raskaus

Mitenkäs sulla muuten menee, siis muut asiat: koti, työ/opiskelu, kaverit... Onko sulla jossain syvemmällä joku muu pattitilanne, jonka keskellä sä et vaan voi tai osaa täysillä nauttia. Toisaalta, ehdithän sä saada jihuu-tunteita sit täs vajaan vuoden sisällä varmasti lähempänä syntymääkin.
Hyvä, että oot rehellinen itselles ja tunteilles. Joskus vaan on niin, että sitä "murehtii" jotain muuta eikä osaa nauttia siksi asioista, jotka on hyvin...
Voipi olla myös noi hormoonit jotka jyllää eri tahtiin kuin ennen.
Koita tehdä tietoinen ratkaisu, ettet anna itsellesi lupaa vauva-asian takia vaipua alas masennuksen syövereihin. Moni asia tulee eteen, joita tarvii ajatella nyt eri näkökulmasta vauvan takia ja siksikin luottavainen mieli ja positiivinen tai edes realistinen asenne ois tärkeää. Älä anna pessimismille valtaa, jos vaan voit taistella sitä vastaan. Mieti aina jokin asia joka on hyvin ja pidä siitä kiinni ja sillä lippu korkeella!
Tsemppiä!

Mulla myös oli kovin odotettu raskaus, ja ensin tunsinkin iloa positiivisesta testistä. Silti koko raskausaikaa väritti tummat sävyt ja mielialat, vaikka välillä innostuinkin ystävien kanssa jauhamaan lapsista ja raskaudesta, ja ostelemaan pienen pieniä vauvan nuttuja.

Kun vauva syntyi, tuntui että meni tosi kovaa. Kaksi kuukautta olin aivan pilvissä, vauva oli täydellinen, mun elämä oli täydellistä ja kaikki oli mitä parhaiten, ainakin omasta mielestäni.

Kun vauva täytti 2 kk, alkoi huuma laskea nopeasti, ja masennuin. Vauvani on nyt jo vuoden ikäinen (ihan parin viikon päästä), ja olin vasta toipumassa tästä masennuksesta kun tulin uudelleen raskaaksi. En raaski tehdä aborttia, mutta pelkään masennukseni syvenevän uudelleen, jo raskausaikana. Harmittaa, kun elokuussa (raskaaksi tullessani) olin jo niin hyvässä psyykkisessä kunnossa.

Minulle kerrottiin, että raskausajan lievä masennuskin nostaa jo riskiä synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Sanoisin että puhu neuvolassa, tai varaa aika mielenterveystoimistosta! He osaavat arvioida kannattaisiko sinun puhua tuosta asiasta jo etukäteen ennen vauvan syntymää. Tarvittaessa voisit sitten vauvan synnyttyäkin saada AJOISSA kotiin apua, toisin kuin minä, joka yritin jaksaa viimeiseen asti yksin.

odotan nyt toista lastamme, esikoinen 7 vuotias. Hänen syntymänsä jälkeen sairastuin masennukseen. En tajunnut hakea apua. Vuosi meni ihan pimennossa. olen sen jälkeen sairastellut masennusta usein. Vasta viime syksynä vuosi sitten tajusin hakea apua. Sain masennuslääkkeitä ja milloinkaan en ollut tuntenut oloani niin hyväksi, kun niitä syödessäni.

Jätin lääkkeet pois viime keväänä ja aloimme yrittämään toista lasta. La on nyt 8.4.2006. Nyt tuntuu, että olen taas vajonnut masennukseen...samat oireet, voimakas ahdistus, varhaiset heräämiset, toivottomuus. yritän vielä sinnitellä ilman lääkkeitä, mutta lääkärin mielestä voin aloittaa ne heti, kun haluan.

Sinulla on oikeus olla masentunut, vaikka ilman syytäkin. Sinun ei tarvitse olla "onnesi kukkuloilla" raskaudesta, jos se ei tunnu sille. Lapsen odottaminen herättää odotusaikana paljon tunteita ja suuri tuleva vastuu saattaa pelottaa tosi paljon. Anna itsellesi lupa olla masentunut! Älä tunne siitä syyllisyyttä. tee sitä mikä tuntuu hyvälle...itse olen lukenut paljon kirjoja, joka hieman auttanut pahaan oloon. Ja juttele neuvollassa masennuksestasi, he ottavat siellä vakavasti sen...

Tässä muutamia asioita, joista toivottavasti apua...ja kyllä se ilo sieltä vauvaan joskus herää, viimeistään kun lapsi kasvaa ja opit tuntemaan hänet, jollei jo silloin, kun kuulet ensimmmäisen kerran sydänäänet!

Onnea sinulle odotukseen!

...täälläkin. Vuosikausia olemme lasta halunneet ja nyt on rakkauen hetelmä aluillaan (12. raskauviikko). Oletin, että olisin halunnut vihdoin kuuluttaa koko maailmalle, että nyt tärppäsi ja onnellisena hymistellä pastellisävyisiä potkupukuja.
Yllätys on ollut, miten rauhallinen ja TURTUNUT olo on. Itseäni ihan ällötti miten muut alkuvaiheen odottavat äipät neuvolassa hymyilivät vähämielisesti silitellen olematonta mahaansa, että "eiks oo ihanaa, nyt vasta tiedän mitä onni on.."
Toki olen iloinen, että olen raskaana, mutta tuntuu pikkisen liioitellulta monien äitiyshössötys, varsinkin ihan näin alkuvaiheessa. Oma tyynempi (turtunut?)asennoituminen tuntuu muista odottajista kylmältä, elämässäni on onneksi vielä mielenkiintoisempia asioita kun äitiyspakkauksen värisävyt ;).Ja onhan se odotus ja äitiys muutakin kun vaaleanpunaista/sinistä ihanuutta, ainakin kun on läheltä seurannut lapsiperheiden elämää.
Upeaa onnen huumaa odotellessa, nimimerkki Realisti

P.S. Jos olosi muuttuu huonommaksi, etsithän apua. Turta olo ja pikkumasis ei ole vakavaa, tärkeitä tuntemuksia nekin.

ihmiset kokevat raskauden eri tavoin. herkillä ihmisillä, joilla on aiemminkin ollut taipumusta masennukseen, elimistössä tapahtuvat hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa todella voimakkaasti. itse myös kuulun tähän ryhmään. alkuraskaus oli todella hankala. vihdoin vajaa kuukausi sitten avauduin neuvolassa ja vastaanotto oli todella lämmin ja tuntui hyvältä saada puhua asioista niinkuin ne todella olivat. raskausmasennus ei edes ole kovin harvinaista, kai ihmiset sen vaan haluavat salata siinä pelossa, että muut tuomitsisivat huonoksi äidiksi jo ennen kuin lapsi on edes syntynyt. todellisuudessa näillä kahdella asialla ei tietenkään ole mitään tekemistä toistensa kanssa. älä siis ainakaan sitä ala pelkäämään.

neuvoisin sinua nyt kuuntelemaan itseäsi. neuvolassa minua neuvottiin olemaan kärsivällinen, koska usein tilanne kuulemma helpottaa puolivälin tienoilla, kun vauvan alkaa kunnolla tuntea ja hormonieritys tasaantua. silloin tuo kuulosti aivan älyttömältä ajatukselta. oli niin paha olo (henkisesti), etten uskonut kestäväni raskautta millään loppuun asti, ainakaan ilman lääkitystä. mutta niin vain kävi, että kahdessa viikossa, kun olin puhunut paljon tuntemuksistani ympärilläni oleville ihmisille ja vauvakin alkoi masussa elämöimään, olo muuttui sekopäisestä hirviöstä kohtalaisen tasapainoiseksi ja onnelliseksi äidiksi. nyt voin jo sanoa nauttivani raskaudesta, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä. yhtä käsittämättömältä kuin se, millaisessa helvetissä koin eläväni kuukausi sitten, vaikka raskaus oli niin toivottu.

sinun ei kannata odottaa romahtamispisteeseen asti, vaan hae apua heti kun koet sen tarpeelliseksi. kuuntele myös muita. itse tajusin, että jotain on tehtävä kun poikaystäväni sanoi, ettei enää tiedä mitä voisi tehdä, että on aika hakea ulkopuolista apua. varasin ajan psykologille, mutta ennen tapaamista se kävikin tarpeettomaksi, kun asiat olivatkin kahdessa viikossa ihan toisin. tietysti kurjia päiviä tulee silloin tällöin vieläkin, mutta koen olevani tilanteen ja itseni herra enkä enää joudu lohduttoman epätoivon tai raivon valtaan.

tällä halusin kertoa sen, ettei tilanne ole ihan toivoton, vaikka se nyt varmasti siltä tuntuukin. yritä olla syyllistämättä itseäsi ja keksiä itsellesi tekemistä. ihan tavalliset asiat kuten siivous, käsityöt, haravointi tai mikä tahansa, missä näet saavasi jotain aikaan auttaa. ja puhu joka tapauksessa neuvolassa. sitä varten meillä on sellaisia palveluja, että niitä käytetään ja niistä saadaan apua. olet vasta kasvamassa äidiksi ja usein kaikkeen kasvuun liittyy kipuja. joillakin vähemmän ja joillakin enemmän. toivon sinulle parempia päiviä ja uskon, että niitä myös vielä tulee.