Hei.
Minä tein abortin kun olin juuri täyttänyt 19. Seurustelin silloin ja minä olisin ollut valmis pitämään lapsen, mutta poikaystäväni oli abortin kannalla. Yhdessä asiaa vatvottiin ja päädyin tekemään abortin. Sairaalassa oli mukava ja asiantunteva henkilökunta, kukaan ei vaikuttanut tuomitsevan ratkaisuani. Toimenpide oli nopeasti ohi ja mitään oireita ei jälkeen päin ollut. Vaikka olen miettinyt asiaa useastikin, en tunne katumusta tai paljoakaan surua teostani. Mielestäni ratkaisu tuntuu edelleen oikealta. Nyt olen 24 vee ja odotan ensimmäistä toivottua ja haluttua lastani. Mielestäni jokaisen täytyy tehdä oma ratkaisunsa, mutta turha on tuntea syyllisyyttä, jos abortti tuntuu omalla kohdalla oikealta. Tsemppiä kaikille jotka joutuvat tätä erittäin vaikeaa kysymystä pohtimaan!
Minä tein abortin kun olin juuri täyttänyt 19. Seurustelin silloin ja minä olisin ollut valmis pitämään lapsen, mutta poikaystäväni oli abortin kannalla. Yhdessä asiaa vatvottiin ja päädyin tekemään abortin. Sairaalassa oli mukava ja asiantunteva henkilökunta, kukaan ei vaikuttanut tuomitsevan ratkaisuani. Toimenpide oli nopeasti ohi ja mitään oireita ei jälkeen päin ollut. Vaikka olen miettinyt asiaa useastikin, en tunne katumusta tai paljoakaan surua teostani. Mielestäni ratkaisu tuntuu edelleen oikealta. Nyt olen 24 vee ja odotan ensimmäistä toivottua ja haluttua lastani. Mielestäni jokaisen täytyy tehdä oma ratkaisunsa, mutta turha on tuntea syyllisyyttä, jos abortti tuntuu omalla kohdalla oikealta. Tsemppiä kaikille jotka joutuvat tätä erittäin vaikeaa kysymystä pohtimaan!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Trauman syntyyn vaikuttaa oleellisesti se kuinka kriisi/traumatisoiva tapahtuma käydään läpi. Jos asian on työstänyt selväksi itselleen niin ei jää traumoja, ei.
Jokainen kuolema on kriisi ja jokaisen ihmisen kriisin hallinta taidot ovat erilaiset, yksilölliset. Yleensä kriiseistä selvitään, on vain marginaaliryhmä ne joille kriisi pakkaa traumaksi, josta ei sitten pääsekään yli ilman terapeuttista toimintaa. Täällä varmasti kirjoittelee enemmän, hakee lohtua ne, jotka eivät meinaa päästä asiasta yli ja siksi tulee virheellinen käsitys, että "kaikki" traumatisoituvat. Mutta ei pidä nyt myöskään saada käsitystä, että aborti on helppo juttu, vaan se todellakin on iso juttu ja negatiivinen kriisi ihmiselle joka on tilanteessa. Kyse on vain niistä kriisinhallinta taidoista tai taitamattomuudesta käydä asiaa läpi, jos aiheesta tulee isompikin ongelma sille ihmiselle.
mulla on vähän sama juttu,vaikka mulla on aikaa "vasta" vuosi... ei mitään traumoja tai mitään,eikä masennusta ole ilmennyt.. että se oli siinä.
abortintehneiden traumoja näin höösätään. Mitä jos miehet tulis raskaaksi ja tekis abortteja? Siis jos miehet olis silti yhä se macho vahva sukupuoli. No raskaus olis silloin varmasta kova juttu, jos se olis miesten juttu. EHkä kuitenkin puhuttaisiin enemmänkin vastuusta ym. jos miehet olisivat asialla. Mutta nainen kun on niin nniin heikko että... niin pitää paijata ja ymmärtää...
niin nekin olisi heikkoja ja herkkiä :D
Jokaisella ihmisellä on omanlaiset traumansa ja juuri niillä vain on merkitystä sille ihmiselle. Kriisejä elämässä kohtaavat niin miehet kuin naisetkin. Jopa mies tarvitsee apua ja voi olla avuton kriisissään. Miksiköhän sotainvalideille ja sodissa kärsineille miehille hankitaan psyykkistä apua tarvittaessa..? Kärjistetysti siis naiselle samanlainen kriisinpaikka voi olla abortin kauheudet (jos hän kokee sen kauheana) kuten miehelle sotaan joutuminen. Mielestäsikö siis on heikkoutta jos joutuu myöntämään avun tarpeensa? Mielestäsikö siis miehet eivät joudu välillä niin tekemään?
Kriisi voi siis olla vaikka minkälainen. Onko mielestäsi turhaa empatiaa jos tuntee empatiaa esimerkiksi miestä kohtaan joka menetti koko muun perhensä tsunamissa joulukuussa, mies joka tiedotusvälineissä on näyttänyt heikkoutensa? Ei pidä välttämättä paijata ja ymmärtää, jos ei halua, mutta se osoittaa jonkinasteista inhimillisyyttä ymmärtää ihmistä, jonka elämä on murtunut syystä tai toisesta...
milloin se alkaa mietityttämään. itse tein abortin kuusi vuotta sitten ja nyt kun sain 1. lapsen tajusin vasta mitä olen tehnyt. niin typerältä kun se saattaa kuulostaakin. joka kerta kun mietin asiaa tulee kyyneleet silmiin.
Minulle kävi samoin. Kun sain ensimmäisen lapseni ja koin mitä on äidinrakkaus niin vasta sitten olen todella joutunut käsittelemään vuosien takaista aborttia oman pääni sisällä.. Asia konkretisoitui vasta äidiksi tultua..