Erään illan valssi

Runomuotoista pehmopornoa, kommentit tervetulleita. Ei kovin sopivaa runkkausmateriaaliksi, luulen, mutta aina kannattaa yrittää.

   Oli jo aikoja, aikoja kulunut siitä kun Maailman Kaunein oli saanut taikoa, taikoja tehtyä kauniita, asioita vallan maagisia, outoja, unenomaisia. Siispä eräänä syyskuun päivänä, illalla, kun laskeutui sumu, humu illan alkoi niin puku kaunis, paljastava, vähän arvattavaa jättävä siirtyi kaapista päälle Maailman Kauneimman ja astui tuohon sumuun se ruskeatukka, Maailman Kaunen siis, ja aloitti jahtinsa.

   Mitään sanomatta, puhumatta, oli saapuva hän iltaansa istuvien tanssijoiden seuraan ja aloittava pienen silmäilyn kanssa kaunokaisen, nuoren neitosen, vaalean hulmuhiuksisen, kauniin kuin kukkasen. Ensimmäiseen tanssiin, kauniiseen Metsätähden valssiin, vei Maailman Kaunein Kukkasensa, kuiskaten korvaansa vain hengitystä, ei kauniita sanoja, vaikkakin tiesi Kukkasen niiden ajattelevan olevan parempia ja kauniimpia kuin mikään sana maailmassa.

   Niin ilta kului, kun viimein juoksi kello kahtatoista, oli Kukkanen jo Maailman Kauneimman pauloissa, pilvissä, ilmoissa ja tunnelmissa ruusunpunaisissa. Hehkui Maailman Kauneimman poskilla tämä tunnetuin, pelätyin, odotetuin tunne, joka tunnetaan, siis himo naisen, jonka kohteena on toinen nainen. Kukkanen siihen vastasi arasti hymyillen, viattomuutta viestittäen, puhtautta itsestään puhaltaen ja lähti kanssa Maailman Kauneimman retkelle, jonka tulisi muistamaan iäisyyksiä vielä kuoltuaankin ja maaksi maaduttuaankin.

   Ja niinpä kotonaan Maailman Kauneimman Kukkanen hiljaa hermostuneena istahti, mutta Maailman Kaunein hänet syliinsä johdatti, tanssiin tuuditti ja Kukkanen kaiken pelkonsa unohti. Hetken tanssittuaan he upposivat suudelmaan tulenpunaiseen, kuumaan, kiihkeään, kosteaan, joka johdatti tanssin kohti vuodetta ja hiljalleen avasi Maailman Kaunein Kukkasen hiuksia, jotka valloilleen päästyään peittivät puoli Kukkasen suloista, nuorta vartaloa.

   Niin he kaatuivat, kietoutuivat, toisiinsa upposivat ja nauttivat pian alastomista vartaloistaan vain ollen lähekkäin ja kuunnellen ja suudellen. Hiljaa hiljaisuuteen Maailman Kaunein viimein kuiskasi sanoja, jotka tyynnyttivät pelkoa ja lietsoivat Kukkasen kiihkoa. Kulkivat kädet Maailman Kauneimman ympäri Kukkasen vartaloa hyväillen pakaroita, kauniita reisiä, sisältä ja ulkoa ja vähän välillä hipaisten pyhintä kumpua, jolloin Kukkanen ynähti ja toivoi, että se olisi loputonta.

   Kädet seikkailivat selässänsä, eksyivät rinnoillensa ja koskettivat kasvoja, hiljaa hipaisivat hiuksia, vatsaa, taas rintoja, ja Kukkanen luuli olevansa painajaisen kaltaisessa unelmassa, kun kiihko sisällään kasvoi ja otti valtaansa eikä hän olisi tahtonut tuntea sen kosketuksen loppua.

   Kukkanen parahti, kun käsi Maailman Kauneimman viimein löysi tiensä luokse pyhimmän ja kosketti naisen nautinnon paikkaa. Hiljaa siirtyi Maailman Kaunein kasvoineen luokse Kukkasen naisen temppelin, muutti kuiskauksensa suudelmiksi, hellät haaveet kielellään unelmista todellisuudeksi. "Unta!" Kukkanen kuiskasi, veti henkeä kiihkoissaan ja laski itseään lähemmäs Maailman Kauneinta.

   Lähestyi viimein pitkän tanssin jälkeen se hetki, kun maailmassa ei ollut enää mitään muuta kuin Maailman kaunein ja hänen taitonsa, kielensä, kätensä, ihonsa. Koko universumi oli vain kiihkeä, kiihottunut palo ja taivas oli koko maailma, maailma oli taivaassa taivaan maassa kun Kukkanen viimein saavutti huippunsa ja parahti ääneen naisen nautintoa.

   Hiljaa siirtyi viereen Kukkasensa Maailman Kaunein mitään vaatimatta, silitti vain kasvoja kaunokaisen Kukkasen ja tuuditti tämän hellään, hiljaiseen uneen peitellen tämän alle pehmoisen lämpimien peittojen ja nautinnollisten suudelmien.