mä kerron nyt kaikki mitä mulle on sattunu! mikä mua vaivaa toivottavasti.. joku edes saa tästä opiksi! sillä minä en tiedä mitenkä jatkaa tätä, enksiksi sanotaan että olen yksin ilman elämänkumppania ja kavereita.
lapsuuteni ja nuoruuteni (koko elämäni) olen viettänyt pienessä kylässä vanhempien luona,
olen käynyt kylän ala-asteen ja ylä asteen
ala asteella minä jouduin kirkonkyläisten poikien silmätikuksi ja mua ruvettiin hakkaamaan , sitä hakkaamista kesti ylä asteelle saakka..
matikan taidot eivät ole mun parhaimmistoa,
äiti ja isä ovat kovalla kädellä opettaneet -ei mitään matikkaa- mulle, siis istuin matikan kirjan ääressä kun tulin koulusta kotia ja iltaan asti, matikantunnit meni luokan pellenä, 6nen luokan rehtori piti mua taululla, ja laittoi aina mut taululle vaikka en matikasta osannut mitään.. ja sen hän tiesi koko ajan..
hakkaaminen jatkui, yläasteelle, onneksi en joutunut enää taululle, mutta huomasin että kavereihin ei ole luottamista, uskouduin luokkakaverille esim mun taekwondo harrastuksesta niin, tietenkin se hakkaaminen oli vielä kovempaa.. ja sitten pelleiltiin että näytä ny mitä osaat..
enhän minä ollut niiden hakkaajien kanssa samalla fyysisellä tasolla...
sitten ammattiopistossa, henkinen kiusaaminen jatkui, 6luokan vanha koulukaveri tuli sinne ja henkinen kiusaaminen jatkui..
armeija aika meni muiden miesten silmätikkuna, mua haukuttiin niin kovaa että meinasin kerran ampua itteni kesken leirin.. kukaan siitä ei tosin tiedä.. mutta
nyt opiskelin toisella paikkakunnalla kaikki meni hyvin mutta tulin takaisin tähän kotikylääni mua on ruvennu ahdistamaan...
kumpa vain osaisin jotain, lähtisin kotoa... olen 23 vuotias n.10 naista olen pelottanut pois olen yksinäinen mies mutta näiden juttujen takia itken juuri nyt olen yksin haluan jotain hyvää ja pysyvää mutta en pysty siihen sillä mäen pääse varmaan koskaa pois näistä traumoista.. enkä täältä paskasta kolosta johon mä olen syntynyt noiden vitun vanhemmille.. saatana mä kiroan vanhempani siitä että teki musta tälläisen vitun paskan..
lapsuuteni ja nuoruuteni (koko elämäni) olen viettänyt pienessä kylässä vanhempien luona,
olen käynyt kylän ala-asteen ja ylä asteen
ala asteella minä jouduin kirkonkyläisten poikien silmätikuksi ja mua ruvettiin hakkaamaan , sitä hakkaamista kesti ylä asteelle saakka..
matikan taidot eivät ole mun parhaimmistoa,
äiti ja isä ovat kovalla kädellä opettaneet -ei mitään matikkaa- mulle, siis istuin matikan kirjan ääressä kun tulin koulusta kotia ja iltaan asti, matikantunnit meni luokan pellenä, 6nen luokan rehtori piti mua taululla, ja laittoi aina mut taululle vaikka en matikasta osannut mitään.. ja sen hän tiesi koko ajan..
hakkaaminen jatkui, yläasteelle, onneksi en joutunut enää taululle, mutta huomasin että kavereihin ei ole luottamista, uskouduin luokkakaverille esim mun taekwondo harrastuksesta niin, tietenkin se hakkaaminen oli vielä kovempaa.. ja sitten pelleiltiin että näytä ny mitä osaat..
enhän minä ollut niiden hakkaajien kanssa samalla fyysisellä tasolla...
sitten ammattiopistossa, henkinen kiusaaminen jatkui, 6luokan vanha koulukaveri tuli sinne ja henkinen kiusaaminen jatkui..
armeija aika meni muiden miesten silmätikkuna, mua haukuttiin niin kovaa että meinasin kerran ampua itteni kesken leirin.. kukaan siitä ei tosin tiedä.. mutta
nyt opiskelin toisella paikkakunnalla kaikki meni hyvin mutta tulin takaisin tähän kotikylääni mua on ruvennu ahdistamaan...
kumpa vain osaisin jotain, lähtisin kotoa... olen 23 vuotias n.10 naista olen pelottanut pois olen yksinäinen mies mutta näiden juttujen takia itken juuri nyt olen yksin haluan jotain hyvää ja pysyvää mutta en pysty siihen sillä mäen pääse varmaan koskaa pois näistä traumoista.. enkä täältä paskasta kolosta johon mä olen syntynyt noiden vitun vanhemmille.. saatana mä kiroan vanhempani siitä että teki musta tälläisen vitun paskan..
Vastaukset 6
Vanhimmat
sä et ole paska.. mulla ei ole ollut paljoa samanlaisia kokemuksia kuin sulla, mutta yksinäisyyden tunteen tiedän, ja myös sen miltä tuntuu kun aina vain on paha olla eikä valoa näy. toivon et Sinä jaksat päivän kerrallaan eteenpäin, vaikkapa unelmien avulla. olisko sun mahdollista vaikkapa muuttaa omaan asuntoon vähän kauemmaksi vanhemmistasi? se saattaisi auttaa alkuun oman elämän rakentamisessa.
Olen tosin vasta 19. Minua kiusattiin ala-asteella 3 vuotta, se jatkui yläasteelle asti. Yksi kiusaaja seurasi vielä lukioon ja tottahan se keräsi taustalle porukan, ja aina selän takana naurettiin. Jotenkin onnistuin koko tuon ajan suojautumaan kuoreeni. En ikinä uskaltanut kertoa mielipiteitäni, välillä kaikelle mitä tein, naurettiin. Suoraan sanottuna elämääni on varjostanut pari tyyppiä, jotka ovat tehneet tästä olemisesta helvetillistä. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa nyt, kun kovan puurtamisen tuloksena pääsin yliopistoon toiselle paikkakunnalle, irti niistä paskapäistä. Kerrankin tuntuu, että olen ihan tavallinen ihminen. Alan jopa uskoa, että olen tavallinen ihminen. Kukaan ei kiusaa eikä juoruile selän takana. Sain viime viikolla kuulla, että lukioaikainen kiusaajani on alkoholisoitunut. Siinäkin on todiste siitä, että kiusaajalla itsellään on jotain ongelmia. En jaksa enää vaivata sillä päätäni nyt kun on mahdollisuus aloittaa alusta. Kotipaikkakunnalla käynti on minullekin toisinaan ikävä kokemus. Samat kusipäät ajelee kaduilla ja ikävät muistot tulee mieleen. Mitähän nekin tänä päivänä ajattelee siitä kaikesta... uskon että niitä hävettää.
Toivon sinulle joka tapauksessa voimia! Paras konsti voisi tosiaan olla hakeutuminen kokonaan pois niistä entisistä kuvioista. Jos ei ole työpaikkoja, tilannetta helpottaa kummasti sekin, että lähdet toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Vielä on mahdollista vaikuttaa omaan elämäänsä, kymmenen-viidentoista vuoden päästä se voi olla jo paljon vaikeampaa. Ei todellakaan kannata tyytyä elämässään sellaisiin asioihin, joihin selvästi kaipaa muutosta.
Hei! Oli mukavaa lukea selviytymistarinasi. Tuli hyvä mieli, että sinulla on asiat nyt paremmin. Ja hei: et todellakaan ole tavallinen, vaan tavallista paljon fiksumpi ja vahvempi! :) olet oikeassa siinä, että kiusaajilla itsellään on ongelmia, mutta ei oikeaa keinoa käsitellä niitä. SINÄ olet saavuttanut asioita elämässäsi ja tulet varmasti menestymään. Tsemppiä sinulle tuleviin opintoihin ja iloa ja valoa elämääsi!
Et tosiaankaan ole paska, kuten itseäsi nimittelit, lopeta semmonen itsesi haukkuminen! Olet mielettömän sitkeä kaveri ja luja kuin mikä! Eihän tuommoista rääkkiä monikaan olisi kestänyt!Koska sinä sen kestit selviät tästälähtien mistä tahansa. Nyt on valintojen aika. Muutoksen aika.
Vanhempasi on mitä on ja pikkukylä on mitä on.
Hae työtä tai opiskelupaikka jostakin kauempaa ja muuta pois. Aloita uusi elämä. Opiskele, tee töitä, harrasta jotakin kivaa, hanki uusia kavereita, huolehdi itsestäsi ja nauti siitä että olet selvinnyt vaikeuksistasi voittajana. Tulet vielä huomaamaan ettei koko maailma ole niin mätä kuin tähän asti. Naisia ehdit itsellesi hankkimaan vielä, sillä asialla ei ole kiire eikä siinä ole mitään aikarajaa. Olen varma että löydät itsellesi jonkun ihanan ihmisen. Olet niin kovin nuori vielä.
Toivotan sulle onnea ja menestystä uuden elämän suunnitteluun ja toteutukseen!
Ihan identtinen minun kanss, paitsi että mulla loppu kiinnostus kaikkeen ylä asteella, kun vanhemmat syyllisti minut kaikkeen, elikkä vika ei ollu muissa vaan ja ainoastaan minussa no koulu kiusauksesta sainki rangaistukseksi sitten sisäoppi laitosta ja poika kotia että siinä meni sitten kivasti nuoruus ja tulevaisuus. nyt olen tämmönen osaamaton otus syvä masentunut ja en saa lääkkeitä ko kummiski ottasin kaikki yhtä aikaa (tai niin vanhemmat valittaa lääkärille) ja pahintahan tuossa on se että ne on niin täynnä itseään ettei minulla ole mitään sana valtaa yhtään missään, se on sairaalaan meno jos ei vanhemmat ole tyytyväisiä minun ulkopuoliseen käyttäytymiseen ja se on sitä aina kun yritän tehdä jotain ite, eli rangaistus sairaalaan!
Mullekkin on sattunut ikäviä asioita. Kaikkein vaikeinta on se, kun on päässyt jostain yli niin sitten elämä potkii taas päähän. Mutta tässä sitä ollaan :) se mikä ei tapa, vahvistaa. Minä olen potkinut takaisin :)