Mervissäki vikaa

Kuka meistä pystyy sanomaan, että mitä siellä oikein tapahtui. Inhottaa lukea lehdistä tälläisiä uutisia. Ihan kuin media olisi ollut paikalla kun se tapahtui. Tapahtuneesta ei ole muita todisteita kuin mervin kertomus ja iltasanomien kuva mervistä side päässä. Minä luulen, että ei Matti turhaan hauku toista tai suutu. Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Kyllä mervilläkin viiraa päässä kun ei tajua, että Matti ei sovi hänelle. Hyvä neuvo olisi tälle pariskunnalle, että kokeilisivat jonkun aikaa asumuseroa ja ottaisivat aikaa toisistaan. Pitkällä aikavälillä ehtii miettiä mitä oikein haluaa tältä elämältä.
131735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Maailmassa on kivalle gimmalle paljon ottajia,jos vaan gimma on kiva ( puhutaan sitten Mervistä tai kenestä hyvänsä ). Ei Mervi ehkä pahaa ole halunnut,helpompaa elämää vain ( niinkuin meistä ihan jokainen ). Toisen suosiolla ratsastaminen on aina moraalisesti arveluttavaa,vaikka kaikkihan sen tietää,ihan normaalia. Jos Mervi nyt jatkaisi viisastuneempana elämäänsä omissa piireissään ja Matille saisi asiallista hoitoa,niin monen elämä ei siitä ainakaan huonommaksi muuttuisi,ja se on kaiketi kaikkein tärkeintä.
Aina pitää muistaa,että lehdet kirjoittavat eri"totuutta"kuin mikä on tapahtunut,siksi niitä ei kannata niin vakavasti ottaa...mieluumin luen Aku Ankkaa kuin iltapäivä lehtiä,juuri siksi että lehdistö on menettänyt uskottavuutensa.

Äänestä

Olihan tuossa asumuseroa reilu vuosi.
Vittu nuohan vaan fuulaa, iltikset makssaa Matille provikoita ja ensi viikon seiskassa on norsunpillunkokoisilla fonteilla koko paska selitettynä, Mutta onhan tämä tätä sossupornoa parhaimmillaan, kieltämättä.

Mutta jos totta, niin pömilään kumpikin.

Äänestä

Kuten itsekin kirjoitit, kukapa meistä pystyy sanomaan mitä siellä on tapahtunut. Miksi sitten otsikoit kirjoituksesi "Mervissäki vikaa", mistä tiedät?

Ja vaikka olisikin, ei se silti oikeuta Masaa hakkaamaan ketään. Jos joku nalkuttaa (huom! JOS), ei se silti oikeuta vetämään toista turpaan.

Josko tää viimeisin tapahtuma vihdoin saisi Mervin järkiinsä.

Äänestä
  • Ihme äijä tuo nykänen , saisi melkein minkä akan tahansa ja meni ja valitsi tollasen suohirviön...ei se silti oikeuta väkivaltaan.

    Äänestä

  • Jali kirjoitti:

    Ihme äijä tuo nykänen , saisi melkein minkä akan tahansa ja meni ja valitsi tollasen suohirviön...ei se silti oikeuta väkivaltaan.

    Mervillä on massia. Ei tartte Masan köyhäillä.

    Äänestä

  • Mervikin välillä ollut agressiivinen, eli mistä sen tietää kumpiko sen turpaan mättämisen alkoi? Mervi on kuitenkin sen kokoluokan sotanorsu että siinä saa Matin kokoinen hernekeppi puolustautua tosissaan jos se puskee päälle...

    Äänestä

ai et susta jos toinen ärsyttää jollain alkoholistilla on oikeus vetää heti turpaan? vittuako sitä hyysäämään vaikka olis mikä urheilusankari, samalla tavalla se on vastuussa sen toipumisesta tossa sairaudessa kun me muutkin..ehkä ne muutamatkaan saunakaljat ei sovi. myöntäs sen mut jos ei niin vapaa valinta.
ja jos sä sanot mulle et voi lyödä jos toinen kettuilee niin mä sanon sulle et sit on yhtälailla mervillä oikeus vetää mattia ysimillisellä päähän, kato mitä helvettiä joku äijä muijaansa hakkaa, eikö todellakaan muuhun pysty? menis avautuu jollekkin fyysisesti yhtä vahvalle..säälittävää!! linnaa vaan takas ja ehkä sekin oppii kun tarpeeks nöyryytetään!!!!!!!!

Äänestä
  • Tota, tota ei se asia varmaan ihan niin ole...niinkuin esim. tänään luin lehdestä ns. mervin-storyn ja sen mukaan hän ei tehnyt mitään ja pitä mattia jumalana...hah TUSKINPA!

    Nainen, joka on täysi juoppo-alkoholisti niin tuskin hän on käyttäytymisessä mikään ENKELI!

    Voin hyvin kuvitella minkälainen muija se on luultavsti "täysikusipää".

    Ja ei asiassa kait ollut mitään Nykäsen hyysäämistä onhan se nyt ihan idiootti, mutta ei se aina senkään tai aina miehen vika ole ja mistä sen tietää millä se muija on lyönyt mattia!

    Äänestä

Miten niin Mervissä vikaa ? Kuinka sille Matille sitten aina osuu ne naiset, jotka ärsyttää ja provosoi, eikös se ole mätkinyt vähän jokaista akkaansa ? Vai eikö Matti osaa valita oikein ?

Äänestä
  • Kyllähän sitä polla sekoaa kun käyttää lääkkeitä ja viinaa sekaisin. Matti kaipaa kipeästi ammattiapua (pakko hoitoa) raitistumiseen. Viina ei sovi kaikille... :)

    Äänestä

  • Matin, ja sitten kun mies huomaakin olevansa heikoilla niin tarjoo puukkoa ja puntaria ;o))

    Äänestä

Emme pysty sanomaan tarkalleen, mitä siellä tapahtui. Mutta on siitä jälkiäkin jäljellä. Ettekö te nyt ymmärrä, että Matti on alkoholisti!
Ei alkoholistin tekemisiä kukaan voi ennalta ennustaa eikä ehkäistä. Kyllä ne alkoholistit voi ihan turhastakin suuttua. Ei siinä mitään tarvita. Sehän on sairaus, vaikkakin itse aiheutettu. Alkoholi syö ajan mittaan aivosoluja,
joten kannattaisi ottaa Matin tapaus opiksi varoittavana esimerkkinä. En tarkoita, että
pitäisi lasiin sylkeä, mutta kohtuus kaikessa.

Ihmettelen itsekin, kuinka se Mervi aina vain jaksaa ottaa sen miehen takaisin. Mutta en usko, että häntä voi syyttää provosoinnista.
Liiallisesta pehmoilusta pikemminkin. Ei Kuningas Alkoholia pehmoilulla voiteta. Muttei taida Mervi itsekään lasiin sylkeä.

Äänestä

pakollisessa asumuserossa yli vuoden ?

ja taitaa tulla toinen mokoma heti perään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koululainen kirjoitti:

Kuka meistä pystyy sanomaan, että mitä siellä oikein tapahtui. Inhottaa lukea lehdistä tälläisiä uutisia. Ihan kuin media olisi ollut paikalla kun se tapahtui. Tapahtuneesta ei ole muita todisteita kuin mervin kertomus ja iltasanomien kuva mervistä side päässä. Minä luulen, että ei Matti turhaan hauku toista tai suutu. Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Kyllä mervilläkin viiraa päässä kun ei tajua, että Matti ei sovi hänelle. Hyvä neuvo olisi tälle pariskunnalle, että kokeilisivat jonkun aikaa asumuseroa ja ottaisivat aikaa toisistaan. Pitkällä aikavälillä ehtii miettiä mitä oikein haluaa tältä elämältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu