usa-veneet

Viikonloppuna oli hyvät veneilysäät.
Liikeellä oli myös usa-veneitä paljon.
(olen hankkimassa uutta venettä - siksi tulee seurattua eri tyyppisten veneitten kulkua... ja olen koeajanut useita...)

Ja kyllä se näyttää vaivalloiselta tuo ison usa-veneen pintaan nousu ja pinnassa pysyminen.
Voima ei useinkaan näytä riittävän tuollaisen "jääkaapin" nostamiseen pintaan.

Ne on melkein kaikki usa-veneet liian leveitä ja korkeita ja painavia. Ja tehoa näyttää olevan liian vähän.
Lienevät karmeita nuo pintaan nostetut jääkaapit ajaa tuulella???

Ainoat kunnolla kulkevat ja tehokkaat usa-veneet on niitä "miami-vice"-tyyppisiä muskeleita. Niillä voi ajaa aallokossa ja tehoa löytyy!
---muut on tosiaan joutavia jääkaappeja.
164333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jenkeissä on joku verosysteemi, jonka johdosta ns. tavalliset veneet on leveitä ja korkeita. Vero määräytyy pituuden mukaa, joten sisätilaa kasvatetaan muihin suuntiin :(

Äänestä

Ne on tukevia,leveitä veneitä,ei mitään kiikkeriä kirppuja kuten nää kotimaiset bellat ja finnmasterit ja muut. Noi 20 jalkaisetkin perusjenkit painaa jo puolet enemmän kuin vastaavat eurokilpailijat,se kertoo että materiaaleissa ei säästellä vaan veneet tehdään kestämään merenkäyntiä.Se on pakko,koska USA:n kummallakin puolella on valtameri,täällä suomenlahdella voidaan veneistä tinkiä ominaisuuksissa kun kovimmatkin myrskyt ja aallonkorkeudet jää jenkkien asteikolla suvituuliksi ja liplatteluksi.
Onhan jenkeillä valtava tietotaito ja kokemuskin asian suhteen,siellä nimittäin tehtiin jo v-pohjaisia 500 hv mertenkyntäjiä siihen aikaan kun suomessa lähinnä harjjoiteltiin vielä sen savolaismallisen kirkkoveneen pitämistä pinnalla.

Kyllä jenkki pesee aina ominaisuuksiltaan muut.Ne on tehty kovaan menoon,mutta silti mukavaan kyytiin,ihan varustelusta lähtien.

Äänestä
  • Täytyy vähintäänkin olla provo sillä ihan näin hyvin ei ole jenkkiveneiden asiat. Omalla kohdallani kolmen jenkkiveneen jälkeen 24j, 27j sekä 32j en kyllä allekirjoita väittämääsi miltän osin. Pohjat ovat kylläkin syviä ja halkovat allokkoa hyvin mutta käytännöllisyys ja laatu eivät ole suomalaisten veneiden tasolla.

    Leveydestäkin voi olla monta mieltä varsinkin jos valtaosa jenkkien perheveneistä välillä 23-28 jalkaa ovat 8,6 jalkaa tai 2,59 m.

    Äänestä

  • ammattilaisen asiat jos tuossa ovat argumentit.

    Ensinnäkin, jos vene tehdään vakaaksi pelkästään leveydellä, on siinä takana aivan muut syyt kuin ajo-ominaisuudet...Vai kuka on nähnyt yksirunkoisen joka tehty kovaan menoon ja on suhteettoman leveä pituuteen nähden?
    Tässä kohden on hyvä tehdä vertailua kilpaveneisiin ja vaikka sotalaivoihin, molemmilla on tarkoitus ajaa kelissä mahdollisimman lujaa ja molemmat ovat pituuteen nähden tavanomaista kapeampia.
    On olemassa yksi simppeli sääntö hydrodynamiikan puolella ja se on että mitä pienempi on vesiviivan pinta-ala niin sitä parempi on kelissä...tästä säännöstä lähdetään.

    Jenkit toki osaavat suunnitella runkoja joissa ominaisuudet ovat yleensä suht hyvin balanssissa mutta tänä päivänä on tämä taito erillaisten ohjelmien myötä myös pienempien valmistajien hyppysissä, myös Eurooppalaisten, ei hydrodynamiikka mitään salatiedettä ole johon olisi vain jenkeillä etu-oikeus.

    Sitten tuo paino....voidaan taas verrata vaikkapa kilpaveneeseen jonka materiaalina on kevlar, erittäin vahva ja erittäin kevyt...ja sillä painetaan kelissä huomattavasti lujempaa kuin yhdelläkään rahvaalle tarkoitetulla jenkillä...Eikö paino olekaan siis se olennainen tekijä?

    Toiseksi, jenkkien paino muodostuu ruiskulaminaatista,kaikesta mahdollisesta toppauksista ja mattoista lähtien...miten nitojalla kiinni ammutut toppaukset ja matot tekevät veneestä tukevan?
    Jenkkin "tukevuus" myös pitkälti selittyy rungon täydellisellä vaahdotuksella, sieltä sitä painoa varsinkin myöhemmin saadaan veneeseen rutkasti lisää, sen imiessä hiljalleen kosteutta.
    Vaahto kaataa veneen vesilastissa ylös alaisinja vanhemmiten, kostututtuaa ja krympattuaan riittävästi, se toimii upottavana tekijänä.

    Vaati melkoista tietämättömyyttä selvittää että jenkkilän molemmin puolin on valtameret ja siten veet ovat parempia keliominaisuuksiltaan...ensinnäkin, Miamista on mahdollista ajaa täysin suojaisaa reittiä New Yorkkiin saakka ja toiseksi, eipä tuo Floridan keli yleensäkään ole aallon pituudesta johtuen lähellekkään yhtä pahaa kuin itä tai pohjanmeren keli, välimeren tietyistä osista puhumattakaan.
    Kas kun se on se merenpohjan muodot ja korkeuserot minkä jyrkän aallokon tekevät...mitä matalamppaa niin sitä varmemmin jyrkkää sortuvaa aaltoa ja risti sellaista vielä kaupanpäälle.

    Lopuksi, jos täällä Suomenlahdella vaikka pitäisi suhauttaa Hesasta Tallinaan kelissä niin kyllä se on jenkki jonka venettä reissuun valitessa jättäisin laituriin.....ja alle vaikka vanha Fjord mieluummin kuin uudehko jenkki.

    Äänestä

  • Jurputtaja kirjoitti:

    ammattilaisen asiat jos tuossa ovat argumentit.

    En sanonut että pelkkä leveys on syy jenkkien vakavuuteen,se on yksi osa siinä.Annan konkreettisen esimerkin; Kokeile hypätä 5 metriseen ja 1,4 metriä leveään veneeseen laiturilta,huomaat että vene on niin kiikkerä että melkein menee ympäri.Sitten kokeile hyppää 5 metriä pitkään mutta 2,4 metriä leveään veneeseen,huomaat että runko ei juuri heilahtele edes. Konkreettinen mutta toimiva esimerkki.

    Mitä painoon tulee..Hmm,totta että 200 kg Argolla pääsee kovaa aallokossakin,mutta kyyti on aika rytyytystä verrattuna että ajaisi samaa vauhtia 2000 kg rungolla.Eli matkustusmukavuus on eriluokkaa.

    Kyllä jenkkien rungon tukevuus selittyy taitavalla laminoinnilla ja sillä että materiaaleista ei tingitä.Siksi ne ovatkin kalliimpia veneitä kuin vaikkapa perusBellat,työtä rungon tekemiseen tarvitaan enemmän.Kokolattiamatot ja nahkapenkit ja teak-koristeet ja muut ovat sitten asia erikseen,ne ovat siellä koska myös mukavuutta on ajateltu.Useinhan näiden vinmastereiden ja muiden ainoa valtti on jenkkejä vastaan paljon puhuttu "ne on tehty meidän oloihin" fraasi,eli perustellaan sillä sitä että vene on pelkkää ämpärimuovia sisustukseltaan.Jos häiritsee jenkin parempi varustelu,niin ainahan jokainen saa revittyä ne puupinnat,kromatut vesihiihtokoukut ja muut hienoudet irti veneestään ja kehua sitten kaverille kuinka "sopiva suomeen" vene on.

    Kyllä saa olla aikamoinen Juhan Af Granni että saa taitottua Suomen saaristosta ja Suomenlahdesta merenkäynniltään kovemman vaativamman alueen kuin mitä Atlantin valtameri ja Tyynivaltameri ovat :D En edes viitsi ottaa tähän nyt enempää kantaa...Jokainen päätelköön mielessään kummassa lätäkössä voi tulla nopeammin äitiä ikävä kun tuulet kovenevat.

    Äänestä

  • AmmattilainenTT kirjoitti:

    Kyse oli nimenomaan ajo-ominaisuuksista enemmän kuin vakavuudesta, ja se on takuuvarma juttu että mitä kapeampi,sen parempi kelissä.

    Normaalileveys 5 metriselle veneelle on n.1,8-2 metriä, leveys hiukan enemmän kuin 1/3 pituudesta, se näin nyrkkisääntönä tässä mainittakoon.
    Jos nyt sitten pitää jenkkejä jotenkin ylimaallisina ja vakaina niin tuo kuvaamasi esimerkki sopii leveyttä lukuunottamatta varsin hyvin vaikkapa Vator 17 veneeseen....eli Slickcraft 170 malliin, kaksi äijää laidalle ja veneen saa lähes hörppäämään vettä.

    No otetaanpa sitten esimerkki 5 metriä pitkästä ja 2,4 metriä leveästä "jenkistä", Quicksilver 510 Cabiinista.On muuten vakaa paikallaan...ja niin on saman kokoinen laatikkokin.
    Laatikolla ei kuitenkaan kannata lähteä merelle, se nimittäin myös käyttäytyy kuin laatikko, ei kuten vene.

    Eikös nyt kuitenkin jätettäisiin vertailematta 200 kg argoa 2000 kg jenkkiin...esimerkkinä siis vaikkapa vuodelta 1990 argo 19, paino ilman konetta 190 kg.
    Entä 2000 kg jenkki?
    Paino siis ilman konetta ja vetolaitetta...Vaikkapa Slickcraft taas kehiin:279 SC, pituus 8,45m ja paino 2260kg, siitä pois kone ja vetolaite,420 kg...jää 1840 kg.
    Tykkäät verrata pituuksiltaan 5,8 metristä ja 8,5 metristä? siis saman sarjan veneinä ikään kuin?
    Huomaa että minä puhuin lujuuksista,pituuden ja leveyden suhteesta keliominaisuuksiin sekä painosta SAMASSA kokoluokassa.

    Jotta jotain konkreettista jäisi vertailusta käteen niin eiköhän verrata vaikka Joda 5700 ja Sea Sprite 195 veneitä keskenään, Joda tosin on norjalainen, mutta väliäkö nyt sillä koska olet sitä mieltä että jenkki on ylivoimainen ja kestävä sekä että paino korreloi suoraan veen kestävyyden kanssa...elikäs vertailu venneet ovat lähes identtiset mitoiltaan, Joda sentin kapeampi ja sea Sprite 3 senttiä pidempi.
    Jodan paino ilman konetta on 900 kg ja sea Sprite koneella 970 kg...ja ilman konetta(merc 120)688 kg. Lisäksi Jodasta puuttu varusteita joiden yhteispaino Sea Spritessa on n.30-40kg, eli ne vielä pois, jenkin vertailupainoksi jää n.650kg, tässä vaiheessa.
    Seuraavaksi vähennetään Sea Spriten hiukan isoman tankin ja Jodan tankin välinen ero...n.10 kg,huomioon otettava myös toppauksien paino jodaan nähden (n.20 kg)/teak-uimataso(10kg),
    yhteensä 40 kg...jäljellä on nyt 610 kg,jodan 900 kg vastaan elikäs nyt vasta vertaillaan kun on pelit saman kokoiset ja samoilla varusteiden painoilla.

    Jenkki on siis lähes kolmanneksen kevyempi kuin Joda.
    Joda käsinlaminoitu, jenkki ruiskutettu.
    Pitääkö vielä vertailua jatkaa vai joko pointti on selvillä?

    Mitä tulee jenkkien materiaaleihin....kumman paljon "keksiä" veneistä vanhemmiten vaurioituneena löytyy, sähkötyöt on niin kuin ei edes perusasioita ymmärrettäisi, vinyylin voit itse testata vaikka sitä rutistamalla ja katsomalla kuinka nopeasti se palautuu, vai palautuuko lainkaan....ja tehdä saman testin sitten muille kuin jenkeille.
    Vinyylit on ammuttu tavallisilla, ruostuvilla nitojilla lahoavaan vaneriin kiinni, joissain malleissa kone on niin alas asennettu että öljypohja väistämättä on pilssiveden kosteana pitävä koko ajan....löytyyhän näitä mutta jos se on mielestäsi laatua...

    Mitä tulee mainostamiseen "meidän keleihin" tehdystä veneestä, olen siinä samaa mieltä, mainonta on harhaan johtavaa...mutta kääntäen,itse mainostat jenkkien tehdyn valtamerille ja siten olevan ylivoimaisia.
    Ei oikein eroa tuokaan toisesta...Hydrodynamiikan lait pätevät ympäri maailman, ne eivät muutu rajojen mukaan.

    Ja sitten vielä noista meristä...Katsoppa uudestaan, en kirjoittanut suomelahdesta ja saaristosta vaan itä ja pohjanmerestä.
    Olen seilannut pohjois-atlantin linjalla 4 vuotta, kiertänyt tyynenmeren mutta koskaan en ole ollut yhtä kovassa kelissä kuin itämerellä.
    11 metrin aallon jyrkkyys täällä on huomattavan suurempi kuin vastaavan korkuisen vaikkapa p-atlantilla.
    Koita nyt ymmärtää että mitä enemmän on vettä alla niin sitä suurempi on aallon pituus.
    Ja se tahtoo sanoa että vähemmän jyrkkiä aaltoja pituuteen nähden.
    Ei se tuuli sitä jyrkkää aaltoa nosta vaan se nopeasti madaltuva merenpohja.
    Jos tykkäät kerran verrata että on kovempi juttu olla veneellä vaikka keskellä tyyntä merta kuin rannassa niin silloinhan olet siis sitä mieltä että vaikkapa tsunami on jyrkempi keskellä valtamerta kuin rannassa?

    Äänestä

  • Trailerin rikkomaa jenkkiveneen pohjaa olen minäkin joutunut työkseni korjaamaan,harvemmin suomalaista.Joten se siitä paksuudesta ja kestävyydestä...Kölillä ei yksinkertaisesti vain ole riittävästi tavaraa laminoitu...

    Äänestä

  • AmmattilainenTT kirjoitti:

    En sanonut että pelkkä leveys on syy jenkkien vakavuuteen,se on yksi osa siinä.Annan konkreettisen esimerkin; Kokeile hypätä 5 metriseen ja 1,4 metriä leveään veneeseen laiturilta,huomaat että vene on niin kiikkerä että melkein menee ympäri.Sitten kokeile hyppää 5 metriä pitkään mutta 2,4 metriä leveään veneeseen,huomaat että runko ei juuri heilahtele edes. Konkreettinen mutta toimiva esimerkki.

    Mitä painoon tulee..Hmm,totta että 200 kg Argolla pääsee kovaa aallokossakin,mutta kyyti on aika rytyytystä verrattuna että ajaisi samaa vauhtia 2000 kg rungolla.Eli matkustusmukavuus on eriluokkaa.

    Kyllä jenkkien rungon tukevuus selittyy taitavalla laminoinnilla ja sillä että materiaaleista ei tingitä.Siksi ne ovatkin kalliimpia veneitä kuin vaikkapa perusBellat,työtä rungon tekemiseen tarvitaan enemmän.Kokolattiamatot ja nahkapenkit ja teak-koristeet ja muut ovat sitten asia erikseen,ne ovat siellä koska myös mukavuutta on ajateltu.Useinhan näiden vinmastereiden ja muiden ainoa valtti on jenkkejä vastaan paljon puhuttu "ne on tehty meidän oloihin" fraasi,eli perustellaan sillä sitä että vene on pelkkää ämpärimuovia sisustukseltaan.Jos häiritsee jenkin parempi varustelu,niin ainahan jokainen saa revittyä ne puupinnat,kromatut vesihiihtokoukut ja muut hienoudet irti veneestään ja kehua sitten kaverille kuinka "sopiva suomeen" vene on.

    Kyllä saa olla aikamoinen Juhan Af Granni että saa taitottua Suomen saaristosta ja Suomenlahdesta merenkäynniltään kovemman vaativamman alueen kuin mitä Atlantin valtameri ja Tyynivaltameri ovat :D En edes viitsi ottaa tähän nyt enempää kantaa...Jokainen päätelköön mielessään kummassa lätäkössä voi tulla nopeammin äitiä ikävä kun tuulet kovenevat.

    Joutunut jenkkejä useampia korjaamaan työn puolesta,koska traileri mennyt köliltä läpi,eipä ne kovin hyvin laminoituja vehkeitä ole, vahvuutta ei yksinkertaisesti vain ole tarpeeksi,ja kyllä aallokko on pahempi täällä kuin siellä lahden takana,tuon oppii jo koulussa..moni kakku päältä kaunis...

    Äänestä

  • B.F. kirjoitti:

    Täytyy vähintäänkin olla provo sillä ihan näin hyvin ei ole jenkkiveneiden asiat. Omalla kohdallani kolmen jenkkiveneen jälkeen 24j, 27j sekä 32j en kyllä allekirjoita väittämääsi miltän osin. Pohjat ovat kylläkin syviä ja halkovat allokkoa hyvin mutta käytännöllisyys ja laatu eivät ole suomalaisten veneiden tasolla.

    Leveydestäkin voi olla monta mieltä varsinkin jos valtaosa jenkkien perheveneistä välillä 23-28 jalkaa ovat 8,6 jalkaa tai 2,59 m.

    2,59 m leveys on ilmeisesti jenkeissä suurin sallittu trailerointileveys, siksi se on niin yleinen. Olen itsekin aiemmin ihmetellyt, miksi nykyveneet ovat niin kapeita, oma 8-metriseni on yli 20 cm leveämpi ja se tuntuu tosi paljon asumismukavuudessa.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Jep näin on eli hlö-auto yhdistelmän suurin sallittu kokonaisleveys maantiellä ilman erikoislupia. Itselläni oli 15 vuotta sitten 8,23 m metria pitkä ja 2,59 leveä jenkkivene. Oli muuten tosi "lystikästä" meno, kallistui pieneenkiin vastatuuleen ihan helkutisti ja oli kiikkerä itseasiassa kaikissa olosuhteissa.

    Äänestä

En tiedä noista cyddycabineista,mutta mainitsemasi "Miami Vice"-mallisen veneen kyytiin pääsin viimekesänä.Oli sellanen 30 jalkainen,uusilla volvon turbodieseleillä varustettu ja täytyy sanoa että ostaisin jos olisi vaan rahaa.Sen verran upeaa kyytiä oli,ja käytiin tuulisella porkkalan selälläkin ajamassa,ei täytynyt koskeakkaan kaasuun,meni missä vauhdissa tahansa kuin juna sinne minne ratin vaan käänsi.

Äänestä

Te jotka teilasitte cuddykabiinijenkit 10-0,niin näyttäkääs mulle vaikka nettiveneestä sitten esimerkkejä mitkä on teidänmielestä oikein muskeliveneitä? Ja ei saa olla mikään litrahuuli joka kuluttaa 100 litraa tunnissa tietenkään!! Taitaa ollakkin hiljasta poikaa hä?!

Äänestä
  • Koska et ilmeisesti ymmärrä käsitteen "muskelivene" tarkoitusta, voit ottaa esimerkkejä automaailmasta. Corvette on muskeliauto. Camaro taas ei ole... See the difference??

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Koska et ilmeisesti ymmärrä käsitteen "muskelivene" tarkoitusta, voit ottaa esimerkkejä automaailmasta. Corvette on muskeliauto. Camaro taas ei ole... See the difference??

    Camaro menee yhtä vakaasti ja kovaa yhtä isolla koneella kuin corvette,eli en hyväksy tota! Ja edelleen,näytäs mulle esimerkki muskeliveneestä joka siis pääsisi edes lähelle cuddykabiinin kulutuslukemia,ettei maksa 1000e/tunnissa pelkkä koneen käynnistäminen.

    Äänestä

  • JeremiasSuuri kirjoitti:

    Camaro menee yhtä vakaasti ja kovaa yhtä isolla koneella kuin corvette,eli en hyväksy tota! Ja edelleen,näytäs mulle esimerkki muskeliveneestä joka siis pääsisi edes lähelle cuddykabiinin kulutuslukemia,ettei maksa 1000e/tunnissa pelkkä koneen käynnistäminen.

    Ei laihialaisille.

    --siis kaikki retkeilypurkit ja sammiot ei ole muskeliveneitä....

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Koska et ilmeisesti ymmärrä käsitteen "muskelivene" tarkoitusta, voit ottaa esimerkkejä automaailmasta. Corvette on muskeliauto. Camaro taas ei ole... See the difference??

    Vette oli niin muskelia 60/70-lukujen taitteessa;
    396 /427 / 454 cid-koneilla. Sittemmin ollut tyrkyllä 350 cid vinkkelillä eri versioina. Rengas palaa ja maisema vaihtuu tosin 5.7 litraisellakin, mutta ne tosihärskit muskelit jäivät hevosvoimasodan hulluille vuosille ; 60-luvun loppupuolisko -> 1970.
    They don't buid cars like these anymore...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liian pieniä moottoreita? kirjoitti:

Viikonloppuna oli hyvät veneilysäät.
Liikeellä oli myös usa-veneitä paljon.
(olen hankkimassa uutta venettä - siksi tulee seurattua eri tyyppisten veneitten kulkua... ja olen koeajanut useita...)

Ja kyllä se näyttää vaivalloiselta tuo ison usa-veneen pintaan nousu ja pinnassa pysyminen.
Voima ei useinkaan näytä riittävän tuollaisen "jääkaapin" nostamiseen pintaan.

Ne on melkein kaikki usa-veneet liian leveitä ja korkeita ja painavia. Ja tehoa näyttää olevan liian vähän.
Lienevät karmeita nuo pintaan nostetut jääkaapit ajaa tuulella???

Ainoat kunnolla kulkevat ja tehokkaat usa-veneet on niitä "miami-vice"-tyyppisiä muskeleita. Niillä voi ajaa aallokossa ja tehoa löytyy!
---muut on tosiaan joutavia jääkaappeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu