Otsikko Ilta-Sanomissa...
Matti vietiin putkaan!
Jee jee
207107881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 207
Vanhimmat
Matti täytyy pistää kaltereiden taakse.
Susi-koira vahtimaan Mattia.
Sehän oli ehdonalaisessa, meneekö nyt takaisin kiven sisään.
Miksi media hyysää Mattia, sehän on aivan mielipuoli. On aivan sama mitä suustaan päästää ja lupaa niin hetkenpäästä taas kännissä ja Mervin kimpussa. Parempi olisi ettei kirjoitettaisi koko Matista. Miksi on pakko pönkittää hullun, sairaan alkkiksen egoa!! Ja joku vielä pitää Mattia hyvänä laulajanakin ja hälle ollaan valmiita maksamaan huikeita keikkapalkkioita.Kuka haluaa mennä väkivaltaisen ukon esiintymistä katsomaan?
Ei joudu takaisin linnaan, ellei Mattia tuomita rikoksesta. Mikäli Mervi nostaa tapauksesta syytteen ja Matti tuomitaan esim. pahoinpitelystä, silloin Matille napsahtaa 13kk:n kakku.
Hoitoon pitäisi viedä Mervikin jos jättää taas kanteen tekemättä ja muutenkin. Kesällä luulin jo sen tulleen järkiinsä kun uhosi jättävänsä nyt Matin lopullisesti, oli laihtunut, muuttanut elintapojaan jne. Silloin ajattelin että vaikka lapset muualla asuvatkin niin olisipa aika rankkaa heille jos äiti jälleen kerran pettäisi lupauksensa ja palaisi entiseen. No toivottavasti ovat vahvoja nuoria ja elävät omaa elämäänsä kantamatta murhetta lapsen tasolla olevasta äidistään. Sehän se on niin monen alkoholistin lapsen elämää. Toki olisi helpompaa jos äiti ei olisi "julkkis" eikä toilailuja tarvitsisi nähdä jatkuvasti lööpeistä.
jos rikos todetaan, niin yleinen syyttäjä nosta syytettä. Ellei mervi olekin sitten "kaatunut ruusupuskaan".
Eipä asia riipu Mervistä. Pahoinpitely ei ole enää asianomistajarikos, eli syyte nostetaan pelottelipa Matti Merviä tai ei. Ja se on aivan oikein!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
HYVÄ MATTI !
Matti ja mervi on tämän päivän suosituin freak show, ihan sama asia kun ennen aikaan ihmiset lähti sirkukseen kattoon parrakasta naista ja elefanttimiestä.. Uusi tositv-formaatti: Matti ja mervi suljetaan tapolan makkaratehtaalle kuukauseksi, ja se joka hengissä selviää ulos, voittaa kuukauden kossut. Tunnariksi tietenki matin "elämä on laiffii"
syyttäjä voi viedä asian eteenpäin, eli tässä ei mervin mielipidettä tarvita.
Ei Mervi Matista eroa koskaan. Nainen kun kuvittelee heidän välillään vallitsevien tunteiden olevan rakkautta. Todellisuudessa kyse on kuitenkin sairaan tiukasta lähesriippuvuudesta. Kumpikaan osapuolista ei usko olevansa mitään ja siksi he takertuvat toisiinsa. Surullista. Voi kun Mervi jostakin saisi voimia uskoa itseensä.
Sama mielta hullu mikä hullu ei se opi olekkan
heti. Ei tässä kannata ruveta miettimään, sinne se skitso kuuluu.
No joo. Siis tuohan on totta jo nykyisellään, että sirkuspellejä ovat. Eiköhän vain nuo lehdet sponssaa juomapuolta oikein kunnolla, että saisivat kirjoiteltavaa. Mutta tuskinpa touhu enää jatkuu montaa aikaa tällaisena. Nimittäin seuraavan vankilareisun jälkeen Mattipa pistää Merviä hiukka syvemmälle. Juttuihin tulee sitten pieni tauko. -Mitä nyt taposta tulevan kakun istumiseen menee. Lievennettynä toki taas 'maailman parhaan mäkihyppääjän' maineella (?). Mutta Mattihan vapautuu taas ja iskee uuden 'Mervin', joita on aina jonoksi asti. Päättymätön tarina, kunnes Matti juo itsensä hengiltä. Että vinkiksi, Seiskat ja muut!
sehän nut on nähty ja kuultu että mervi ei mitään rikosilmoitusta tee! todella ikävää että mervi ei tajua sitä kusipäätä jättää
Kyllä nuo kaks on niin saatanan idiootteja että ovat kyllä ansainneet toisensa.... Onnea valitsemallanne tiellä!
Totta! Molemmat hoitoon. Ei mikään asia parane. Matti on sairas, ja sairaathan kuuluvat hoitoon, eikö vaan? Kuuluisa tai ei. Ei ikuisesti voi ratsastaa entisellä maineellaan. Antaisi mediakin rauhan heille jo. Koko myllytys heidän juupas-eipäs elämästä ei ikinä muutu.
Antakaa heidän tapella keskenään! Ei kukaan ole kiinnostunut enään tästä. Samaa ... eri pussissa.
Mervi hoi! Herää jo, luulet sen olevan rakkautta, halooo...
Lycka till teidän elämäänne...Huh huh lopettakaa pelleily, sillä sitähän teidän elämänne on.
Raivohullu juoppo! Hoitoon pitäisi tollainen laittaa. Mutta tyhmä on vähän tuo Mervikin...hyvän alun sai jo elämälleen Matin ollessa linnassa, mutta sitten päätti kuitenkin ottaa matin takaisin. Jospa Mervi nyt tajuaisi, että ei se mies siitä miksikään muutu. Naistenhakkaaja kun on, niin mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee!
Kyyä sitä uumoiltiinkin,,,että ennenmmin tai myöhemmin näin käy. Matti vaan hoitoon,,,eikä mihinkään "vapautten",,,oli sillä sitten mikä tahansa adhd,,,johon vedotaan.
No, riippuvuus sairaushan se Matillakin on, alkoholiin, ei sillä suurta eroa ole riippuvuus sairautena, ei se mervi eroa matista alkoholi ja läheis addiktiosta millään lailla, kyllä naiset osaa olla todella provosoivia kun tietävät että sympatiat on heidän puolella, sairaita molemmat heistä joten turha sitä merviä on paapoa sen enempää kun mattiakaan!
Mutta molemmat heistä jo varmaan tietoisia että lopettaminen on VAIN heistä kiinni itsestään!
...ja kukakohan sen huvin sitten maksaa?
Sinäkö? Kalliiksi tulee hoidot...
aivan mahtavaa!! GO MATTI GO!!
se menee suoraan syyttäjälle toi on jo törkeä pahoinpitely..
Kyllähän Mervillä nyt on varaa maksaa omat laskunsa. Sehän elättää Matinkin. Tollot
Kuinkahan moni täällä väittää että kyseinen aihe ei kiinnosta pätkääkään. Kylläpä vaan tuntuu kiinnostavan. Heh..
EI MUUTA KUIN LINNAAN TOLLANEN PAHOINPITELIJÄ. JA 30 VUODEN PAKOLLINEN TERAPIA.
Voi helvetti mitä soutamista ja huopaamista tuo on!
Mennään naimisiin erotaan, mennään naimisiin erotaan, koittakaa nyt jo helvetti päättää!
Mielestäni Matti jA Mervi EI SAA mennä enää naimisiin, niille pitäis antaa joku kielto. Kun ne taas pian eron jälkeen menee naimisiin, ei ne oikeasti tajua, että mikä merkitys sillä naimisiinmenolla on!
Jos tuo Mervi on oikeesti noin tyhmä, että se haluu roikkua tossa hullussa, niin roikkukoot minun puolesta, turha tulla valittaan, että ai ai, nyt sattuu kun Matti hakkas mut.
Ja Matti pitäis lähettää takasin sinne vankilaan mistä se tulikin, pystykööt siellä loppu elämänsä!
Ja se, että on kännissä EI muuten ole mikään selitys millekkään!
Matilla on ad/hd joka aiheuttaa kaikki toilailut mitä hän tekee.Jos lääkitys ei ole kunnossa niin toilailut ei lopu pahenee vaan.Jos Matti lopettais viinan ja söisi lääkkeensä niin loppuisi iltapäivälehdiltä kirjoittelu.Niin se vaan on!!!Matti voisi lopettaa keikkailun ja alkaa puhumaan sairaudestaan olisi näin varoittava esimerkki potilaille:)
Valtaosa lapsista ja nuorista joilla on adhd diagnosoitu, ei ole lääkitystä. Myös kasvatuksella (ja itsekasvatuksella) voi käytökseen vaikuttaa.
Ja se ei ole mikään ac/dc vaan adhd
Ei todellakaan voi adhd ihminen hallita itseään kovinkaan hyvin.Lääkitys se on joka auttaa ei mikään muu!!!Itse hillinnästä ei ole tietoakaan useimmilla potilailla.Ja usko pois kokemusta on!!!!!Kasvatuksella asiaa ei voi hoitaa.Tutustuppa tutiin ennen kun annat lausuntoja:)
Lääkityksellä ei voi poissulkea sitä, että myös kasvatusta täytyy löytyä!
Miksipä se turvokki nostaisi syytteen.Matti olisi taas linnassa ja juttujen aiheet vähissä. Ei kait lypsävää lehmää kannata tappaa. Kyllä turvokki pitää kiinni luksuselämästään ja Matista mikä takaa rahan tulon - keinolla millä hyvänsä.
Kasvatus nimen omaan tekee asiansa. Ystävät, sukulaiset ja muu tuki on erittäin tärkeää. Lääkitys voi auttaa vain jos ihminen on itse halukas saamaan siitä apua. Ja alkoholi vaikuttaa ainakin huonosti (tai vähintään ei-toivotulla tavalla) psykostimulanttien kanssa. Itse juon runsaan laisesti alkoholia, mutta hallitsen itseni kuitenkin siten etten käyttäydy koskaan väkivaltaisesti. Joten ei kannata ainakaan tuota AD/HD:tä yksissään syyttää. Siellä taitaa Masalla olla jotain muutakin mukana, esim ahdistusta, masennusta tai jopa paniikki häiriöisyyttä joka on lauennut nyt kun hän on vapautunut linnasta. Mutta tosi asia on, että lääkkeet (ritalin, concerta, dexedrine tai vaikkapa efexor. jota itse syön alkoholin käytön takia) vaikuttavat hyvin heikosti runsaan viinan juonnin takia. Mutta, olisi ihan hyvä että tänne kirjoittelisi AD/HD:stä ihmiset jotka siitä jotain tietävät. Olen itse 22 vuotias, ja olen sairastanut ad/hd:tä koko pienen ikäni, lääkkeet ja diagnoosi tehtiin vasta tänä kesänä. Ennen sitä elämä ei ole ollut aivan helppoa, mutta kuitenkin olen jotenkin pärjännyt. Nyt on helpompaa.
Tää ei ole kenenkään syytä tää toilailu. Onneksi.Matilla on viinamato päässä niin myös Mervi-huh-neitokaisellakin.Matti on median sirkuspellenä, niinkauan kunnes kuolee.
Poikahan on ehdonalaisessa ja oli ekakertalainen.Siis sillä jäi puolet kakusta lusimatta.Nyt kun meni moisen töppäyksen tekemään ehdonalaisessa, joutuu lusimaan kokokakun, minkä hän sai alunalkaen.Joten teretulemas vielä pariksi vuodeksi ;).Kiimaset kollit odottaa masahiirtä, jolla on aikas kiree peba,kuulemma :D.Onhan masalla suojelija, mutta kun on pee aa, niin joutuu maksamaan suojelusta, peballa, näin kakolassa.Kiva saada masa takasin, nam.......
On muuten yleisen syyttäjän alainen asia,eikä siis riipu siitä akasta mitenkään,vaan syyttäjä päättää syytetäänkö.
Siinä olet aivan oikeassa - laki muuttui joskus 90-luvun puolen välin jälkeen. Itse olen ollut väkivallan uhri vuosina 90-95, jonka jälkeen ymmärsin hakea avioeron. Koska en nostanut syytettä pahoinpitelyistä, mieheni pääsi kuin koira veräjästä. Linnan ovi olisi paukahtanut jos laki olisi ollut toinen niinä vuosina. Mutta turha enää rykästä, ku on paskat housussa. Itse nahoissani kärsin. Ja onneksi ne ajat on ohi ja TODELLA laki asiaan on muuttunut. Jopa epäillystä pahoinpitelystä voi esim. naapuri tehdä ilmoituksen ja se tullaan tutkimaan.
Jos tulee uusi tuomio, josta vankeusrangaistus, ei edellistä kakkua suinkaan joudu loppuun lusimaan, vaan vain yhden kuukauden. Tämä siis sen uuden tuomion lisäksi. Näin on laki, vaikka sitä ei uskoisikaan.
munat pois ja linnaan.Eiköhän munattomana rauhoittuisi.aikka johonkin pökhäjen ämmien vahdiksi sitten .Tai Tapolan tehtäälle naisten vessoja peseen
Mervillä toki olisi mahdollisuus taata oma fyysinen koskemattomuutensa, mutta hän nimenomaan tuntuu haluavan pientä kuritusta, jota hän ei kotona lapsena saanut.
Antakaamme toki pientä kuritusta myös Tapolan toimitusjohtajalle, lopettakaamme Tapolan tuotteiden ostaminen.
kyl matti osaa! äijä tekee rahaa muijansa hakkaamjsella raukkamainen pelle.
Pitää muistaa monesti,että sanat sattuvat enemmän kuin pieni läimäys,aina ei voi lähteä "vittuilua" karkuun, varsinkin jos vittuilu on kroonista.Olen sitä mieltä että esim: koulukisaamis,työpaikka sellainen(hoidetaan....aidan ulkopuolella) yms.. tapauksissa monesti nopein ja tehokkain tapa saada krooninen kiusantekijä hiljaseksi aiheuttamalla hänelle kipua.....jos eivät toistuvat kiellot ja yms.. yritykset ,eivät ole auttaneet (äärimmäinen keino)mutta luonnollinen....ei voi mitään...oli sitten rikos tahi ei!Mutta tässä Matin tapauksessa kyse on varmaankin oikein pahoinpitelystä ja Matti olisi päässyt varmaankin tilanteesta, kun olisi nostanut "kytkintä".....!!!
Jos sinua on joskus kroonisesti pilkattu tai vaikkapa koulukisattu ...niin ymmärrät kyllä mistä kirjoitan...mutta joilla ei tälläisiä kokemuksia ole( sivusta seuraajat tahi kiusaajat itse)....eivät ymmärrä näkökantaani..Minua joskus kouluaikoinani irvittiin ....ei auttanut että ei ollut huomaavinaan tai sanoi vastaan...sitä jatkui vuosia ...no vedin lopulta "kingiä" lättyyn....se loppu siihen!!!!! En yllytä väkivaltaan ....mutta miksi maailmassa soditaan...koska me olemme IHMISIÄ....PETOJA...!!! Kukaan ei sinua oikeasti ja nopeasti puolusta,henkiseltä väkivallalta !!!(Henkinen väki valta jos se (todistetusti) on kroonista ,pitäisi asetaa nyrkiniskun arvoiseksi väkivalta teoksi!!!)
Masa jakoi persettä jo ennen linnaan joutumista...et se siitä.
matin uhri selvisi
Häkkiin iäks päivää vaan ja messinki jalkalamppu perseeseen umpeen.
että Matti on pahasti päästänsä vialla. Matti lupaili vielä linnassa, että tulee ilman kaljaa toimeen, mutta niin sitä piti taas mennä hörppimään. Vankila ei hoitanut Mattia kuntoon ja sinne taitaa tulla lähtö takaisin. Eiköhän Matista riitä vielä paljon kirjoitettavaa, jos hänen annetaan olla vapaalla jalalla.
Kyllä sinun hoitajana pitäisi ymmärtää että he ovat molemmat päihderiippuvaisia ja käyttäytyvät sen mukaan kun kymmenet tuhannet muutkin alkoholi riippuvaiset keille meidän iki oma yhteiskuntamme myy sitä alkoholia, laillisesti rahaa kerätään alkoholilla ja sitten tuomitaan,kaksinais moraalista mihin ei kyllä hoitajien pitäisi syyllistyä, olet muuten eettisesti väärällä alalla, teknisistä taidoistasi en tiedä mutta etiikassasi on parantamisen varaa
Mediahan tästä on riemussaan,kun saavat jatkuvasti juttua lehtiin.Antakaa Mervi ja Matti elää rauhassa ja tolskata omaan tahtiin,niinku haluavat kun ovat sanoneet itte että ovat ONNELLISIA,eikä erota.On niitä juoppo pariskuntia suomen maassa pljoki,eivätkä ole julkisuuvessa.Kunhan käyvät välillä putkassa tai saairaalassa viilentymässä ja miettimässä syntyjä syviä.Kyl se siitä..
Murheellisten Laulujen Matti
Syyttömänä syntymään sattui hän
Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään
Jossa jo esi-isät
Juovuksissa tottakai
Hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai
Perinteisen miehen kohtalon
Halus välttää poika tuo
En koskaan osta kirvestä
Enkä koskaan viinaa juo
Muuten juon talon
Kylmäkoski kutsuu Nykästä takaisin
Vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
Mut kun tyttöystävältä rauhaa ei saa
Hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa
Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin
Ja herrojen elkeet tarttuvat Mattiin
Kohti laukkaa, viinakauppaa
Se Masan epätoivoon ajaa
Kun kalja hiljaa kohoaa
Keskeltä kylmän nojatuolin hiljaa
Kylmä silmä tuijottaa
Kun jalkalamppu kohoaa
Keskeltä hyppyrien
Kullasta maan
Lööpit ylpeinä katsovat poikiaan
Julkisuus, viina, jalkalamppu ja perhe
Kylmäkoski, poliisi ja viimeinen erhe
Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa
Joka tuhansiin järviin juosta saa
Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää
Ei mittaa järki eikä Kärki määrää
Jonka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit
Ja kiinni pysyvät taivaan portit
Matti Nykäsestä ne kertovat
sairas ukko. Vankilaan sen pitäis joutua takas. Nyt on huomattu, että ei se kykene siviilissä elämään. Surettaa, kun oli niin kova mäkihyppääjä, mutta vankilaan vaikka loppuelämäksi!
Olen tuntenut erään toisen harrastelihyppääjän...mutta hän asui vakituisesti Nikkilässä...tosi on.
Minusta tämä on aivan älytöntä. En välitä lukea Matista YHTÄÄN mitään. Se pelleilee isojen asioiden kanssa vain siksi, että pääsisi lehtien päällikansiin ja saisi näin jotakin enemmän kuin muut. Jos minä olisin toimittaja, en ikimaailmassa huolisi Nykästä lehtiini. Sen touhut on jo niin läpikäytyjä, ettei niistä riitä enää mitään iloa. Minä ainakin olen jo niin lopen uupunut Nykäsen veritekoihin. Hitto soikoon, kun se pitäisi ampua alas mediasta. NYKÄSTÄ EI SIELLÄ ENÄÄ TARVITA!
Oikeastaan siitä kirjottaminen tänne suomi24:eenkin on ihan turhaa, sillä sitä vartenhan hän rötöstelee, jotta pääsisi puheenaiheisiin. Joten piste Matti Nykäselle nytten.
Tyypilliset aikuis-iän skitsofrenian hebefreenisen muodon oireet johon liittyy paranoidista käyttäytymistä masennusta suuruuden hulluutta ja niin edelleen, ei o matin paikka linnassa vaan hoidossa jossa arvioidaan onko masalla enää olla mahdollisuuksia meidän"normaalien! ihmisten ilmoilla ja elää yhteiskunta normin mukaan!!
kahjo mikä kahjo.ei makkaramervikään paljo viisaampi.
aika tyypillistä....ei yllättänyt
eipä muuta.
Matille voin lahjoittaa 3 metriä manilaköyttä.
Menee tarpeeseen....
kyllä se matti vois haistaa paskat, mut matti pitäs saada hoitoon ja äkkiä tai se viettää liian pitkään vankilassa.... mut veikkaann et matti hakkas mervin koska mervi ei antanut pillu matille kyllä sen ymmärtää ku mattikin on ollu niin pitkää ilman pilluu linnassa
Matti on syytön, kaikki on Mervin syytä...
Odotin jo perjantain lööppiin tuota uutista mut pitkäksi meni parilla päivällä. Miten tuon ikänen ihminen voi olla noin tyhmä??Opittu ei sitt mitään. Lusimaan loputkin kakusta ja kontrolli pallo nilkkaan.Sairasta.
Ei helll... tätä meinannu uskoa enää. Ei toi lopu koskaan, jos juominen jatkuu. Ens kerralla voi mennä jo henki. Matti käy raaemmaksi vaan. Mervi pliis mene hoitoon, sä pärjäät ilman Mattiakin ja olet ihan hyvä ja nätti nainen, kun vaan lopetat alkoholin käytön. Matti pitää jättää nyt pelastamaan itse itsensä, sinun ei sitä tarvitse tehdä. Pelasta itsesi ja jätä hänet.
TAKAISIN LINNAAN JA NIIN KAUAKSI ETTÄ MIES OPPII EI MITÄÄN ARMAHDUKSIA KAIKILLE SAMA TUOMIO
...niin, linnahan se opettaa.
Taitaa Masalla olla kokemusta.
saisi pysyäkin lukkojen takana, jos ei opi. On surullista, että entinen urheilutähtemme on ympäristölle vaarallinen ihminen.
toivottavasti laittavat sellaiseen paikkaan jossa matti pääsee jonkun "tyttöystäväksi"...
Ei voi muuta sanoa kuin että Mervin ei kannattaisi enään ottaa Mattia takaisin.Joka kerran lyä se lyö toisenkin ,ja Matti on lyönyt jo monta kertaa. Ei se siitä miksikään muutu.Ota järki käteen Mervi.
...tää oli, mitä ihmeellistä tässä nyt on ??
Aika ihme jannu, just pääs linnasta ja heti putkaa, ei luulis ihan järissään olevan.
juu kato kyl sil pääs viraa en kyl yhtään ihmettele vaiks joku päivä tappais mervin tai ittes tommosil touhuilla mullakin on ad/hd mut silti käyttäydyn kuin ihminen vaiks olenkin apina joka on sairas kun AD/HD on todettu hahaha no läppä koko äijä
matti linnaan, mervi hakee eroa, matin kassi pihalle, mervi ikävöi mattia, peruu erohakemuksen, jne jne jne...kaikki tämä isolla iltapäivälehtien kannessa.ja ihmiset seuraa tätä henkeä haukkoen.voi elämä...
miks mervi menee sen toisen rentun kaa espanjaan ja sitten kertoo matille et miten ihana sälli se olikaa johan mies kimpaantuu vähemmästäkin ,taitaa olla vaan itse mervi verta nenätä kaipaava
juu...kyllä täytyy olla miehellä itsetunnossa vikaa ku muija lähtee homon kans reissuun ja siitä pitää myrsky nostaa! sairas se on koko ukko ja mervi myös ku ei osaa elää ilman. nyrkkijuhlien täyttämää päivää vaan kaikille! :)
Viekää Matti kunnon vankilaan tällä kertaa siellä ei hyvällä katella vaimonhakkaajia.
Henki lähtee kun joku pitkäaikaisvanki keksii vetää nirrin pois.
Loppus se lööppien kirjottaminen.
Ikävää että entinen nuori huippu urheilia pilaa elämänsä vaikka mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin! Kuvastanee jo sinällään tyhmyyttä, itselleen toki saa tehdä mitä haluaa mutta kyllä matin väkivaltaisuus toisia kohtaan niin suurta että todellakin matille on ainoa oikea paikka vankila ennenkuin jollekkin käy todella pahasti.
Kaiken kaikkiaan hyvin epämiellyttävä tyyppi ja jo haastattelut mitä matti on antanut niistä käy ilmi että tuulella käypä ukko on kyseessä! Tyhmä, sairas, väkivaltainen ja vieläpä luulee olevansa suurikin tähti, vaikeaa noista ominaisuuksista on kunnon kansalaista tehdä joten paras paikka matille on ehdottomasti vankila missä hän on ollut "esimerkillinen vanki"!
Tämäkin on liian arvokas palsta käsitellä Matin ja Mervin välisiä tapahtumia.
Matin maine mäkihyppääjänä on ollutta ja mennyttä, eikä sillä enään ole mitään kunnioitusarvoa, ainakaan Matilla itsellään, miksi muillakaan. Hempuli on hempuli eikä ansaitse pienintäkään arvonantoa. Vastaavanlaisia retkuja Suomessa riittää.
Rahaa teillä tyhmillä ihmisillä jotka jaksatte vaan lukea ja hehkuttaa noista tapauksista. Lööppeihin hinnalla millä hyvänsä. Ja enpä henk. koht pistäs pahakseni vaikka tappasivat toisensa. Siinä ei hirveän kauniita ihmisiä menetettäs!!!
Raukka, paska, luuseri! Ei ole Matista koskaan ollut mieheksi tai isäksi. Arvasin että näin käy, nyt Mervi järki käteen-mitä teet paskalla, kun et kaiketi viljele peltoakaan!! Matti loisii sun hienossa talossas ja mitä muutakuin surua ja murhetta aiheuttaa!!??
Ajattele lapsiesi tunteita ja vanhempiesi!! Ja ennekaikkea itseäsi, häivytä se paska elämästäsi!!
Siitä ei kukaan saa hyvää miestä ikinä!
Vähän tavallista rajumpi esileikkihän tuo oli. Matti sentään ollut vuoden vankilassa huom!
Tässäkin tapauksessa ;/
on joo viisasten juoma mutta mistä vitusta sen tietää ketkä siitä tulee riippuvaiseksi ja sairastuu, ei kenelläkään lue pullossa että sinusta kehittyy alkoholisti eli tulet sairastumaan, syytä perkele sitä suurinta viina rokaria eli valtiota joka sitä alkoholi nimistä hermomyrkkyä myy joka sairastuttaa osan ihmisistä ja kerää sillä "huume" rahoja valtiolle, alkoholilla on huume kriteerit koska se huumaa ihmisen ja vie pois todellisuudesta,.
Toiset raiwoo,
..
Toiset juo sammuakseen,
Toiset juo kohtuudella.
Minä laittaisin nämä kaksi yhdessä
A-klinikalle,
Wiinassa se ongelma on.
He juovat liikaa.
...[(%)]...
No eipä ollut yllätys! Eikö nämä kummmatkaan järjenjättiläiset ymmärrä, että molempien pitää lopettaa alkoholin käyttö, koska kumpikaan heistä ei omaa juomistaan hallitse. Matti ei voi ikuisuuksiin ratsastaa entisillä savutuksillaan, sillä elämässä pitää tehdä valintoja ja Matti on pelannut korttinsa todella väärin. Lopettakaa se Matin sääliminen. Tässä on elävä esimerkki ihmisestä joka ei osaa kantaa teoistaan vastuuta. Säälin heidän lähipiiriään ja lapsiaan.
- Minusta juopoissa ei ole mitään säälittäwää
- itse tunkevat myrkyt sisuksiinsa
- itse rangaistuksensa kärsivät
Miksi heitä säälisit ?
Tai heidän läheisiään ?
saa hävetä silmät päästään
sinun häpeä oo jos läheisesi juo, minulla myös alkoholisteja läheisiä, enkä kyllä yhtään häpeä, ei oo mun asia hävetä heitä, hävetköön ite vaan ja piste.
Matti sä oot kuningas! Jos ei se "Rasvakaapeli-prinsessa" pysy aisoissa niin turpaan vaan.
Hyvä Matti.
vähän "kiusasin ja pistelin" !! Kyllä se siitä lähti liikkeelle, takanäärestä, kun vähän ärsytin! Entisensä on mies, rauhallinen, ei itekseen riehu, kyllä ärsyttää pitää!! M
Eiköhän olisi aika ottaa tämä sairas henkilö pakkohoitoon. Mielellään molemmat, mutta eri lääneihin. Antabusta kropat täyteen niin viina ei kertakaikkiaan pysy sisällä.
Eipä ole häävin näkönen jätkä.Kaikki olemuksessa ällöttää,kainalofarkut ja lötkö luippaperse,yäk.Väritön ja valju, ei todellakoon komistus.Epäluotettavan ja luihun näköinen, vituttais herätä tollasen jätkän vierestä.Paskanpuhuja ja juoppo, ei parane ikinä.
Mervi on idiootti,mikäli ottaa takaisin tämän jälkeen.Kukaan täyspäinen ei mattia huoli!
Täysin samaa mieltä Jos heräisin aamulla tollasen otuksen vierestä,kiskoisin itseni jojoon!!!Ja se saatanan luimistelu kun sitä jututetaan joskus niin et se on selvin päin;pää pyörii kun tynnyrin pesijällä.Ei vahingossakaan katso silmiin!OKSETTAVA TYYPPI JA ON OLLU SITÄ AINA.....
Matti toteuttaa ennaltamäärättyä suunnitelmaa,josta hän on saanut tietoa ulkoavaruuden asukkaalta nimeltä UzNomor. Nämä vierailijat haluavat selvittää miten maan asukit reagoivat kriittisiin tilanteisiin.
Matti polki E.T korissa kuun editse kun jätkät kurvaili peeämäxillä konnien rysään. E.T. jäi maahan kun ei tuolloin ollut rakettipensaa saatavilla makkaran kyytipojaksi.
Tyhmä jätkä kun naista hakkaa,ylensäkin kun mies hakkaa naisia tai lapsia niin ne osoittavat omaa TYHMYYTTÄÄN ja kuinka RAUKKOJA he ovat,SAATANAN että VIHAAN tollasia tyyppeja. Toivottavasti hakkaajat saavat samalla tai siis KOVEMMALLA mitalla takaisin.
" Mies miestä vastaan "
Naisille sen verran jättäkää tollaiset paskakasat vaikka he lupaisivat parantaa tapojaan,se ei kyllä onnistu: Hakkaaja on aina hakkaaja,Juoppo on aina juoppo,Koitakaa hyvät naiset tajuta se ennenkuin se on myöhäistä,on täällä maailmassa kilttejäkin miehiä VAPAANA uskon ainakin niin,sori vaan itse olen jo varattu. : )
No kele hävisin sit 20egee.Lyötiin poikien kanssa vetoa, kuin kauan matti on vapaalla.Kyllä matin elokuvasta tulee pitkä, jos käsitellään kaikki.Matilla ja mervillä pitäisi olla huushollissa kamerat, niin siinä olis tosi teveetä.
Hakkaajat eivät ole minkään arvoisia,nyrkkeily säkiksi kyllä kattoon roikkumaan ja sit menoksi...
hahh haaaa.. ei mikään tyhmä vaan lanttuvikainen..
Joskus tulee semmonen fiilis että onko tämmöisiä ihmisiä olemassa oikeasti... Oli kiven sisässä vissiin niin hyvät vellit että on pakko päästä takaisin. Silti en olisi osannut veikata että näin nopeasti lähtö tulee...
Kyllä se Kai Merilä on hyvä kaveri sille Matille ollut, kun kaikki Matin asiat meille kertoo. Odottaahan vaan, niin saadaan seiskasta lukea kuinka Matin hyvä henk. koht. ystävä taas suorittaa ystävän velvollisuuttaan sammuttamalla kansan tiedonjanon. Hyvä Kai, mies jolla on moraali!
Mervi ja Matti ovat molemmat niin pimeitä, että ovat oikein sopiva pari. Eivät he eroa ennen kuin toisesta on ilmat pihalla.
Kuitenkin säälittää molempien lapset ja vanhemmat.
Tämä kotka onkin osittautunut siviilissä elämän Eddy Edwarssiksi....
Kannattaa lopettaa tuosta, perin Suomalaisen taudin omaavasta linnan kundista kirjoittelu.
Toivottavasti Tapolatkin huomaavat, että tuo tyyppi ei ole hyväksi heidän imagolleen.
mv
Minkälainen vankien välinen hierarkia mahtaakaan olla vankiloissa, jonne sijoitetaan naisten ja lasten pahoinpitelijöitä? Joutuuko Matti valmistautumaan "morsiamen" rooliin?
TV:tä.
Miksei se Matti voi pysyä siellä linnassa???
KYSYMYS: Miksi syöt edelleen Tapolan lihatuotteita?
VASTAUS: Jotta Mervi voisi antaa Matille kaljarahaa.
JO HOITOON. ET OLE YHTEISKUNTAKELPOINEN. PÄÄSSÄSI HEITTÄÄ JA PAHASTI.
Suurin osa rikoksista on kuitenkin virallisen syytteen alaisia. Se tarkoittaa rikoksia, jotka poliisi tutkii aina, vaikka uhri ei haluaisikaan tekijälle rangaistusta. Esimerkiksi pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat virallisen syytteen alaisia rikoksia. Poliisi tutkii ne myös silloin, kun tekijänä on perheenjäsen.
hyvä masa kyllä akka täytyy panna kuriin jos ei puhetta usko niin sitten ?? niin kyllähän sinä tiedät......
Eihän tuo mies opi mistään mitään!!!
Eikö täällä Suomessa muka ole tänään muuta uutisoinnin aihetta lööppeihin, kun MATTI NYKÄNEN? :D
yksinkertaisille!!!!!!
Ongelma, ei vain yksinkertaisille tarkoitettu...
hyvin kansallinen epäkohta. =/
Matin vaimo on feministisen yhteiskunnan tuote, joka provosoi aviomiestään väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Ei se ole Matin vika jos Mervin on ilkeä.
No jopas on Sepolla ajatukset. Järki kateissa? Sama se mitä Mervi tekee, ei se Matin tyhmyyteen vaikuta ja edesoikeuta Mattia väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Luonnonlahjakkuushan tuo Matti on, näyttää olevan kaikessa! Nuijiahan nuo on molemmat..
ole mies lyö naista
nii antakaa ihmisen olla mä oon bigshow ja teen teille chokeslmin
Mervi tajua jo, ennenkuin myöhäistä. Pysy Matista mahdollisimman kaukana. Älä ole tyhmä.. Sehän tuhoo sinut kokonaan..
Matti sai tietää Teuvon kuksineen Merviä ja suuttui.
Mutta se Lomanhan on homo (samanlainen kummallisuus kuin Jasmin Mäntylän kanssa naimisissa ollut Mike Rautio: myös homo). Weird as fuck...
Mervi kulta: tee jo vihdoin lopullinen ratkaisu, muuta vaikka maasta tai vähintäänkin hanki pitävä lähestymiskielto. Ennen kuin tulee vielä pahempaa jälkeä.
Matti hoitoon.
Päästiin Nykäsestä taas vähäksi aikaa eroon.
Ei vittu voi vähempää kiinnostaa koko ääliö.
Tekis kaikille palveluksen ja vetäs ihtesä jojooon!
Nykäsellä viiraa päässä ja pahasti.
Eikö tota sekopää masaa saatana saada hoitoon.??
kuinka kauan se saa piestä akkaansa?? tosin,eipä
mervilläkään paljon järkeä päässä ole.molemmat on
sairaita yksilöitä jotka pitäisi toimittaa hoitoon ja pois lehtien lööpeistä ja äkkiä.
eiköhän nyt viimein ole todistettu se että m.nykänen on sekopää idiootti.mulle on aivan yks hailee montako mitskua se on aikoinaan finnannu
mäkihypystä ja tuonut suomea maailmankartalle.ihmettelen myöskin niitä ihmisiä
jotka käy/menee sen keikoille,sen ymmärrän jos sinne menee tsoukki mielessä mutta en sitä jos menee tosimielellä kuuntelemaan jotain nykäsen ns.LAULUA !!!!!!!!! Saati että joku ostaa sen levyä ei vittu,mikä teitä ihmisiä vaivaa????
Näin siinä käy, ku alkoholin kans pitää läträtä...Kuka vielä väittää että ei siitä mitään haittaa oo...pitää vaan muka tuntia omat rajat. Kuinka paljon voitas välttää rikoksia vähentämällä alkoholin kulutusta...kysynpä vaan??
Ja ei ku alkoholivero takas kaksinkertasena...saatas rahaa sosiaalihuollon päihdepolitiikkaan.
No nyt se on sitten avioeron paikka. Taitavat hiiretkin oppia nopeammin laboratorio-olosuhteissa kuin Nykäset...
HEUREKA!!! Saadaan suomeenkin oma show...nyt pitäis vain jonkun sanoo matille, et tienais paremmin, kun aina "laulu" keikan päätteeks hakkais emäntänsä (näin kokeilu mielessä aluksi lääkkeitten vaikutuksen alaisena ja päissään.) Jos alkaa kiinnostusta olemaan, niin masa vois lopettaa ne lauluhommat kokonaa...ja keskittyä pelkästään olennaiseen!
Voisi sopia subin tai nelosen ojelmaks;
Matti ja Mervi ---> viikon big botrher talossa, olis lääkkeitä ja viinaa.
Nykäs-Matti on syytön, toimi itsepuolustukseksi! Matti vapaaksi ja Nykäselle heti urheiljan eläkettä vaikka 4000 eur/kk.
Upeata nähdä, että Matti on voimissaan ja oma itsensä. Kansa tarvitsee ja saa sirkushuveja, kun Matti pistää hulinaksi.
Juopunneitten jorinoita kukahan se taas on kontannu ja missä. Mervi katkasuhoitoon heti!
Kyllä! Nyt olet täysin oikeassa, Mervi hyökkäsi Matin kimppuun kaulin kädessään. Eihän tässä tilanteessa voinut Masa muuta tehdä kuin puollustaa itseään!
Kyllä se on Mervi joka sinne vankilaan joutaisi.
no tuopa yllättävää.vittu mikä pelle
..No ennen uutta vuotta toinen on joko raudoissa tai laudoissa :( Mitäs Matti parka oppii. Ei yhtikäs mitään. Aivot juotu moneen kertaan ja sairas mikä sairas. Raukka kun naista lyö...
sitten hullu äijä tuo Nykänen. Naisia vaan hakkaa!! Perkele kun vetäs joku sitäkin kunnolla turpaan. Eiköhän sekin tapahdu kun seuraavan kerran joutuu linnaan ja siihen ei mene näköjään pitkään. Hullu mikä hullu!!
Milloin mennään sitten taas yhteen? Kun Matti vapautuu vankilasta?
No niin,kestipä Matin vapaus kokonaiset 103 tuntia! Matti ei pääse eroon viinasta,Matti ei pääse eroon Mervistä,Matti ei pääse eroon vankilastakaan! Kyllä täytyy aivoissa olla paljon pehmeetä massaa,kun ei tajua tekonsa seurauksia.Ja juomalla reippaasti aivot pehmenevät lisää.Onneksi fileerausveitsi tai käsiase ei ollut käden ulottuvilla.Vainoharhainen mustasukkaisuus on paha tauti,ja se ikävä kyllä pahenee vanhetessaan.
Rahahan tässä ratkasee. Miettikää ny kuinka moni kertois lehdille toisen hakkaamisesta, jos rahastus ei olis pelissä??? Tästä jutusta saa varmaan hyvät fyffet Mervi ainakin.... Näytti oikeen verilammikonkin....
Iltiksen rahat ovat pikku helyjä makkaratehtaan omistajasuvun tytölle.
...täällä jyväskylässä on ainakin ilta-sanomat loppu...
pikkurahoja...
Seiska ja muut perseen pyyhintä lehdet varmaan nyt innostuu tekemään yhteistyösopimuksia Matin kanssa. Mitä pahempi rikos, sen parempia sopimuksia irtoo näiltä. Taposta tulee paras diili. Ja se ei oo kaukana.
Miksei julkisen sana neuvosto tai joku muu elin, joka näkee vaivaa jos vähän näkyy ihoa katukuvassa, puutu markkinoinnin todellisiin eettisiin ylilyönteihin. Nämä feministiämmät kateuksissaan kieltää hyvän näköiset vartalot katukuvasta, mutta muuta paskaa saa mainoksis käyttää niin paljon kuin yrityksen moraali antaa myöten. Ja moraalittomat firmat ja yhteiskunnan peräpukamat tekee rahaa, kun tyhmät ihmiset jaksaa kiinnostua Nykästen edesottamuksista.
..kun meidän Matti avautuu asian tiimoilta!
Seiska jakaa kovimmat tuomiot. Mites hitossa se masan mainos nyt menikään??
Noin siinä käy kun juoppo antaa itselleen luvan ottaa "parikaljaa". Matin olisi otettava täysin nollalinja suhteessaan alkoholiin ennen kuin joku kuolee. Paljonpa näyttää oppineen siellä kaltereiden takana. Paskanpuhuja mikä paskanpuhuja.
Älyäisi nyt mervi jättää tuon parantumattoman hullun ennenkuin henki lopullisesti lähtee.
oletteko te kaikki muut niin täydellisiä? suomessa on tuhansia samanlaisia parisuhteita, jossa sekakäyttö/huumeet, väkivalta ym. asiat kuuluvat elämään. nyt kyseessä kaksi aikuista ihmistä, he ovat vapaaehtoisesti yhdessä, ja tietävät kyllä molemmat mitä tekevät, omilla rahoillaan ja omassa talossaan. mitä nämä asiat kenellekkään kuuluvat? hommatkaa uteliaat oma elämä...
Matti Nykänen sattuu olemaan julkisuudenhenkilö, mitä taas matti meikäläinen ei ole.
Tutkinanjohtaja jo antoi sen tyylistä kommenttia että jos vastaavaa ei nyt kovin paljoa tapahdu kovin usein, niin Masa pääsee pään silityksellä. Eli EI joudu takas poseen niinkuin muut joutuisivat.
totta,katsokaa iltiksen kuvaa Mervi kuvaajan takana?Hänellä ei näy siteitä päässä.
Matti on täysalkoholisti.
Ei pystynyt pysymään erossa alkoholista heti kun sitä oli saatavilla. Ja kuvasta päätellen viikonloppuna oli mennyt useampi oluttölkillinen.
Matti on kännissä liian vaarallinen tyyppi.
Hyvä suomalainen oikeusjärjestelmä. Toivomme, että näinä taloudellisesti kireinä aikoina jättäisitte Matti Nykäsen vapaalle jalalle, jotta voimme turvata liikevaihtomme 20 % vuosittaisen kasvun. Matin ollessa linnassa tuloksemme putosi merkittävästi. Antakaa hänelle aikaa tehdä vielä kunnon lehtiä myyvä rikos, kuten tappo, jonka jälkeen vaimme alkaa keskittyä seuraavvaan myyvään tuotteeseemme Juhani Palmuun.
Täys pelle koko jätkä ja sitä kansa paapoo ku oli se hyvä hyppääjä! Niin se OLI ja nyt on mikä on!! Naistenhakkaaja ois saanu turpiinsa jo ajat sitte muualla.. Tommosta pelleä vielä jaksetaan seurata ja lehisä vääntää ni toihan on rahastusta törkeillä asioilla ja kansa maksaa..
Näyttää olevan että jos oot joku ollu JOSKUS ni sillon saa tehä mitä haluu... Mun silimisä oot kyllä täysin arvoton pelle!! Tee viimenen hyppy ja hyppää JÄRVEEN...Kiitos jo etukäteen!!
tappais ton prkleen nykäsen p*skiaisen!
Ei Mattia tarvitse nyt sentään tappamaan ruveta, - pääsisi liian helpolla.
Matin paikka on psykiatrisen sairaalan suljettulla osastolla annettava pitkäaikainen psykiatrinen hoito.
Ei näköjään Matti istuessaan posessa tehnyt asioita vielä itsellensä selväksi, eli Matti jäi luokalleen.
...on jotain ihan käsittämätöntä. Väkisilläköhän nuokin Matti ja Mervi pitäisi laittaa eri teille jo muutenkin koska taitavat molemmat olla jollakin tapaa epätasapainossa ihmisinä. Ensin hehkutetaan lehdissä miten on tehty parannusta ja ollaan jopa järkiinnytty ja että nyt varmasti eropaperit pysyvät käsittelyssä loppuun asti. Eikun Nykänen taas vaan lopputuomioksi pyttyyn koska kuka olisi sitten muuten seuraavana nyrkkien edessä ellei se olisi Mervi?
VAIHTAKAA JO PALSTAA
se on sellainen Nykäsen sunnuntai
ei siinä kauaa menny....onneks olen taas kossupullon rikkaampi=)jheh
muuten Matti turpiin ja kunnolla kun nään sinut!! Ja se on varmaa. Perkeleen naisten hakkaaja. Tv: Pispalan kingi
yhden syy jos kaksi tappelee tuskimpia mervi on yhtään mattia syyttömämpi!
siinä se nähtiin se kunnostautuminen matilla....miten ihminen voi olla noi sairas hoitoo pitäis mennä.ja mervi vaan jättää matti, koska ennemmin tai myöhemmin sattuu jotain viellä pahempaa. ja se että jos nykänen ehdonalaisena on niin linnaa se joutuis takas, mutta voin sanoo että sekin on vaan laki jota ei noudateta suomessa.
-hyvä matti sä se sit osaat aina yllättää vaikka luulin jo sua ihan vellihousuksi jatka samaan malliin me täällä kakolassa pidetään sulle sauna lämpimänä.
Toihan on tollasta perus alkoholisti touhua. Ja se ei sitä lopeta ennenku haluu ja jos sittenkään. Harva tuolt maailmasta enää pois pääsee sen jälkeen ku ton kynnyksen yli mennyt, jotkut kylläkin mutta oikeesti harvat :( Harmi et Matil ei näy halua lainkaan ...
Säälittävää,lapsellista..elämä todella tyhjää...ei uskallusta hypätä ihan ikiomaan maailmaan..
Oliko tääkin vaan yks seitsemän päivää lehden järjestämä jutun tynkä. No seiskastahan saamme sitten lukea Masan version tapahtuneesta ja väitöksen siitä että "emmää mitään tehny, istuin rauhas ku Mervi hyökkäs kimppuun". Hoitoon nää ja äkkiä...
Kun näin tuon lööpin ni kyllähän se vähän huvitti=)
---mutta, sitte aloin miettiä.
Kuinkakohan monessa suomalaisessa parisuhteessa tuollainen rellestäminen (ehkä lievempänä osassa)
onkaan arki päivää?
Matti ja Mervi ovat suomen top julkkiksia jos lööppien otsikoita selaa. Onko se sitte huonoa julkisuutta suomen kansalle, vai ehkä kuitenkin vain hieman kärjistetty stereotypia suomalaisesta miehestä/naisesta?
en tarkoita yleistää, mutta tarkoitan vain että vaikkei iltsikan etusivulla loistaisikaan, on monen suomalaisen parisuhteessa samankaltaisia ongelmia.
ja kun noille otsikoille naureskellemme seuraavan kerran, muistakaamme että kaikesta mediasirkuksesta huolimatta JOPA matilla ja mervillä on varmasti jossain syvällä sisimmässään tunteita, toiveita ja pelkoja.
veikkaisin että jos lehdet lopettaisivat heidän elämänsä joka ikisen käänteen medioimisen, he saattaisivat itsekin huomata että ovat tavallisia ihmisiä.
julkisuudestakin voi jäädä riippuvaiseksi.
Kadehdin Mattia tietyissä asioissa: ei tylsiä konttoritöiä, vaan rentoa menoa, naiset lakoaa edessä, dokausta ja seikkailuita, rahaa löytyy aina vaan kivasti. Varjopuoli sitten tuo väkivaltaisuus, joka estää Mattiakin nauttimasta vapaasta menosta.
...sitten tulee? Hänen "loistavista" laulajanlahjoistaan sikiävistä keikoista ja siitä että hänestä haluttiin leffakin tehdä ja näistäkö että kaikki lehdet pitävät varmaan leirintäaluetta rahatukot kourassa Matin lähettyvillä että jos saavat taas mehevää etusivulööppiä?
tollaset naisten hakkaajat pitäis laitaa maistamaan omaa lääkettään todellanraukkamainen äijä.
matti ei sais päästä vapauteen tuhan on yhteyiskunalle vaaralinen hulla mikä hullu
matti ei oo ees ollu viikkoo vapaana niin
hän on jo pahoin pidellyt vaimonsa kaikki mattin keikkat pitäis perutaa eihän tolla ole mitään tekemistä musikin kanssa eihän se osaa ees laulaa
Matti Nykänen on TÄYSI NOLLA!!! Mitä vittua iltasanomat ym. jaksaa siitä kokoajan kirjotella, jätkä on täysi luuseri ja kusipää. Vähän väliä hakkaa naistaan ja sitte taas putkaan, siis mikä helvetti sitäkin oikein vaivaa. On nyt ihan tarpeeksi saatu kuulla mitä se paska on taas tehny. EI VOISI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA!!!
RATKAISU: JÄTKÄ SAUNAN TAAKSE JA VÄHÄN OPETUSTA, VOISI OPETTAA SILLEI ETTEI KÄVELE ENÄÄ KOSKAAN OMILLA JALOILLAAN, EIKÄ SYÖ LYÖ OMILLA KÄSILLÄÄN!!!! SIIS PERKELE!!!
LOPETTAKAA NYKÄSESTÄ JAUHAMINEH, JÄTKÄ ON TÄYSI NOLLA, NOLLA!!!! EI MITÄÄN!!!
> Mitä vittua iltasanomat ym. jaksaa siitä kokoajan kirjotella
Sähän varsinainen valopää olet. Tietenkin siksi, että he saavat sillä lisää myyntiä. Money talks, you know.
Ok. Masa on nolla, mutta suomi on täys niitä. Mediahan tässä tekee rahaa ihan vitusti taas tällä hommalla. MarkkinointiYhteiskunta ei tue muutakuin tekemällä uusia diilejä Matille, ja matti juo rahat kunnes tappaa pian juoppoMervin. Kun media jättää ne juopot rauhaan ja sosiaaliviranomaiset pakottaa ne hoitoon, niin silloin he voivat selvitä tästä sotkusta. Media haluaa imeä heistä kaiken irti itsekkäin pyrkimyksin.
Median moraalia pitäs peräänkuuluttaa, joku raja. En aio lukea yhtään lehtijuttua Nykäsistä, boikotoin ja peräänkuulutan lehdistön moraalia.
Jos masa olisi pelkkä nolla ja asia ei kiinnosta niin miksi tänne kirjoittelet? Ei lehtijutun tarvitse olla hyvä tai hyödyllinen, esimerkiksi tunteiden nostatus riittää. Sinun tapauksessasi kiehutaan ja tullaan heti nettiin kirjoittelemaan ja patsastelemaan asialla. Hauskaahan se vain on vaikka kuinka ärsyttäisikin :)
varmasti niitä on paljon, mutta siis vittu ketä kiinnostaa, tai ainakaa pitäs kiinnnostaa tollane muita kun poliisia. vittukse se muille kuuluu jos joku taas hakkas jonkun. sitä sattuu, vois ihmiset hankkia oman elämän eikä takertua tollasiin. siis varmaan nykänenkin vaan innostuu lisää kun taas pääsi lehtiin. siis perkele. SAUNAN TAAKSE!!!
Hauskaa?? mitä hauskaa on seurata jonku toisen nollan alamäkeä ja rikollista elämäntapaa. Sekö on hauskaa ku jollain menee ehkä suakin huonommin? Täällä palstalla saa olla nekin, joita ei kiinnosta nykäsen temput, vaan ne supernollat, jotka omaa itsetuntoaan nostavat juopporikollista hyväksikäyttämällä.
pitäs lehtien osata vähän muuta kirjotella, vois melkei sanoa että kuultu jo, WANHA!!!!
tai sitten on lehtien taso laskenu rankasti, olis niitä parempiakin aiheita, sellasia joita olis oikeesti kiva lukea ja jossa oli jotai UUTTA, taitaa toi UUSI olla tuntematon käsite lehdille.
samaa mieltä, mut lehti kirjoittaa koska lukijat ostavat. Markkinointiyhteiskuntaa kannatan, mutta tämä on ikävä lieveilmiö. Tehdään rahaa avuttomalla pellellä, ihmiset kokee viihteenä, eli itsensä viihdyttämisenä! Haluaisin lukea sellaisen Nykäsjutun, jossa yhteiskunta sosiaalisin perustein pakkohoitaa Masan yhteiskuntakelpoiseksi. Muutenkin kuin linnaan sulkemalla.
Mielestäni oli väärin päästää Nykänen vapaalle jalalle tässävaiheessa ja mielestäni tämä kaveri tarttee hoitoa,sillä jätkähän on varsinainen sekopää,hakkaa akkansa,kun pääsee kivensisästä ja vuosien viinankäyttö on tuhonnu Nykäsen aivot niin pahasti,että hoitoa tarttis!
eikö tuolle kaverille jo voi antaa opetuksen kun käy heikomman osapuolen naisen kimppuun!
Matilla on enää jäljellä kaksi vaihtoehtoa: kääntyä uskoon tai ryhtyä kansanedustajaksi. Kummassakin varmasti pärjäisi hyvin !
Masa on kingi!!
matti on paras!vittuako se kattelee sitä nenällehyppivää merviä yksi kotka rittää perheessä. varmaan on taas aukonu matille päätään molemmat tietenkin umpijurrissa niinhän sitä sitten käy matin pitäis ottaa lehdistö paikalle seuraavan kerran kun merviä pieksee niin nähtäis lyökö se kuin muijja vai takooko kunnolla nyrkillä ja sais hyvät massit siitä. reality tv rulettaa. mervin oma vika!!
Näinkö tässä taas kävi?
Odotimme sua takas linnasta ja sä töppäsit.
Miksi? Olisko sinulla tää Mervi,joka on sulle
kaikkea muuta kun hyvää seuraa.Sinussakin on
Matti vikaa,mut oletko valinnut oikein.
Nouse Matti ja näytä Suomen kansalle,et olet
herras mies.Siihen Sä pystyt kun jätät nämä
juopot nais ystäväsi.Sinulle löytyy kyllä seuraa
joka saa sut takaisin elämään.
jätä se sensaation hakuinen juoppo ämmä. tuskin siitä sulle ikävä tulee.
Matti! Rakastamme sinua!Nimesi on freskona sydämissämme.Kaikesta huolimatta,vaikka emme voi hyväksyä viimeaikaisia tekojasi.
tapoja opettelemaan
Ilmat pois.
linnaan noita paskoja laittaa, linnat on täynnä tollasia paskoja, myös ulkomailta tulee porukat Suomeen että pääsis vaikka linnaan. Suomen vankilat on täynnä porukkaa ja lisää tulee. Ja kenen elätettävinä, valtion, joka kerää rahat meilta veronmaksajilta. pitäs kehittää systeemi joka toimii ja joka on halvempi. kuolemantuomio ei ole hyvä, siinä on nopee loppu(ei kärsimystä). parempi olis vaan hakata porukkaa niin pitkään kun pysyy hengissä(pari kuukautta) vapaaehtois voimin, varmasti lyötys vapaaehtosia hakkaamaan naisten hakkaajia ja pedofileja...
johan alko taas lyyti kirjoittamaan kun meidän masa pääs taas ihmisten ilmoille! kyllä taas saa kaikki leipää masan toilailuista ja varsinkin ilta päivä lehdet ja muut lässyn lässy juoru lehdet.vaikka masan tekoset on aika laila syvältä et pitää omaa naistaan nyrkkeily säkkinä sitä ei pidä hyväksyä missään tilanteessa. eikö sielä hienossa valtion laitoksessa missä matti oli niin pitäisi olla joku tutkia tai lääkäri joka osaisi auttaa tän tason kaveria koska sillähän on ihan selvästi jokin ongelma ja niinkin vaikea kuni alkoholi ongelma jonka jokainen vähänkin järjissä oleva kyllä pitäisi huomata.
Oispa kuolemantuomiot voimassa suomessa. Toi jätkä kuuluu jo sinne!
Lopettakaa Matin syyttely, itse olen saman helvetin kokenut eiköhän Mervi aloita tappelun.
Voi sua tietämätöntä...kyllä kuolemantuomioita jo jaetaan Suomessakin...epävirallisia sellaisia.
Joo! Taas nähtiin ettei Matti koskaan opi lupauksistaan huolimatta! Pakkohoitöön koko mies joutaa, ei vapaalle jalalle.
Mervi ei varmaan enää halua häntä takaisin, vaikka
mitä tapahtuisi
erittäin hyvin sanottu!!!
seiska heittää vitosen maahan ja kun Masa kumartuu sen ottamaan, niin seiska hyväks käyttää panemalla perseeseen. Ottaa kuvan, tekee jutun ja saa itse tuhansia vitosia ihmisiltä, jotka haluaa nähdä ku Masaa pannaan.
Kumartakaa mattia!
Ja monet ovat Matti Nykäsen uhreja.
mattihan sitä on pahoinpidellyt.. ja ei ollut eka kerta.. ja sama jatkuu tulevaisuudessa jos mattia ei pisteteä johonkin hullujen huoneelle pakkopaitaan.. näin se vaan mennee..
kyllä se mervi on uhri! kuka se aina hakkaa mervin? matti.
menis koko ukko mielisairaalaan, kun ei osaa käyttäytyä yhtään... koko ajan ukko istuu vankilassa, ihan oikein, kun ei osaa käyttäytyä!
minusta koko kansan Matti turvakotiin ja aika vaihtaa naista , mitä nuorimies näkee vanhassa naisessa, minua ei säälitä nainen , koska kummassakin on aina vika , tietty toista ei saa vahingoittaa,
mutta lukkojen taa ja lehdet puhuu musstakin kuin Matista.hyvin tunnen Matin , ikävä kyllä????????????????????????????????????????
Siis aivan kauheaa! Mervin ei pitäisi olla missään tekemisissä koko ihmisen kanssa!
Ihan hyvin voisivat ihmiset kerätä adressin jossa pyydettäisiin matti nykästä mielentilatutkimuksiin.
Aivan kauheaa käytöstä.
NYKÄNEN MIELISAIRAALAAN!
Miten käy Matin mäkihyppy-uran?
Toivottavasti Mervi ei pilannut Torinon kisoihin tähtäävän Matin kesäharjoittelua.
Matilla oli juuri meneillään voimaharjoittelu kausi, johon kuului veitsi- ja nesteytysharjoittelua.
Kyllä Mervi on vi**n tyhmä kun tollasta kattelee
ois senkin luullut tajuavan,ettei Matti miksikään muutu,ellei sitten Mervi nauti Matin vedellessä sitä turpaan...Vois vaikka Mervi saada tyydytystä siitä..
Matti ja Mervi jostain syystä eroavat - tai esim. Mervi kuolee niin kuka onkaan se onnellinen neito joka ottaa/saa Matin miesystäväkseen ja säännöllisin väliajoin turpiinsa?
Ja niitä "hulluja" taitaa piisata...
Kyllä vaihtu keskustelun aiheet ku Matti pääsi linnasta, kyllä tuota Bigbrother ym. paskaa on jo tullukki... Matilla on varmaan hyvät sopimukset juorulehtien kamssa...
loppuiäksi linnaan sellaset hullut kun ei osaa käyttäytyä. jeesus justiin pääsi linnasta ja heti riehumassa. varmaan viina sulattanu sen viimesenkin aivosolun. en tajua miten mervi kestää sellasta hullua.
VAPAAKSI!!!!!!!!!!!!!
KETÄ KIINNOSTAA JOKU MATTI NYKÄNEN??
Mitähän Matille nykyään kuuluu?