Muiden silmissä minulla on kaikki hyvin. On mukavat vanhemmat, ihana sisko, muutamia kavereita, työ, lukio vihdoin lopuillaan ... Silti kaikki on vain pinnalista, elämäni kulkee samaa rataa päivästä toiseen, ei ole mitään mitä odottaa, aamulla odotan vain että tulisi ilta, että pääsisin vihdoin nukkumaan. Sisimmässäni olen niin yksin, vaikka olisin ihmisten ympäröimänä. Vaikka minulla on perhe ja kaverita, ei ole yhtään sellaista ihmistä joka ymmärtisi minua ja jolle voisin kertoa kaiken ja johon voisin luottaa. Kaverini ovat niin erilaisia kuin minä ja ovat niin pinnallisia ettei heidän kanssaa voi puhua muusta kuin miehistä, vaatteista ym. Olen alkanut vieraantua niistä vähistä kavereista, joita minulla on. En edes itse tiedä mitä haluan, olen vain niin sekaisin ja yksinäinen pessimisti, odotan aina pahinta joka myös asenteestani johtuen yleensä tapahtuu.
Tämä "tarina" kuullosti varmaan todella sekavalta, mutta sekavia ajatuksia päässäni pyöriikin.
Tämä "tarina" kuullosti varmaan todella sekavalta, mutta sekavia ajatuksia päässäni pyöriikin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sinun kohdallasi ei pidä paikkaansa seuraava "onnen havaitsee vasta kun se on ohi".
Sitäpaitsi,vähemmän "pinnallisia" ihmisiä täytyy usein vartavasten hakea ja myöskin "pinnallisten" syvempiä puolia.
Toi teksti oli kun omaani. Joka päivä on vaan samanlainen kun edellinen ja seuraava. Enää ei mitään vaihtelua jaksa edes odottaa kun tietää sen turhaks. Pettymykset ja ainainen yksinäisyys on tehnyt katkeraksi ja muuttanut assenteet juuri tuollatavalla pessimistiseksi. Minä en usko mitään ennekuin näen ja aina kun jotain tekee niin suoraan ajattelee sen kuitenkin epäonnistuvan joka yleensä sitten kyllä epäonnistuukin. Hyvää tai onnellista loppua ei viitsi edes toivoa. Edelleen sama juttu, hyvät vanhemmat paljon ihmisiä ympärillä, työ myöskin ja vuosi lukiota jäljellä, realistiset mahdollisuudet saada jatko-opiskelupaikka joltakin kiinnostavalta alalta, kohtalainen toimeentulo, asuintapa juuri niinkuin toivoa voi. Kaikki on niin idyylistä päällepäin, mutta kun sydän kaipaa jotain muuta, jotain rakkautta ja toista ihmistä vierelle jonka kanssa jakaa ilot ja surut isot ja pienet asiat jotain jonka ottaa syliin pitää hyvänä ja antaa kaikkensa. Mutta ei stiä tosielämässä tapahdu minulle niin uskon, muuta en uskalla uskoa koska pettyisin kuitenkin. Kavereiden kanssa on eri, se on juuri pinnallista paskanjauhantaa tytöistä ja asioista joista kukaan ei olikeasti ole kiinnostunut mutta niistä puhutaan puhumisen ilosta. Ei kavereille puhuta tunteista ja haaveista ne täytyy yksinäisen vain kätkeä sydämeensä ja kaivaa sieltä pimeinä yksinäisinä iltoina ja lopulta nukahtaa haaveiluunsa. Tuossa tarinassa ei ollut mitään sekavaa, se on suora kopio siitä mikä on minun tarinani paitsi että minulla ei ole siskoa, muilta osin se voisi olla itseni kirjoittama. Pelottavaa että se voikin olla noin samanlainen. Jokatapuksessa ymmärrän täysin tuon tunteen, se on helppo ymmärtää kun itse sen tunteen vaikutuksessa jatkuvasti elää.
vähän liikaa "rikkaalta tyttöparalta".
Menkää duuniin.
Määrittele "rikas tyttöparka" kun Sandran tekstin lukee niin tällä henkilöllä on työpaikka samoin mulla joten... Miten varallisuus liittyy siihen onko yksin vai ei?
Jos haluat, niin mulle voit kirjoittaa osoitteeseen [email protected]
olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia, jonkun kanssa jolla on samankaltainen tilaanne. myös muut voivat kirjoittaa!
En tarkoittanut "rikkaalla tyttölapsella" miljonääriä vaan tyyppiä,jonka on pakko keksiä itselleen ongelmia koska niitä ei ole.
Antakaa arvoa kaikelle "rikkaalle" (lue:hienolle ja hyvälle) mitä teillä on.
Ajatelkaa enemmän esim.perhettänne tai vaikka naapurin koiraa kuin omaa napaanne ja sitä,että kukaan ei teitä ymmärrä.
Monilla ihmisillä päivät on toistensa kaltaisia ja niillä joilla ei ole,ne haluaisivat.
"inte visste jag att dagarna som gick var livet"
(en tiedä kenen alunperin mutta kaveri osui nappiin)
Livet är inte de dagar som har gått utan de dagar man minns!