Kalle Isokallio kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan erinomaisesti suomalaisen aluepolitiikan järjettömyydestä.
Kannattaa lukea:
http://www.iltalehti.fi/osastot/kolumnistit/200509263537240_ko.shtml
Lukekaa Isokallion kolumni aluepolitiikasta
7
358
Vastaukset 7
- kepulaiset tietää
Siis totta joka sana tuossakin, eikö niin Oiva Härkönen ja muut kepulaiset (pätkä Isokallion kolumnia):
------------------
Amerikkalaisen professorin Richard Floridan kattavan tutkimuksen mukaisesti kansakuntien taloudellisen menestyksen takana on kolme trendiä. Kaupunkilaistuminen, innovaatioiden syntyminen suurissa kaupungeissa ja suurten kaupunkien toimiminen kansakunnan talousvetureina.
Hajasijoittamalla, vieläpä valtion tuella tehdyllä hajasijoittamisella, me pilaamme mahdollisuutemme pärjätä tulevaisuuden innovaatiomarkkinoilla. En ymmärrä, miten valtio voi tahallisesti ja omin toimin tuhota tulevaisuutensa. Muutaman siltarumpupoliitikon uudelleenvalinta eduskuntaan seuraavaksikin kaudeksi on kova hinta siitä, että emme tulevaisuudessa enää pärjää kansainvälisessä kilpailussa.
Jokaisen kansanedustajan sydämenasiana tulisi olla Helsingin kaikinpuolinen vahvistaminen maamme innovaatiokeskuksena.- Otsikossa hymiö
"Re: Re: Vuosaaren satama
Lähettäjä: Oiva Härkönen 17.8.2002
> Helsingin kautta kulkee vuodessa yli puolimiljoonaa tällaista yksikköä. Koko maassa ollaan ehkä noin miljoonan yksikön tasossa.
Pitääkö puolet kaikesta tavarasta kulkea Helsingin kautta. Siinä se tyhmyys onkin
> Väität jutussa Vuosaareen liittyvän infran maksavana valtiolle täysin käsittämättömän summan.
Taisi olla, että nuo yhteydet Vuosaareen maksavat 200 mrd € ja Lipponen ja Niinistö on luvannut maksaa niistä puolet." - oivahärkönen
Tosin Lipponen ja Niinistö noudattivat tuota neuvoa ja saattoivat maan sosiaaliseen ja alueelliseen sekasortoon.
Isotalo on Lipposen ihanne, joka on sisäistänyt sen, attä kaikki pitää keskittää pääkaupunkiseudulle ja jättä muussa maassa olevat resurssit käyttämättä, rakentaa tänne kaikki uudelleen ja pakkosiirtää väki tänne ja jättää maakunnat kuihtumaan pois. Ei Isotalon tarvitse olla oikeassa. Ekös tämä ole se sama mies, joka sai potkut Nokian toimitusjohtajan hommasta, kun kaikki alkoi mennä pieleen. oivahärkönen kirjoitti:
Tosin Lipponen ja Niinistö noudattivat tuota neuvoa ja saattoivat maan sosiaaliseen ja alueelliseen sekasortoon.
Isotalo on Lipposen ihanne, joka on sisäistänyt sen, attä kaikki pitää keskittää pääkaupunkiseudulle ja jättä muussa maassa olevat resurssit käyttämättä, rakentaa tänne kaikki uudelleen ja pakkosiirtää väki tänne ja jättää maakunnat kuihtumaan pois. Ei Isotalon tarvitse olla oikeassa. Ekös tämä ole se sama mies, joka sai potkut Nokian toimitusjohtajan hommasta, kun kaikki alkoi mennä pieleen.Voi meidän pikkuruista Oiva-ressukkaa.
Se on Kalle Isokallio, joka on toiminut mm. Nokia Oyj:n pääjohtajana aikoinaan.
Isokallio kirjoittaa asiaa kuten aina ennenkin.- Otsikossa hymiö
Känä kirjoitti:
Voi meidän pikkuruista Oiva-ressukkaa.
Se on Kalle Isokallio, joka on toiminut mm. Nokia Oyj:n pääjohtajana aikoinaan.
Isokallio kirjoittaa asiaa kuten aina ennenkin....
- Isohuom!
Samalla logoogalla voi Sevettijärven paikalle pistää Helsingin - tuon uinuvan länsisiperialaisen pikkukaupungin.
- City - Kekusta
Samanlaisia viestejä on tälläkin palstalla esitetty (mm. Mielipidepankki).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 139926
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?101828Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha110800- 60735
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55601Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26593- 154499
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett44497- 42489
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.46451