Miten suhtaudun syövän sairastaneen puolison "oireiluun"?
Syövän sairastamisesta on kulunut n.3 vuotta ,ja aina silloi tällöin puolisoni löytää "patteja" tai sitten muuten on sellainen tunne ,että oireita on.
Tänään hän soitti töihin ,että kaulalla on taas se näppylä ,mikä on ollut ennenkin .Kuitenkin hän on ollut terve ,enkä usko nytkään että siinä mitään on.
Nämä tilanteet on aika ahdistavia ja tuntuu että en osaa vastata noihin kysymyksiin mitenkään ,sillä en voi tietää onko nyt syöpä ,vai ei .Enkä halua valehdella puolisolleni ,mutta en myöskään huolestuttaa häntä lisää.
Sairastaneet ,kertokaa mitkä sanat auttaa ,mitä minun pitäisi tehdä näissä tilanteissa?
Syövän sairastamisesta on kulunut n.3 vuotta ,ja aina silloi tällöin puolisoni löytää "patteja" tai sitten muuten on sellainen tunne ,että oireita on.
Tänään hän soitti töihin ,että kaulalla on taas se näppylä ,mikä on ollut ennenkin .Kuitenkin hän on ollut terve ,enkä usko nytkään että siinä mitään on.
Nämä tilanteet on aika ahdistavia ja tuntuu että en osaa vastata noihin kysymyksiin mitenkään ,sillä en voi tietää onko nyt syöpä ,vai ei .Enkä halua valehdella puolisolleni ,mutta en myöskään huolestuttaa häntä lisää.
Sairastaneet ,kertokaa mitkä sanat auttaa ,mitä minun pitäisi tehdä näissä tilanteissa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuntuu että puolisosi on nyt vailla oikeaa elämän sisältöä kun on jäänyt jumiin sairauteensa pyörimään. Eikö hän käy työssä? Tapaa ystäviä? Harrasta?
Selvästi hänen pitäisi nyt täyttää elämänsä ihan muilla asioilla. Et sinä vakuuttelemalla saa häntä "terveeksi", tauti on nyt ennemminkin korvien välissä. Ellei muu auta, terapeutin apu voisi olla hyödyksi. Kokemuksesta tiedän että näinkin vakavan sairauden läpi käyneen on suhteellisen helppo päästä psykologisen avun piiriin.
Syövästä parantunutta jäytää aina jossain sisällä pienen pieni pelko sairauden paluusta, mutta jos se paisuu liialliseksi, pitää jotain kyllä tehdä tai jää koko elämä elämättä.
hei
sinulla on varmaan aika rankkaa. Ymmärrän ettet halua vakuutella hänelle ettei ne patit ole vaarallisia...
Käyn nyt itse leikatun syövän jälkeisissä sytostaattihoidoissa, ja rakastan kuulla mieheltäni että meillä on vielä yhteisiä vuosia edessä 'ainakin 30'. Se saa mieleni tuntumaan hyvältä ja palauttaa rohkeuteni, niin lapselliselta kuin saattaa kuulostaakin.
Voisitko saada hänet uskomaan, että kyllä ne lääkärit pitävät huolta.
Hänhän varmaan käy jälkitarkastuksissa koko ajan -kuinka usein niitä mahtaa olla - tuntuuko vaimostasi että niitä voisi olla useammin. Voisitko sinä olla yhteydessä hänen hoitavaan lääkäriin ja puhua tästä hänen pelosta? Ehkä sieltä voisi löytyä apua. Tai vielä paremmin ehkä täältä:
Olisiko mahdollista, että hän juttelisi esimerkiksi sairaalan kuntoutushoitajan kanssa. Ottakaa selvää syöpään sairastuneiden tukiryhmästä, sellainenkin varmaan on. Siellä hän voisi jutella toisten vastaavan läpi käyneiden kanssa.
Jokaisella sairastuneella ja parantuneella varmaan se jossain ajatusten taka-alalla piilee. Mutta kun on saanut vielä elämän lahjaksi, sen voisi käyttää iloisesti ja elää täysillä, rikkaasti ja rohkeasti tässä-ja-nyt-hetkessä. Ei kannata yhtään murehtia tulevaisuudesta, emme voi vaikuttaa kaikkiin asioihin elämässämme.
Tsemppiä teille, raskaat ajat ovat takananne ja tämä hetki, juuri nyt ja tässä, on mahdollisuus elää onnellisesti.
- kerro joskus, millä keinoin elämänilon ja elämänrohkeuden palauttaminen onnistui ;D