Huolestunut

Mieheni on viime aikoina käyttänyt liikaa alkoholia. Viikonloput saattavat mennä juomisen merkeissä. No ongelmahan se on, mutta minua huolettaa ja askarruttaa eräs asia: jos hän juo rankemmin edellisenä iltana ja seuraavana aamuna juo vaikka kaljan tai kaksi, hän menee kummalliseen humalaan ja sekavaan tilaan, tai ainakin siltä näyttää. Hän on unelias, silmät ovat oudot ja muutenkin se humalatila tulee erittäin vähästä, nimittäin olemme seuranneet häntä joskus tarkemmin. Ja lopulta hän vaan nukkuu.. Joskus tuntuu, että hän ei edes muista asioita kunnolla, vaikka ei olisikaan varsinaisesti kovasti juonut tuollaisena päivänä. Lääkkeitä hän tuskin käyttää, kulkee normaalisti viikot töissä ja näyttää ihan olevan kunnossa, mutta useamman päivän juopottelu vie hänet kyllä erittäin huonoon kuntoon, vaikka muuten onkin kyseessä hyväkuntoinen ihminen.

Mitä hänen aivoissaan tapahtuu, onko siellä jotain vammoja jo, vai onko se normaalia alkoholinkäytössä. Sen tiedän, että se ei ole sellaista kuin useimmilla. Ylipäänsä alkoholin käyttö, joka jatkuu useamman päivän ei ole normaalia mielestäni, mutta sittenkin tuo näyttäisi menevän jotenkin överiksi..
181561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

juopottelu vie kenet tahansa huonoon kuntoon eikä se ole normaalia. Se on erittäin vaarallista.

Pari aamukaljaa ei aiheuta humalaa, vaan terästää edellisillan/yön jäljiltä olevia promilleja. "Ammattilaiset" pitävät toisen päivän humalaa parempana kuin ensimmäisen. Olo on rauhallinen, väsynyt, haluaa hyvää kaikille, suuret ajatukset nousevat kuin jättiläisvalaat syvyyksistä... (Henrik Tikkanen).

Äänestä

varma ettei käytä lääkkeitä. Minä veikkaisin että käyttää.

Äänestä
  • kuulostaa kovasti siltä, että vetää jotain rauhoittavaa nappia sekaan.
    nim. "itsekin kokeillut"

    Äänestä

  • pamisti kirjoitti:

    kuulostaa kovasti siltä, että vetää jotain rauhoittavaa nappia sekaan.
    nim. "itsekin kokeillut"

    Paljonko pitää syödä diapamia, että se todella tuntuu.

    Äänestä

  • napalm.. ... kirjoitti:

    Paljonko pitää syödä diapamia, että se todella tuntuu.

    kysyisit lääkäriltä

    Äänestä

  • napalm.. ... kirjoitti:

    Paljonko pitää syödä diapamia, että se todella tuntuu.

    ..melko pian putkasta, sairaalasta, mielisairaalasta, vankilasta tai vaaka-asennosta pari metriä multaa päällä. Niin tehokas pään sekoittaja se kokteil on.

    Nimim. Kokemusta löytyy.

    Äänestä

  • pamisti kirjoitti:

    kysyisit lääkäriltä

    "Paljonko pitää syödä diapamia, että se todella tuntuu." Lääkärin vastauksen tiedän, nyt kysyn rauhoittavien väärikäyttäjiltä.

    Äänestä

  • Koskaanhan ei toisesta ihmisestä voi ihan varma olla, mutta lähes varma olen, ettei käytä.
    Tuo asia vain huolestuttaa, mutta ehkä olen sitten liiankin kovasti tarkkaillut. Tosin en pidä tilanteesta muutenkaan ollenkaan, jotain pitäisi tehdä. Onkohan ainoa tie, jättää tuollainen mies ? Olisiko se hänelle oikeastaan palvelus ? Toisaalta hyvä mies, monella tapaa, päästää pullon hallitsemaan elämäänsä. No sehän on sitä alkoholismia, joka niin monia kyykyttää. Harmi ! Keinot rupeaa olemaan vähissä, ellei mies itse tajua, toisaalta on jo tajunnutkin, mutta aina vaan sortuu.

    Äänestä

  • vaimo kirjoitti:

    Koskaanhan ei toisesta ihmisestä voi ihan varma olla, mutta lähes varma olen, ettei käytä.

    tekee,mutta oletko seuraillut unohteleeko asioita
    jutteleeko "vähän"oudosti,unohtelekoo sanoja puhuessaan esim.
    Niin ja huimaus ja hienpuskenta.
    Kannattaa olla vähän varuillaan..
    nimit.tälläsia oireita jos on,saattaa olla vakavampaakin,esim.aivoinfargti (ei tainu tul.oik.lausuttua.)mut joka tapauksessa,tällänen tapaus oli hetki sit eräällä tutulla.

    Äänestä

  • napalm.. ... kirjoitti:

    "Paljonko pitää syödä diapamia, että se todella tuntuu." Lääkärin vastauksen tiedän, nyt kysyn rauhoittavien väärikäyttäjiltä.

    sinua kiinnostaa. Ettet vain olisi alalle aikova. En suosittele; koukkuun jää, eikä siitä tule yliannoksena kuin väsy.
    Auttaa siihen mihin on tarkoitettu. Tilapäiseen jännitykseen ja pahaan oloon.

    Vastaan nyt kuitenkin niin kuin aikuiselle, mitä tuskin olet:
    Riippuu käyttäjän iästä, koosta sukupuolesta ja tottuneisuudesta ko. lääkkeisiin.
    Itsellä 1. kerralla 2mg bentso vapautti esiintymispelosta.
    Jos muita keinoja löytyy, älä hyvä ihminen ala syömään näitä. Saat muuten syödä lopun ikääsi. Ja ei sitten sovi viinan kanssa yhteen ollenkaan.
    Jos välttämättä pitää saada pää sekaisin suosittelen ihan vain olutta tai siideriä.
    Itse pyrin olemaan niin kirkaspäinen, kuin se enää on mahdollista.
    -ystäväsi, toivon :)

    Äänestä

  • vaimo kirjoitti:

    Koskaanhan ei toisesta ihmisestä voi ihan varma olla, mutta lähes varma olen, ettei käytä.
    Tuo asia vain huolestuttaa, mutta ehkä olen sitten liiankin kovasti tarkkaillut. Tosin en pidä tilanteesta muutenkaan ollenkaan, jotain pitäisi tehdä. Onkohan ainoa tie, jättää tuollainen mies ? Olisiko se hänelle oikeastaan palvelus ? Toisaalta hyvä mies, monella tapaa, päästää pullon hallitsemaan elämäänsä. No sehän on sitä alkoholismia, joka niin monia kyykyttää. Harmi ! Keinot rupeaa olemaan vähissä, ellei mies itse tajua, toisaalta on jo tajunnutkin, mutta aina vaan sortuu.

    on sinun tukesi. Koeta saada hakemaan apua, tee selväksi, että olet huomannut, ettei kaikki ole ok. Ja haluat auttaa . Älä nalkuta. Se saa miehen jatkamaan entistä päättäväisemmin valitsemallaan tiellä.
    Auta häntä, jos jaksat. Minulla on ihana vaimo, joka ei jättänyt, vaikka olisi perusteet ollut kymmenen kertaa. Vaikka suku on hylännyt, ystävät kaikonneet vaimo tukee. Ja parempaa kohti olemme menossa. Ajattele kaikkea hyvää, mitä teillä on yhdessä ollut ja varmaan vieläkin.
    Kannattaako niitä heittää pois toisen heikkouden/sairauden vuoksi?

    Äänestä

  • vaimo kirjoitti:

    Koskaanhan ei toisesta ihmisestä voi ihan varma olla, mutta lähes varma olen, ettei käytä.
    Tuo asia vain huolestuttaa, mutta ehkä olen sitten liiankin kovasti tarkkaillut. Tosin en pidä tilanteesta muutenkaan ollenkaan, jotain pitäisi tehdä. Onkohan ainoa tie, jättää tuollainen mies ? Olisiko se hänelle oikeastaan palvelus ? Toisaalta hyvä mies, monella tapaa, päästää pullon hallitsemaan elämäänsä. No sehän on sitä alkoholismia, joka niin monia kyykyttää. Harmi ! Keinot rupeaa olemaan vähissä, ellei mies itse tajua, toisaalta on jo tajunnutkin, mutta aina vaan sortuu.

    .... nimenomaan sinulle. Olen kuullut paikasta jossa omaiset (yleensä vaimot ja lapset) saavat jakaa kokemuksensa muiden kanssa joilla on samanlaisia kokemuksia. Uskon, että kun menet sinne kuuntelemaan muiden kokemuksia löydät neuvottomuuden ja avuttomuuden tunteen tilalle aivan uusia fiiliksiä. Ohjelma on tietääkseni nimeltään Al Anon.

    Äänestä

Minulla kun on asiat siinä pisteessä, rakkaus on karannu jo ikkunasta aikoja sitten, viinapullojen myötä, toivois vaan kun kuolis ja äkkiä, niin kyllä vaan porskuttaa vaikka juo yhtäsoittoa viisikin eurokossupulloa, eihän sen jälkeen tartte kun yks kolmonen taas yks päivä sekasin. Hyvin harvat siihen kuolevat, tämmöistä meillä noin kolmisenkymmentä vuotta.

Äänestä

Vaikuttaa jotenkin tutulta.Oma isäni on ns."kaappijuoppo",joka ei tunnusta omaa juomistaan.Humalassa vaikuttaa vähän sekavalta ja uneliaalta,myöskin pupillit pienevät.Tämä tila tulee jo pienistäkin alkoholimääristä.Ei käytä taatusti mitään lääkkeitä.Ilmeisesti tyypillistä henkilölle,jonka ei pitäisi käyttää alkoholia ollenkaan.

Äänestä

Hän tekee aivan kuten minä teen, eli seuraavana aamuna otan "mukamas" vain pari korjauskaljaa. Totuus on että jemmaviinaa on enemmänkin, mistä muut ei tiedä mitään, ja kuten joku kirjoittikin, niin toisen päivän "korjaushumala" on paras humala.

Äänestä
  • Aika lohdutonta luettavaa :) Että se on sitten se paras humala, no ei se siltä näytä. Ja sittenhan sen edessä on ihan voimaton, jos se kerran paras on.
    Tuo jemmaviina, ainahan sekin on mahdollista, mutta joskus olemme poikani kanssa tosiaan katsoneet ja ihmetelleet. Mutta jospa niitä on sitten vaikka missä, jemmoja.
    Mutta mikä siinä viinassa on, että se laittaa valehtelemaan läheisimmille ja rakkaimmille ihmisillekin ? Niille, jotka vielä välittävät todella. Ja miksi ihminen, joka vielä periaatteessa pystyy olemaan selvinpäin, pitempiäkin aikoja, ei kykene hallitsemaan sitä. Siinähän on vain kysymys siitä, että ei osta juomia, varsinkin väkevät näyttävät olevan pahimmin retkauttavia tässä tapauksessa. Kaljan juonnista ei vielä seuraa useamman päivän hukkaan menoa. Nimittäin päivien hukkaamiseltä se miehestäni itsestäänkin kuulemma tuntuu.
    No kai se ei enää mies valitse siinä tilanteessa,
    valitettavasti.

    Tuntuu pahalta katsoa hänen pahaa mieltään, eikä voi tehdä mitään. Muuta kuin luovuttaa.

    Äänestä

  • Olin viime talvena menossa tuohon samaan. Pulloja jemmassa. Aamulla tyhjään mahaan lasillinen raakaa viskiä.
    Aloin öisinkin jo nähdä unta seuraavan päivän juomisesta.
    Sitten jokin hälytti päässä. Nyt olen ollut yli puoli vuotta selvä. Osittain tämän palstan 'tipattomien ketjun' avulla. Kannattaa kurkata, vaikka se hölmöltä vaikuttakin. Siellä tietty ryhmä käy päivittäin ilmoittamassa, ettei aio juoda. Tulee sellaista ryhmätukea. Päiviä ei kannata laskea. Keskittyä selvyyteen vain päivä kerrallaan.

    Äänestä

  • vaimo kirjoitti:

    Aika lohdutonta luettavaa :) Että se on sitten se paras humala, no ei se siltä näytä. Ja sittenhan sen edessä on ihan voimaton, jos se kerran paras on.
    Tuo jemmaviina, ainahan sekin on mahdollista, mutta joskus olemme poikani kanssa tosiaan katsoneet ja ihmetelleet. Mutta jospa niitä on sitten vaikka missä, jemmoja.
    Mutta mikä siinä viinassa on, että se laittaa valehtelemaan läheisimmille ja rakkaimmille ihmisillekin ? Niille, jotka vielä välittävät todella. Ja miksi ihminen, joka vielä periaatteessa pystyy olemaan selvinpäin, pitempiäkin aikoja, ei kykene hallitsemaan sitä. Siinähän on vain kysymys siitä, että ei osta juomia, varsinkin väkevät näyttävät olevan pahimmin retkauttavia tässä tapauksessa. Kaljan juonnista ei vielä seuraa useamman päivän hukkaan menoa. Nimittäin päivien hukkaamiseltä se miehestäni itsestäänkin kuulemma tuntuu.
    No kai se ei enää mies valitse siinä tilanteessa,
    valitettavasti.

    Tuntuu pahalta katsoa hänen pahaa mieltään, eikä voi tehdä mitään. Muuta kuin luovuttaa.

    Jos näet hänen pahan olonsa juttele hänelle. Jos tahdot elää hänen kanssaan pystyt auttamaan. Alkoholismista voi parantua. Vaatii miehesi omaa halua, mutta yritä saada hänet löytämään tämä halu itse sisältään.

    Kaikkea hyvää toivoen, -------;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaimo kirjoitti:

Mieheni on viime aikoina käyttänyt liikaa alkoholia. Viikonloput saattavat mennä juomisen merkeissä. No ongelmahan se on, mutta minua huolettaa ja askarruttaa eräs asia: jos hän juo rankemmin edellisenä iltana ja seuraavana aamuna juo vaikka kaljan tai kaksi, hän menee kummalliseen humalaan ja sekavaan tilaan, tai ainakin siltä näyttää. Hän on unelias, silmät ovat oudot ja muutenkin se humalatila tulee erittäin vähästä, nimittäin olemme seuranneet häntä joskus tarkemmin. Ja lopulta hän vaan nukkuu.. Joskus tuntuu, että hän ei edes muista asioita kunnolla, vaikka ei olisikaan varsinaisesti kovasti juonut tuollaisena päivänä. Lääkkeitä hän tuskin käyttää, kulkee normaalisti viikot töissä ja näyttää ihan olevan kunnossa, mutta useamman päivän juopottelu vie hänet kyllä erittäin huonoon kuntoon, vaikka muuten onkin kyseessä hyväkuntoinen ihminen.

Mitä hänen aivoissaan tapahtuu, onko siellä jotain vammoja jo, vai onko se normaalia alkoholinkäytössä. Sen tiedän, että se ei ole sellaista kuin useimmilla. Ylipäänsä alkoholin käyttö, joka jatkuu useamman päivän ei ole normaalia mielestäni, mutta sittenkin tuo näyttäisi menevän jotenkin överiksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu