vastaus etelä-suomessa pärjää kyllä kitkoilla, kunhan muistaa olla varovainen liukkailla. Muualle suomeen on parempi valita ne nastat
kitkat vai
nastat
3426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
joo, tuolla sinun logiikallasi etelä-Suomessa pärjää vaikka sileillä kesärenkailla "kunhan muistaa olla varovainen liukkailla" !
Kai sitä nyt stna tiellä pysyy vaikka millaisilla pattibaarumeilla jos ajaa 20km/h ja muistaa jarruttaa aina puoli kilometriä ennen risteystä mutta kun niitä talvirenkaita hankitaan siksi että talvellakin voisi ajaa turvallisesti normaalin liikenteen mukana!
Kehä III:n sisäpuolella pärjää mainiosti kitkoilla koska jokaisen lumihiutaleen päälle kaadetaan heti tonni suolaa ja ensimmäinenkin jäähile raavitaan pois asfalttia myöden kipinäsuihkun kera mutta kyllä etelä-Suomen talvessakin nastat ovat ainoa vaihtoehto jos on pakko ajaa kelissä kuin kelissä edes pääteitä eikä voi jäädä lähtöpaikkaan kevättä odottelemaan.
tarkotinkin. Eihän ruotsin puolella ole edes pakkoa ja etelämpänä moni ajaa siellä koko talven kesäkumeilla
kyllä kitkoilla pärjää, oikein hyvin kelillä kuin kelillä, kun on oikea asenne. Itsellä tulee alle tosin vasta toista talvee bridgen kitkat ,nyt uudet odottaa lumentuloa varastossa. ajan lapinläänin alareunan ja länsisuomen väliä myös talvisin eikä ongelmia ollut viime tavena. kitkat tuli kokeiluun viime talveksi ostetun auton mukana, enkä vaihtais nastoihin.