Päänahan hilseily

Olen kärsinyt jo 9 vuotta päänahan hilseilystä. En ole varma onko se edes tavallista hilsettä, koska apteekin tai kaupan hilseshampoot eivät ainakaan ongelmaan auta yhtään.

Hilsekohtia (joissa hilsettä on monesti aika paljon, sellaisia lämpsäreitä, koko pää ei siis ole ihan täynnä niitä)kutittaa ja kun niitä vähän rapsuttaa tai harjailee pois, niin verille menee.

Välillä tuo hilse leviää myös korviin.

Onko normaali hilse todellakin tällaista? Kysyin terveyskeskuksessa lääkäriltä ja hän sanoi, että se on aivan normaalia. Itse olen epäillyt psoriaisista, kerta tästä ei pääse ollenkaan eroon. Välillä sitä on kyllä vähemmän, mutta välillä taas todella paljon.

Mikä auttaisi? Onko muilla samanlaista?
2620329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

että hilsettä on myös oikean puoleisen silmän ripsissä.

Äänestä

Itsellä on auttanut kun levittää perusvoidetta esim. Aqualan koko päänahkaan. Kun tuntuu siltä ettei se hilse aina tule sienestä vaan vain kuivuudesta.

Äänestä

Allergia sairaala käyyttä psori pot. huistenpesuaineen ja itse sain monen vuoden hilseilyyn ohjjeeksi pestä hiukset vehnänalkioöljyshampoolla. Lisäksi käyttä reseptilääkkeitä kuureittain. voi olla että siitä ei pääse koskaan eroon.

Äänestä

Itsellä sama vaiva monta vuotta. Hilseilyä päänahassa ja kulmakarvoissa ja korvissa.
kokeilin myös apteekin hilseshampoota ja kaupan tuotteita, ei apua.
Kunnes kerran vuosia sitten kävelin kampaamoon ja minulle suositeltiin shampoota nimeltä
Bio ja nimenomaan hilseeseen (montaa laatua)
Epäilin kovasti, koska monet hilsesampoot käyty läpi. No ensimmäinen pesu suorastaan kuori päänahan, hilsettä tippui altaaseen. Toistin käsittelyn heti perään saman tien ja seurauksena oli aivan puhdas päänahka (tosin arka ja punainen) ja tämän jälkeen pesin tällä sampoolla vain noin kerran viikossa ja päänahka on pysynyt hyvänä. Olen suositellut monille ja kaikki ovat avun saaneet ja ihmetelleet. Kallis on pullo, mutta kokeile ja tule kertomaan tänne miten kävi.
Pese heti kerralla kaksi kertaa peräkkäin.

Äänestä

Oireet viittaavat taliköhnään. Itselläni samanlaisia oireita. Diagnoosia ei tosin ole tehty. Kokeile hakukoneella *taliköhnä* hakua.

Äänestä

saattaa olla myös atooppista ihottumaa. Kokeile vaikkapa hieroa päänahkaasi perusrasvaa, anna imeytyä puolituntia ja pese hiukset sitten. Voi ehkä auttaa tai sitten ei. Mulla kutiaa ja hilseilee päänahka kanssa ihan hirveesti. Ei kannata pestä hiuksia kovin usein ja kannattaa välttää shampoon hieromista päänahkaa vasten.

Äänestä

Mulla ainakin ihan samanlaista oireilua aiheuttaa psori. Lääkeshampoot tietty auttaa mutta mulla auttaa myös kampaamoliikkeistä ostetut tuotteet Bio (tummanpunainen?) ja System 4 (oil cure)...
Saunassa on hyvä hieroa päänahka vaikka Humektan- perusvoiteella, se kun lähtee helposti vedellä pois..

Äänestä

Joo, kuulostaa samalta kuin mulla paitsi kun raavin niin siihen jäi tulehtunut kohta. Mulla hilseili myös nenän sivut ja leukankin. Sit jos päänahkakin hikos niin tuli hirveä kutina ja pistely. Vuosien tulosten jälkeen todettiin seborrea-ekseema (taliköhnä) lääkäri anto jotain hilseshamppoo reseptejä ja jotain rasvaa, kortisonia. Pysy niil kuris mut uusi heti kun lopetti niillä pesun. Luin jonkun amerikkalaistohtorin kirjoittaman kirjan, jossa oli luonnonmukaisia hoitoja. Niin siinä oli hiivaton ja sokeritoman ruokavalion noudattaminen . Tepsi mulla välillä kyllä sortuu syömään pitsaa esimerkiksi eikä ole kutissut enää. Johtui tohtorin mukaan jostain hiivan aiheuttamasta liikakasvusta. Aiheest on jotain tietoo mutta olen todennut että sisäinen tauti se on enemmänkin eihän se muuten uusiskaan jos lopettais hilseshappoitten käytön.

Äänestä
  • Sama kuin edellisellä. Joskus aina pesen aamuisin ihan vain vedellä, silloin hilsettä ei ole kauheasti. Tosin minun täytyy laittaa vettä vielä sellaisiin hilsekasoihin, jotta ne eivät tule isoina klöntteinä ulos. Olisikohan minullakin tuo hiivaongelma vai vain kuiva iho? Iltaisin hiuksiin kerkeää kertyä myös tietynlaista lankaa. Ja jos se on kuivuudesta kiinni, niin auttaako kosteusvoiteet?

    Äänestä

  • Mumakil kirjoitti:

    Sama kuin edellisellä. Joskus aina pesen aamuisin ihan vain vedellä, silloin hilsettä ei ole kauheasti. Tosin minun täytyy laittaa vettä vielä sellaisiin hilsekasoihin, jotta ne eivät tule isoina klöntteinä ulos. Olisikohan minullakin tuo hiivaongelma vai vain kuiva iho? Iltaisin hiuksiin kerkeää kertyä myös tietynlaista lankaa. Ja jos se on kuivuudesta kiinni, niin auttaako kosteusvoiteet?

    Ei auta, kosteusvoiteet, jos hiivan liika kasvusta. Se hilse on talia. Mitä erittyy liikaa Osta kunnon hilselääke shamppoo aluksi apteekista ja sitten kokeile hiivatonta muutama viikko.

    Äänestä

Oon 15 vuotias ja mun päänahka on hilseillyt jo melkein 2 vuotta. Mulla on yleensä aika lyhyet hiukset ja ne on todella tiheät. Oon kokeillut jo monia keinoja saada hilseen pois, mutta ei ole auttanut. Hilsettä on siis joka puolella päätä. jos vähänkin hikoilee niin päätä alkaa kutittaa todella paljon.

Äänestä

HEI! sinä verillä

Kyllä täällä on juuri samanlaisesta oireista kärsivä ja aivan samanlaisista kokeiluista tuloksetta oleva. Tuntuu et päivät menis hyvin päätä kynsiessä olen kokeillut kaikki kaupan ja parturien tarjoamat shampoot, mutta tuloksetta nyt menossa apteekin kokeilut mut näyttää et nekään ei tehoo.

Äänestä

Kärsin vuosia kiusallisesta hilseilystä ja punoittavasta päänahasta. Kokeilin kauppojen, apteekin ja kampaamoitten tuotteita tuloksesta.onneksi löysin lopulta avun hilseongelmaani arganöljystä. Hilse ei ole palannut enään takaisin, kun käytän öljyä aina pesun jälkeen. Tuntuu mukavalta, kun parturitkin vielä huomaavat hiusteni kiillon ja hyvän hiuspohjan. Hiero puutama tippa arganöljyä hiuspohjaan ja kampaa tasaisesti hiuksiin. Öljy on erittäin riittoisaa ja pullo(60ml) kestää minulla 1-2 kuukautta.

Äänestä

Mulla päänahka rauhoittui, kun aloin käyttämään tervashamppoota. Joko XZ:taa tai "Erittäin hieno suomalainen tervashamppoo". Korvat hilseilee vieläkin, jos en muista juoda riittävästi vettä. Eli vettä ja tervaa!

Äänestä

Itsellä kortisonikuuri sisäisesti, korvatippoina ja päänahkaan. Nyt tuntuu ookoolle. Lääkäri vaan totesi, että oireet ehkä palaa heti, kun kuuri on ohi. Eli kuulostaa sille, että ei oikeesti ole keinoja, kärsitään vaan..päänahka kutiaa, tulee raavittua ja lumenvalkosia hilsekokkareita lähtee kammattaessa. Kutittaa ja tulee raavittua ruvelle, joka tekee oravanpyörän - ruvet kutiaa ja taas pitää rapsutella. Samaa korvissa sisäpuolella, olisko siis hiivaa...

Äänestä

Hei,
Mulla on ollu ihan sama ongelma, hiukset oon joutunu pitää lyhyenä pitkän aikaa. Stockalta saa Keratin hiusvettä. Mulla on auttanut hyvin :) Ja korvantaustat myös ettei hiukset osu niihin eli lyhyeksi :)

Äänestä

Hei!
Kaksi vuotta minulla on ollut sama vaiva, mutta nyt tuntuu paremmalta. ensinnäkin ensin luulin, että hiuksia ei saa pestä kovin usein, mikä oli väärä luulo. Siis hiukset pestään shampoolla päivittäin päänahkaa hieroen (oikestaan pestäänkin päänahka - eikä hiuksia). Sitten ostin apteekistä Klorhexol 100ml :n pullon (ihoa desinfioivaa ainetta n. 19€) ja sitä olen laittanut 3-4-kertaa päivässä hiuspohjaan. Ei rasvoita hiuksia, voi haista ensin pahalle, mutta kuivuu nopesti ja haju haihtuu kuivumisen mukana. Jos päänahka on rikki, niin tuntuu kirvelyä, ehkä voimakastakin, mutta vain hetken. Kirvely laitettaessa vähenee sitä mukaa kun päänahka paranee. Klorhexolin lisäksi olen käyttänyt Canesten-liuosta (sienilääke, 100mg:n spray-pullossa, n. 20€, myös kirvelyä hoidon alussa), koska hilseilyyn liittyy (johtuu) ihon normaaliflooran tasapainon vinksahtamiseen, Normaaliflooraan kuuluu sieni nimeltä Candica albicans, joka on ehkä saanut yliotteen iholla ja aiheuttaa nyt hilseilyä.

Hilseshampoot eivät ole vaivaani mitenkään parantaneet ja edellä mainituilla keinoilla minulla on nyt terve päänahka - olo on taivaallinen. Mutta heti kun taas ilmenee ongelmia, niin aloitan hoitokuurin enkä päästä päänahkaa pahaksi.

Lisäksi esim. korviin voi laittaa Bebanthen voidetta ja muuallekin iholle.

Jos hoito ei auta, niin kannattaa pyytää lääkäriltä sisäinen lääkitys.

Äänestä

Seborrea, eli taliköhnä saa aikaan noita todella voimakkaita hilseilyitä. Se voi olla myös kasvojen alueella, kulmakarvoissa, nenän molemmin puolin poskipäissä, otsassa korvissa. Itselläni ollut useita vuosia varmaan yli 20 vuotta. Nizoral oli ensin semmoinen jonka luulin auttavan mutta apu oli vain hetkellinen. Sitten lekuri määräsi Diprosalic liuosta päänähkän alueelle, ja voide kasvojen alueelle. Tuota samaa käytetään psorin hoitoon. Se auttaa nopeasti kasvojen alueen hilseilyyn punoitukseen ja kutinaan. Mutta nuokaan ei poista lopullisesti ongelmaa. Hiuspohjan ongelmiin löysin lopulta avun Schwarzkopf tervashampoosta, jota löysi aivan helposti halpatavaramarketeista. Ilo loppui nyt jokunen kuukausi sitten sillä kyseinen aine on hävinnyt kauppojen hyllyiltä.
Pesin tuolla shampoolla hiukseni päivittäin ja hiuspohja oli hyvässä kunnossa.
Terva oli ilmeisesti jotain kiviainespohjaista tervaa. Olen yrittänyt nyt metsästää tuota samaista tuotetta mutta turhaan. Se oli ruskea litteän mallinen pullo. Todennäköisesti sen sen tuominen suomeen on lopetettu. Jos joku eksyy tänne sivulle ja lukee tämän ja mahdollisesti tietää mistä tuota shampoota löytää tieto olisi todella mieluisa.

Äänestä

Moro

Mulla ollut nyt kans sama ongelma vuoden verran ja lääkäri sanos et on psoria. Se määräs mulle jotain antibiotti kuuria jossa oli kortisoonia mukana, se autto sillee että kutina lähti mutta mun naama turpos, taisi olla joku allergia reaktio joten lopetin käytön kokonaan. Nyt se ihottuma on aiheuttanut mulle vaivaa myös korvissa ja ne on todella tulen punaiset. Nyt oon ollu sen takia sairaslomalla koska mielialani on todella alhaalla. Jos jollain on jotain hoito keinoa tähän sairauteen ni vois laittaa tietoo mun sähköpostiin. Mä olen ihan epätoivoinen. Mun maili on [email protected] Tää ihottuma on myös isona 10 cm läiskinä selässä, kunhan ei vaa oo ihosyöpää.

Äänestä

Itse kärsin seborrooinen ekseemasta ja lääkäristä en apua saanut. Päänahka kutisi ja hilseili todella paljon. Itse sain apua Selukos merkkisestä tuotteesta jota käytetään aluksi 3-4 kertaa viikossa. Sitten harvennetaan. Lisäksi käytän Eucerin Anti-dandruff shamppoota säännöllisesti. Näillä sain omat vaivat kuriiin. Mikään pillerit yms kovat aineet eivät auttaneet mitään. seleenisulfidi on aine joka tähän tuo helpotuksen ainakin omalla kohdalla.

Äänestä
  • Vaihdoin juuri tuon shampoon alla oleviin tuotteisiin joista on tutkitusti apua sieni-infektioissa ja seberrooinen ekseemahan on oman ihon hiivasienen liikatuotantoa.

    Voit luottaa puheisiini, olen todella perehtynyt asiaan!

    Äänestä

Paras apu kaikkia koittaneena on ürkekram lasten shampoo joka on hajustamaton ja sis. saippuoitua kookosöljyä se on luomua ja sillä voi pestä joka päivä ei sisällä kamalia kemikaaleja. Sitä saa esimerkiksi tuoksuton.fi

Molkosan-heratiivistettä pumpuliin ja pyyhintä aamuin illoin esim. Life-luont. kauppa

yöksi kookosöljyä esim. cocovi Lifestä sitäkin

Näillä keinoilla, pääsin kokonaan eroon hilseilevästä ihottumasta, kokeile ehdottomasti!

Kerron tästä koska itsekin selilin apua joskus täältä ja nyt haluan auttaa muita!

Äänestä
  • On tullut kokeiltua itsekin kaikenlaisia luomu- ja biosaippuoita ja voiteita. Jätin kaupan tavalliset saippuat, shampoot, hoitoaineet ja voiteet pois varmaan vuodeksi. Ei ole ollut apua. Olen palannut käyttämään taas apteekin tuotteita, kun meinaa mennä hermo kutinaan ja hilseilyyn. Seuraavaksi on kai kokeiltava hiivatonta ja sokeritonta dieettiä, kunhan saisi itseään niskasta kiinni.

    Itselläni on iho pahemmassa kunnossa kesäisin, mistähän mahtaa johtua? Auringon uv-säteilyn pitäisi kai jopa helpottaa oireita. Oletteko te muut huomanneet eroja vuodenajoissa?
    Onko kukaan kokeillut tali-ihottumaan Locobase LPL -voidetta? Toimiiko?

    Äänestä

Voi hyvin olla hiivasientä. Jokaisella on hiivasientä ihollaan ja helposti esim. kesällä ja keväällä hiiva rupee ikäänkuin kukkimaan. Saan itsekin joka kesä uudestaan kauhean hilseen ja päänahkaa kutittaa kauheasti, hiukset ikäänkuin rasvoittuukin nopeammin ja pahimillaan päänahka ruennu märkimään. Onneksi satuin näyttämään lääkärille. Lääkäri määräsi reseptillä nestemäistä kortisonia ja apteekista saa ilman reseptiä ketokonazoli shampoita. suosittelen kokeilemaan tuota shampoota, jos hilse ei meinaa kadota.

Äänestä

Itsellä tuo ongelma on jo vaivannut 8 vuotta. Vaikka ja mitä olen yrittänyt. Head&Shoulders oli ensimmäinen shamppoo jolla aloitin hoidon, mutta sen käyttö loppui hyvin nopeasti. Sen jälkeen aloin käyttämään erilaisia shamppoo tuotteita, hius öljyjä, hoitoaineita jne. Ei apua vieläkään. Nizoral lievitti muutamaksi päiväksi kutinaa ja hilseilyä, mutta sitten palasi entistä voimakkaammin. Olen laittanut erilaisia rasvoja, jos vaikka niistä oia jonkin laista apua.... . Talviain olwn käynyt ulkomailla, jotta UV-säteily parantaisi hiuspohjaa ja sekin ihan turhaa.. Nyt tilasin apteekista jonkin sortin shamppoon (18€) 100ml. Toivottavasti siitä on apua. Seuraavaksi lähdenkin sitten lääkärin vastaanotolle, jos tämä kutina ja hilseily ei lopu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-verillä- kirjoitti:

Olen kärsinyt jo 9 vuotta päänahan hilseilystä. En ole varma onko se edes tavallista hilsettä, koska apteekin tai kaupan hilseshampoot eivät ainakaan ongelmaan auta yhtään.

Hilsekohtia (joissa hilsettä on monesti aika paljon, sellaisia lämpsäreitä, koko pää ei siis ole ihan täynnä niitä)kutittaa ja kun niitä vähän rapsuttaa tai harjailee pois, niin verille menee.

Välillä tuo hilse leviää myös korviin.

Onko normaali hilse todellakin tällaista? Kysyin terveyskeskuksessa lääkäriltä ja hän sanoi, että se on aivan normaalia. Itse olen epäillyt psoriaisista, kerta tästä ei pääse ollenkaan eroon. Välillä sitä on kyllä vähemmän, mutta välillä taas todella paljon.

Mikä auttaisi? Onko muilla samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu