Spotlight
"Huostaanotot rahasampona. Huostaanotettujen lasten määrä on jatkuvassa kasvussa. Kunnat maksavat näiden lasten hoidosta yksityisille hoitokodeille satoja miljoonia euroja. Osa näistä rahoista päätyy hoitokotieen näyttäviin puitteisiin."
"Huostaanotot rahasampona. Huostaanotettujen lasten määrä on jatkuvassa kasvussa. Kunnat maksavat näiden lasten hoidosta yksityisille hoitokodeille satoja miljoonia euroja. Osa näistä rahoista päätyy hoitokotieen näyttäviin puitteisiin."
Vastaukset 26
Vanhimmat
täytyy sanoa, että mukavasti jää käteen, jos sijoitetun lapsen laitoshoitovuorokausi on 250-300€/vrk...
Pienikin ryhmäkoti vaatii n. 10 hyvinkoulutettua työntekijää ja kyseessä on vuorotyö. Luvan saaminenkin edellyttää määrätynlaista tasoa.
Ohjelmassa painotettiin korkeasti koulutettua henkilökuntaa ja monipuolista palvelua. Kun kaikki kulut on maksettu ja yrittäjä tekee 60-70 tuntista viikkoa eikä lomallakaan saa olla rauhassa, ei voida mistään rahasammosta puhua, jos sitä verrataan työpanokseen.
Julkisella puolella lastenkotipaikat maksavat useasti vielä enemmän, mutta ei siitä kukaan puhu.
veistäjät ovat vaan veistäneet väärää rahasampoa. Heiltä vietiin/varastettiin se hyvä rahantuloväline siis oma lapsi. Olishan se ollut monelle lisänä saada elatusmaksut lapsesta ym. Mitähän olisivat rahoilla tehneet. Olisi muuten jännä tietää näin vaan huvikseen. Siihen kenkäjuttua kertovaan en usko sairasta pakko "harrastusta" piti/pitää mielikuvituksessaan. Luulee että silloin on hyvä äiti.
Kauniisti osataan kertoa henkilökunnan koulutuksesta hienoilla nimikkeillä, mutta ei sieltä välttämättä pohjalta paljastu mitään sen hienompaa koulutusta. Kauniisti osataan myös kertoa miten toimitaan, sitä ei vain kerrota, että kuinka säännöllisesti juuri niin toimitaan ja pääseekö toiminnasta osalliseksi kaikki. Luvan saa tietyillä edellytyksillä, mutta huonommin valvotaan miten jatkossa toimitaan. Lepokoteja on osa laitoksista.
Minä kyllä ymmärrän sen, että työ on raskasta ja yöksi tarvitaan parikin henkilöä valvomaan turvallisuutta, mutta se, että onko näistä laitoksista oikeasti hyötyä pitkäaikaissijoitetuille? Samalla rahalla, joka maksetaan nuorisokotihoidosta voitaisiin kustantaa nuorelle vaikka "omatunto" kulkemaan nuoren mukana joka yöksi. Öisinhän ne nämä villit lapset pääsääntöisesti temppunsa tekevät, joiden takia heidät pitää laitoksiinkin laittaa rauhoittumaan.
että naitä lapsia ei kukaan halua sijaiskotiin koska ovat niin työläitä ja suuren avun tarpeessa.
On siis pakko maksaa jos haluaa lapsen pois huonosta kodidta tai kasvuympäristöstä. Se on vaan kylmääkin kylmempi totuus. Nähty on tapauksia joita ei moni usko edes todeksi.
On helppo sanoa että rahat päätyy sinne ja sinne mutta kukin tehkööt rahoillaan mitä parkaaksi näkee.
Miettiä voi ensin että miksi lapset voivat näin huonosti? Maksu on siis sen mukainen.
Minusta on syytä miettiä sitä, että miksi nämä laitoksiin pitkäaikaisesti sijoitetut eivät kuitenkaan selviydy vapaudessa?
kohta neljäkymmentä vuotta sitten oli eräs perhe. kolme lasta ja alkoholia paljon. jo silloin.
tuli ero. äiti piti kaksi nuorinta, vanhin laitettiin isän vanhemmille. lapsi eli eristyksissä (uskonnollinen tausta vanhuksilla), maallisia kavereita ei suvaittu. koulu oli yhtä tuskaa heti alusta.
kahdeksan vanhana kuoli vaari, ja mummo ei jaksanut lapsen kanssa. siis lapsi sijaisperheeseen maalle. siellä lapselle yritetiin opettaa vastuuta ja työntekoa, mutta nyt omiensanojen mukaan EVVK ja viina tuli 12 vuotiaana kuvioon.
kännääminen jatkui ja kuvioon tuli myös autovarkaudet ja muu rötöstely. siis nuorisokotiin, koska lapsi oli sosiaalisesti eristynyt edelleen ja rikollinenkin. sieltä karkuun ja seuraavana keravan nuorisovankila.
parikymmpisenä huumeet ja väkivallanteot kuvioihin. ja jatkuva kierto vankila-siviili-viina,huumeet,väkivalta,varkaudet-rosis-vankila.
mitä keinoja hänellä on selvitä?
hänellä on aito halu pyrkiä kuiville mm. useampi aloitus jakso kalloilan päihdeklinikalla, mutta aina kun varhaislapsuuden asioita pitäisi syvemmin tytkia ja hyväksyä osaksi elämänkaarta, hän pakenee. niinkuin on ikänsä paennut ongelma paikossa.
ei hänellä ole keinoja kohdata omaa itseään.
jotta voisi pärjätä maailmassa on oltava sinut itsensä ja taustansa kanssa.
ja miten voi olla sinut itsensä kanssa ja kokea olevansa sisimmältään hyvä, jos kaiken aikaa on torjuttu ja eristetty?
vammauta lapsia ja nuoria. Se ala-arvoinen kohtelu mitä lapset ja nuoret saavat monessa perheessä. Ja vanhemmat ajetaan pois, etteivät "häiritsisi lapsen kehitystä" HYVÄSSÄ sijaisperheessa.
Lue esim. ketju Ja näin lastensuojelu ja perhehoito.. tai biojen puolelta ketju "Kuttula-Jukola" ja paljon muuta.
Miettikää mitä lapsi saa lähtiessään sijaiskodista tai sijoituspaikasta: lämmintä kättä ja toivotuksen "Koita pärjätä"
biologisesta kodistaan jossa äiti/isä on ongelmallinen tavalla tai toisella.
Eväät elämän varrelle tietenkin mutta minkä laiset ovat olleet lapsuuden kokemukset jotka mahdollisesti jatkuvat lasten aikuistuttuakin.
Läheltä seuranneena en kyllä suosittele.
Ajan kyllä varmasti häiritsevän biovanhemman käpälämäkeen.
Tiedäm miten vain bioäidin puhelinsoitto voi saada lapsen aivan häiriintyneeksi ja se vuorostaan usein purkautuu kavereihin ja omaan itseensä puhumattakkaan sijaisvanhempiin. En ymmärrä miten tätä jaksaa vuodesta toiseen katsella ja kuunnella sellaista sairaaloista elämää jota lapsi näyttää elävän.
No se on kuitenkin kysymys lapsesta jonka syy se ei ole. Lapsi reagoi vasta kun tuntee olonsa turvalliseksi sitä enne oli patoutunut olo, sanaton, salakavala ilkeä ja niin tietämätön teoistaan.
Mitä odotat lapsen saavan mukaansa sijaiskodista tai sijoituspaikasta?
Jos lapsi ei osaa ottaa vastaan sitä arjen mallia mitä lapselle yritetään antaa niin ei sille sitten mahda mitään. Usei nuori 18 vuotias lähtee ovet paukkuen ja kovalla huudolla se on nääs helpompaa erota vihassa kuin hyvässä sovussa.
Tässäkin aikuinen pitää olla vahva aikuisen roolissaan.
Täällä hyvin harvoin kukaan bioäiti kirjoittaa hyvästä sijaiskodista niitä sentään on yllinkyllin joten uskon että he saattavat olla itse syypäitä sijaiskodin huonouteen.
Meillä ainakin olisi niin jos bioäiti saisi vallan vaikuttaa.
sijoituksesta sitten on lapselle. Kotona ongelmia ja sijaispaikassa ongelmia. Lähtee ovat paukkuen. Eikö hän voisi lähteä biologisesta kodistaan ovet paukkuen. Hänestä on kuitenkin rahan haluajia monta, korpit kokoontuu kyllä heti.
Vähän kalskahti ilkeästi tuo lausumasi lapsen salakavaluudesta. Biovanhemman et salli lapsen oloja käydä katsastamassa ja häiritsemässä.
kovinkaan paljoa kokemusta olla vahva aikuinen. Et siis tiedä mitä lapsi tarvitsee kun ovet paukkuen lähtee. Vai etkö halua ymmärtää.
Ei ole kysymys ongelmista jotka aiheutuvat sijaiskodista vaan siitä lapsena hyljätyksi tuelmisesta jonka se rakas äiti teki lapselleen ja piti muuta tärkeämpänä kuin lastaan. Sairaudet ovat varmaan eri asia sen jo lapsikin ymmärtää.Sitten herää se taistelun halu olla parempi äiti kuin se rahallaostettuäiti siinä usein lyö ylilyöntejä ja tekee itselleen kuin karhunpalvelun ja jää kuitenkin ilman saalista.
Eikä ole kysymys mitä sallin vaan se salakavaluus on kamala asia kun se hoidetaan kimpassa bioäidin painostuksen ja uhan myötä. Jos hyväksyisin kaiken en olisi kypsä vanhemmuudessani ja en myöskään vahva aikuinen näin ollen haluan että lapsi saa rauhan eikä tarvitse kärsiä häiriköstä joka olisi pompottelemassa meitä vähän jokaista kuten täälläkin olen voinut ymmärtää että näin moni bioäiti toimii ja ajattelee vain itseään kuin symbioosissa elävä sivuun siirretty äiti. Minulla on velvollisuus panna rajat ja vaan ja ainoastaan lpsen edunvuoksi. En ajattele siinä äidin vaatimuksia vaan vaatimukset pitää tulla nöyränä ja lempeänä lasta kohtaan. Korpit ovat jo laumoina syys kokouksessa. Tuo TV -ohjelma oli hyvä vinkki joka tulee lisäämään huostaanottoja usko pois. Meille tuli yksi lisää jo heti eilen. Se tietää noin 250 euroa lisää tilille korkoa kasvamaan...
koululaiset pieniä vielä, mutta kumpikin käy koulun jälkeen terapiassa, kerhossa joihin itse kuljetan, lisäksi harrastukset eli ei tämä ihan silkkaa oleilua ole.
Lisäksi paljon sellaisia tapaamisia psykologien ym kanssa joita omilla biologisilla lapsillani ole ollut.
Mutta hei, lapsen parhaaksihan ne kaikki suunnitellaan ja mielestäni pienen eka- ja tokaluokkalaisen, miksei isommankin, on paljon mukavampi tulla kotiin, kun siellä on joku odottamassa.
Laitoskodeista en paljon tiedä, vain näistä tavallisista perheistä.
Joissa sitä rahaa ei todellakaan ole tuhlaamiseen .
Mutta eipähän ainakaan meidän sijoitettujen lasten tarvitse hävetä vaatteitaan, kaikki ostetaan tarpeen mukaan.
Ehkä se johtuu siitä, että minä ainakin voin sanoa rakastavani näitä kivoja pieniä tyttöjä joita saan kasvattaa.
Meillä halataan paljon, pusitaan paljon ja sanotaan jopa useinkin ne tärkeät sanat"minä tykkään sinusta tai minä rakastan sinua".
Niitä sanoja käyttävät niin lapset kuin aikuisetkin.
Ja meiltä lähtiessään lapset saavat taatusti muutakin kuin lämmintä kättä; toivotuksen tulla takaisin aina kun siltä tuntuu.
Niinhän omillekin lapsillemme sanomme.
jotenkin väärinkohdelluksi elämässäsi. Jokin vahva viha olemassa bioäitiä kohtaan. Jupiset itseksesi laittavasi rajat lapsen vuoksi. Ikäänkuin olemassaolevalle sijaislapselle laittamasi rajat olisivatkin oman lapseksi jääneelle itsellesi laittamat rajat.
Kyllähän on tosiasia, että sijaislapsillasi ei ole hääppöiset oltavat, siksi raskas on tuotoksesi. Luulisi sossujen olevan päinvastoin huolestuneita, heillähän on kuitenkin vastuu sijoittamastaan lapsesta.
tuovat niitä särjettyja lapsiriepuja?
No se on yksi hyvä syy kun olemme vahvoja aikuisia ja uskallamme laittaa rajat elämän laadulle.
Annamme kritiikkiä heti myös sossuja kohtaan jos se on aiheellista. Kohtelemme biovanhempia aikuisina kanssaihmisinä mutta tiukin ottein pitämällä sen henkilökohtaisen loukkaantmattomuuden rajan selvänä. Ja se on lapsen suoja. Haluaisitko lapsellesi sen rikkoutumisen ja murtumisen uskon tulevaisuuteen sekä omaan bioäitiin luottamuksen menetyksen.
Emme halveksi biovanhempia (bioäitejä)kuten täällä moni bioäiti mollaa kanssasisarensa että sijaisvanhemmat.
Kyllä oli kasvatus ollut pielessä, mutta kun sijoitukseen pääsi niin kyllähän asiaoiden tärkeys selvisi:
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
13 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "turvallisesti kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN!
-Seuraavasta kertomuksesta voi päätellä huostaanottojen oikeudellisuudesta ja lapsen edun tavoittelusta:
1.Minun lapeni vietiin turhaan.
Kun lapseni otettiin minulta, olin opiskellut neljä vuotta, elättänyt sekä lapseni että itseni opintolainalla.
Olin silloin aika väsynyt, sillä taloudellinen tilanteeni oli tiukka, opiskelin ja kuljetin lapsiani harrastuksissa. Itse oli lasteni koulun vanhempain yhdistyksissä aktiivisesti mukana.
Kun lapseni otettiin minulta pois, sosiaalityöntekijä kirjoitti omiin papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Hän lähetti minut Jorvin psykiatriselle osastolle, josta minut palautettiin takaisin, koska siellä kerrottuani tarinani, he sanoivat, että paikkoja on vähän ja väsymyksen takia sisään ei oteta.
Sosiaalityöntekijä ilmoitti esimiehilleen, että olen huumeiden käyttäjä. Jopa huumepoliisi olisi tullut kertomaan oman näkemyksensä sosiaalitoimistoon, mutta sosiaalityöntekijä ei halunnut "perua päätöstään".
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa. b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
2.Tavatessamme ensimmäisen kerran yhdessä tyttöjeni kanssa sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sanoi kuultemme, että "heti kun minä näin teidät, ajattelin, että nyt tuli OIKEAT vanhemmat Kirsille ja Heidille". Nuorempi tytöistäni sanoi, että "SIJAISVANHEMMAT".
Palaverissa toinen sosiaalityöntekijä kysyi, että kuinka usein olemme pohjoisessa olevan sukuni kanssa tekemisissä. Kerroin, että talvella vietämme viikon tai kaksi ja kesällä noin kuukauden pohjoisessa. Sosiaalityöntekijät sanoivat, että on parempi, ettei sukuni ole enää lasteni kanssa niin paljon yhteydesä! ?
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä rhuostaan otto ja sijoitus oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
JA TÄHÄN LISÄÄN, ETTÄ KUN LAPSENI OLIVAT ENSIMMÄISESSÄ SIJAISPERHEESSÄ JA KUN VAADIN LAPSILLENI PAREMPIA OLOSUHTEITA, NIIN ESPOON LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE, ETTÄ
"MIKSI ET JO LUOVU LAPSISTASI. YLEENSÄ VANHEMMAT LUOPUVAT PALJON AIKAISEMMASSA VAIHEESSA."
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta. Sitä ennen olin töissä firmassa, joka teki konkurssin.
kun tällaiset ovat lähtökohdat:
-Seuraavasta kertomuksesta voi päätellä huostaanottojen oikeudellisuudesta ja lapsen edun tavoittelusta:
1.Minun lapeni vietiin turhaan.
Kun lapseni otettiin minulta, olin opiskellut neljä vuotta, elättänyt sekä lapseni että itseni opintolainalla.
Olin silloin aika väsynyt, sillä taloudellinen tilanteeni oli tiukka, opiskelin ja kuljetin lapsiani harrastuksissa. Itse oli lasteni koulun vanhempain yhdistyksissä aktiivisesti mukana.
Kun lapseni otettiin minulta pois, sosiaalityöntekijä kirjoitti omiin papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Hän lähetti minut Jorvin psykiatriselle osastolle, josta minut palautettiin takaisin, koska siellä kerrottuani tarinani, he sanoivat, että paikkoja on vähän ja väsymyksen takia sisään ei oteta.
Sosiaalityöntekijä ilmoitti esimiehilleen, että olen huumeiden käyttäjä. Jopa huumepoliisi olisi tullut kertomaan oman näkemyksensä sosiaalitoimistoon, mutta sosiaalityöntekijä ei halunnut "perua päätöstään".
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa. b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
2.Tavatessamme ensimmäisen kerran yhdessä tyttöjeni kanssa sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sanoi kuultemme, että "heti kun minä näin teidät, ajattelin, että nyt tuli OIKEAT vanhemmat Kirsille ja Heidille". Nuorempi tytöistäni sanoi, että "SIJAISVANHEMMAT".
Palaverissa toinen sosiaalityöntekijä kysyi, että kuinka usein olemme pohjoisessa olevan sukuni kanssa tekemisissä. Kerroin, että talvella vietämme viikon tai kaksi ja kesällä noin kuukauden pohjoisessa. Sosiaalityöntekijät sanoivat, että on parempi, ettei sukuni ole enää lasteni kanssa niin paljon yhteydesä! ?
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä rhuostaan otto ja sijoitus oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
JA TÄHÄN LISÄÄN, ETTÄ KUN LAPSENI OLIVAT ENSIMMÄISESSÄ SIJAISPERHEESSÄ JA KUN VAADIN LAPSILLENI PAREMPIA OLOSUHTEITA, NIIN ESPOON LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE, ETTÄ
"MIKSI ET JO LUOVU LAPSISTASI. YLEENSÄ VANHEMMAT LUOPUVAT PALJON AIKAISEMMASSA VAIHEESSA."
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta. Sitä ennen olin töissä firmassa, joka teki konkurssin.
Massapostaaja... Ole Pike kiltti ja pysy biovanhempien palstalla. Ihan turhaan käyt täällä provoilemassa.
Väärään kohtaanhan tuon lykkäsin. Anteeksi ;)
varastaa.
Lasten edustahan on kysymys. Lapsia pitää suojella.
me oltiin Venäjällä, että oli sairaan likaista. sijaisäiti kysyi halutaanko me donitseja torimyyjän kojusta, mutta mä en halunnu kun kärpäsiä oli jokaisen päällä. Heeidi olis halunnu mutta ei sille tietystikään ostettu.
miksei äiti koskaan vieny meitä ulkomaille?
sijaisäiti on hassu, aina kun me mennään uimaan tai pyöräilemään, se uhkaa antaa selkään jos me hukutaan tai jäädään autonalle. mitä se sitten auttaa jos me ollaan jo kuoltu?
ajattele, koulusta ollaan kotona vasta kolmen jälkeen, siinä ei jää kuin kaksi tuntia olla kavereilla ennen ruokaa ja läksyjentekoa.
meillä käy tukia lapsia. musta on kiva kun mikko ja saana tulee kun ne on meijän ikäisiä. me nukutaan samassa huoneessa ja supistaan pitkään illalla. äiti siitä valittaa, kun se ei käsitä että yökylä kaverit on ihan jees.
kun mikko ja saana on meillä niin ei tarvi hakee kavereita kauempaa.
sijaisperheen poika on jo niin iso ettei se viitsi leikkiä meidän ja tukilastenkanssa. se on kaverien kanssa kokopäivän, kun se käy sellaista oppisopimuskoulutusta.
niistä kengistä, mun on kai pakko tunnustaa, että mä pistin paskaksi ne ekat kengät, äiti sano että ne on rumat ja mä kävelin niistä kannat rikki ja liotin kuravedessä. se on syynä siihen, että niitä uusia kenkiäkään ei ostettu.
mulla on huoli äididtä, se haluais että mä soitan sille päivittäin. onneksi sijaisäiti sanoi, että on sovittu että vain äiti soittaa tänne eikä mun tarvi sille soittaa.
äitiä on kyllä sääli, se ei oikein pärjää yksin ja joskus musta tuntuu että pitäis päästä asuun taas sen kaa kun se on niin avuton.
täällä on kyllä vähemmän huvituksia kuin äidin luona. toisaalta koulu sujuu nyt paremmin kun ei ole yöreissuja kuten äidin luyona asuessa. täiteidenyö pelottaa vähän vieläkin. sijaisäiti on vieny meitä mielenkiintoisten kaveriensa luo kylään. ensin meitä ei oikein huvittanut kun ne on vanhoja, mutta se yksin oli ollut lähetyssaarnaajana japanissa ja afrikassa ja sillä oli upeita juttuja näyttää meille.
isä soitti ja vaati meitä luokseen, sijaisäiti sanoi että jos isä haluaa maksaa matkan niin meidän on mentävä, mä en kyllä haluis, kun mä tiedän ettei äitikään siitä tykkää.
vai kuinka se menikään....
kirje, mut voithan sinä tulkita miten haluut. Sinä varmaan olet ollut sossujen opissa!
Mutta voi olla, että kotona eivät olisi eläneet 18 vuotiaaksi.
kyllä lapsi ihan itse aidosti tuo tunteensa esiin ilman sossua.
ongelma vain on, että kaltaisesi minäkeskeiset ihmiset tulkitsevat kaiken itsensä ja omien mieltymystensä kautta.
kaikki lapsen omanminän esiintulot ja mielipiteet käännät ja sovitat oman ajatusmaailmasi mukaan.
ja lapsi on lojaali aina murrosikään asti. sitten kyllä saat sinäkin kuulla mitä todella kuuluu ja jos lapsi ei silloinkaa uskalla sinulle sanoa suoraan, niin kavereilleen ainakin sinut moittii.
1.Minun lapeni vietiin turhaan.
Kun lapseni otettiin minulta, olin opiskellut neljä vuotta, elättänyt sekä lapseni että itseni opintolainalla.
Olin silloin aika väsynyt, sillä taloudellinen tilanteeni oli tiukka, opiskelin ja kuljetin lapsiani harrastuksissa. Itse oli lasteni koulun vanhempain yhdistyksissä aktiivisesti mukana.
Kun lapseni otettiin minulta pois, sosiaalityöntekijä kirjoitti omiin papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Hän lähetti minut Jorvin psykiatriselle osastolle, josta minut palautettiin takaisin, koska siellä kerrottuani tarinani, he sanoivat, että paikkoja on vähän ja väsymyksen takia sisään ei oteta.
Sosiaalityöntekijä ilmoitti esimiehilleen, että olen huumeiden käyttäjä. Jopa huumepoliisi olisi tullut kertomaan oman näkemyksensä sosiaalitoimistoon, mutta sosiaalityöntekijä ei halunnut "perua päätöstään".
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa. b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
2.Tavatessamme ensimmäisen kerran yhdessä tyttöjeni kanssa sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sanoi kuultemme, että "heti kun minä näin teidät, ajattelin, että nyt tuli OIKEAT vanhemmat Kirsille ja Heidille". Nuorempi tytöistäni sanoi, että "SIJAISVANHEMMAT".
Palaverissa toinen sosiaalityöntekijä kysyi, että kuinka usein olemme pohjoisessa olevan sukuni kanssa tekemisissä. Kerroin, että talvella vietämme viikon tai kaksi ja kesällä noin kuukauden pohjoisessa. Sosiaalityöntekijät sanoivat, että on parempi, ettei sukuni ole enää lasteni kanssa niin paljon yhteydesä! ?
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä rhuostaan otto ja sijoitus oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
JA TÄHÄN LISÄÄN, ETTÄ KUN LAPSENI OLIVAT ENSIMMÄISESSÄ SIJAISPERHEESSÄ JA KUN VAADIN LAPSILLENI PAREMPIA OLOSUHTEITA, NIIN ESPOON LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE, ETTÄ
"MIKSI ET JO LUOVU LAPSISTASI. YLEENSÄ VANHEMMAT LUOPUVAT PALJON AIKAISEMMASSA VAIHEESSA."
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta. Sitä ennen olin töissä firmassa, joka teki konkurssin.