Leatherman Charge

Olen ajatellut vaihtaa iän ikuisen ja käytössä rähjääntyneen Leatherman Toolini uudempaan malliin, mutten tiedä mihin. Wave sen on vähintään oltava, mutta puolet kalliimpi Chargekin houkuttelee, koska se on valmistettu paremmista materiaaleista, joiden ansiosta sen luulisi kestävän paljon pitempään.

En tiedä mitä 154cm on, mutta siitä Chargen veitsiterä on valmistettu. Kahvat ovat titaaniseosta ja niin pois päin. Irotettavat ruuvimeisseli- ja kuusiokulmaterät on myös tehty vastaavan tasoisesta materiaalista. Hieman toista kuin Leatherman Toolissa, jonka pieni ruuvimeisseli meni korkkiruuviksi heti ensimmäisellä käyttökerralla, joskin leikkaamalla liian ohuen osan pois sivuleikkureilla ja viilaamalla tyngän ruuvin kantaan sopivaksi siitä tuli ihan käyttökelpoinen työkalu vähemmän voimia vaativaan ruuvien vääntämiseen.

Wavekin on luonnollisesti paljon paremmista materiaaleista valmistettu kuin Tool, muttei sentään Chargen tasoa, joka saattaa olla jopa hieman yliammuttu tavallisen retkeilijän näkökulmasta. Ymmärtääkseni se on suunniteltu pelastustyöntekijöitä, sotilaita ja sen sellaisia silmällä pitäen. Eli pikkaisen vaativampaan käyttöön kuin satunnaiseen patikointiin ja arkielämän asettamiin haasteisiin.

Onko jollakulla kokemusta Waven ja Chargen välisistä eroista? Jos on niin kerropa minullekin.
2926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsellänikin on ollut Leatherman,mutta kun varas kävi pyörälaukullani ja vei koko vehkeen niin piti miettiä,et mitäs sitten?
No Lassin retkiaitassa osui Gerberit silmiin ja ostin sen,kun sain vielä aleakin.Ja mikä parasta;tähän käy suoraan mukana tulleet ruuvipäät ja sovittimella myös hylsyt yms kamaa.
Siirtyi välittömästi ykköstyökaluksi pyöräretkille ja eräretkille.On ainakin minun väännöillä kestänyt toistaiseksi.myös kompakti koko miellyttää;näissä pihtiosa menee kahvojen sisään,silti rakenne ei tunnu heppoisalle.

Äänestä
  • pihdit on vähän töpöt minun makuuni. Ne ruuvimeisselin terät on ihan jees, mutta Gerber ei ole paras mahdollinen kahva niille. Muutamalla eurolla saa paremman, ei välttämättä kestävämmän, mutta paremmin käteen istuvan. Sellainen ei paljoa paina eikä tilaa vie ja usein sen kahvan sisällä voi säilyttää irtoteriä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostoa suunnitteleva kirjoitti:

Olen ajatellut vaihtaa iän ikuisen ja käytössä rähjääntyneen Leatherman Toolini uudempaan malliin, mutten tiedä mihin. Wave sen on vähintään oltava, mutta puolet kalliimpi Chargekin houkuttelee, koska se on valmistettu paremmista materiaaleista, joiden ansiosta sen luulisi kestävän paljon pitempään.

En tiedä mitä 154cm on, mutta siitä Chargen veitsiterä on valmistettu. Kahvat ovat titaaniseosta ja niin pois päin. Irotettavat ruuvimeisseli- ja kuusiokulmaterät on myös tehty vastaavan tasoisesta materiaalista. Hieman toista kuin Leatherman Toolissa, jonka pieni ruuvimeisseli meni korkkiruuviksi heti ensimmäisellä käyttökerralla, joskin leikkaamalla liian ohuen osan pois sivuleikkureilla ja viilaamalla tyngän ruuvin kantaan sopivaksi siitä tuli ihan käyttökelpoinen työkalu vähemmän voimia vaativaan ruuvien vääntämiseen.

Wavekin on luonnollisesti paljon paremmista materiaaleista valmistettu kuin Tool, muttei sentään Chargen tasoa, joka saattaa olla jopa hieman yliammuttu tavallisen retkeilijän näkökulmasta. Ymmärtääkseni se on suunniteltu pelastustyöntekijöitä, sotilaita ja sen sellaisia silmällä pitäen. Eli pikkaisen vaativampaan käyttöön kuin satunnaiseen patikointiin ja arkielämän asettamiin haasteisiin.

Onko jollakulla kokemusta Waven ja Chargen välisistä eroista? Jos on niin kerropa minullekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu