Rantaan peruutus

Keulakaiteet ovat suuremmissa purjeveneissä (niitähän tarkoitat) suljettu.Se taas johtuu osittain turvallisuudesta kun vaihdetaan keulapurjeita "kelissä".
Myös keulan korkeudesta kuten mainitsit sekä ankkuripelit ovat useimmiten keulassa.
Peruuttamista on kuitenkin harjoiteltava ja siinä venevauhdilla onkin suuri merkitys.
Rannan syvyys tietenkin huomioitava.
Vene käyttäytyy aivan erilailla kuin eteenpäin ajettaessa.
Valtaosa vuokraveneistä on purjeveneitä.
Enkä suosittele moottoriveneen vuokraamista jos aikoo myös yöpyä aluksessa.
Maininki keinuttaa melkolailla joten nukkuminen saattaa olla vaikeaa!

tulen rantaan, rantaudun siis, noin ikään sivuttain jos on tilaa. Siitä pääsee mukavasti miehistökin lopulta rantautumaan ja kipin kapin takaisin jos tulee kiirus. Kerran tuli kiirus kun ärsyilimme ja fittailimme nahkapäille mutta niillä oli nääs junget. Ei muuta kuin matalimmasta kohdasta sisään ja tykinpiippu käännetään nahkapäitä kohden, ja PUM! nahkapäitä viedään ja kovaa mutta lujaa. Keltainen vana niistä vain jäi, ja hiukan kakkaa polulle.

Mun teoriani tästä asiasta perustuu suomalaiseen kulttuuriin. Suomalaiset haluavat satamassa ollessaan pitää hieman etäisyyttä laiturin melskeeseen, jonka johdosta istumalaatikon ja kaijan etäisyys maksimoidaan kiinnittämällä vene keula edellä, josta tuloksena keskimäärin 9-10 metrin "hajurako", eikä tarvitse tervehtiä kuin korkeintaan naapuripaikoilla samaan asentoon parkkeerattujen veneiden kippareita.

Kokeilin Joe17:llä ja totesin, että kyllähän sitä voisi perä edellä jos on kelluvat laiturit ja syvä vesi. Mutta kun ei ollut, vaan laiturit ovat usein kiinteitä ja peräsin on vaarassa laiturin reunan kohdalla olevan matalan veden/aallonmurtajakivikasan vuoksi.

Kulttuuriteoria on myös hyvä ehdotus keulakiinnityksen syyksi. Onhan toki niin, että kulttuurimme tulee myös siitä ihanuudesta, että suuri osa kiinnityksistä on luonnonsatamiin, joissa ei syväyssyistä kiinnitetä perä edellä.

usein kiinnityn maihin ylösalaisin. Siinä voi mukavasti kiilloittaa ja pitakäsitellä köliä. Käytän noin 8 kerrosta vahaa. Jo kiiltää!

Välimerellä (varsinkin Kreikassa) satamat ovat usein aika avoimia koville tuulille ja aalloillekin. Purjeveneet rantautuvat yleensä kalastaja- ja kauppa-alusten kanssa näihin samoihin satamiin. Ankkuriketjua tulee olla riittävästi ulkona ja iso, hyvä koukku. Ei tuota yhdistelmää ilman vinssiä voi käsitellä. Ja sehän on keulassa, siis perä edellä laituriin. Näin on helppo kulku laiturille. Hyvä niin, etelässä jutellaan aika mielellään naapuriveneiden kesken (charter-veneistä nyt en tiedä).

Suomessa veneiden laituripaikat ovat yleensä aika suojaisia ja niissä ei useinkaan tarvita ankkuria, on poijua ym systeemiä valmiina. Ja monilla ankkuri perässä, jotta saa keulan saarten rantakallioihin kiinni.

Välimerellä ei yleensä niin lähelle luonnonrantaa voi mennä, että keulasta pääsisi suoraan kalliolle. Ankkuri keulasta, perästä pitkä köysi rantakiviin ja kulku rannalle kumiveneellä.

Helsinkiin muutettuani tutkiskelin pari vuotta sitten venekerhojen sääntöjä liittymisaikomuksissa. Silloin törmäsin sääntöön jossa kiellettiin kiinnittäytyminen laituriin perä edellä. En nyt enää muista mistä seuroista oli kyse, mutta se kyllä kummastutti. Mikäköhän noilla venekerhoilla vois olla perusteluna tuollaiselle säännölle?

Omalla laituripaikallani kokeilin lähes kymmenen vuoden jälkeen ja pohja tuli vastaan. Vettä oli metrin päässä laiturin reunasta vain 1,3 m. Lähti pala peräsimestä. Kolmen metrin päässä on jo 2,3m. Siis siinä missä kaiun anturi on kun vene on keula edellä.

Jos aina vois olla varma syvyydestä, menisin perä edellä.