pakkoajatukset

Esimerkiksi se että jos poistun kotoani niin taju lähtee pihalla, ja toinen tosiasia on se että jos en poistu niin kuolen nälkeen, asun yksin eikä ole ko tämä netti ulospäin. ja ollu syömättä kohta kuukauden...

Tällä hetkellä menee paremmin, mutta eipä siitä niin kauan ole, kun pakkotoimintoihin (tarkistamiset, laskemiset ym) tuppasi menemään helposti pari tuntia päivässä. Tuntuu hölmöltä, mutta on totisinta totta sille jolle se on. Nyt olen paremmassa kunnossa.

Itse olen havainnut hyväksi muutaman vinkin:
- Kun yrität vieroittaa itseäsi pakko-oireista, älä vaadi itseltäsi täydellisyyttä. Riittää, kun yrität pitää pakkotoiminnot kohtuullisina. Tunnollisuudessa on hyvätkin puolensa. Pakko-oireisiin taipuvaiset ihmiset helposti vaativat itseltään täydellisyyttä joka suhteessa (myös pakkotoimintojen välttämisessä!), ja masentuvat kun eivät onnistu. Jos toisinaan lipsuu, katse eteenpäin vain.
- Älä aseta keinotekoisia rajoja! Kaikenlaiset "nyt tarkistan vain yhdesti" -julistukset ja vannomiset vain tuottavat lisää ahdistusta. Entäs sitten, jos raja ei pidäkään? Ahdistusta siitä seuraa. Tee jos huvittaa, mutta älä laske äläkä aseta rajoja.
- Älä syytä itseäsi. Ajattele vaikka niin, että "sairaus", "mielikuvitus" tai "pakkoajatukset" vaativat tekemään sinua jotain. "Järki" taas sanoo, että ei tarvitse tehdä, ja yritä kuunnella sitä järkeä.
- Hyväksy, että pakkoajatukset ja usein -toiminnotkin ovat jossain määrin elinikäinen vaiva. Osittain vaiva liittyy tunnolliseen luonteeseen, ja sehän on periaatteessa hyvä ominaisuus. Ei ole realistinen tavoite päästä pakkoajatuksista ja -toiminnoista kokonaan eroon, eikä ole tarvettakaan. Kohtuus riittää.
- Opettele sietämään pakkoajatusten aiheuttamaa pahaa oloa. Pakkotoiminnon suorittamisen sijaan yritä ajatella tyyliin "olen tarkistanut asian jo vaikka kuinka monesti, en voi tehdä oikeasti enempää". Suorittaminen tuo vain hetkellisen helpotuksen, ja kierre pahenee.

Lääkityksestä sen verran, että ainakaan oman kokemukseni perusteella en pitäisi sitä ensisijaisena tai lainkaan tarpeellisena (paitsi ehkä todella pahoissa tapauksissa). Itse olen saanut vaivan kuriin ihan vain käyttäytymisterapialla, ja senkin ilman ulkopuolista terapeuttia.

Itse sairastin teini-iässä likaisuuteen liittyvää pakkoneuroosia,joka puhkesi ylä-asteelle mentäessä.Aloin pitämään koulutavaroita likaisina(lika oli siis näkymätöntä),ja kotiin mentäessä oli kaikki tavarat ja vaatteet pidettävä erillään ja itse oli peseydettävä.Pesin tavaroita ja itseäni jatkuvasti.Lopulta koko kotikin "saastui" ja ainoa puhdas paikka oli oma sänky,johon meneminen oli oma rituaali jotta ei likaa tulisi sinne. Juttu paheni niin että kuljin kotona ovi aukoista varovasti sivuttain,jos "luulin" että hiukset vahingossa kosketti johonkin oli ne pakko pestä.
Yritin vanhempien painostuksesta olla pesemättä,mutta ahdistus oli niin suuri että en nähnyt muuta keinoa kuin peseminen jolla olo helppottui.Terapiassa en voinut käydä,mutta söin lääkkeitä pari vuotta jonka aikana parannuin.En tiedä oliko sitten lääkkeiden ansioita vai paransiko aika.

Moi!

Sama juttu. Pakkoajatukset tekevät elämäni vaikeaksi. Välillä on helpompaa. Ajatukset tulevat alitajunnasta jotenkin ihmeellisesti ja niissä on kiinni, kuin hai laivassa. teen itselleni jostain syystä ehdotuksia ja uskon lopulta niihin. Hullua hommaa!!!

Itse olen nyt 18v. nuori mies ja minulla on ollut pakko-ajatuksia ja -toimintoja 13v. lähtien. Ensiksi oli lähinnä näitä puhtauteen liittyviä pakko-toimintoja ja rituaaleja, eivätkä ne tuntuneet rasittavan minua vielä silloin. No ne jäivät sitten ajan kanssa myöhemmin pois, mutta tilalle alkoi tulla pakko-ajatuksia. Ne alkoivat tuntua niin ahdistavilta ja pelottavilta että vasta silloin aloin tutkia että mikä minulla voisi olla. Pääsin koulun kautta psykologille ja tilanne on nyt helpottunut huomattavasti, pakko-ajatuksia ei ole lähes ollenkaan :) joten haluan sanoa kaikille näistä kärsiville ihmisille että toivoa on eikä ikinä saa luovuttaa !

Ps. Suosittelen myös kääntymään taivaan Isän puoleen :) minäkin käännyin ja se toi minulle toivoa ja lohdutusta synkkien aikojen keskelle. Kaikki ongelmat voi viedä Jumalalle.

On kokemusta,olen 21v nainen.
Ajatukset tulevat jaksottain.. useimmiten silloin kun elämässä on vaikeimpia hetkiä. Ajatukset ovat yleensä väkivaltaisia. En haluaisi ketään koskaan satuttaa,mutta pakkoajatuksia on jonkun ihmisen hakkaamisesta,ampumisesta jne. Joskus myös esiintyy pakkoajatuksia siitä että minua pahoinpideltäisiin, joku käy kimppuuni ja pahoinpitelee minua,tai itse pahoinpitelen itseäni lyömällä tai jäämällä auton alle. Vaikka näin en haluaisi missään nimessä koskaan tehdä...

Myös jonkin verran seksuaalisia pakkoajatuksia on esiintynyt. Seksi jonkun vastenmielisen henkilön kanssa. Muilla tälläisiä?? Näistä tulee ahdistava olotila tietysti, mutta eivät juuri elämää sen kummemmin haittaa... Ja saan ajatukset "katkeamaan" puhumalla itselleni ääneen muutamalla sanalla,jos joku käsittää mitä tarkoitan.. :D

Huh,helpottavaa kirjoittaa näistä. En ole koskaan uskaltanut näistä kenellekkään kertoa,saisi hullun leiman otsaan tietysti...

Hyvää kevättä kaikille:)

Minulla oli todella vittumaisia jotka onneksi ovat 99% hävinneet. Asiaan auttoi osaksi lääkitys ja avohoitoon ohjautuminen. Pakko-oireet laukaisi minulla nuoressa iässä pitkään jatkuneet jännitystilat, mielikuvitus ja mieleen jääneet patoutumat joita en ilmeisesti päässyt purkamaan kunnes tuo kaikki saatiin sitten pois.

Äännähtely tietoisesti, eli oli pakko äännähdellä ja samalla saada jotenkin tyydyttynyt tunne vähän samalla tavoin kuten esim. jos kutittaa ihoa kovasti niin raapiminen vie tunteen pois. Minä en saanut tuota tunnetta pois vaikka ääntelehdin ja olo oli tosi tukala. minun piti saada jotenkin fyysinen tunne siinä ääntelehtiessä ja meinasi välillä iskeä paniikki kun en onnistunut.
vaikea selittää mutta ei ollut kivaa.
en tiedä mistä ne tuli.

kyllä pakkooireista kärsivä ihminen on ihan yhtä kokonainen kuin muutkin, vaivansa on kaikilla eikä niitä tarvitse hävetä olemme kaikki vajavaisia ja kuka sanoo olevansa täydellinen valehtelee. Eikun vajavaisena nauttimaan kauniista kesäpäivistä kukaan ei voi elää enempää kuin päivän kerrallaan ja se riittää .Ahdistuskin on VAIN tunne ja menee ohi aikanaan niinkuin ilo ja surukin. Kaikki on ohimenevää ja tunteet seuraavat toisiaan ja kuuluvat ihmiseen.Eo oteta stressiä että olisimme huonompia emme ole olemme vain herkempiä elämän edessä.Olen hyvä olen hyvä toistetaan sitä uudelleen ja uudelleen. OLET PARAS OLET PARAS JA MUKAVA TYYPPI .

Hei kaikki,

olen nuori nainen ja päällisin puolin, elämässäni on kaikki parhain päin. Olen kuitenkin kärsinyt vaikeista pakkoajatuksista aina 18-vuotiaasta lähtien. Luulen, että pakkoajatukseni alkoivat unista, joita pidin epänormaaleina ja aloin niitä epäterveellä tavalla analysoimaan... Aloin etsiä syitä sille, miksi näin kyseisiä unia vaikka olisi silloin pitänyt vain ajatella, että ne nyt vaan ovat pelkkiä UNIA. Nyt kuusi vuotta pakkoajatuksista kärsittyäni, tuntuu, että olen todella syvällä tässä (omissa ajatuksissani) ja vaikka suuri osa minusta sanoo, että ne ovat järjettömiä en vain pysty päästämään niistä irti. Tuntuu surulliselta, etten pysty nauttimaan täysillä niistä ihanista asioista elämässäni. Olen myös surullinen, kun en hakeutunut heti terapiaan. Nyt olen etsinyt terapeuttia, mutta pelkään, että olen jo liian syvällä tässä ongelmassa. Toisaalta onneksi elämäni ei ole pelkästään tätä, vaan pystyn myös nauttimaan ja unohtamaan ajatukset välillä täysin. Toisaalta kokoajan taustalla vaanii pelko... mitä jos sekoan täysin ja jään ihan yksin??? En kuitenkaan aio luovuttaa, sillä tiedän, että ansaitsen tasapainoisemman elämän =) Haluan vielä joskus nauttia MIELENRAUHASTA...
Tsemppiä kaikille pakko-oireiden ja ajatusten kanssa painiskeleville.

Nainen 24- vuotta:
Et todellakaan ole yksin pakkoajatuksiesi kanssa, itselläni niitä on myös, mutta millaisia pakkoajatuksia sulla on?

No hyvin ahdistavia sellaisia... Yksinkertaistetusti pelkään, että joku läheiseni (vanhempani tai poikaystävä) kiusaa minua. Jos jotain mielestäni epänormaalia tapahtuu (asia voi olla mikä tahansa, jonkun mitättömän tavaran "outo" katoaminen esimerkiksi) alan kehitellä tarinoita, että vaikka äitini on vienyt tavaran. Tiedän 95 prosenttisesti, että sei ei ole totta ja ettei äiti haluaisi minua ikinä kiusata, mutta silti olen jumissa sen ajatuksen kanssa :( Todella masentavaa ja tästä johtuen tarkkailen ympäristöäni jatkuvasti. Tätä on jatkunut jo monta vuotta, mutta alun alkaen pakkoajatukseni olivat erilaisia. Kun yksi on mennyt ohi toinen on tullut tilalle. Nyt vasta olen kuitenkin alkanut aktiivisesti käsittelemään asiaa ja etsimään terapeuttia. Läheisilleni olen näistä myös kertonut. Millaisia itselläsi on?

Mulla pakko-ajatukset on alkanu varmaan pitkään jatkuneen stressin seurauksena. Olen yli-analyyttinen suorittajatyyppi ollut aina. Pettymyksiä itseensä, patoutumia, turhautumista. Mulla on pakko-ajatuksia toisten, itteni ja eläinten satuttamisesta. Ihmisenä oon just päinvastainen; en ole itsetuhoinen milläänlailla, en halua satuttaa itteäni enkä muita, rakastan eläimiä ja olen vähän ylihuolehtivakin niitä kohtaan, haluaisin pelastaa kaikki hätääkärsivät ihmiset ja eläimet jne. Ton suhteen on tosi riittämätön tunne. Tiiän etten voi auttaa ja pelastaa kaikkia, joilla on ongelmia, mutta... Toikin on varmaan pakkoajatus/oire. Että pakonomaisesti haluaa auttaa muita. Tosi syyllinen olo tulee sitten niistä toisista ajatuksista. Ihan hirvee olo tulee... :'( Poikaystävälleni oon kertonut noista, mut ei se nyt niin tajua. Yrittää tietysti ymmärtää, mutta vaikea sitä on sellaisen ymmärtää, joka ei päässään jauha kaikkea sontaa.

27v. nainen

Nainen 24 vuotta: Mulla on näitä tarkistus rituaaleja ollut monia vuosia, stressistä ne paheneen ja kuolemanpelkoa on myöskin, tiettyyn asti yöllä valvon ja kokeilen sykkeeni, sitten vasta uskallan nukahtaa.
jonkun mielestä on aivan älytöntä luulla että kuolisi mukamas nukkuessaan, mun mielestä ei ole älytöntä, jos en tekisi samoja pakon omaisia juttujani, siitähän vain ahdistuu.

Minulla kuolemanpelko alkoi 12 vuuotiaana luettuani lehdestä että maailmanloppu tulee 24v kuluttua.
Olin hiukan jälkeenjäänyt poika. En uskaltanut siitä enemmän puhua kun vanhempi veljeni sanoi tuollaisten olevan hölynpölyä.
Arvelen, että pakko-ajatuksia omaksuvat helpommin ahtaissa henkisissä perheissä kasvavat kasvuikäiset.
Pakko-ajatukset rajoittivat sosiaalitoimintaani paljon, erakoiduin suorastaan. Iän mukana itsellä ajatusten hallinta on alkanut toimimaan.

Jämsss: en nyt osaa suoraan sanoa mistä juontuu kuolemanpelkoni, se tuli jälkeenpäin mulle ja nuorempana miettinyt menehdynkö nukkuessani ja äitilleni monet kerrat sanoin että kävisi katsomassa minua, tuntui että väkisin piti itseään hereillä, yksin asuessaan ajattelee paljonkin sitä, kaipaako kukaan minua tai ihmettelee missä olisin, siksi olen antanut vara avaimeni äidilleni jos sattuisi näin käymään, muttei onneksi viellä ole käynyt.
Siskoni sanoi, että todennäköisesti voin menehtyä tapaturmaisesti, mutta vasta vanhana mummona, yritän silti elää nuoren naisen elämää..........mutta harkitsen meneväni terapeutille puhumaan näistä..
ennen nukkumaan menoa kokeilen sykettäni, montako kertaa sydämmeni lyö, ei sydämmessäni mitään vikaa ole, ainoastaan ajattelen niin..
On perheelläni aikamoinen kestäminen minussa, muttei sitä voi sormia napsauttamalla poistaa.
Mitä pakko oireita sinulla on?
Hyvä kun täällä pystyy vapaasti kertomaan oudot pakko oireensa, joita ei heti tulisi mieleen kertoa muille.

Jämsss: Kiitos hienoista rohkaisevista sanoista, oli suurta apua ensi hätään, tietää että jostain tosiaan voisi olla apua pakko oireisiinsa, vaikkei haluisi mennä terapiaan,muttei tässä muutakaan vaihtoehtoja näytä olevan, kerran itseään ei pysty niistä oireista vieroittamaan. siskoni usein sanoo,että pystyisin hyvin vain taistelemaan ongelmiani vastaan,ei se mene niin.
Sitä vaan ajattelee millaista huolta/häpeää oikeasti aiheuttaa lähipiirilleen ja siten ei uskalla niistä edes puhua,kun ei halua muita siihen vetää mukaansa.
Varmaan kauhean pelottava tunne, että olisi pakkoajatuksia väkivaltaan, kun tunnet sellaisia ajatuksia, millainen olo sinulla on? ja jälkeenpäin.
Kyllä jossain pienessä osassa pääosassani uskon, että perheeni välittää ja aidosti huolestuisivat minusta,mikäli jotain tapahtuisi, enkä ole yksinäinen tai epävarma, ystäviä kyllä riittää, ainoastaan on satunnaisia itsetunto ongelmia.
No täytyy myöntää että tässä iässä kirjoittelen kaikki hulluimmat ajatukseni päiväkirjaani, siitä lukemalla pystyn osittain rauhoittamaan itseni ja musiikin kuuntelemisesta on myös apua,yritän vain olla ajattelematta koko asiaa..
Kuinka sä saat ajatuksesi pois halustasi satuttaa jotain?
Ei mitään vaikka kirjoitit paljon asiaa, mielellään sitä lukee täällä muidenkin juttuja, ei tunnu omat jutut kauhean raskaalta.
olen myös hieman tarkka hiuksistani, ei saisi yhtään hiustenmalli muuttua, en tiedä onko täydellisyyden tavoittelua?

Jämsss: Mäkin luulen, että pakko oireeni ovat pahentuneet väsymyksestä ja stressistä, kun en pysty menemään nukkumaan öisin, kun tiettyyn aikaan, pitäisi saada rytmit takaisin..
Kun käy läpite omia pakko ajatuksiaan, tajuaakin että niitähän tuppaa tulemaan joka tilanteesta uusia, onko sulla sellainen epätodellinen olo,ette olisi paikanpäällä, vai millainen?
Hyvä kun täällä moni ihminen ymmärtää mitä käy läpite, ei ole yksin.
En mäkään ollut kirjoitellut päiväkirjaani 2 vuoteen, kunnes päätin alkaa sinne raapustelee kaikkia tuntoja pakko oireisiin/ajatuksiin, kyllä se hieman lievittää omaa ahdistusta rituaalejaan kohtaan, tuntuu että kirjoittaisi jollekin kirjettä.
Suosittelen suakin alkamaan vaikka vähin tekstein päiväkirjaan, ei tarvitse mitään romaanin pituisia,mikäli ei sitten tekstiä tule sen verran.. ;P
Siitä on suuresti apua, jos pakko oireiden aikana pakottaa itsensä tekemään jotain muuta, ei ole muut päälimmäisenä mielessä.
Saanen udella, elätkö parisuhteessa?
Mä en elä ja parisuhteessa joutuisi salamaan ongelmansa toiselta, kaikki välttämättä eivät sitä kestäisi..
Minkä ikäinen olet?
Voit kirjoittaa niin paljon tekstiä kun haluat, teenhän minäkin niin, kaikki päässä olevat mietteet vain tänne,ettei tule pääkopassa ruuhkaa.
Ovatko perheesi olleet ymmärtäväisiä pakko oireitasi ja ajatuksia kohtaan?

Jämsss:
Joidenkin mielestä saatam valvoa myöhään, joten yritän jälleen saada kiinni rymistä, ei ole helppoa.
Hyvä kun aloitit päiväkirjan kijoittamisen ja elät hyvässä parisuhteessa, joss toinen hyväksyy pakko oireesi.
Mä olen 24 vuotias.
Mä olen kertonut siskoni lisäksi äitille, hänen miesystävälleen,siinä on jotka tietävät.

Moikka kaikki,

kun luin viestiketjuun tulleet uudet viestit, niin huomaan, että omat pakkoajatukseni ovat aika erilaisia kuin teillä muilla. Silti muistan ajan, jolloin itsekin kärsin noista ajatuksista, että satutan tai olen satauttanut jotakuta. Luulen, että se omalla kohdallani alkoi siitä, etten hyväksynyt omia outoja ajatuksiani. Lisäksi minulla on aika vilkas mielikuvitus, joka helposti alkaa pyöritellä kaikenlaista. Tunnatasolla ajatukseni vaikuttvat fiiliksiini myös todella vahvasti, vaikka ne olisivatkin sinänsä mitättömiä. Tavallaan ajattelen sen kuitenkin olevan myös vahvuus, sillä joskus haaveilen myös kivoista jutuista ja ne elämän mukavat asiat tunnen myös vahvasti =)

Mutta kuitenkin jämässin kokemat ahdistavat ajatukset ovat tuttuja myös minulle, vaikka itsekin olen eläinrakas enkä teoillani juuri koskaan (ainakaan tietääkseni) ketään satuta, jos mielenterveysongelmiani ei lasketa :(

Olen nyt juossut erilaisilla terapeuteilla ja ensimmäistä kertaa avoimesti kasvotusten kertonut kaikista sairaista ajatuksistani. Terapeutti sanoi, että tärkeätä olisi yrittää suhtautua omiin ajatuksiinsa hyväksyvästi ja ikään kuin tarkkaillen: taas tuli tällainen ajatus ja nyt se meni taas. Itselleni on painotettu, ettei ajatuksilla ole mitään yhteyttä todellisuuteen, ne ovat vain ajatuksia. Luulen, että oma ahdistukseni noihin väkivaltaisiin ajatuksiini tuli siitä, että pelkäsin minun todella omien ajatuksieni seurauksena toimivan niiden lailla. Todellisuudessa ajatukset eivät voi yksin saada ihmistä tekemään jotakin vaan siihen tarvitaan myös tahtoa (ja sen tahdon pitää tulla edes alitajunnasta jos vaikka olisi unen tokkurassa) =) Luulen, että ahdistuin noista ajatuksistani myös siksi, että arvostelin itseäni niiden perusteella: ajattelin, että jos ajattelen satuttavani jotakuta, olen paha. Nyt olen oivaltanut, että ihminen ei ole niin mustavalkoisesti hyvä tai paha. Meissä kaikissa on eri puolia ja ne täytyy itsessään vain hyväksyä. Loppujen lopuksi sillä mitä me toisille haluamme ja kuinka toimimme on omasta mielestäni merkitystä =)

Itse rohkaisen kaikkia menemään terapiaan, mikäli pakkoajatukset tuntuvat sitkeästi heikentävän omaa hyvinvointia ja haittaavan elämästä nauttimista. Itse olen nyt kuuden vuoden jälkeen aloittanut terapian ja kadun etten mennyt aikaisemmin. Uskon nimittäin, että mitä varhaisemmin niitä alkaa käsittelemään, sitä enemmän terapiasta hyötyy =) Itse koitan myös tehdä mielenterveyttä tukevia asioita enemmän kuin ennen...ulkoilla ja tehdä joka päivä ainakin yhden kivan jutun, jonka aikana annan itselleni luvan olla miettimättä mitään ikävää =)

Tsemppiä kovasti kaikille ja hyvää vappua 8)

Niin ja teki mieli vielä täsmentää, että mielestäni mistään yksittäisistä ajatuksista ei voi tehdä mitään päätelmää siitä millainen ihminen sisimmissään on =) Meillä kaikilla on kaikenlaisia ajatuksia ja niihin tulee suhtautua hyväksyvästi ja niiden tulee vain antaa mennä...Toisaalta tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty =)

Jämsss: Harmi ettei unirytmisi heti onnistunut, vaan sulle tuli kaikki negatiiviset pakko ajatukset mieleen, yleensä mullakin nukkumaan mentäessä alkaa miettimään kaikkea asioita, eikä siten meinaa raaskia nukahtamaan..
Ei voi kun pakottaa itsensä unirytmiin ja päiväkirjaan kaikki tuntonsa kirjoittaa, ehkei enää päässä tulisi tungosta, päätin jo alussa, kun tiesin pakko oireistani/ ajatuksistani, etten niitä pysty salassa pitämään ja esittämään toisenlaista, muutenkin ahdistuisi.
Kun on saanut lukea täällä olevien kirjoituksia, myös sinun, tuntuu ettei minun juttu ole ainoa, vaan on monia muitakin..
Menikö vappusi muuten hyvin?
Minulla meni.

Jämsss: Hyvä kun avauduit poikaystävällesi, se helpottaa suuresti kuin omassa päässä niitä miettiä ja vastaus saattaisi olla täysin toisenlainen.
Eli olet kirjannut paperille ylös kaikki pakko oieesi ja pakko ajatuksesi? pitäisikö itsekkin tehdä niin, tiedostaisi paremmin kuinka paljon pääkoppa sekoittaa turhaan, ei varmaankaan kyse mistään luulosairaudesta.?
Kyllä saattaa päässään jotain ajatuksiaan paisutella, mutta sen kääntää tosi asiaksi, joka lopulta luo turvallisuuden tunteen, hyvän idean siis annoit kirjaamalle kaikki ongelmat ylös.
Tuliko sulle pitkäkin lista?
Juuri mietinkin, että täytyy vain mennä nukkumaan kun siltä tuntuu,eikä pakottaa itseään, siinäkin tulisi kaikki ajatukset mieleen, jos ei heti vasyneenä nukahtaisi.
jos nukkumaan mentäessä sua ahdistaa, kuinka pääset ahdistuksesta eroon?

Joo mulki tullu ihme ajatuksii ja salaliittoteorioit, oikeesti,saatan joskus jopa 2 h päiväs keksii kaikkii hullui juttui, ja lopulta mietin , et miten oon voinu ees miettii tollee. huhhuh.. kai se on liian vilkas ajatuksenkulku tai joku.
Mut jos on tollasii pakko-oireit kantsii alkaa tehä jotain,esim. käymää salil tai jossai muus jutus mitä tykkää tehä, sillon niit ajatuksii ei tuu nii helposti.
Sit mul on tullu kans ton puhtauden kans sillee, et tyylii yks karva jossai pöydäl ni alan heti kelaa jotenki oudosti et oon jotenki tosi likanen tai silleen ääh

Jämsss: sori, että vastaamiseni on kestänyt..mutta siinä olet oikeassa että jos kirjoittaisi paperille kaikki pakko oireensa, ajatuksensa ja pelkonsa, siten niitä asioita miettisi, mitkä asiat ovat aiheellisia ja toiset aiheettomia..
ja nukkumaan mennessä olen ottanut käytäntöön kirjoittamisen, siihen purkaan kaiken sinä hetkellä miettimäni asiat, niin ei tunnu kovin pahalta miettiessäni.
Joskus on hyviä päiviä ja toisaalta huonojakin, omaan myös vilkkaan mielikuvituksen, ollut pienestä lähtien..
tässä vaiheessa siitäkin tuntuu olevan eniten haittaa, aina tulee uusia pakko ajatuksia...
Oma mieli sitten huijaa siinä,jotta luulee niitä todeksi, vaikka joku muu väittää toisin, uskoo että toinen valehtelee.
voikohan luonteeseen liittyvä itsetunnon heikkous altistaa pakko oireisiin, sitä olen miettinyt?

Kiitos sulle hyvistä neuvoista, niistä on ollut suuri apu!! voimia ja jaksamista myös sulle.

Flutteri84: Nyt sitten vihdoin vastaan tänne, kun kykenin..
On ollut hieman parempia päiviä, kun on saanut purettua kaikki päässä pyörivät pakko mielteet ja hulluimmat ajatukset, kyllä sillä hetkellisen pärjää, mietin viellä lääkärille menoa, olisi viimeinen vaihtoehto,mikäli itse ei saa pakko oireitaan kuriin tai vähennettyä..
Sitä en tajua, millä rentoutumis jutuilla jotkut saavat ajatukset pois osittain pakko toiminnallaan johtuviin ahdistuksiin, eihän sitä kukaan pysty sietämään ahdistusta, jos poikkeaa rituaaleista.
samoin mullakin on välillä hyvä itsetunto ja toisin ei, tosi paljon riippuu sen hetkisestä mielentilasta..
kerro myöhemmin kuinka lääkärissä meni...mitä kyseli..
ihania kevään jatkoja.! ;P

Flutteri84: No joitakin ajatuksia voisin kertoa, kuvittelen että saattaisin saada syövän tai menetän lähemmäiseni, jos en tekisi rituaaleja. kuulostaahan toi jonkin mielestä varmaan hölmöltä,mutta on mulle "normaalia".
Pulssin tarkistelua on/muita tarkistuksia..
Mitkä ovat sun hulluimmat pakko oireet tai ajatukset?
Jossain pakko oireita käsittelevässä sarjassa, lääkäri pureutui kunkin ihmisten pakko oireisiin rohkeasti ja altisti heidät kohtaamaan pelottavat ajatukset, joita pelkäsivät tapahtuvan,mikäli eivät tekisi rituaalejaan..
Yhdellä naisella oli paha bakteeri kammo,jonka vuoksi siivosi myrkyllisillä pesuaineilla kotiaan,samalla oli eristänyt itsensä muista, mutta lääkäri vei bakteeria naisen kotiin,jolla sotkettiin paikkoja..kyllä naiselle oli koettelus tietää lääkärin aikeesta.
Että sen pakko oireen syy täytyy selvittää, yrittääkö pakoilla jotain tunteita tai asiaa.
Harmi kun et saanut lääkärille aikaa, sanoivatko syyn sille?
Soititko 8 aikaan akuuttiajalle?
Vaikka sanovat, että pakko oireet ovat yhteydessä stressiin, ei tosin kenenkään elämä voi olla ilman stressiä, sitä vain kannattaa jotenkin estää..
Tai sitten pitäisi vain hyväksyä ne pakko oireet osaksi sua..
Tiedät varmaan, että on tehty "kerrasta poikki" - kirja, jossa kerrotaan pakko oireista ja kuinka niitä pystyisi vähentämään, hankkisitko sä sellaisen kirjan vai omistatko jo? osa on kehunut kirjaa, mutta jotkut eivät ole saaneet tehtävillä apua.

Flutteri84: siinä sarjassa oli mies jolla oli pakko ajatuksia, että satuttaisi jotain tahalleen, eikä siten uskaltanut olla ihmisten kanssa yhteyksissä, lääkäri vei hänet vankilaan,sai ensimakua kuinka hänelle kävisi.
oli myös nainen, joka uskoi rituaaleillaan estämään poikaansa tai lähimmäisiään välttämään sairastumisia, saattoi useita kertoja vaikka hanaa koskea, pelkäsi muuten pojan saavan syövän, mun mielestä kyseinen lääkäri altisti heitä ehkä liian pakollisesti kohtaamaan pelkonsa, mutta niin se varmaan kuuluu tehdä.?
Hyvä, että sait varatttua ajan lääkärille, vaikka siihen viellä aikaa onkin, mutta kyllähän aika toisaalta menee nopeasti.
Mulla varmaan stressi laukaisee pahiten pakko oireeni ja ajatukseni, ei aina osaa lievittää stressiään, saattaa itselleen asettaa saavuttamattomia tavoitteita. pitäisi vain hyväksyä omat heikkoudet, ettei mitenkään voi olla samanlainen kuten muut.
Kyllä olin myös kiinnostunut "kerrasta poikki" kirjasta, siitä kuulema on ollut apua ja kovin kysytty, miksei siis tilaisi sitä.
ja toi "itsensä löytäminen" kirja vaikuttaa myös hyvältä, sitä pitää jostain tiedostella..
Joo, täytyy vain itselleen vannoa, ettei nämä asiat tee kenestäkään pahaa, olla sinut niiden kanssa.
keksit hyvän sanan, että hoet vessanpönttöä, joka estää pahimmat ahdistukset, kuin mantraa lausuisi jatkuvasti, pitäisi munkin jokin sana keksiä. pääsisi pahimmasta ahdistus aallosta eroon.
kun sulle tulee noita pakko ajatuksia,että pelkäät tekeväsi pahaa itsellesi tai muille, onko sulla silloin päälimmäisenä tunteena viha?
kiva kun olen löytänyt sinut täältä juttukaverikseni, omat ongelmani eivät tunnu niin pahalta..
uskon sun välttävän psykoosin vessanpönttöä lausuen. ;P

Flutteri84: Ajatteliko kyseisen sarjan lääkäri, että pakko oireiden aikana puhuu "toinen minä" eikä se oikea puoli.
Samaten mullakin on suojeluvaisto kaikkia huono osaisia ihmisiä ja eläimiä kohtaan, jos voisin, haluisin ne kaikki tilanteet poistaa maailmasta, mm. tunnen osittain riittämättömyyden tunnetta, ettei tiedä onko kenellekään hyödyllinen.
Aion kyllä katsoa niitä kirjoja, voisi olla hyvinkin hyötyä.
Tarkoitat varmaan, että kiltimmät ihmiset saattavat sulkeutua tietyistä tunteistaan, jotka myöhemmin kehittyvät pakko oireeksi tai ajatuksiksi? tuossa voisi olla ihan järkeä, itse olen nuorempana ollut kaikille tilanteille altis, hieman kiltin puoleinen, mutta nyt olen saanut omaa tahtoa..
Jos löytyisi syy kaikille pakko oireisiin, olisi viisaampi, muttei sitä itsestään pysty tiedostamaan.
Mitä harrastat?

Unohdin kertoa, että aion hakeutua opiskelemaan syksyllä, siitä tulee mielenkiintoista millaiseksi pakko oireeni ilmentyvät..
toivotaan etteivät enään pahenisi, vaan saisi niitä kuriin.
tietävätkö kaikki ystäväsi pakko oireistasi?

Flutteri84: Sä menet opiskelemaan hyvää alaa, joka on sulle sopiva, kun olet eläinrakas.
mä menen opiskelemaan laitoshuoltajaksi, olin aiemmin reilu 2 vuotta pesulassa töissä, joten tietämystä alasta on ja työllisyys on mittava.
pidetään peukkuja, että pääsisi.
Mullakin on ahdistusta, ei yhtään tiedä tulevaisuudesta, niin käyn ylikierroksilla joskus, ahdistutko maailman karmivista jutuista, joita luet lehdistä? pitäisi hyvin tietää tulevaisuutensa asiat.
itselläni on muutamia hyviä ystäviä, 1 ystävä on sielunystäväni, hän tietää kaiken elämäni synkimmät asiat, joita en muille ole kertonut.
Viikonloppuja!

Flutteri84: Onko sulla tällä hetkellä ollut koviakin ahdistuksia?
Eläinten parissa on mukavaa työskennelllä, uskoisin että olisit oikeassa työssä.
Itsekkin toivon pääseväni laitoshuoltaja koulutukseen, pidetään peukkuja!
Ja varmasti opiskelun alkaessa voi pakkotoiminnot pahentua, jolloin niistä on parempi mennä ammatti ihmiselle puhumaan, vaikkei se helppoa liene ventovieraalle puhua.
on jo alustavasti suuri helpotus kun sun kanssa voi jakaa nämä omat pakkotoiminnat ja ajatukset, ollaan melkein samoissa tilanteissa.

Olen ottanut muutamia keinoja helpottaakseni omia pakko oireita ja ajatuksia, siitä tuomaan ahdistukseen. Kirjoitan päiväkirjaan kaikki tuntemukset ja puhun itselleni, vannon ettei ole mitään hätää ja itse vain teen oloni sellaiseksi, ilman suurinta syytä..mutta vain kotona teen noin, joku voisi pian luulla väärin, itseäni ainakin helpottaa.

Olen 30 vuotias, kärsinyt pakko-oireista ja ajatuksista enenevissä määrin 6 vuotiaasti asti. Diagnoosin sain 2 kuukautta sitten (en ole koskaan asiasta kellekään puhunut kunnes nyt meni kuppi nurin..) ja terapiaan pitäisi mennä. Terve vaan ja onnea.

Lapsena mulla oli jo jonkinlaisia pelkoja. Entä jos äiti kuolee. Entä jos myöhästyn koulusta. Entä jos sitä ja entä jos tätä. En oikestaan muista kamalasti, ainoastaan vaan sen ahdistuksen.

Yksi juttu on jäänyt mieleen, siis ihan naurettava. Olin lukenut kaverilta jostain kirjasta jotain muinaisen egyptin hautakirouksista ja ties mistä. Seuraavan viikon ajan luulin että muhun on iskenyt "kirous". Hiukan ahdistavaa, mutta se ajatus vaan _ei lähtenyt pois_. Varmasti jokainen ymmärtää mitä tarkoitan... Olin tuolloin kai joku 10-vuotias.

Ja sitten on tietysti kaikki nämä sairauksiin liittyvät pelot. Luulee, että sairastaa jotakin ja alkaa tarkkailla omia ruumiintoimintojaan. Ekaa kertaa tuli viime viikolla myös tälläinen, että teki mieli huutaa väkijoukossa ihan täysiä. Pelottavimpia on väkivaltaan liittyvät pakkoajatukset. En voi kuvailla kuinka helpottavaa oli tätä ketjua lukiessa huomata, että en ole ainut joka niistä kärsii. Luulin, että olen tulossa hulluksi.

Pakkotoimintoja ei juurikaan ole, mitä nyt tarkistaa välillä jossakin uudessa tilanteessa (esim ulkomailla) 15 min välein että onko mulla nyt kaikki, mutta ei sen kummempaa.

En ole varma kannattaisiko mennä puhumaan jonnekin? Pari ystävääni kyllä tietävät näistä mutta eivät hekään voi todella käsittää miltä tuntuu kun ahdistaa omat, yhä vain toistuvat ajatukset koko ajan. Toisaalta mulla ei ole moneen vuoteen ollut näitä näin voimakkaita, ja olen nyt vähän uudessa elämäntilanteessa joten ehkä mieleni vaan reagoi tähän ja nämä menevät itsestään ohi. Katselen tilannetta ja jos ahdistus ei helpota niin hakeudun jonnekin. Pelkään vain, että aina kun tapahtuu jotain uutta niin nämä alkavat toistua yhtä ahdistavina tai ahdistavimpinakin kuin nyt...

Pakkoajatukset muuttuvat pikku hlijaan "entä jos" -ajatuksiin?
Näin mulle kävi, ja ne on myös ahdistavia. Ja eniten siinä ahdistaa, jos alkaa ajattelemaan niitä, koska ne ei silti niin paljon JOSTAIN syystä ahdista:/

Mm. silitän kissa, tulee mulle helposti päähän "miltähän tuntuisi jos puristaisin kissan pään..." jne. VITTU, että osaa olla perseestä. mitään henk. kohtasia neuvoja?

Mulle on määrätty kokeiltavaksi Propral nappeja, en tiedä, on saattanut aivan vähän auttaa. Aika onnetonta tekstiä, 15 vuotiaalta.

Moi, onneksi löysin tän keskustelun ja vihdoin pääsen avautumaan omista pakkoajatuksistani.

En tiedä oilko se ensimmäinen pakko-ajatukseni, mutta se on ainakin ensimmäinen jonka vielä muistan. Olin 15-vuotias ja se kesti noin viikon. Varsinkin aina iltaisin kun kävi nukkumaan niin ajattelin, että mitä jos äitini kuolee. Miten pärjään ilman rakkainta ihmistä maailmassa? Ja ajatukset menivät vain syvemmäksi mitä enemmän sitä ajatteli. Koko viikon itkin aina itseni uneen, välillä en edes saanut unta vaan istuin valveilla ja ajattelin asiaa ja itkin. Kunnes päätin olla ajattelematta asiaa. Ensimmäiset pari päivää oli vaikeita, koska ajatus äitini kuolemasta koitti puskea kokoajan mieleeni. Ehkä kavereiden kanssa oleminen auttoi siihen, koska sai ajateltua edes hieman jotain muuta. Sitten se helpotti, viikon päästä ei enää tuntunut pahalta. Se meni ohi.
Minulla on jo koko nuoren ikäni ollut pakkoajatuksia erilaisista asioista, kuten "äitini kuolee jos en siirrä tuota tavaraa" ja satoja muita ajatuksia. Kasvaessani vanhemmaksi, tajusin näiden ajatusten olevan pelkkää paskaa ja laitoin vastaan, en enää siirrellyt tavaroita tai tehnyt jotain asiaa monta kertaa, vaikka ajatukset sanoivat toisin. Ja kun mitään ei tapahtunut, niin se vaan vankisti asiaa, että nämä ajatukset ovat aivan turhia.
Nyt minusta tuntuu, että olen sekoamassa taas. Aina kun puhun jollekin ihmiselle, mietin että mitä se ajattelee minun sanoistani. Jos joku sanoo vähänkin oudosti minulle tai menee hiljaiseksi niin mietin heti, että mitä jos sanoinkin jotain väärin. Koitan taas samaa konstia, eli koitan olla ajattelematta sitä. Päihteiden käyttö täysin nollassa, koska silloin ajattelen niitä vielä enemmän ja olen ihan hiljaa (kavereidenkin kesken myöntyilen vaan heidän sanomisiinsa, ja samalla mietin että huomaakohan ne miksi olen näin outo ja hiljainen). Toivon, että tämä menee taas ohi pian ja kaikki olisi taas hyvin, koska sosiaalisuuteni heikkenee todella paljon näiden ajatusten takia.

En sitten tiedä onko stressi se, joka nämä ajatukset tuo pintaan? Muistelisin että silloin 15-vuotiaana olin menossa riparille ja silloin jännitti kovasti, jolloin tämä ajatus äitin kuolemasta tuli esiin. Nyt minulla on yo-kirjoitukset, enkä tiedä johtuuko nämä pakko-ajatukset stressistä? Aluksi minulla ainakin oli hirveästi stressiä, mutta sitten se hiipui ja pakko-ajatukset tulivat esiin. No kirjoitukset loppuvat perjantaina, joten toivottavasti stressi ja pakkoajatukset jäävät samalla ja voin taas nauttia normaalista elämästä, siitä jonka me kaikki olemme ansainneet.

Moro, koita pärjäillä..

Kiinostuin siitä, kun ihmettelit olisiko se stressi kun näitä ajatuksia alkaisi pidemmän ajan kuluessa tuomaan.

Itselläni ollut alkukesästä stressiä, ja jatkui 1kk jolloin myös alkoi pakkoajatukset!

Jos tekemättömät asiat (mm. kokeisiin lukeminen jne) stressaavat, koita päästä stressista! Ilmeisesti sitten lukemalla, heh.

Hei,

Toivoisin saavani täältä jonkinlaista apua ehkäpä ongelmaani. Tyttöystäväni kärsii pakkoajatuksista ja se on valitettavasti tuonut ongelmia parisuhteeseemme, sillä hän on kertonut minulle kärsivänsä niistä, muttei ole tarkemmin kertonut tai avautunut koska en kuulemma ymmärrä tai "halua ymmärtää". Tämä ei pidä paikkaansa ettenkö haluaisi ymmärtää. Hän on saanut joskus paniikkikohtauksen ikävien asioiden seurauksesta, joka on mitä ilmeisimmin myös laukaissut nämä pakkoajatukset. Eli sen verran tiedän että hän pelkää sekoavansa... Hänen entinen kundinsa kuulemma ymmärsi näitä asioita (tiedän, ottaa päähän) ja hänen kanssaan pystyi puhumaan näistä ajatuksista joka oli tärkeää... Tiedän myös että tarvitsen apua asioiden ymmärtämisessä, sillä rakastan häntä ja haluan että hän pystyisi päästämään minut lähemmäksi myös tässä asiassa. Valitettavasti hän on viimeaikoina etääntyny minusta varmaankin tämän vuoksi kun ei ole pystyny oikein kenellekkään puhumaan näistä asioista.

Joten toivoisin että antaisitte neuvoja kuinka auttaa / kuunnella / mitä voin sanoa näissä asioissa hänen kanssaan. Luulen että vain te, joilla on samankaltaisia ongelmia, pystytte neuvomaan minua miten voisin alkaa ymmärtää paremmin ja saisin suhteemme läheisemmäksi jälleen.

Kiitos avusta jo etukäteen...

Hei!

Olen 26-vuotias mies. Itse kärsin myös pakkoajatuksista. Ovat ne kyllä lieventyneet/vähentyneet sitten teini-iän. Ajatukseni liittyvät pelkoihin: sairauksien pelko. Pelkään että tulee joku kuolemantauti, itselleni tai läheisille. Sitten saattaa tulla myös ajatuksia, että haluaa kuolemaa jollekin ihmiselle että jonkun pitää kuolla. Sitten pitää tavallaan heti perään torjua se ajatus kun tiedän etten halua kenellekään mitään sellaista. Olen syönyt lääkkeitä mielialaan ja ahdistuneisuuteen mutta lääkkeet ovat vain turruttaneet mielen ja väsyttäneet. Joten ei niistä suuremmin apua ole ollut. Keskustelu auttaa. Kirjoittaminen myös. Minulla ajatukset ovat viimeaikoina olleet kausittaisia kun taas teini-iässä niitä oli kokoajan.

iltaa :) haluaisin kysellä teiltä pakkoajatuksista ja että kuulostaako tämä viimeisin ongelmani pakkoajatukselta vai olenko ihan oikeasti näin sekaisin. :D
Mulla alkoi 16v tulee sellasia pelkotiloja, pelkäsin että mulla on joku vakava sairaus , stressasin joka asiasta ja pienikin fyysinen kipu tuntui pelottavalta. Joskus ahdistus oli todella voimakasta ja joskus taas ajattelin että kyllä tämä tästä. Sittemmin kolmen vuoden aikana mun sairauspelko on hävinnyt mutta tilalle on tullut kaikenlaisia tosi "kivoja" uusia ajatuksia. Esim. aloin pelkäämään että teen jollekkin pahaa, se oli ihan kamalaa, sain itkukohtauksia mutta en ole koskaan tuosta kenellekkään puhunut. Nykyisin tuokin ei pelota koska tiedän etten ole paha ihminen, ehkä jopa liian kiltti. Muutama kk sitten mulle tuli kuitenkin erittäin ahdistavia ajatuksia (voiko syy olla että lähipiirissä tapahtunut vuoden sisällä oikeasti jaeräs ystävä yrittänyt ) ELI siis pelkään että teen itselleni jtn , satutan tai teen itsemurhan. Tuo ajatus on niin kauhea että pelkään tulevani hulluksi ja silloin päätin että nyt on aika soittaa lääkäriin, kerroin että ahdistaa mutta en suoraan mikä, psykologilla kävin tällä viikolla ekaa kertaa mutta en uskaltanu puhua näistä kuitenkaan, enkä mieti näitä ystävien kanssa vaan yksin lähinnä. Pelkään kokoajan tekeväni itselleni jotain tai että masennun niin pahasti että teen sen jossain vaiheessa. tiedän kuitenkin mitä tuskaa se tuo läheisille enkä ole ollenkaan itsetuhoinen. Koitan olla ajattelematta asiaa mutta jostain se vaan tulee mieleen ja ahdistun tooosi paljon!!!:( varmaan tosi sekava teksti.... mutta onko kellään samanlaisia kokemuksia?

Minulla laukesi voimakkaat pakkoajatukset sekä paha ahdistus 3 vuotta sitten. Syynä oli varmaan pitkittynyt stressi ja sitä kautta masentuneisuus ja äärimmäisen huono itsetunto. Ennen pakkoajatuksepisodia minulla oli aiemminkin jo ahdistusjaksoja. Minulla meni noin 1 ½ vuotta ennenkuin uskalsin hakea apua näihin ajatuksiin. Olen nyt 22-vuotias.

Pakkoajatukseni liittyivät väkivaltaan ja mielisairauden pelkoon. Pelkäsin että tulen tekemään henkirikoksen ja ajattelin puukotuksia sekä muita väkivaltatekoja mielessäni. Joskus kun oli siedettävä olo, niin yksi uutinen jostain murhaajasta tai muu vastaava niin olin aivan sekaisin. Pidin sitä todennäköisenä että tulen tekemään jonkin henkirikoksen joskus elämässäni ja pelkäsin sitä todella. Akuuttiin pakkoajatukseen minulla auttoi lämpimässä suihkussa venyttely. Näin jälkeenpäin vähän jopa ihmetyttää kuinka moinen pystyi auttamaan, mutta niin se vaan oli. Kai se lämmin vesi, ja keskittyminen siihen lihaksen venyttämiseen auttoi. Pitkällä aikavälillä minulla auttoi ajatuksilla liiotteleminen ja niiden hyväksyntä. Stressin vähennyksellä sekä itsetunnon kohottamisellakin oli myös parantavat vaikutukset. Minulla saattoi mennä monet päivät näissä ajatuksissa vellomiseen, enkä tiennyt kuinka katkaista ajatusketju. Pakko-oireiseen häiriöön liittyvällä foorumilla (http://stuckinadoorway.org/forums/forumdisplay.php?f=41) sitten neuvottiin mässäilemään pahoilla ajatuksilla ja hyväksymään ne. Eli ainakun minulle tuli paha väkivaltaan liittyvä ajatus, niin ajatuksen pelkäämisen ja kieltämisen sijaan aloin liiottelemaan ajatuksella ja "viivyin" siinä kauemmin. Tämä oli todella vaikeaa ja ahdistavaa alkuun, pelkäsin pitäväni ajatuksista ja lipsahtamista yli! Ajan kanssa ahdistus muuttui hyväksynnääksi, aloin ajatella "Minulla on vapaus ajatella mitä haluan" ja "Ajatukset ovat ajatuksia, teot ovat tekoja". Nyt kolme vuotta myöhemmin, ajatuksia ei ole päivittäin. Joskus ajatukset vieläkin yllättävät minut, mutta osaan nyt hoitaa ne paremmin pois päiväjärjestyksestä.

Tervehdys.
Mulla on ollu yli puoli vuotta täysin vastaavia oireita kun nicestguyoninternet. Kaikki alkoi aika nopeasti ja rankasti ja sitten olikin vain päästävä puhumaan lääkärille että tiesi ylipäänsä mistä on kyse, se helpotti. Olen tunnollinen ja kiltti ja elämässä sattunut jos jotakin traumaattista mikä varmasti on vaikuttanut tämän syntymiseen ja siihen, että on pelko että menettää oma kontrolli. Puhuminen lääkärille ja asian tietoisuus ylipäänsä auttoi jo paljon, mutta edelleenhän noita ajatuksia putkahtelee päähän. Olen kuitenkin oppinut suhtautumaan niihin paremmin. Vähemmän itsekritiikkiä ja enemmän hyväksyntää itseään kohtaan.

Yksi minua suuresti auttanut asia on ollut "mielekkäästi irti ahdistuksesta" kirjan lukeminen. Se auttaa monilla elämän alueilla ja varmasti myös muihin oireisiin kuin ahdistukseen. Siinä on tekstiä ja harjoituksia jossa joutuu pohtimaan omia arvoja ja käsittelemään ongelmiaan. Toinen rundi menee jo, mutta tuntuu että tulen lukemaan kirjaa vielä monta kertaa, siilä se tuo niin välitöntä helpotusta ja järkeä tilanteisiin. Suosittelen kokeilemaan jos siitä olisi helpotusta myös muille, tietoisesta läsnäolosta siinä puhutaan aika paljon, mutta itselle se on ollut hyödyllinen. Tsemppiä kaikille ja olisi mukavaa kuulla millä muilla keinoilla muut ovat päässeet irtautumaan tahdonvastaisista ajatuksista.

Mulla on jonkun sortin pakkoajatuksia. Joskus pyörii mielessä kun nään jonkun henkilön että "Toivon että toi kuolis" ja sitten perään hoen 15 minuuttia mielessäni "Enkä toivo, kellekkään ei saa käydä mitään pahaa". Se helpottaa. En todellakaan halua että kellekkään mitään käy, en missään nimessä. Älkää pliis ajatelko musta hullua.

Toinen juttu on sellanen että mulla on joku bakteerikammo tjsp. Yleensä peseydyn 3 kertaa päivässä (aamulla, koulun jälkeen ja illalla). Kädet pitää olla puhtaat enkä saa koskea mihinkään kuin omaan sänkyyn tai vesilasiin jos meen nukkumaan. Pesen iltaisin kädet aina jos kosken vahingossa johonkin.

Mulla on ollu pakkoajatuksia muutaman vuoden,tuntuu vaan pahenevan.Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä alan ajattelemaan itteni tappamista,läheisteni kuolemista tai että satutan jotain ihmistä todella pahasti,vaikken oo yhtään väkivaltainen.Ajattelen vaa enkä pääse eroon ajatuksista ja ahdistun siitä tosi paljon,saatan lyödä seinää tai purra itteäni että lakkaisin ajattelemasta.Ongelmanani on myös se että mun pitää aina astua eka oikealla jalalla,sitte vasemmalla.Jos pysähdyn kesken kävelyn ja astunkin seuraavaksi väärällä jalalla niin ahdistun todella paljon ja rytmi on pakko korjata.Kenkien laitossa pitää aina olla tarkkana ku pitää laittaa eka vasen kenkä,sitten oikea,se on jatkunut monta vuotta.Saatan myös jämähtää johonkin tekemiseen,esim.jos käteni kutiaa niin saatan vaan jatkaa raapimista vaikkei pitäisi.Kaikki pakkoajatukset ja toiminnot häiritsee mua tosi paljon ja ahdistun niistä aina,en vaan uskalla kertoa niistä kenellekään.En halua että mua pidetään ihan hulluna..

ongelmainen, minulla on ollut hieman samantyyppisiä ongelmia kuin sinulla. Itselläni auttoi se, että oikeasti laitoin vastaan. Päätin, että olen vahvempi kuin tyhmä mieleni. Esimerkiksi sinun kohdallasi aloittaisin noista kenkienlaitosta niin, että laitat sen oikean kengän. Sen jälkeen huomaat, että ei ole mitään väliä kumman kengän laitat ja ajan kanssa ajatus siitä, että vasen kenkä pitäisi ensin laittaa jalkaan tuntuu kokoajan vain tyhmemmältä. Myös kaikissa muissa asioissa teet juuri niin kuin mielesi ei halua sinun tekevän. Vaikka se veisi aikaa niin on kuitenkin mukavempaa elää normaalia elämää ilman turhia ajatteluja. Muistat vaan, että se on vain sinun mielesi kun yrittää musertaa sinua.

Mulla on ollut väkivaltaan ja seksuaalisuuteen liittyviä pakkoajatuksia. Esim. jos näen jonkun teräaseen, sakset tms,, kuvittelen miten se iskeytyy johonkin tai haarukalla syödessä ajattelen, miten haarukka uppoaa kitalakeen. Tai jos näen jonkun kiipeilevän, kuvittelen miten se putoaa haarat levällään oksan päälle, etenkin lasten. Pedofilia-ajatuksia on jonkin verran (ja olen varma, etten ole pedofiili), samoin sellaisia, joissa yhtäkkiä hyökkään suutelemaan ja kourimaan ihmistä, jonka kanssa sillä hetkellä puhun.

Jossain vaiheessa rupesin tekemään pieniä rituaaleja, kun ne tuntui auttavan. Kotikadullani joku oli heittänyt kengän puhelinjohdon päälle ja ajattelin, että jos kävelen kolme kertaa peräkkäin niiden ali joka päivä, niin ajatuksia ei tule. Tai kun olin kummitytön kanssa uimahallissa ja mulle tuli vaivaantunut olo suihkussa sen kanssa, ajattelin, että rakastan sitä niin paljon että se karkottaa tollaset likaiset ajatukset, ja se piti ajatella monta kertaa ja sitten helpotti. Rituaalit voi olla pään sisällä tai konkreettisia, ja ne tuo hetkellisen helpotuksen, mutta pahentaa kierrettä tosi paljon.

Mulla auttoi, kun luin tän http://en.wikipedia.org/wiki/Intrusive_thoughts ja sain tietää, että noita on joskus kaikilla ja ainoa ongelma on se, että huolestun niistä, jolloin ne tulevat yhä helpommin ja kierre kasvaa, ja että pakkoajatuksista kärsivät ihmiset eivät juuri koskaan toteuta näitä ajatuksiaan. Mun on yleensä helppo hyväksyä asiat, joille en voi mitään, joten auttoi tosi paljon lukea, että ei tarvitse tehdä muuta kuin hyväksyä noi ajatukset ja olla huolestumatta niistä. Niitä tulee nyt paljon harvemmin, tänään on ollut aika paljon kun on univelkaa monelta yöltä (mulla väsymys ja stressi pahentaa niitä aina).

Nykyään kun ne tulee, yritän vain pysähtyä siihen hetkeksi ja tuntea itseni ihan rauhalliseksi. Kuvittelen aina sellaisen leppeän mummon tai papan äänen, joka sanoo: "Jaa-a, vai sellainen ajatus tuli nyt mieleen. Kyllähän sellainen ajatus saattaa tulla mieleen." En yritä pakottaa sitä pois, mutta en myöskään keskittyä siihen sen enempää. Koitan ajatella, että kaikenlaisia ajatuksia tulee ja menee, ne leijuu ympäriinsä eikä niistä tarvi sen ihmeempää ajatella suuntaan tai toiseen.

Itselläni on kanssa pakkoajatuksia ja siihen päälle vielä paniikkihäiriö. Pakkoajatukseni minun kohdalla liittyvät itsemurhaan. Pakonomaisia ajatuksia, että pitäisi tappaa itsensä. Pelottavaa siinä on se, että pelkää tekevänsä sen jonain päivänä. En halua kuolla niin miksi pakonomaisesti ajattelen, että minun pitäisi olla kuollut? Olen myös joskus miettinyt, että onko se vain illuusiota, että en halua kuolla ja oikeasti haluan, mutta en hyväksy sitä itselleni. Tämä on myös erityisen ahdistava osa näitä ajatuksia. Varmaankaan se ei ole illuusiota, koska olisin varmasti tehnyt sen jo ajat sitten jos oikeasti haluaisin kuolla ja se ei varmaankaan ahdistaisi. Ajatukset voivat myös liittyä muiden ihmisten kuolemaan.. Minun käden kautta.. En halua tappaa ketään!! Esimerkiksi jos juttelen jonkun ihmisen kanssa niin saatan alkaa ajatella, että mitä jos kävisin hänen kimppuunsa, vaikka oikeasti en halua ja pelkään, että tekisin jotain tällaista. Pelko, että laittaa näitä ajatuksia täytäntöön tuo stressiä, voimattomuutta ja hulluksi tulemisen pelkoa eikä tilanneta yhtään helpota paniikkihäiriö. Psykosomaattiset oireet tuo vielä enemmän ajatuksia tappaa itsensä. Suuri ongelmani on myös se, että olen liian itsekriittinen. En tahdo hyväksyä itsessäni pienintäkään virhettä ja elämää ei pysty elämään sillä tavalla ettei tekisi joskus virheitä. Yritän oppia elämään sen asian kanssa, että virheitä sattuu, mutta jokainen virhe tuntuu ns. pieneltä kuolemalta. Vointi yleensä on ollut aika kausittaista ja on ollut kausia jolloin on mennyt itsensä ja elämänsä kanssa erittäin hyvin ja luulisin, että se tuo sellaisen harhaluulon, että elämää pystyy elämään virheettömästi, vaikka ei pysty. Ajattelen asioita liikaa. Päässäni pyörii samaan aikaan miljoona eri ajatusta eikä niitä pysty aina hallitsemaan. Mietin jollain tavala, että tämä maailma on liian paha paikka elämiseen, mutta missä muualla sinä elät kuin maailmassa tai siellä minne joudut kun kuolet. Asian varjopuoli on se, että jos kerran kuolee ei pääse takaisin. EN HALUA KUOLLA!! HALUAN ELÄÄ JA USKALTAA NAUTTIA ELÄMÄSTÄ!! PELKÄÄN NIIN PALJON, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ TAPAN ITSENI. EN HALUA TEHDÄ SITÄ, MUTTA SAAN PAKKOAJATUKSIA LIITTYEN KUOLEMAAN. Olen vielä niin nuorikin vielä. Vasta täyttämässä 18 vuotta. Tuntuu kuin elämä olisi jo mennyt ohi. Tähän ikään mennesä on kyllä tullu nähtyä niin paljon, että kai se siksi tuntuu siltä. Mainitsin aikaisemmin itsekriittisyydestäni. Monesti menneet asiat, mitä olen tehnyt ja mitä häpeän tulee ns. Flashbackinä mieleen jos vastaan tulee jokin asia, mikä muistuttaa siitä. Monesti tässä hetkessä saatan sanoa itsekseni: tapa ne, vitun huora, anna kuolemalle anteeksi, tapa ittes, sen hetken ajatuksen ja useasti jotain herjauksia naisiin liittyen. Ehkä naiset ovat olleet liian petollisia minulle. Joskus näihin ajatuksiin myös liittyy se, että muistettaisiinko minut paremmin jos tappaisin itseni? Alkaisiko heitä kaduttaa, mitä he ovat tehneet minulle? Tekiskö musiikkia harrastavat ystäväni minusta muistokappaleita? Ei tälla tavalla ihmistä pidä muistaa, mutta jos ajattelet pakonomaisesti noin haluamattasi niin mitä voi tehdä? Monesti ihmiset yrittävät löytää itselleen pakopaikkaa näistä ajatuksista, mutta tuntuu, että sellaista pakopaikkaa ei ole olemassa minun kohdallani, mikä auttaisi. Mikä voisi olla ihmiselle tarpeeksi vahva pakopaikka näitä ajatuksia vastaan? Joskus tuntuu, että ammatiauttajatkaan eivät ymmärä tarpeeksi, miltä minusta tuntuu, joka tuo taas lisää ahdistusta pakkoajatuksiin. Yritän saada kaiken liian hyvin tehtyä. Niin hyvin, ettei sellaista ole edes mahdollista tehdä, mikä tuo vaikeutta olla tyytyväinen tekemisiinsä. Pakkoajatuksia on kanssa sellaisia, että muut eivät saa olla minua parempia tai lahjakkaampia, vaikka on varmasti monia, jotka ovat. Tunnista ongelma se on jo puoliksi ratkennut, mutta miten ratkaiset sen kokonaan? Aika kuluu liian nopeasti ja tässä iässä sen vasta ensimmäistä kertaa huomaa kun on astumassa täysi-ikään. Ennen sitä mietti, että elämä on ikuista eikä aika kulu jos sen noin voi sanoa, mutta nyt senkin huomaa, kun on astumassa kokonaan uuteen elämän vaiheeseen ja sekin tuo ahdistusta ja pakkoajatuksia. Tilanneta ei helpota paniikkihäiriö. En halua tappaa itseäni, mutta siihen liittyen tulee pakkoajatuksia ja pelkään, että teen sen. Miten pääsen eroon tästä kaikesta? Haluan selvitä, Kun olen selvinny tähänkin asti. Pystyn selkeästi kuvittelemaan, mitä ihmiset sanoisivat tai reagoisivat jos kuolisin "Antti oli mukava poika" "Antti oli vahva ja yritti taistella, mutta ei yrittänyt tarpeeksi" EN HALUA, ETTÄ TUOLLAISTA TULLAAN AJATTELEMAAN! HALUAN KUOLLA VANHANA VANHUUTEEN KUN TULEE PAKOLLINEN KUOLEMA! EN HALUA ENÄÄN NÄITÄ AJATUKSIA PÄÄHÄNI, ETTÄ MINUN PITÄISI TAPPAA ITSENI!! MISTÄ MINÄ SAAN PAKOPAIKAN? MISTÄ?!! Burn out on lähellä pääni sisällä. Mitä minä teen? Kiitos kun luit. -Antti 1995

Ei pysty enää tekemään mitään ilman, että pään sisällä lähtee mylly käyntiin. Se on sitä, miten on mokannut jonkun asian. Pitää polttaa monta tupakkaa muka rauhoittuakseen mutta ei se auta. Sitten sitä lyö itseään, että "tyhmä, tyhmä, tyhmä, vitun lehmä", ravaa ympyrää ja käyttäytyy kuin häkkieläin. Jo puhelu ystävälle (Lue: ystävä ja ystävä...) tuottaa itseinhotunteen, yritä sitten löytää työtä, uusi koti, uusia ystäviä, yritä mennä kauppaan kun jo kävelytyyli ja asentokäyttäytyminen on väärä, selkä aina kumarassa ja katse aina maahan. Pitää melkein suunnitella kaikki sanomisensa ja olemisensa etukäteen, että pärjää. Se on paha, se kun suunnitelma loppuu liian lyhyeen, siitä se painajainen sitten vasta alkaakin, siitä kun se näytelmä loppuu. Itsemurha on haave, haaveet ei toteudu.

Miks porukka pitää (mun mielestä) hyvää mielikuvitusta ja eläväistä mieltä pakkoajattelevana? Tälläiset alkukantaiset ajatukset, kuten väkivaltaiset ja seksuaaliset, niin nehän on ihan täysin normaaleja. Terve ihminen vain ajattelee sellaisia, muttei toteuta niitä.

Itse pohdiskelen lähes kaikkien uusien ihmisten kohdalla, miltä tuntuisi suudella heitä, siis sekä miehiä että naisia. Mietin minkälaiset vehkeet heillä mahtaa olla jne. Enimmäkseen jää tuohon suuteloajatukseen. Kertaakaan en ole ajatellut olevani mitenkään epänormaali :D

Väkivaltaisia ajatuksia, no joo. Mietin esim, miltä tuntuisi heittäytyä tuon vastaantulevan rekan eteen. Mietin skenaarioita, jossa koirani karkaa hihnasta ja jää auton alle. Vastaan tulee kiukkuinen koira, jonka niskat väännän nurin. Siis mä oon näitä kyllä pitänyt ihan normaaleina ajatuksina ja moni niistä on tämmösiä "Worst case scenario" -tyyppistä valmistautumista. Tilanteiden visualisointikyky on mun mielestä ehdoton etu. Jos olen voinut kuvitella mielessäni jonkun tilanteen ja kerran jo keksinyt hyvän toimintamallin, olen hitusta valmiimpi kohtaamaan vastaavan todellisuudessa.

Miksi ajatukset pitäisi kieltää ja mitä ei saisi ajatella? Mitkä ovat tabuja? Mulla ei ole tabuja. Tekeekö se musta hullun? :D

Mulla on ollut jo yli vuoden ajan todella paljon erilaisia ja inhottavia pakkoajatuksia.
Kaikista pahin on kuolemanpelko tai se että mulle käy jotenkin fyysisesti niin pahasti että jään eloon mutta musta tulee kehitysvammainen tai jotain. Kaikista pahin ois joku sydämeen, kaulaan tai suolistoon liittyvä juttu tyyliin että kurkku turpoaa umpeen tai että tulee todella paha rytmihäiriö tai että suolistossa pamahtaa jotain ja alan vuotaa verta joka rööristä.

Sit mulla on todella paljon pelkoja että läheisille sattuu jotain (pahin ois varmaan joku liikenne onnettomuus tai että talo romahtaa ja kaikki kuolee paitsi minä, ja mitä mä sitten teen)

Sitten on niitä että kuvittelen kuinka teen jollekkin läheiselle ihmiselle tai eläimelle jotain pahaa, sen jälkeen tulee niin paha olo että voisi itkeä.

Sitten pelkään että tämä talo jossa asun romahtaa tai joku tornado pyyhkäisee yli ja jotain pahaa tapahtuu, tai että tulee tulva.

Mietin ja mietin hirveitä tapahtumasarjoja jatkuvasti ja nykyään en pysty enää olla edes hetkeä yksin, tai ahdistun todella pahasti.

Saan usein paniikkikohtauksia kun luulen kuolevani tai eläydyn liian vahvasti kuvitelmiini.

Uskon, että traumat ovat vaikuttaneet todella paljon tähän. Kaikki alkoi bakteerikammosta, sitten syömishäiriö ja monet muut vaieet elämässä ovat ajaneet minut tähän.

Toivon että paranen vielä, on todella raskasta etsiä jatkuvasti tietoa erilaisista oireista mitä on ja diagnosoida itselleen kaikenlaisia tauteja.

Entäs tällainen: juuri lomalle lähtiessäni töistä en ehtinyt sanoa kollegalleni moi, toivotin vain hyvää ja lomaa.... nyt päässäni pyörii tuo etten ehtinyt sanoa moi, pyöriiköhän koko viisi viikkoa? Välillä se unohtuu, välillä hyökyy takaisin - ajattelen kai jotenkin sairaaloisesti, ettei ansaitsemastani lomasta saisikaan nauttia täysin . Ajattelen järjellä että voi hyvä ihme sentään, ei se toinenkan sanonut moi eikä varmaan ajatellutkaan asiaa. IHAN ÄLYTÖNTÄ! Tai jos en ehtinyt nähdä esim. jotakin auton rekkaria, se asia palaa uudestaan ja uudestaan mieleeni.

Pelot

a) pelkään että äiti, poikaystävä tai jotku tärkeistä ystävistä tai perheestä kuolee tai niille sattuu jotain tai menetän ne
b) pelkään että kun en tee jotain oikein, kiukuttelen tai laiminlyön tärkeitä ihmisiä, niin satutan heitä
c) pelkään että en oo hyvä ihminen ja muut ansaitsisivat parempaa kuin mitä minä pystyn heille antamaan
d) pelkään teräaseita ja asioita joita esim. elokuvissa on käytetty väkivaltaan, tai olen kuullut jonkun sanovan niistä jotain väkivaltaan liittyvää
e) pelkään että sairastun mielisairauteen tai fyysiseen sairauteen
f) pelkään että ihmiset hylkäävät minut ja jään yksin
g) pelkään ajattelevani eritavalla kuin haluan, ja olevani paha ihminen
h) pelkään jos vaikka otan koiralta pantaa, ja se jää jumiin ja koira ulahtaa, että olen satuttanut sitä ja alan syyttämään itseäni
i) pelko että mietin ”entä jos ajattelisin” esim. entä jos ajattelisin että miltä tuntuu tappaa joku/ tai itsensä, miltä tuntuu kuolla tms.
j) pelot pahenee kun näen väkivaltaisia elokuvia, kauhuelokuvista riittää pelkät mainokset

Pakkoajatukset

a) hoen mielessäni että ”tapan itseni” ”olen paska ihminen” ”tapan poikaystäväni tai äitini tappamalla itseni, tai satuttamalla heitä tahtomattani”
b) henkinen satuttaminen muuttuu päässäni fyysiseksi
c) pelkään teräaseita, ja kuvittelen että tahtomattani esim. puukotan jonkun läheiseni ja kun sitten näen hänet tarkemmin hän onkin minä itse, tai toisinpäin, tapan itseni ja se onkin joku läheiseni
d) kuvittelen esim. halaavani jotain läheistäni niin se muuttuukin niin että hänelle käy jotain pahaa
e) yritän luoda pahan ajatuksen tilalle hyvän ajatuksen, ja toistan sitä päässäni niin kauan kunnes se poistuu, mutta yleensä tilalle tulee aina uusia
f) kun näen jotain söpöä, ajattelen heti miten joku saattaisi satuttaa sitä
g) ajatuksia ei ilmene ihmisistä joita en rakasta

Pakkotoiminnot

a) (jo väistynyt) kun katsoin kelloa ja numerossa oli ”6” ajattelin että jotain pahaa tapahtuu, koska sain kuulla ala-asteella 666 olevan saatanan numero, en myöskään tee mitään asiaa kuutta kertaa, vaan aina 5 tai 7
b) katson oikeaa kättäni ja mietin jos siinä olisi veitsi ja puukottaisin itseni, yritän pitää käsiä yhdessä tms. ettei siinä pystyisi sitä olemaan
c) laitan silmät kiinni ja ”halaan” ilmaa kuvitellen siihen jonkun läheiseni, ja yritän suojella häntä


Ajatukset ilmenevät yleensä kun olen väsynyt tai stressaantunut/ suuttunut. Myös kuukautiskierron tietyssä vaiheessa kun muilla ilmenee kiukkua, minä masennun. Avainsana pakkoajatuksiin on ”pelko” sillä pelkään enemmän kuin mitään muuta maailmassa, että menetän läheiseni tai joku satuttaa heitä, oli se sitten minä tai joku muu. Tiedän kuitenkin etten voisi ikinä satuttaa ketään, en henkisesti enkä fyysisesti. Olen myös saanut kuulla ihmisiltä että ajattelen liikaa, kaikkia muitakin asioita, ja spekuloin kaiken joka kannalta. Toisinaan on pitkiäkin kausia ettei ajatuksia ole, toisinaan ne vaan ilmestyvät takaisin päähäni.

Luulen vain…että en anna itseni olla onnellinen, vaan keksimällä keksin jotain mikä sen estää. Kun pakkoajatukset tulevat, yritän päästä niistä pakosti eroon, silloinhan ne eivät lähde kulumallakaan. Koen silloin pakottavaa tarvetta pitää kokoajan kiinni jostain rakastamastani, esim. poikaystävästäni ja en halua päästää hänestä irti tai sulkea silmiäni, koska ahdistun ja ajatukset palaavat päähäni.

Suurimmat tunteet

ahdistus, pelko, itseinho, oma kyvyttömyys, heikkous

Keskustelupalstan lukeminen helpotti, kun tajusin miten muilla on samankaltaisia ajatuksia...itselläni nämä ovat vuosien myötä helpottaneet, täytän kohta 18 vuotta. Haluan ajatella että elämä on edessä, ja olen ihana oma itseni :)

Mulla on pakko-oireinen pelko kodin menettämisestä. Tuntuu että kylmää sisuksia ja mahassa olisi kylmä möykky. Olen kahdesti yrittänyt muuttaa, kummallakin kerralla tuli selväksi mitä tässä todella haluaa elämältään ja tunnen tämän asuntoni todella kodiksi. Sitä jotenkin aistii paljon sellaisia "kodikkaita" juttuja, jotka on aluksi ihan huomaamattani tehneet tästä erityisen tärkeän paikan, ihmiset niitä yleensäkin tuntee, minulla ne vaan korostuu erityisesti. Menisin paniikkiin, jos yrittäisin muuttaa, viimeksi menin todella huonoon kuntoon ja näin painajaisia asunnoista jotka olivat täysin vieraita ja tuntui että mieli luhistuu kasaan. En tajunnut ennen asunnon hakua että olen kiintynyt tänne, olin reippaasti muuttamassa pois... Noh, ihmiset on erilaisia.

Suvussa on tätä muutoksenpelkoa, pappani sisko oli saanut hepulin kun isovanhempani muuttivat sänkynsä pois vanhan talon pirtistä :D Ja isäni joka on samalta puolelta sukua reagoi voimakkaasti muutoksiin.

Ihmisen tunteet ovat kyllä todella monenkirjavia, tämänkin olen järjellä itselleni selittänyt monta kertaa, tuo tunne vaan aina lyö päälle. Mutta, aion taistella niin kauan että saan nuo pelot pois ja koitan hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Käyn myös psykoterapiassa, toivoisin että siitä olisi apua. Jos tällaisista psyykkisistä paskoista ei muuta apua ole niin ainakin mielenterveysongelmat auttaa asettumaan vastaavien asemaan ja auttamaan kohtalotovereita.

Itseäni vaivaa myös ajatukset. Tulin 4 kuukautta sitten onnelliseksi isäksi ja kaiken piti olla hyvin. Kuitenkin pari kuukautta sitten salilla ollessani katsoin, että onpa komea mies. Seuraava ajatus olikin ”saako hetero noin ajatella” Aloin miettimään jos olenkin homo. Asia palas uudelleen ja uudelleen mieleen lähi päivinä ja aloin katsomaan kaikkia vastaantulevia ihmisiä, että millaisen reaktion he aiheuttavat. Päivät kului ja tuntui että jokainen mies hahmo aiheutti jonkunlaisen reaktion sydämessä. En tiedä oliko se säikähdys vai mikä. Yritin rentoutua asiasta lukemalla aku ankkaa ja jopa hannu hanhi aiheutti tämän reaktion. Keskittymis kyky meni täysin nolliin. Minua ahdisti ajatukset hirveästi, että jos olen homo ja mitä enemmän asiaa mietin sitä enempi miehet aiheutti sydämen tykytyksiä.
Kotona oli ahdistava olla ja halusin olla vain vaimon lähellä. Tuli hirveä läheisyys riippuvuus.
No lopulta ajattelin että olen bi että mitä se haittaa. Mutta ajatukset ei jätä rauhaan edelleenkään. Ahdistus on vähentynyt kun olen pari kuukautta jo asiaa pohtinut. On vaikea uskoa että yli 30v mies yhtäkkiä muuttuisi homoksi, koska koskaan ei ole ollut sellaisia taipumuksia ennen. Heterosuhteita kuitenkin lukuisia takana ja kokoajan yksi vakava menossa. Kotona en uskalla puhua mitään asiasta.
Ajatukset ei jätä hetkeksikään rauhaan,ja televisiotakaan ei pysty katsomaan kun kokoajan joku mies ruudulla ja mietin mitä reaktiota aiheuttaa. Olen yrittänyt katsoa mies puolisia työkavereita ja kavereita sillä silmällä,että jos niihin vois ihastua ja todeta itsensä homoksi, mutta ei vois edes kuvitella. Myöskin ajatus seksistä miehen kanssa tuntuu ällöttävältä vaikka välissä sellaisia mielikuvia tuleekin silmiin tätä homoutta miettiessä. Mikä mua vaivaa?

Sama homma oli mulla ekaa kertaa 16 vuotiaana. En jaksa nyt kertoa koko juttua mutta havahduin ajatukseen että oon varmaan rakastunut yhteen kaveriin. Kauhea shokki oli heti alkuun että jaha homojako tässä ollaan. Kuitenkin olin tuntenut vetoa naisiin joten ajattelin että eihän tämä näin voi olla. Aika kului eikä tämä ajatus enää vaivannut, mitä nyt kävi välissä mielessä. Sitten kaksi vuotta sitten koin melkein samanlaista tunnetta ja aivan helevetillistä hämmennystä sekin aiheutti. Kysymyksiä kuten: olenko sittenkin homo, mutta kiellän sen itseltäni? pyöri mielessä päivittäin. Kunnes myöhemmin sain tietää että kyse on pakkoajattelusta. En ole millään tavalla homofobinen koska kaveripiiristä löytyy myös homopariskunta.

Sinulla todennäköisesti vain ahdistaa mielettömästi. Vääntelet asiaa mielessäsi niin ettet ole enää yhtään varma mistään kun ajatukset ovat niin rullalla. En usko että olet homo, mutta ehkä epävarmuuden ja heikon itsetunnon aiheuttama ahdistus saa tuon kysymyksen palaamaan mieleesi uudestaan ja uudestaan. Pitäisi osata antaa noiden ajatusten vain olla, sillä uskon että kyllä tietäisit jos olisit homo. Etkä ahdistuisi siitä.

Kannattaa ottaa vaan rennosti ja pyrkiä jättämään nuo ajatukset omaan arvoonsa. Ei sinussa ole mitään vikaa, vaikka niin saatat luulla. Keskity vaikka johonkin positiivisempaan asiaan, ala harrastaan jotain uutta. Mutta mikäli nuo ajaukset käyvät liian raskaiksi niin sitten vaan rohkeasti lääkärille. Siellä osaavat auttaa.

No ihan perus pakkoajatuksia täällä: kaikki on mua vastaan, kaikki vihaa mua, kaikki haluaa että kuolisin pois, kukaan ei pidä musta, tää maailma on vaan kulissi, en oikeesti elä täällä,

tai sitten kun menee hyvin:
kukaan ei ymmärrä mua, oon aivan liian fiksu tähän maailmaan, kaikki muut on todella tyhmiä, siis mitä vittua mä täällä teen ku oon ihan liian hyvä tänne.

Ja uutena et kaikki yrittää erottaa mut ja mun poikaystävän ja vaihtelevasti: mä oon liian hyvä hänelle / hän on aivan liian paska mulle ...

Eikä kyllä yhtään auta et tiedostan nää itsekin täysin järjettömiks ajatuksiks mut sit ku ne iskee päälle ne on 100% totta ja tässä ja nyt.

helpottaa paljon kun on muitakin joilla on sama ongelma.Itsellä on välillä pois pakkoajatukset mut sit ne jostain tulee taas..ja ahistaa pirusti.Minun pelot liittyy siihen et oonko lesbo yms. vaikka tiedän olevani hetero.eihän niillä peloilla ole järjen kanssa mitään tekemistä mutta silloin kun niitä on niin ei pysty järjellä ajattelemaan.

Itsellä pakonomainen tarve tarkistaa, onko unessa vai hereillä. Asia saattaa ahdistaa ja häiritä todella paljon elämääni, ja tuntuu joskus että kaikki olisivat vain unta.

Oon ite vasta 13 ja en oikein osaa tarkalleen määrittää kuinka kauan mulla on ollu pakko ajatuksia. Kuitenki ne on nyt seiskalla alkanu oineesti häirittee. Oon käyny kerran koulukuraattorilla ja uudestaan oisin menossa. Ei siis vielä niin paljon oo kokemusta mutta silti enemmän kuin haluisin.
Mulla ajatukset on aina ollu sellasia jotka liittyy mun mielen yksityisyyteen. Esim. kesto suosikki on se että kaikki voi kuulla mun ajatukset. Alappa sitte siinä luokassa opiskelemaan.
Toinen on se että jos ajattelen jotaki ihmistä nii se voinähä kaiken jonka mää näen. Itses nyt mietin just sitä kuraattorii et se tietäis et tarviin apuu. Harmi vaan et se varmaan nukkuu.
Mua ahistaa eniten et musta tuntuu et ne ajatukset ois jotenki mun vika. En oikein tiiä et mitäs vidua nyt on tapahtumassa mut yritän nyt selvitä ja kaikkea hyvää teille muille kanssa kärsiöille! <3