tyttö voi vaan unelmoida.. ..muttei "saada".
Ja nyt tämä "kaikkien tyttöjen unelmapoju" ihastuu minuun.(mitä en olis ikinä voinu kuvitella tapahtuvan)..
No, me ollaan tässä treffailtu jonkin verran, ja tullaan tosi hyvin juttuun, viihdytään toistemme seurassa jne. Hän on ihana.
Mun vanhemmat tykkäävät hänestä myös.
Mutta sitten kävi niin, että mun samaan kouluun tuli vaihto-opiskelijoita..
Ja tutustuin ikäiseeni poikaan, joka suorittaa koko ammattikorkeakoulututkintonsa täällä,, eli hän ei ole lähdössä muutaman kuukauden, tai edes vuoden päästä pois.
Ja me ollaan tässä vietetty paljon aikaa yhdessä(täysin kaverimielessä),,mutta musta tuntuu, että oisin vähä ihastunu.
Vaan että kun musta tuntuu, että oon ihastunut vähän molempiin ja hukassa tunteitteni kanssa.
Sikäli tuntuu, että suhde olisi toimivampi suomalaisen kanssa, ja kulttuuriero-ongelmia ei tulisi..Mutta jos sydän sanoo toista, pitääkö tuollaisia asioita ajatella?
Olen ehkä vähän hukassa..
Vastaukset 1
Vanhimmat
tilanteessa kuin sinä nyt..silloin en toiminut oikein vaan jatkoin molempia juttuja yhtäaikaa ja lopuksi menetin molemmat... nyt vasta näin jälkeenpäin olen tajunnu että olisi pitänyt silloin olla vähän aikaa itsekseni ja miettiä kenestä pidän eniten silloin olisin ain akin yhden suhteen voinut säilytttää...
miten se sanonta menee että ei kahta kärpästä yhdellä iskulla...