Tätä olen pohtinut monesti. Tietysti pitää oppia kantamaan vastuuta teoistaan ja niin päin pois, mutta vaikka ikää tuleekin lisää ei silti tarvitse niin kauheasti muuttua. Itse olen 3:n pojan äiti, ikäni vähän reilu 30v. Työskentelen koulunkäyntiavustajana kutosluokkalaisten parissa. Oikeesti huomaan nauravani monille samoille asioille kuin hekin ja muutenkin olemme samalla aaltopituudella, sama omien lasteni kanssa. Kuuntelemme jopa samaa musaa. Toivonkin, että vaik vuosia tulee lisää, niin tietyllä tavalla mieli pysyisi nuorena, ihan jokaisella. Turha "tiukkapipoisuus" vain rasittaa elämää.
Miksi pitäisi
aikuistua?
91145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kai aikuistuminen tarkoita turhaa tiukkapipoisuutta? O_o
Itse ainakin käsitän aikuistumisen niin, että ymmärtää tekojensa seuraukset ja ottaa niistä teoistaan myös vastuun. Aikuisuus on vastuuntuntoa ja sen mukaista käytöstä. No, ehkä siihen kuuluu muutakin, mutta tuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Toisaalta en itse lue itseäni vielä aikuiseksi, vaikka kannankin jo vastuun itsestäni ja teoistani ja asun omillani (olen asunut 4 vuotta). Tästä voisi päätellä, että aikuistumiseen tarvitaan paljon muutakin kuin vastuunottoa... mutta mitään tiukkapipoisuutta se ei kuitenkaan minusta ole :)
Tiukkapipoisuus ei ole sama asia kuin aikuistuminen.
Mutta olisihan se toisaalta ihanaa, jos olisi vielä aikuisenakin niin tunteellinen ja lapsenomainen kuin aikaisemmin on ollut. Saisi ihan pienistä asioista iloa...
Kirjoitin vahingossa lapsenomainen, vaikka tarkoitin lapsenmielinen.
En ole koskaan ajatellut tuota aikuisuutta vastuun ottamisena. Minusta vastuu on jotain sellaista joka joillakin ihmisillä on paremmin hallussa kuin toisilla, iällä ei ole niinkään merkitystä, itse en koe itseäni mitenkään kauhean vastuulliseksi ihmiseksi, kannoin yhtälailla lapsenakin vastuun tekemisistäni mitä nytkin, vaikkakin asioilla joista joutuu ottamaan vastuuta on nyt hiukan isommat mittasuhteet.
Kuitenkin minusta se syy miksi täytyy aikuistua on se, että selviytyy hengissä, sillä vanhemmat jossain vaiheessa eivät enää pidä niin siipiensä alla. Onhan sairaita ihmisiä, jotka eivät aikuistu koskaan, iäkkäät vanhemmat huolehtivat heidät loppuunsa asti.
Itse lapsena suunnittelin tulevaisuuteni niin, että asun kaikkine kymmenine koirineni teltassa eräällä kalliolla joka oli silloin lempipaikkani ja ravinnokseni nautin pelkkää kokista ja luonnonmarjoja. Kasvoin onneksi aikuisemmaksi, en varmasti olisi selvinnyt ensimmäistä talvea elossa teltassani. Nuorempana poltin tupakkaa, aikuistuttuani järki on sanonut, että noin ei elä pitkään. Nuorena en kiinnittänyt huomiota ruokavalioon, nyt huomaan oloni terveemmäksi kun kiinnitän siihen huomiota. Ennen silloin vanhemmat pitivät ja yrittivät saada lopettamaan tupakoinnin, yrittivät tehdä monipuolista terveellistä ruokaa, he huolehtivat siitä, että selviydyin. Nyt eivät vanhemmat ole enää kantamassa huolta selviytymisestäni, täytyy tehdä itse, se on minusta aikuistumista.
Ehkä minäkin voin sanoa olevani valmis aikuinen parinkymmenen vuoden päästä, kun vanhemmista aika jättää ja napanuora oikeasti ja lopullisesti katkeaa. Enää silloin en voi juosta siipien suojaan edes tilapäisesti, vaan on pärjättävä täysin omillaan. Tai ehkä silloinkin vielä keksii jonkin syyn tuntea itsensä yhä nuoreksi...
Kuules. Onko joku sanonut että synkkäpuolisuus tulee aikuistumisen merkeissä?
valtaosaa aikuisista ja sano sitten vastaus tuohon!
Mä olen jopa pohtinu asiaa niin että tahtoisin siirtää aikaa taakse päin koska kaipaan sitä ripariaikaa joka oli niin viatonta. mutta olen samaa mieltä että lapsenmieli kannattaa säilyttää
aina. ja pakko kai tässä on ajan juoksussa mukana
pysyä koska takaisin ei oo paluuta. ja itse ku olen vielä niin nuori niin uskon että niin isoiks
me ei kasveta etteikö vanhemmat meitä rakastais.
Tää on hieman kakspiippuinen asia.. Toisaalta sanotaan että jokaisen sisällä asuu se pieni lapsi joka ei koskaan katoa, ja se on mielestäni hyvä. Koska kuten sanoit liika tiukkapipoisuus saa ihmiset vaan hermostumaan. Enkä nää sitä kovin pahana että naurat samoille asioille ´kuin lapset joiden kanssa teet töitä.
Mutta sitten se asian toinen puoli.. Olet kolmen lapsen äiti, yli 30 (eli kuitenkin aikuinen) niin onhan se itsestään selvää ettet voi heittäytyä ihan yhtä lapselliseksi kuin omat lapsesi/tai opettamasi lapset... Eihän siitäkään toisaalta mitään tulisi..
Minun kaveripiiri koostuu siis 12-30 -vuotiaista ihmisistä keskimäärin :D hyvin tullaan nuoremmat ja vanhemmat toimeen, ei siinä mitään. Osalla on jo lapsiakin, mutta ei se mitään. Aikuiseksi en meistä ketään sanoisi.