Olen kuullut, että 20hv:n evinrude perämoottorin tehoa voi nostaa jopa n. 30 hv:ksi kotikonstein. Tietääkö joku neuvoa miten. Oma kaksikymppinen tuntuu vähän liian pieneltä, mutta uuden ostaminen liian kalliilta.
Evinrude 20 hv:n virittäminen
72
36732
Vastaukset
- Garm
Niin, mikä vuosimalli, 2/4-tahti?
- Seilori
Tästä viritysasiasta kysellään jatkuvasti vaikka vastauksia on annettu hyvinkin perinpohjaisia.Lukekaapa aikaisempia 2t-moottoreiden ohjeita,joita on tällä tai moottoriveneily palstalla.Jos nyt en väärin muista niin "ykä"on tainnut kertoa Johnssonin virityksistä ja ne pätevät sellaisenaan Evinrudeen.
- Sepi
...tuttu kysymys.
Kyseessä on varmaan se kaikkien tuntema äänekäs mutta mukavan yksinkertainen 2-syl 2-t 20 hv yhdella kaasuttimella.
On totta, että samasta lohkosta on aikojen saatossa tehty 20, 25, 30 ja 35 hv koneita, mutta uskoakseni "kuristukset" on hoidettu vähän eri tavalla eri vuosimalleissa. (Muistaakseni esim. kaasuntinmalleja on ollut melko monta.)
Mulla oli vuoden 82 tai 83 Johnson (sama kuin Evinrude, kuten tiedämme) ja siitä poistettiin kaasarin kurkussa oleva aukkoa pienentävä kuristin, jolloin kone ammattilaisen arvion mukaan antoin 3 - 4 hv enemmän. Helppoa.
Sitten on kuitenkin niin, että 2-t konessa on niin sanotusti imu- ja pakokassukanavat oltava tasapainossa, eli armoton virittäminen kaasarin puolella ei auta loputtomiin jos pakokaasureitti jätetään rauhaan.
Ja tässä se ongelma onkin, mikä mahtaa olla 20:sen ja 25:sen ero pakokanaviston puolella kun vertaa 30:seen? Pitääkö keskiosaan käydä käsiksi?
OK, joku ammattilainen kertokoon tästä sitten enemmän, mutta muutama polle on siis helposti haettavissa. Ainakin minun silloisen veneen kanssa olin huomaavinani eron. Mutta 20:sen muttaminen 30:seksi on luultavammin vähän isompi juttu, ja se että kannattaako on siitä kiinni osaako iste/kaveri ja saako osat halvalla vai ei.- maukka
Minun piti virittää, mutta se jäi siihen että kaasarin kurkussa oli valettu kuristin ja se on kuulemma jotain timanttivalua!! Onkohan tämä totta(huoltofirmasta saatua tietoa).Kone on vuosimallia 88.
- jaska
maukka kirjoitti:
Minun piti virittää, mutta se jäi siihen että kaasarin kurkussa oli valettu kuristin ja se on kuulemma jotain timanttivalua!! Onkohan tämä totta(huoltofirmasta saatua tietoa).Kone on vuosimallia 88.
se on, Evikassa on imusarjan reikä pienempi ku kaasarin kurkku, ja mä ainakin sain kierroksia selkeästi lisää koneesta ku otin imusarjan irti, ja jyrsin reiän kaasarinkurkun kokoiseksi, on muuten alumiinivalua, pystyy vaikka Mora.
- mika k
jaska kirjoitti:
se on, Evikassa on imusarjan reikä pienempi ku kaasarin kurkku, ja mä ainakin sain kierroksia selkeästi lisää koneesta ku otin imusarjan irti, ja jyrsin reiän kaasarinkurkun kokoiseksi, on muuten alumiinivalua, pystyy vaikka Mora.
Ainakin -88 evinrudeen saa 5hv lisää suurentamalla imuaukon kaasarin kokoiseksi. Imuaukon sisäpuolella jopa näkyy, minkä verran sitä pitää suurentaa. Kierroksia tulee se 500 lisää...
- mökkiveneilijä
Kiitos kaikille teille jotka vastasitte.
Kävin katsomassa ykän ohjeita. Olivat hyvät ja perusteelliset. Kiitos vinkistä. Eiköhän näillä pärjätä. Hyvää kesää kaikille.- Evinrude 20
En löydä ykän ohjeita mistään, voisiko joku laittaa vaikka linkin?
kiitos
- s
Vetokomissa on ollut aikoinaan keskustelu
521 cc OMC:n (eli 20, 25, 30 ja 35 heppaset
Evinrudet ja Johnsonit) virittämisestä.
En nyt muista mitä kaikkea se sisälsi,
mutta ainakin läppäventtiilien rajoittimien
modifiointia.
Löytyy siis osoitteesta:
http://www.vetouistelu.com/
Sieltä pitää etsiä hakusanalla
"Kannataisko ostaa Pro Pulse"
(otsikko on "hieman" harhaanjohtava =) )
Jos keskustelusta ei tule ilmi, niin lisätehon
saamiseksi voi ainakin sytytyksen ennakkoa muuttaa,
kaasarin suuttimet vaihtaa, koko kaasarin vaihtaa
(ja imuaukkoa avartaa).- s
...viestini taisikin olla turha. Ykä oli jo
kertonut tuosta keskustelusta, sekä antanut
perusteelliset vinkit tehon lisäämisestä. - make
s kirjoitti:
...viestini taisikin olla turha. Ykä oli jo
kertonut tuosta keskustelusta, sekä antanut
perusteelliset vinkit tehon lisäämisestä.moro!
kävin eilen kokeilemassa ekaa kertaa evikkaa vedessä,lähti käymään toisella ja muutenkin tuntu pelaavan mainosti
mutta kun ajoi hetken ja sammutti niin sai nykyiä puolituntia taas käyntiin,jotenki tuntu että oli paljon jäykempi vetääkkin,sitten ennenku lähti käymään teki semmoisen jännän supsautuksen/pamauksen,voisko olla tulpissa tai sytytyksessä vikaa?
toinen olis semmonen että kuinka kuuma kone saa olla riki tuntu niin kuumalta puolen tunnin ajon jälkeen että hyvä kun 3 sekunttia pysty sormea pitämään,vesi kiersi kyllä mutta ei tyhjäkäynnillä,heti kun lisäs vähän kierroksia niin alko tulemaan vettä
en tiiä mikä on vialla mutta auttakaa te ammatti immeiset - mike 69
make kirjoitti:
moro!
kävin eilen kokeilemassa ekaa kertaa evikkaa vedessä,lähti käymään toisella ja muutenkin tuntu pelaavan mainosti
mutta kun ajoi hetken ja sammutti niin sai nykyiä puolituntia taas käyntiin,jotenki tuntu että oli paljon jäykempi vetääkkin,sitten ennenku lähti käymään teki semmoisen jännän supsautuksen/pamauksen,voisko olla tulpissa tai sytytyksessä vikaa?
toinen olis semmonen että kuinka kuuma kone saa olla riki tuntu niin kuumalta puolen tunnin ajon jälkeen että hyvä kun 3 sekunttia pysty sormea pitämään,vesi kiersi kyllä mutta ei tyhjäkäynnillä,heti kun lisäs vähän kierroksia niin alko tulemaan vettä
en tiiä mikä on vialla mutta auttakaa te ammatti immeisetvaihda bensapumpun kalvot ja katso että tankin ilmaventtiili aukeaa niin eiköhän käyntiongelma ratkea. Riki kuumenee pakoputken takia, mutta jos vesi ei kierrä tyhjäkäynnillä niin vaihda siipipyörä.
- vatka
Hommasin juuri evikan jonka kopassa lukee vain :Moottorivarasto/SmLaiv.
Narusta saa vetää kun nelikymppisestä Mercurusta.Minkähän tehoinen ja vuotinen lienee?Kone on jo kiini tasapohjaisessa ruuhessa.Se kulki aikoinaan 16 heppasella kuin ohjus.Saas nähdä pääsekö sillä nyt lentämään.- argon16
Eiköhän siitäkin koneesta löydy tyyppikilpi mikä helpottaisi arvaamista. Myös lohkon / kannen osanumeron perusteella voisi päästä hajulle..
Vinkkinä ensi kertaa varten: Tuo viestisi kertoo yhtä paljon kuin kysymys: "Autossani on Sparcon penkit, minkä merkkinen auto mulla on?" - vatka
argon16 kirjoitti:
Eiköhän siitäkin koneesta löydy tyyppikilpi mikä helpottaisi arvaamista. Myös lohkon / kannen osanumeron perusteella voisi päästä hajulle..
Vinkkinä ensi kertaa varten: Tuo viestisi kertoo yhtä paljon kuin kysymys: "Autossani on Sparcon penkit, minkä merkkinen auto mulla on?"Mistä kohtaa niitä notuleita löytyisi?On tullut mietityksi isompaa venettäkin.20 cm olisi alkuperäiseen verrattuna nostotarvetta.Tarkoitus olisi kuitenkin saada tehtyä mahdollisimman hyva ja halpa kalapaatti.9 hp johnson on varattu uistelu nopeuteen.Vai miten tämä minun, jos vaikka 35 hp olisi käyttäytyy lähes tyhjäkäynnillä?
- vatka
Uistelunopeus
- jar20
moottori lähti hyvin käyntiin muutaman vuoden jälkeen toimi hetken sammui kerrasta eikä millään käymään pari kertaa lähteny nyt käyntiin pääsee pari sataa metriä ja sammuu
- Vettä tankisssa
Tai suuttimet hartsiintuneet.
Minä revin aikoinaan puolipäivää moottoria käyntiin, enneku huomasin vesihelmiä kaasuttimen kurkussa. vaihoin bensat uuteen, ja sen jälkeen ei tavinnu kahta kertaa nykästä, ku yksikin riitti.
- pike3
Mitä mieltä yleenä olette Evinrude 20 hv käytössä. Olen hankkimassa sellaista vuosimalli tosin -89? Onko suht. kevyt vetää käyntiin?
- vetopelillä
Ihmeellisen kevyt !!!
- Isokuutioinen
Vaatii reippaan vedon, kun puristukset kyllä tuntuu. Mulla oli 35 hp Evari, vm jotai 80 -luvun alkupuolelta, joka oli helppo saada käyntiin, ei tarvinnu, kuin yhen männän jumpsauksen, ja se kone kulki hyvin, ja se käv aina todella luotettavasti. Mutta uudemmat on tiukkavetoisempia. Täytyy vetää kumpikin mäntä puristuksen yli. Ja on melkoiset paineet, mutta hyvin nämäkin starttaa.
- Veteraani
Minulla on Evinrude 20 vm-85. Lämpimänä lähtee kevyellä nykäyksellä käyntiin, mutta esim. syksyllä kylmänä aamuna käynnistys vaatii puhtia.Ostin 2011 keväällä Tohatsu 20:n. En pitänyt siitä, sitä sai pitemmän seisokin jälkeen nyhtää käyntiin älyttömän monta kertaa ja ohjauskahva on suoraan eteen, joka ei ole hyvä asento. Evikka lähti toisella vedolla käyntiin tänä keväänä.
- Mitä sanoisit
Veteraani kirjoitti:
Minulla on Evinrude 20 vm-85. Lämpimänä lähtee kevyellä nykäyksellä käyntiin, mutta esim. syksyllä kylmänä aamuna käynnistys vaatii puhtia.Ostin 2011 keväällä Tohatsu 20:n. En pitänyt siitä, sitä sai pitemmän seisokin jälkeen nyhtää käyntiin älyttömän monta kertaa ja ohjauskahva on suoraan eteen, joka ei ole hyvä asento. Evikka lähti toisella vedolla käyntiin tänä keväänä.
moottoreiden tehoista, ja kulutuksesta, jos niitä panit merkille, ja ajoitko niitä samalla veneellä ?
Luulisin Evikan kuutioita isommiksi, joten myös kuormansietokyvyn luulisin olevan parempi. Mutta miten on kokemuksen voimat ? - pakkokehua
mulla on se evikan 9,9 on kyllä sairaan luotettava ollu, tänä keväänä vain oli bensan saaniissa häikkää ja sekin selvisi letkutuksen uusinnalla. Uistellessa menee ihan imulla ja melko helppo säätää kaasutin kuulon perusteella.
- kakskymppi
Omkakkin kakskymppi on riuska peli ja puristus on erittäin kireä.
Tekniikkalaji tuo enemmänkin on. Pumppaa nännistä pensaa, oikein kiinteän kovaksi pitää pullistua. kun nänni on turpeana niin ryyppy täysille ja voimakas täsmäveto puristusta vastaan. Noniin, ja sinulla on tuuppari käynnissä.- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Narraat !!
- Impottanty
Riuskaa kolmekymppistä pitää ensin hehkutella ja puristaa tissistä ennen vetoa . muutaman reipaan vedon jälkeen koneen tulisikin jo käydä . vanhemmissa malleissa esiintyy vuotoongelmia.
- teme7
Itsellä -88 evikka josta läppäkotelo avarrettu ja isompi pääsuutin. Toimii todella hyvin ja kulkua tuli lisää. Uusi prokkis 25hv johnson -00, josta yrittänyt 30hv. Kulkee huonommin kuin vanha evikka. Muutokset 30hv kaasutin ja sytkälevyn osa joka painaa kaasuttimen läppää. Osanumeroiden mukaan ei muuta eroa, mutta noi viisi hummaa tuntuu olevan kateissa. Vene Vator 14a.
- 15 vuotias
Eiköhän tuo 12v sitten aloitettu koneen kanavien isommaksi hinkkaaminen ole jo tehnyt lohkoon ylimääräistä läpeä, josta eväät tulevat pihalle ?
- Hommaappa
Purkaamolta 35 hp imuläpät. Oon huomannu, että 20 ja 35 hp imuläpissä on selvä ero. isommassa koneessa läpät avautuu enemmän.
- Ja sitten kun
Hommaappa kirjoitti:
Purkaamolta 35 hp imuläpät. Oon huomannu, että 20 ja 35 hp imuläpissä on selvä ero. isommassa koneessa läpät avautuu enemmän.
Kasaat imuläpät takaisin, niin muista varmistaa kierrelukitteella se imuläppien välissä, keskellä olevan ruuvin kiinnitys, ettei vaan tuhoa irrotessaan koko konetta. Voi kulkeutua imukanavan reunan ja männän väliin.
- ammepaatti
Hei
Evinrude 20 hp 2 tahti ja lyhyt riki. Vene on Terhi Sea Fun. Semmoinen hemmetin amme. Kumpikin uusia (=käyttämättömiä vaikka vm. 2004 tai jotain) ja olin kuullut myös tuosta evikan helposti otettavista lisätehoista. Ilmakotelon reikä jossa kaasari on kiinni avarrettiin kaasarin kurkun kokoiseksi. Pääsuutin vaihdettiin yhtä pykälää isommaksi (en nyt muista oliko 52 D vai mikä). Ja paskat tehon lisäyksistä. 15 heppaset menee ohi. Mikä piru tätä yhdistelmää vaivaa, pääsuutin on palautettu normaaliksi mutta ei vaan ota kierroksia niin kuin pitäisi. Onko tuo paatti semmoinen ettei kulje vaikka olisi Wärtsilä tuuppimassa ?- Samat lääkkeet
Kannattaa vaihtaa imuläpät isommasta koneesta, ja tutki,jääkö täyden kaasun sytytys myöhäiselle, jos joku on sitä roplannu. Ootko kurkkinu kaasuttimen kurkkuun, aukeaako läppä vaaka´asentoon.
Minkänousuinen potkuri siinä on. - Missäpäin
Sinun veneesi on-löytyy kierroksia yli kuuttatuhatta ?
Jos ei oo pitkät matkat,, niin voisin vilkasta sitä, kun sain omani kulkemaan muutamilla säädöillä. Minä oon ylöjärvellä.
- Hyvämuuten
87 vuoden evikka. 20hp. Ongelma on huono käyntiin lähtö.kylmänä siis. Tässä ei ole ryyppyä vaan pelkkä primer pumppu. Kastelee tulpat tosi herkästi. Vaatii välillä 3-4 pumppausta et saa käyntiin mut välillä 2pumppausta kastelee tulpat. Miten Te toimitte kylmän koneen kanssa? Toinen juttu perän öljytilavuus. Paljonko pitäs tulla pois. Tästä tuli nyt vaan vajaa 3desiä. Muistelen et enemmän oon joskus laittanut...
- MullaOLI
Just sellanen kone, ja toimi uskomattoman hienosti. Kun pari kertaa vetäisi suihkupumppua niin aina käyntiin ensimmäisellä, olipa kylmä tai kuuma, kuumana ei tarvinnu primeriä. Ja kyllä kulki Suvi 410R -35 solmua 13 tuuman potkurilla ja ns.nopealla perällä.
Käytin tulppina ns. kärjettömiä BUHV tulppia.Joissa vaan rengas keskielektrodin ympärillä. Kävi todella hyvin tuntikausia uistellessa.
Nykäise aina ensin ilman primeria, jos kastelutaipumusta.
Saako se liikaa bensaa.Tainonko kipinäpuolella jotai heikkoutta
Jos jostain löytäisin vielä sellaisen moottorin, niin ostaisin taatusti. - Anonyymi
MullaOLI kirjoitti:
Just sellanen kone, ja toimi uskomattoman hienosti. Kun pari kertaa vetäisi suihkupumppua niin aina käyntiin ensimmäisellä, olipa kylmä tai kuuma, kuumana ei tarvinnu primeriä. Ja kyllä kulki Suvi 410R -35 solmua 13 tuuman potkurilla ja ns.nopealla perällä.
Käytin tulppina ns. kärjettömiä BUHV tulppia.Joissa vaan rengas keskielektrodin ympärillä. Kävi todella hyvin tuntikausia uistellessa.
Nykäise aina ensin ilman primeria, jos kastelutaipumusta.
Saako se liikaa bensaa.Tainonko kipinäpuolella jotai heikkoutta
Jos jostain löytäisin vielä sellaisen moottorin, niin ostaisin taatusti.vanha hyva toimiva keino. ota mammalta joku pesuaine ruiskupullo josta tulee aine sumuna sita sit muutama suhaus puhasta 98 pensaa ja toimii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vanha hyva toimiva keino. ota mammalta joku pesuaine ruiskupullo josta tulee aine sumuna sita sit muutama suhaus puhasta 98 pensaa ja toimii.
Laitoin kerra juuri tuommoiseen ruiskupulloon starttibensaa ja tuli hirveä sotku kun seuraavan kerran kävin veneellä ja koko pullo oli sulanu ja bensat lattioilla. Yöks!
T. Saalar
- vm41
Kun alimmasta reijästä öljyt pumppaat sisään, on öljyä oikea määrä silloin, kun ylimmästä reijästä alkaa ulos pyrkimään.
- Sinihoppee
Evinrudelle ominaista just toi huono käyntiin lähtö kylmänä. Tai lähtee mut jää yskien käymään. Narusta saa myös kiskaista niin perkeleesti.
Hyvä kone silti. Kestävä ja nopea.
Minkä numeroista potkureita Te käytätte? Itellä kevyt vene 440ja tuntuu et isompi nousunen vois olla. Lukemat tarvii tarkistaa- EIpidä
Paikkaansa, mulla lähtee kertanykäisyllä AINA !
- omskisTre
Samanmoisen ja ikäisen koneen sähköstartti ja sähköryyppy version omaavana nanna vaihtelu aiempiin käsikäynnistyskoneisiin, voin suositella. Mulla on kans noin 4 metrinen ja 15 " .Isompi nousuista harkinnut kuin myös. Ruutia piisaisi kyllä, kiihtyvyyden perusteella. Toi propulse alkaa olla täällä suomessa melkeimpä ainoa vaihtoehto kun ei Ameriikasta ole löytynyt vielä Boats net kaltaista edullista joka toimittaisi Eurooppaan.
- Löysinaikoinaan
17 tuuman nousulla olevan potkurin, ja silläkin 20 Evarini kiersi 7000 krpm, 3,9m jamariinin purtilolla. Olihan se kyytiä, kun vene taputti kahenhengen kuormalla kantapäitään vuoronperään veteen, ja takana oli parinmetrin korkuinen sumupilvi, minkä veneen peräimu aiheutti. Aallokossa se tuntui siltä, että lähtee alta, kuin yhellä luitimella liukkaalta jäämättäältä lähtee jalat alta.
SE vene oli kelvoton niihin nopeuksiin. tuuli vei sivuttain, eikä totellu ohjausta 37 solmun nopeudessa.
- Tuulilasvene
Kuulostaa vähän pelottavalta. Itellä evikka kiinni vanhassa Tl veneessä. Muutaman kerran tultu naapurin kans rinta rinnan järvellä. Hällä sun Buster 30 Hondalla. Buster ihan vähän noppeempi. Kilsan matkalla häviän 10 metriä. Potkurin oikeaoppinen viilaus kupille nii minä tulisin perille ensin...
Imukansi avarrettu ja oliko hivenen isompi pääsuutin. Potkuri vakio- NoHyvin
Sullakin kulkee, tai 30 Honda ei.
Onko sulla 20hv- vai 30hv? Jos nostat potkurin pitokyvyn rajoille, ottaa kone helposti pari-kolmesataa krpm enemmän.
Oon laittanu merkille, että omssin koneille on annettava 6000-7000 krpm, karkeimmalla potkurilla, millä pyörii ja kone ylös, niin kyllä kulkee, että 50hv jamahan kuskit hirvittelee.
Ja muistakaa myös hyvät öljyt. 5 500 krpm riittää 2 %, mutta 6500 pyörivä mielestäni tarttee jo 3 % .
Ajoin aikoinaan 8 km kaasu pohjassa (kurkku aukastulla 20 hp Evarilla, ja alkuperäisellä suuttimella sen matkan, -aika oli 6, 20 minuuttia. Elikkä 77,4 km tuntinopeus(jos oikein laskin).
Mutta se pääasia, että satamaan tullessa kone kävi erittäin nätisti ja pehmeästi tyhjäkäyntiä, mutta kuului hieman kihisevä ääni, jonka luulen kuuluneen neulalaakereista, kun muutaman minuutin tyhjäkäynnin jälkeen se ääni hävisi. Hitto kun jouduin siitä koneesta luopumaan :(
- omskitre
Mitens onko mitään kokemusta tai tietoa tuosta jos 521 omssiin haluaisi isomman kaasuttimen laittaa, ensinnäkin minkä kokoinen nykyinen on ja imuaukon koko, ja voiko pakoaukon kokoa avata, miten rakenteet kestää tai onko seinämävahvuutta tarpeeks, tietoa anyone ?
- ENoo
Ihan varma, mutta nelikymppisen kaasutin saattaisi passata.
Nelikymppisessähän on kaksi kaasutinta, joten entiedä, onko ne samoja kuin kaksikymppisessä. Mutta ainakin 60hv on tehokkaat pelit, ja sekin oli kaksipyttyinen, ja se kone kulki ihan ihan hullunlailla. - NiinMuuten
ENoo kirjoitti:
Ihan varma, mutta nelikymppisen kaasutin saattaisi passata.
Nelikymppisessähän on kaksi kaasutinta, joten entiedä, onko ne samoja kuin kaksikymppisessä. Mutta ainakin 60hv on tehokkaat pelit, ja sekin oli kaksipyttyinen, ja se kone kulki ihan ihan hullunlailla.TEKI , 65 hp Suzukilla ei ollu mitään mahollisuutta Johnsonin 60hv 2 pyttysen rinnalla, ja saman muotoisella, ja panoisella veneellä.
- Hyvämuuten
Moi tietäjät! kyselin aikasemmin perän öljymäärää ja nyt tiedän et sinne menee noin 5desiä siis noin määrä. Vaihdoin öljyt ja sit kone jäi nököttään tallin nurkkaan aika lailla suoraan. Seuraavana päivänä huomasin et lattialla öljyä. tulee potkurin akselin stefoista läpi.
Onko potkurin stefa helppo vaihtaa? Tyyliin potkuri pois ja kampee stefan pois?
Vai onko siellä jotain prikkoja ja laakereita ja vasta sitten se stefa.
Jotain tälle on pakko tehdä muuten saa lisätä joka ajo kerran jälkeen öljyä.- Sielläon
Perän sisähalkaisijan kokoinen nelisiipinen "mutteri", jonka läpi pakokaasut pääsevät potkurin läpi.
Se täytyisi kiertää irti, johon saat stefat vaihdettua.
tarttet aikamoisen vipuvoiman, että saat sen irti.kun se ei tietenkään oo kierretervalla suojattu.
Mutta kun saat irti, niin laita ehdottomasti tervan kanssa takaisin, niin ei hapetu jumiin.-Siellä on muistaakseni kaksi stefaa vastakkain, jotka toimivat molempiin suuntiin tukkivasti-kato purkaessasi niiden asento.
- Evi25
Ihan ekan Stefan pystyy kaivaan ruuvariss pois. Se pitää veden poissa vaihteistosta. Yläpuolella pari stefaa vesipumpun alla. Niitä ei oo mun tarvinnut vaihtaa koskaan
- käyttäjätunnuskäytössäjo
Voisiko joku kertoa mistä löydetään hukkunut kipinä 20hv evikkaan 88vm primerilla, vetokäynnistys,10x13 potkuri 9v ollut sisällä lämpimässä ajon jäljiltä ja nyt on kipinä hukassa
- Hapannuvarmaan
Johtoliitokset on jostai hapettunu . Jos kerran aiemmin on hyvin toiminu, ja napista samutettu, niin ainoa vian syy on, että joko maadoitus on hapannu, tai joku herätejohdon liitos. Ota kaikki liittimet auki, ja suihkuta CRC:tä. Maadoitus on kaikkein herkin homehtumaan.
- Kipinäjahti
Etsi vaikka takasta? Tai grillistä? Missä oli tulta viimeeksi?
Vakavana: syitä voi olla montaa, käy vaikka pysäytyspiiri läpi ja kaikki muut liitännät.
Olisi sitten selkeintä aloittaa uusi topic uudelle asialle, tämä on jo yli 10 vuotta vanha... - 521jeah
Toris Näänäkyy olevan myynnissä 35 heppasen kaasari 60 eurolla. Siitä vauhtia lisää?
- jahtikipinä
jos vaihtoehtona palstanna on nelitahtihörhöjen kanssa väittely tai keskustelu 14 vuotta vanhasta evinruden virittämisesstä, niin jälkimmäinen on tervetyllut raikas tuulahdus.
- jahtikipinä
jos vaihtoehtona palstalla on nelitahtihörhöjen kanssa väittely tai keskustelu 14 vuotta vanhasta evinruden virittämisesstä, niin jälkimmäinen on tervetyllut raikas tuulahdus.
- SEONAINA
Ja iankaikkisesti ja totisesti NIIN- Kesäilmatkin paranee, kun puhutaan kunnon koneista,-elikkä kaksitahtisista OMSSEISTA !
- AsiaONjust
Niin kuin sanoit.
Pitäskin olla ERI SIVUT noille nelitahtisten hörhöttäjille, ja oma sivu kaksitahtisten kansalle. - Vakkavene
80 luvun alkupään 20 hv evarissa on kurkku kuristettu ja myös imusarja sai veivata orkis kaasarilla pitkään ennenkuin nousi liukuu , kaiholla muistelin 25 jammua.
Mutta hommasin evarin 35.kaasarin ja imusarjan Johan Rupes mieli muuttuun kun antoi eka kerran 395 yanmariinille hanaa 14ms tuulessa kyllä tapahtuu nyt ja maisema muuttuu. Vaihto työn tein rannassa polvillaan hiekassa helppo homma mutta tarkkana saa olla ettei kaikki mutterit tipu ja tiiviste pinnat puhtaat ja ei kun nippuun.
Sanon vaan että työ kannatti.- Osaatkosanoa
Millä vauhdilla se hujeltaa?
- Käyttöikä
Tehoja saat varmaan lisää. Onkohan 20 heppasen moottorin rakenteellinen kestävyys mitoitettu 30 hevosvoimalle. Lämmönkestävyys ja jäähdytyskanavisto on 20 hevosvoimalle mitoitettu. Samoin kiertokanget, sylinterit,männät, moottorin runko, palotila käy kuumempana. Vaikuttaa moottorin käyttöikään ja käyttötunteihin jos urku auki päästelet. Toki paljon kivempaahan se on kun maisemat vaihtuu.
- Termart
Mulla 35 evari -85 ja Terhin fun 405 (135kg) ja tuntuu että lentoon lähtee kun yksin ajaa.. :) Osaakos joku kertoa että käviskös tohon 20 koppa et kehtais ajella yleisimmillä vesillä.. :)
- Samatosat
Käy heittämällä yli 20 vuotta toisiinsa omsseissa, kunhan ruuvit kiristää.
- KAIKISSAomsseissa
20hv-35hv 2 pyttysissä Omsseissa ON aivan samat osat koneistossa, kaasuttimien kurkkua, ja imuläppiä, ja joissain malleissa pakopuolen kuristusta kukuun ottamatta.
Jopa vauhtipyörän syvyys, ja kartiotkin kampiakselilla, ja iskunpituudet mäntiä myöten aivan samoja-vuosikymmeniä.
Kun kerran on tehty hyvä kone, sitä ei tartte sorvailla joka vuosi erikokoiseksi,-niinkuin muut merkit tekevät !
- RydsJukka
Moro,
Evinrude 20hv vuosimallia 1992 ei tahdo käynnistyä millään. Pari kartaa käynnisty , otti kierroksia ja sammui taas. eikä sen jälkeen starttaa millään.
Uudet bensat, uusi tankki ja bensaletku, pumpun kalvot vaihdettu, kaasari putsattu, tulpat vaihdettu ja iskee kipinää ja kuristin viilattu imusarjoista pois. Tarpeeksi kun yrittää startata (sähköstartti) niin tulpat kastuu. Onko kellään ideoita. Huomasin että pumpun alla olevat stefat vuotaa mutta tällä ei pitäisi olla vaikutusta koneen käyntiin..?- ParasIdea
Paaliin.
- Tomzono
Omas konees olis sähkö ryyppy palanu/hirttäny kiinni minkä takia ei suostunu kunnol lähtee käyntii ja kasteli tulpat. Kannattaa kattoo myös kaikki letkut ettei ole imuvuotoja. Tämä oli 30hp -90 evikka. Kokeile viel startata 1sec käsi kaasarin edes ja starttaa uudestaa ilman kättä.
- Anonyymi
Liekö ketju vielä elossa, mutta...
On evinrude 20 ja nelimetrinen Terhi 400BS. Kulkee mukavaa vauhtia näillä.
Yksin ja parin lapsen kanssa kun ajelee, vene nousee suht nopeasti (en tosin tiedä kuinka nopea nousu olisi sopiva) plaaniin.
Eilen meitä oli kolme aikuista ja tuntui, että plaaniin nousu oli työlästä. Kun oli noussut, pystyi kaasua laskemaan veneen pysyessä plaanissa. Kuitenkin jurnuttaminen mietityttää. Eikö se ole tarpeetonta bensankulutusta? Jos veneen saisi pinnalle nopeasti, kulutus pysyisi siltä osin pienempänä?
Varsinainen kysymys onkin, että mihin suoritukseen nousussa pääsee Evinruden heppojen nostamisella 30n? Riittääkö tehot nostamaan veneen nopeammin plaaniin pelkästään virittämällä pelin vai tarvitaanko tehoja rutkasti enemmän?- Anonyymi
Kyllä tulee potkua reilusti lisää. Kaikki 521 cc koneet on kuristettu 35 heppasesta. 35 hv on eri peränvälitys, eli 1/2, pienien en enää muista. 35 heppasella sun paatista tulisi lentokone. Mulla oli aikoinaan 35 hv ja vene syvällä v-pohjalla ja se kulki n. 80 km/h sopivalla potkurilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tulee potkua reilusti lisää. Kaikki 521 cc koneet on kuristettu 35 heppasesta. 35 hv on eri peränvälitys, eli 1/2, pienien en enää muista. 35 heppasella sun paatista tulisi lentokone. Mulla oli aikoinaan 35 hv ja vene syvällä v-pohjalla ja se kulki n. 80 km/h sopivalla potkurilla.
ok. Tarkoittaako tuo peränvälitys samaa kuin mopoissa oli, eli vaihdetaan rattaat kun lisätään tehoja? Mitä sieltä vaihdetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ok. Tarkoittaako tuo peränvälitys samaa kuin mopoissa oli, eli vaihdetaan rattaat kun lisätään tehoja? Mitä sieltä vaihdetaan?
Ei kannata osia vaihtaa. Pystyakseli on myös erilainen, joten koko perä ei käy suoraan. Potkurin nousua pystyy lisäämään veneen mukaan. Tiedossa on käsikäynnisteinen
35 hv yläkerta rikiputken kera ja se on kunnossa. Pulpettivene kulki julmetusti sen minkä sillä kerkesi kokeilla. Perästä puuttuu osia ja osa kai hävinnytkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185