olen tekemässä lattialäämitystä gyproc lattiaan. Kuinka leveälti olette jättäneet massalle tilaa putken ympärille kun olette laittaneet Gyproc suikaleita? Kannattaako massasta tehdä kuinka notkeaa, jotta sitä olisi helppo laittaa?
lattialämmitys+gyproc
12
29833
Vastaukset
- Moppi
Gyprocin Pienrakentajan Käsikirja toteaa, että "uran leveys on vähintään 3 x lämmityselementin halkaisija".
Usein täyttömassaksi hankitaan halpaa lattiatasoitetta ja massasta tehdään juoksevaa ts. lisätään vettä yli suositusten. Tämän takia "valu" yleensä kutistuu ja halkeaa kuivuessaan ja joudutaan tekemään paikkajuotos. Sähkökaapelin kohdalla saattaa ilmeta ongelmia, mikäli valu irtoaa kutistuessaan kaapelista. Tämä voi johtaa kaapelin ylikuumentumiseen ja poikkipalamiseen. - Kotikokki
Heh, jaksamista omaa projektiisi. Minulla päättyi juuri viimeviikolla viimein oman 100 m2 lattian soirotus. Mutta asiaan.
Itse laitoin gyprocit niin tiiviisti kun ne vain sain, paikoitellen siis rakoa ei jäänyt oikeastaan yhtään. Päällimmäisen levyn liimasin saneerauslaastilla lattiaan siten, että ensin sileällä lastalla välit täyteen ja muutenkin laastin levitys ja sitten kammalla tasaiseksi. Kipsilevy siihen sitten päälle ja laitoin vielä muutamalla ruuvillakin kiinni. Saneerauslaastista tein niin löysää, että tuli valumalla ulos ämpäristä ja meni siten todella hyvin koloihin. Ainakin vastaava mestari ja apunani oleva kokenut urakoitsija ihastelivat pedantisti tehtyjä soirojani ja kehuivat, että tulee tukeva lattia. Jälkikäteen ajateltuna kyllä mietitytti, että tulipas tehtyä työläs lattia. Nyt jos uudestaan suunnittelisin, niin en ehkä tuollaista kipsilattiaa viitsisi lähteä enää askartelemaan. 2 viikon illat ja viikonloput 2 hengeltä tuossa soirotus ja kiinniruuvaus hommassa meni. Päällimmäinen kipsilevy sitten limattiin 4 hengen voimin vajaassa 3:ssa tunnissa.- Kotikokki
tarkennuksena vielä, että minulla on vesikiertoinen lattialämmitys siellä soirojen välissä.
- Moppi
Meillä kaksi timpuria soirotti yläkerran 80 neliötä kolmessa päivässä. Sähkökaapeli 10 cm:n jaolla, rako n. 3 cm. Nopeaa työskentelyä auttoi sähkäri, joka asensi kaapelit erittäin suoriin linjoihin. Valaminen vielä tekemättä, arviolta parin päivän työ.
- axuliina
Moppi kirjoitti:
Meillä kaksi timpuria soirotti yläkerran 80 neliötä kolmessa päivässä. Sähkökaapeli 10 cm:n jaolla, rako n. 3 cm. Nopeaa työskentelyä auttoi sähkäri, joka asensi kaapelit erittäin suoriin linjoihin. Valaminen vielä tekemättä, arviolta parin päivän työ.
kiitokset kaikille vastanneille, kerrankin asiallisia vastauksia. Täytynee varautua työlääseen hommaan..
- ***
axuliina kirjoitti:
kiitokset kaikille vastanneille, kerrankin asiallisia vastauksia. Täytynee varautua työlääseen hommaan..
Nykyään on myös ainakin Warmian tietyillä edustajilla saatavissa kipsimassa, joka korvaa tuon kaiken soirottamisen. Siinä tulee ek kipsi alimmaiseksi ja siihen kiinnikkeillä putki kiinni ja valetaan muutaman sentin kipsikerros, samaa ainetta jota on kipsilevyt???
Näin helppoa ja yksinkertaista, eikä enää sitä ikävää pölyttävää soirottamista! - hinta on
*** kirjoitti:
Nykyään on myös ainakin Warmian tietyillä edustajilla saatavissa kipsimassa, joka korvaa tuon kaiken soirottamisen. Siinä tulee ek kipsi alimmaiseksi ja siihen kiinnikkeillä putki kiinni ja valetaan muutaman sentin kipsikerros, samaa ainetta jota on kipsilevyt???
Näin helppoa ja yksinkertaista, eikä enää sitä ikävää pölyttävää soirottamista!moninkertainen soirottamiseen nähden.
- Jesse James
hinta on kirjoitti:
moninkertainen soirottamiseen nähden.
Itsekin ähräsin soirojen kanssa ties kuinka pitkään, kunnes joku viisaampi tuli päivittelemään...
Hän neuvoi, että keskikerros kannattaisi levyttää umpeen ja hakea vuokraamosta jyrsimen, jolla ajaa putkiurat levyyn. Hiukkasen ärsytti, kun oli homma jo tehty.
Vaikka jyrsimen vuokra olisi kuinka kallis tahansa, silti se kannattaa ehdottomasti.
- Marko - Moppi
*** kirjoitti:
Nykyään on myös ainakin Warmian tietyillä edustajilla saatavissa kipsimassa, joka korvaa tuon kaiken soirottamisen. Siinä tulee ek kipsi alimmaiseksi ja siihen kiinnikkeillä putki kiinni ja valetaan muutaman sentin kipsikerros, samaa ainetta jota on kipsilevyt???
Näin helppoa ja yksinkertaista, eikä enää sitä ikävää pölyttävää soirottamista!...Herrala-talot on kehittänyt yhteistyössä jonkin tahon kanssa kanssa kipsilevyn, jossa on valmiiksi ura vesiputkea varten. Onko vapaassa myynnissä ja mikä on hinta, siitä ei ole tietoa.
- lämmittäjä
Pieleen meni sun lattias.
Putkien ympärille ehdottomasti tilaa ja siihen jäykkä massa, ei löysä. - Valajatar
lämmittäjä kirjoitti:
Pieleen meni sun lattias.
Putkien ympärille ehdottomasti tilaa ja siihen jäykkä massa, ei löysä.Jos et tiedä niin jätä vastaamatta.
www.linema.fi Massa on suorastaan vetistä oikeaoppisesti...
- aq
No mites on lattiat pelanneet? Itse kullakin? voiite lähettää postia [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597474Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421746
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671384- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707