Ja teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat teidän kauttanne,
mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne,
eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille rakkautenne,
mutta älkää ajatuksianne,
sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoitaa heidän ruumistaan,
vaan ette heidän sielujaan.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen,
mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin
eikä viivy menneessä päivässä.
(Kahlil Kibran)
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat teidän kauttanne,
mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne,
eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille rakkautenne,
mutta älkää ajatuksianne,
sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoitaa heidän ruumistaan,
vaan ette heidän sielujaan.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen,
mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin
eikä viivy menneessä päivässä.
(Kahlil Kibran)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitin itsekin runon lapsestani, joka on vain minulle lainassa, en tiedä omistaako edes äitini minua
vai olenko minäkin ollut lainassa äidilleni, koska olen muuttanut kauas pois toiselle maailmalle mutta palaan aina takaisin koska side äitiin on murtumaton. Ehkä Kahlil Kibran on oikeassa muuta uskon kuitenkin että jollain lailla kuulumme yhteen vaikka maailma meidät erottaisi
On vain ajatuksia.
kuinka olla antamatta?
On tahto hoitaa sielua.
kuinka olla hoitamatta?
On tahto tulla heidän kaltaisekseen.
kuinka olla tekemättä heitä kaltaisekseen?
Onneksi on tämä hetki.
Mitä sitten?
Pitääkö vain olla?