Mielipiteitä?

ehdottomasti kuuntele nyt omaa sydäntäsi ja tartu tilaisuuteen. Itse sen sanoit mielestäni parhaiten, ei ole paljon lisättävää. Tottakai unelmiaan pitää saada toteuttaa vaikka se ei aina omaa puolisoa miellyttäisi. Jos ratkaisu on kuitenkin edes jonkin sortin kompromissi niin mikäs siinä.

Vaimosi kannan ymmärrän kyllä myös. Mutta et tee mielestäni todellakaan väärin jos muutat. Onnea matkaan!

on aina iso asia. Joutuu jättämään kaiken sen taakseen, minkä eteen on vuosia, kenties koko elämänsä tehnyt työtä, kuten sosiaalisen verkoston, tässä tapauksessa vakituisen työn, kodin ym. Minä olen ottanut hypyn tuntemattomaan jo monta kertaa, päätöksen teko on onneksi ollut yksin minulla, koska en elä vakituisessa suhteessa.

On todella raskasta aloittaa alusta uudessa paikassa, jossa ei tunne ketään eikä esimerkiksi tiedä kehen ottaa yhteyttä, jos jotain sattuu ja tarvitsee apua johonkin hommaan. Ne ovat asioita, joita ei osaa arvostaa eläessään tutuissa kuvioissa, mutta ne muuttuvat yllättävän hankaliksi, jos ei tunne ketään uudessa kaupungissa.

Toinen puoli asiasta on se, että kun uuteen paikkaan alkaa vihdoin kotiutua ja saada sitä verkostoa ympärilleen sielläkin, tajuaa kuinka paljon ihania ihmisiä on maailmassa ja kuinka paljon on saanut hyviä ystäviä on eripuolelta Suomea. Verkoston luominen ei tapahdu hetkessä, minulla se on ottanut hyvinkin sen pari vuotta joka kerta, mutta nyt en enää tiedä haluanko palata kotikaupunkiini, kun suurin osa ystävistäni asuu täällä ja elämä toimii kaikin puolin.

Ymmärrän hyvin teitä molempia, hyppy tuntemattomaan (tavallaan tyhjän päälle, vaikka sinulla olisikin työ, mutta entä vaimosi?) voi tuntua pelottavalta ja liian työläältä, toisaalta kiehtovalta elämäsi tilaisuudelta. Tällaisiin kysymyksiin ei mielestäni ole helppoja ratkaisuja olemassakaan, teidän pitäisi pystyä keskustelemaan asioista kunnolla ja pohtia eri vaihtoehtoja. Entä jos vaimosi ei saakaan töitä sieltä uudelta paikkakunnalta ja jää työttömäksi? Itse pidän hyvästä vakituisesta työpaikasta lähtemistä hieman huonona ratkaisuna, työssä viihtyminen on tärkeä asia ja jos työ on mielekästä, palkka on riittävä ja suhde vielä vakituinen, olisi aika riskialtista jättää se taakseen, ellei olisi varmaa uutta paikkaa tiedossa. Tekeekö hän sellaista työtä, jossa voisi käyttää hyväkseen siirtoa toiselle paikkakunnalle ja jatkaa silti samoissa tehtävissä menettämättä etuja, joita vakituinen työsuhde on jo tuonut?

Ymmärrän kuitenkin sinunkin näkökulmasi asiasta. Onneksi minun ei ole tarvinnut päätöstä tehdessäni huimioida muita, kun olen voinut tehdä sen ihan vain omien intressieni mukaan.

Paljon pohdittavia asioita...

Mielestäni Sinun tulisi ottaa unelmaduunisi vastaan, vaikka vaimosi siitä hermostuisikin. Kyllä hänenkin pitää olla valmis joustamaan suhteessanne ja antaa Sinulle mahdollisuus toteuttaa omia henkilökohtaisia unelmiasi. Ei yhdessä oleminen ole vain yhteisten haaveiden toteuttamista, kyllä molemmilla säilyy omatkin haaveensa ja toisen pitää hyväksyä ne.

On ikävää ettei vaimosi ole iloinen Sinun saamastasi upeasta mahdollisuudesta. Onnea nyt kuitenkin ainakin minulta! Tuo 1-2 vuotta on kuitenkin niin vähän jos tulette olemaan yhdessä lopun elämäänne, kuten olette varmastikin päättäneet tehdä. Vaimosi tulisi tukea Sinua unelmiesi toteuttamisessa, olethan Sinä joutunut ennenkin luopumaan hänen takiaan.

Suosittelen ihan itsesi takia, ettet enää luopuisi unelmistasi ja haaveistasi. Tee se mitä Sinun taytyy tehdä. Älä jää pohtimaan asioita liikaa, koska sillä tavalla et koskaan saavuta mitään. Mitä jos kuitenkin joskus kävisi niin ikävästi, että vaimosi ja Sinä eroaisitte? Eikö mieltäsi pahentaisi entisestään, että menetit upean tilaisuutesi? Toivottavasti koskaan niin ei käy, vaan saatte elää onnellista elämää yhdessä. Onnellisuuteenkin tarvitaan kuitenkin kaksi ihmistä ja jos toteutatte vain vaimosi toiveita ei Sinusta koskaan voi tulla täysin onnellista. Olen pahoillani, mutta niin se vain on.

Kysyit "tarkoittaako se sitä, että suhteeseemme ilmestyy iso halkeama?" Kyllä, suhteeseenne on vaarassa syntyä iso halkeama jos Sinä, et saa toteuttaa pitkäaikaista unelmaasi. Jos suhteenne on luotu kestämään, se kestää kyllä vuoden parin etäsuhteen. Itse en valitettavasti pysty asettumaan vaimosi tilanteeseen, koska en ymmärrä hänen tinkimättömyyttään edes keskustella asiasta. Hänen pitäisi ehkä mennä hieman itseensä ja miettiä, miksi hän haluaa kieltää ihmiseltä, jota hän rakastaa, jotain sellaista mistä tämä on haaveillut pidemmän aikaa...

Toivottavasti asianne selviää ja päätät tarttua tilaisuuteen! Ystäväsi ovat varmastikin kärsivällisiä, koska minä olisin heinä jo ehkä hieman suutahtanut vaimollesi, hänen yrittäessään tukahduttaa elämäsi tilaisuuksia. Tartu toimeen, nainen! Olet ajatuksissani!

sinun asemaan ja kyllä minäkin ottaisin unelmieni työpaikan vastaan. Parisuhteen perusta ainakin minusta on se, että kumpikin voi tarvittaessa joustaa ja tietenkin toisen tukeminen on myös tärkeää. Jotkut unelmat jäävät unelmiksi, mutta kun niiden täyttämiseen tarjoutuu mahdollisuus ei kannata jäädä odottamaan seuraavaa tilaisuutta, vaan tarttua rohkeasti tarjoukseen kiinni! Ehkä tämä on sinun ainoa tilaisuutesi kyseisen asian suhteen, joten neuvoisin sinua nyt ajattelemaan enemmän itseäsi.

Vaimoltasi on kyllä aika itsekästä olla edes puhumatta asiasta ja asettaa tavallaan sinut kysymyksen eteen "minä vain ura?". Miksi ei vaimosi voisi tällä kertaa joustaa, jos kerta sinä olet aikaisemmin jo joutunut/halunnut tukea häntä samankaltaisessa tilanteessa. Oikeaa rakkautta ei mielestäni ole kahlita toista tai yrittää saada toista tuntemaan syyllisyyttä sen sijaan kun pitäisi tuntea iloa! Kaukosuhteet kyllä voivat toimia ihan yhtälailla kuin sellainen suhde, jossa asutaan yhdessä tai tapaillaan muuten vain tiiviimmin. Tietenkin suhde kokee muutoksen, kun toinen ei ole koko ajan vierellä ja esimerkiksi toiseen täytyy oppia luottamaan ihan eri tavalla.

Minä esimerkiksi elän kaukosuhteessa tällä hetkellä juuri minun ja naiseni työn takia, mutta meillä homma pelaa erinomaisesti ja kummatkin voivat toetuttaa omia unelmiaan tinkimättä siitä, että rakastamme toisiamme ja haluamme elää yhdessä. Joku voisi sanoa, että on helpompikin tie olemassa, mutta itse en valita, koska ei ole mitään aihetta siihen!

Onnea sinulle hienosta tilaisuudesta ja toivottavasti saat elää unelmaasi, eikä sitten jälkeen päin tule ajatus, että "entä jos sittenkin olisin lähtenyt?". Tsemppiä=)

Minä olen sinkku.

jo vastatakin omaan kysymykseesi...?

oon kanssasi samaa mieltä tuosta, että niistä kuopatuista tilaisuuksista ja omista haaveista tulee sitten myöhemmin kamala taakka kaunaa ja siitä ei sitten helposti pääsekään eroon.

vaimosi on nyt hyvin itsekäs. ootko muistanu huomauttaa hänelle jo tekemistäsi muutoksista ja uhrauksista hänen ja suhteenne hyväksi? tietenkin otat jä lähdet sinne uuteen duuniin. niin minä tekisin. ja jos itse eläisin parisuhteessa, niin en voisi kuvitellakaan kieltäväni toiselta tämän haavetta! kyse ei kuitenkaan ole täysin eri valtiosta... ja kun viikonloput ym lomat voitte kuitenkin olla yhdessä niin... niin.

Eli, jos ainoa ongelma tässä tilanteessa on vaimosi(eli siis itse olisit valmis lähtemään) pitänee keskittyä häneen. Miksiköhän hänen on niin vaikea hyväksyä asiaa ja olla vilpittömän onnellinen puolestasi, kuten kuka tahansa toinen olisi? (niin, siis onneksi olkoon täältäkin hienon tilaisuuden vuoksi!)

Hän luultavasti pelkää että menettää sinut. Välittäminen nyt vaan purkautuu jostain syystä huonolla tavalla. Sinun kannattaa tehdä hänelle selväksi, että olisit tosiaan tulossa viikonlopuiksi kotiin, ja että hänkin voisi varmaan vierailla luonasi, jos tahtoo. Koita osoittaa hänelle että rakastat häntä koko sydämestäsi, mutta tämä nyt on vain tällainen asia, joka sinun pitää voida tehdä. Tämä tekee sinut onnelliseksi, samoin kuin vaimosi. (Tuskin hän sentään voi ääneen lausua minä tai työ-uhkausta?) Painota että ratkaisu on väliaikainen.

Kannattaa myös muistaa se, että kaukosuhde vaatii aivan erilailla töitä kuin "lähisuhde". Silloin kun on yhteistä vapaata, se aika tulee luonnollisesti vietettyä oman kullan kanssa(eli sinun ystäviesi tapaaminen ja harrastuksesi ehkä kärsivät). Toisaalta niinä päivinä kun on yksin, kasvaa ystävien ja harrastusten merkitys. Tämä voi puolestaan johtaa jonkinlaiseen eriytymiseen ja uudet ihmissuhteet saattavat vallata liiaksi alaa. Teidän kannattaa yhdessä miettiä keinoja kuinka voisitte järjestää tulevan pari vuotta niin että saisitte oltua mahdollisimman paljon yhdessä. (tätä voisit ehkä miettiä jo päässäsi valmiiksi, joten sinulla olisi sitten jotain konkreettisia ehdotuksia tulevasta, mitkä saattavat rauhoittaa vaimosi mieltä.)

Tärkeintä olisi kai saada läpi vaimollesi, että olette edelleen TE, vaikka eri paikkakunnilla olettekin. Rahaakin siihen menee, jokailtaiset soittelut, matkustaminen, viestien mahdollinen lähettely.. mutta luulen että se kannattaa. Jos saatte puhallettua yhteen hiileen niin, että välimatka toimii yhdistävänä eikä erottavana tekijänä, on edessänne varmasti ihania jälleennäkemisen ja odotetun onnen hetkiä! Asian kokeneena voin sanoa, että mikään ei ole niin raastavaa kuin kaukorakkaus, eikä mikään niin ihanaa kuin se, kun sen omansa sitten taas eron jälkeen itselleen =)

Onnea uuteen työhön!

Hyvät (ellei vallan loistavat)etenemismahdollisuudet, (nousujohdanteinen) hyvä palkka, työsuhdeasunto ja -auto, oma tiimi, johtava asema.. ja paljon muuta tavoittelemisen arvoista hylkäsin muuttaakseni hänen kotikaupunkiinsa, jossa meillä piti olla mahdollisuus onnelliseen elämään. Hän sanoi ahdistuvansa oudossa kaupungissa ja koti-ikävä vaivasi. Nyt ei ole enää edes häntä, vannoi rakkautta, mutta toisen matkaan lähti, tuosta noin vaan, varoittamatta. Kyllä kaduttaa hukkaan heitetty hyvä työpaikka ja hukkaan heitetyt vuodet.

Jossain määrin olen samassa tilanteessa ainakin ajatuksen tasolla. Haluamme murun kanssa vähän eri asioita ja nyt pitäisi sitten jollakin konstilla sovitella nämä asiat yhteen niin, ettei kumpikaan kovasti kärsi. Tähän liittyy myös tämä asumisasia.

Muutimme äskettäin murun kotikulmille, koska hänellä on työpaikka ja se "melkein koko elämä" täällä pääkaupunkiseudulla. Minä taas olen hiukan kiertolainen, jolla ei enää vuosiin ole varsinaista kotikaupunkia ollutkaan. Ja meidän tilannettamme hiertää se, että minä haluaisin asua maaseudulla juuri nyt. Jossakin rauhallisemmassa kuviossa ainakin. En viihdy täällä, en koe näitä seutuja enää tutuiksi. Voi olla, että joskus taas viihdynkin mutta nyt haluaisin valita toisin.

Sinkkuna on helppoa vain valita ja toimia. Olen itsekin aloittanut uuden sivun jo neljä kertaa, eikä se pelota minua vieläkään. Nyt on vain otettava se toinen ihminen huomioon kaikessa mitä tekee. Hirmuista mutta se vähentää valinnan varaa melkoisesti, jos toisella on jo valmiit kuviot. Ainakin aiheuttaa kauheaa pähkäilyä ja sovittelua. Ei ole aina yksinkertaista asettaa tasapainoon oma sisäinen äänensä ja se mitä ulkoapäin odotetaan. Silti olen samaa mieltä kuin nämä muutkin.

Mene ja tee se, minkä oikeaksi tunnet. Se ei suhdetta kaada, jos kaikki on kunnossa. Jos taas ei ole, suhde voi kaatua vaikka jäisit. Tai jopa juuri siksi. Rakkaasi pelkää, että katoat jonnekin maailman turuille. Hän on ilmeisesti asunut pitkään (aina?) samassa kaupungissa ja hänelle itselleen tuollainen valinta ja muutos olisi ehkä pelottava. Sinä voit olla se, joka osoittaa, ettei mitään pelättävää ole. On totta, että elämänmuutos tuo paljon uutta eteen; uusia ihmisiä, harrastuksia, tilanteita. Ei uusien asioiden tarvitse kuitenkaan merkitä vanhan katoamista.