Kertoisitko siitä kun katselit uskoa ulkopuolelta.
...
Miltä se näytti?
...
Miltä se näytti?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...varsin asiallinen ja yritän vastata siihen.
Syy siihen, miksi Kristuksen evankliumi kävi arvottomaksi kohdallani on se, että maailma veti kovemmin puoleensa. Jos joku tähän sanoo, että voihan sitä olla Jumalan lapsi, vaikka ei olisikaan VL, niin vastaan jo nyt, että olin suoraan perkeleen valtakunnassa, eikä siellä ole ainuttakaan Jumalan lasta.
Miltä usko näytti ulkoa päin? Ikävä oli jatkuvasti rauhaa, vapautta ja aitoa iloa. Maailmassa on "iloja", mutta ne eivät missään tapauksessa antaneet hetkenkään rauhaa ja vapautta omalle tunnolle.
Kun katselin ulkoa päin uskovaisia, niin olin kateellinen ja siksi etsin heistä vikoja kaikella mahdollisella tavalla, jotta omatuntoni olisi ollut rauhallisempi, mutta toisin kävi, se tuli entistä rauhattomammaksi. En huudellut vioista ja virheistä, joita heissä näin, koska näin itsessäni paljon enemmän vikaa.
Kun katselin ja ikävöin, niin Jumala osoitti voimakkaasti, että armo ja anteeksiantamus kuuluu juuri minulle tänä päivänä täydellisenä ja kaikki synnit on lupa uskoa anteeksi. Kristuksen armoevanekliumi loisti niin kirkkaana, ettei sen häikäisyltä voinut nähdä mitään vikaa, sillä Jumala voima on paljon suurempi kuin ihmisen vajaavaisuus.
En halunnut olla perkeleen valtakunnassa ja Jumala oli minua kohtaan pitkämielinen ja laupias. Olen saanut uskoa kaikki syntini armosta anteeksi.
Vaikka edelleen kompuroin ja ryven kaidan tien laidasta laitaan, niin usko on täysin Jumalan voimassa ja siinä samassa armossa, jonka olen kohdallani saanut kokea.
Jos ihmettelet miksi kysyin voin vastata että olen myös katsellut uskoa ulkoapäin ja aika lailla samoin tuntemuksin kuin sinä.
Se mikä minut veti minut maailmaan oli omavanhurskaus. En enää uskonut yksinkertaisesti kaikkia syntejä anteeksi koksa se tuntu niin... no "yksinkertaiselta".
Minut herätti erään tuttuni lause: "Ne jotka luulee seisovansa, varokoot etteivät lankea"
En saanut rauhaa ennen kuin menin seuroihin pitkän tauon jälkeen. Siellä minulle valkeni uskon yksinkertaisuus ja halusin takaisin Jumalan lapseksi. Sain uskoa kaikki synnit anteekksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Vakavissaan ja tosissaan olevalta.
Parannuksen tuoma vihkimys antaa ilmeisesti vahvan armonsaavuttamisen tunteen, jonka turvaan luotetaan, usein ehkä liikaakin.
Uskojan hengellinen näköala kaventuu tarkoituksellisen mukaiseksi ja "se saa riittää".
Tervehdys.
Itse olen katsellut uskoa koko elämäni sen ulkopuolelta..pyöritellyt asioitani vain omassa mielessäni..
Ahdistuksessani olen siis takonut itselleni rahaa, pyöritellyt naisia ja tehnyt kaiken niinkuin tämän nykymaailman ihanteiden mukaan..
Mutta alkaa jo riittää, joten kysynkin että miten siis pääsen teidän joukkoonne jos en ole sieltä lähtenyt...????
Saako seuroilla ylipäätänsä käydä vai heitättekö ulos ja kivitätte vääräuskoisena?
lue tarkasti, ja ajatuksen kanssa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=20500000000315571#20500000000315571