Mitä mieltä olette yliluonnollisen "luonteesta"

maija

Mikä nyt oikeastaan on yliluonnollista....

Itse olen jo tottunut (ja osittain kyllästynyt) siihen että usein tunnen ihmisten tunnetiloja tai paremminkin ne tarttuvat helposti minuun. Kun joku on äkäinen niin se tuntuu minusta kamalan väsyttävältä, tulee ihan voimaton olo. Olen myös eritäin empaattinen. Voin samaistua jonkun toisen minulle kertomaan ongelmaan. Joskus vaikken edes itse jaksaisi niin tulee autettua ja kuunneltua ihmisiä (ja usein mietin muitten ongelmia tai elämiä ihan pyytämättäkin) En pidä asiaa mitenkään yliluonnollisena,tuo on vain minun tapani tehdä asioita. Tarkoitus oli kysyä onko mitään keinoa jolla en "kuluttaisi" itseäni niin paljon ihmisten seurassa olematta töykeä.
Joskus kun tuo kaikki käy vähän omankin jaksamisen päälle. Onko tuo kiinni vain minun luonteestani enkä pysty asialle tekemään mitään.

Minulle myös joskus (kun en ole niin väsynyt) tulee sellaisia jaksoja että mikään ei tavallaan tunnu yllättävältä, koska osaa ennakoida ja tavallaan saa "ennakkoaavistuksia". Voisiko se johtuu siitä että en ole niin väsynyt ja alitajunta tekee huomioita ympärillä olevista asioista vain tarkemmin ja vetää johtopäätökset ja mahdolliset "skenaariot" tietoisen mielen sitä huomaamatta.

Samoin telepatia.Oman tuttavapiirin tai sukulaisten keskellä minusta on vain normaalia että tuntee toisen niin hyvin että tietää mitä toinen mahtaisi sanoa tai tehdä.

Entä sitten aurojen näkeminen. Itse näen jotain pientä värinää ihmisten ympärillä. En niinkään värejä. Mutta on tieteellisesti todistettu että ihmisillä on sähköinen varaus.

Nämä ovat näitä jokapäiväisiä asioita joita ehkä voisi pitää yliluonnollisena, mutta minusta ne ovat aivan normaaleja. Ja leimataanko yliluonnolliseksi aina ne asiat joihin ei VIELÄ vain ole saatu tietellistä selitystä. Aikoinaan kun luonnontieteistä ei ollut vielä niin "selvää" kuvaa niin monia "normaaleja" asioita pidettiin yliluonnollisena.

En sitten mene sanomaan suuntaan tai toiseen noista astetta kummallisemmista tapahtumista. Kun ei voi aina tietää onko kyseessä liioittelu, totuus vai trollaus. Kiinnostavaahan tämä tämmöinen kumminkin on.

Teidän mielipiteitänne yliluonnollisesta?
Entä vinkkejä tuon "herkkyyden" varalle.....?

4

638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elisant

      Vaikuttaisi, että sinulla on vahvoja empaatin lahjoja, joka tuo mukanaan sekä vastuuta että sinulle raskaan mutta toisaalta antoisan taakan kantaa. Empaatin osa ei aina ole helppo.

      Empaatti kykenee tuntemaan ympäröivien ihmisten tunnetiloja ja vaistoaa mielialoja ja pahimmillaan todellakin samaistuu toisten ongelmiin. Toisaalta näitä lahjoja voi myös kehittää ja harjoittaa ja siten oppia myös rajoittamaan niitä.

      Liitin mukaan muutaman linkin aiheesta, sinun kannattaa lukea ne.

      http://www.angelfire.com/realm2/amethystbt/Empathy.html

      http://healing.about.com/od/empathic/

      http://healing.about.com/cs/empathic/a/uc_empathtraits.htm

      Voimia sinne jonnekin ja hauskaa syksyn jatkoa.

    • marzuliini

      en enää koskaan mene parapsykologian sivuille...kaverini säikäytti minu niin etttä pyörryin pariksi kymmeneksi sekunniksi...se oli aivan kauhea semmoinen video missä oli ensin huone ja sitten sitä kuvää piti katsoa ja yhtäkkiä siihen tuli semmonen kauhia naama ja alako kuulumaan aivan järkuttäviä ääniä.. se oli aivan hullu kokemus...eikä ollu kivvvaa...säikähin aivan v***sti..

    • vastaavia kokemuksia

      Hassua että luin kertomuksesi ja olet vielä kaimani! Itse olen lapsesta lähtien ollut erittäin taitava vaistoamaan ihmisten tunnetiloja ja aivan kuin kokemaan ihmisten tunnetilat sisälläni. Tämä on myös voimia kuluttavaa, ja tämä tunne on vain voimistunut iän myötä. Minulla on sisälläni valtava tahto ja tunne rakastaa muita ihmisiä, ja antaa poisitiivista energiaa ihmisille. Toisaalta se on välillä voimia kuluttavaa. olen kyllä oppinut iän myötä säätelemään omia voimavarojani. uskon omaavani empaatin kykyjä, mutta voisiko joku vielä tarkemmin selostaa, mitä se käytännössä tarkoittaa! Olen aina vaistonnut jotain suurta voimaa sisälläni, ja tunnen tällä hetkellä, että se on vapautumassa käyttööni, mutta en tiedä mitä varten sitä käyttäisin! Kuulostaa sekavalta, mutta totta!

    • valontyttö

      Itselläni on ollut sama ongelma, kun luonne on niin empaattinen että haluaisi auttaa suurinpiirtein kaikkia. Useampi asia voi auttaa tässä, mutta mieleeni tuli muutama ehdotus. Toivottavasti näistä on jotain apua :-) Itse käytän tuota auran suojaamista.

      Auran suojaaminen esim. valkoisella valolla, kultaisella valomuurilla tms. Valon tulisi suojata sinun aurasi joka puolelta, joten se muodostaa "kuplan" jossa olet. Ja samalla kun mielikuvissasi luot tämän kuplan ympärillesi, kerro itsellesi että tuo valo tms. suojaa sinua kaikilta ulkoapäin tulevilta negatiivisilta energioilta, sekä se auttaa sinua säilyttämään oman energiatasapainosi. Suojaus kannattaa tehdä tietenkin ennen haastavaa tilannetta. Ja jos haluat, voit ennen suojausta tehdä auran puhdistuksen ja "uudelleen latauksen" mielikuvaharjoituksena. Kysy tarkemmin, jos tuo puhdistus kiinnostaa, eikä ole sinulle ennestään tuttu.

      Valon enkeleiltä voi aina pyytää apua - esim. selkeä pyyntö: auttakaa minua säilyttämään oma energiatasapainoni... siinä ja siinä tilanteessa... tms.

      Tai voisi ajatella että lävitsesi kulkee universaali rakkauden energia, jota vain välität, ja se ei vajenna omaa energiaasi lainkaan. Tämä tuli nyt vain mieleeni - on menetelmä jota käytetään energiaparantamisessa - mutta en ole itse testannut katukäytössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6757
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2059
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1277
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1180
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1057
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe