kitka-nasta

Otetaan tilanne että on jyrkkä ylämäki jossa märkää jäätä, juuri sen tyylinen joita autot hallitsemattomasti liusuvat alas jarrut pohjassa.
Onko siinä kitkat todellakin yhtä hyvät kuin nastat?
122787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

???.

Äänestä
  • suomessa tietääkseni on jyrkkiä mäkiä, ja ihmettelen jos et sellaista ole nähnyt ja tarvitaan vain kova pakkanen ja sen jälkeen nollakeli ja siinähän sitten luistellaan

    Äänestä

  • Pää-asissa eteläisestä Suomesta, jossa nastarengas on paras valinta.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    Pää-asissa eteläisestä Suomesta, jossa nastarengas on paras valinta.

    Etelä-Suomen päätiet hoidetaan niin hyvin, että todella harvoin on nastakelejä. Väylät pidetään auki ja sulana raskaalle liikenteelle. Rekka saattaa jäädä mäkeen joskus mutta että kitkarenkailla varustettu henkilöauto?

    Lumimyräköissä tietä ei aina ehditä hoitaa kuntoon, mutta lumessa kitka juuri onkin parhaimmillaan.

    Äänestä

jos sulla auto liukuu hallitsemattomasti mäkiä alas useinkin, niin taitaa olla ihan sama mitkä renkaat sulla on. Pistä kädet silmille vaan ja odota, että rysähtää.

Äänestä
  • vielä ei ole mennyt.
    Mutta auto on 1800 kilonen takaveto joten kai riski olis että jos mäkeen seisahtuu niin liikkeelle lähtö voi tuottaa ongelmaa, nastoja olen pitänyt alla kun en oikein uskois että kitkat vois pitää sellaisessa tilanteessa

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    vielä ei ole mennyt.
    Mutta auto on 1800 kilonen takaveto joten kai riski olis että jos mäkeen seisahtuu niin liikkeelle lähtö voi tuottaa ongelmaa, nastoja olen pitänyt alla kun en oikein uskois että kitkat vois pitää sellaisessa tilanteessa

    kitkojen pahin ongelma on juuri siinä että huonoimmalla mahdollisella pinnalla eli sileällä jäällä jonka pinta on sulanut (ei siis minkäänlaista karheutta), kitkarenkaiden pito lähentelee nollaa kun taas nastat pitävät vielä kohtalaisesti.

    Nastarenkaiden suurin etu on siinä että ne "tasoittavat" kelierot eli pito ei koskaan katoa vaikkei se toisaalta koskaan ole huippuluokaakaan.

    Kitkoilla voi taas tuudittautua väärään turvallisuuden tunteeseen kun esim. karkealla jäällä tai lumella pito voi olla suorastaan mahtava mutta sitten jossain kaarteessa olevasta sileästä pannejäässä auto sinkoaa suoraan kuusen oksalle.

    Mitä taas tulee 1800kg takavetoauton valintaan suomalaiseksi talviautoksi, niin kumeja olisivat tarvinneet pikemminkin ko. autolijan vanhemmat ;)))

    Äänestä

  • märällä jäällä kirjoitti:

    No samaa olen kiroillut itsekkin, bensaa tankatessa, että olis helpompaa jos olisin viisaammaksi syntynyt, mutta tyhmä mikä tyhmä :)
    Kiitos tiedosta eli taidan sitten jatkaa nastoilla ajelua.

    Äänestä

  • märällä jäällä kirjoitti:

    kitkojen pahin ongelma on juuri siinä että huonoimmalla mahdollisella pinnalla eli sileällä jäällä jonka pinta on sulanut (ei siis minkäänlaista karheutta), kitkarenkaiden pito lähentelee nollaa kun taas nastat pitävät vielä kohtalaisesti.

    Nastarenkaiden suurin etu on siinä että ne "tasoittavat" kelierot eli pito ei koskaan katoa vaikkei se toisaalta koskaan ole huippuluokaakaan.

    Kitkoilla voi taas tuudittautua väärään turvallisuuden tunteeseen kun esim. karkealla jäällä tai lumella pito voi olla suorastaan mahtava mutta sitten jossain kaarteessa olevasta sileästä pannejäässä auto sinkoaa suoraan kuusen oksalle.

    Mitä taas tulee 1800kg takavetoauton valintaan suomalaiseksi talviautoksi, niin kumeja olisivat tarvinneet pikemminkin ko. autolijan vanhemmat ;)))

    Se on totta että joidenkin kitkarenkaiden pito on huono märällä jäällä. Ei kaikkien kuitenkaan ostin viime syksynä Green Diamond-merkkiset kitkarenkaat. Kulutuspinnassa on rouhetta joka parantaa jääpitoa.
    Paremmin ne pitää kuin tavalliset kitkat saati pari talvea ajetut nastarenkaat. Pitohan katoaa sitä myötä kun nastat irtoaa.

    Äänestä

  • gadget kirjoitti:

    Mulla on kanssa samanlaiset kokemukset noista green diamondeista viimetalven ajalta. Hyvää on pito jopa märällä jäällä ja niin hiljaiset...
    Saas nähdä kuin noilla ensitalven pärjää eipä nuo nyt niin kuluneilta näytä granulaatit vaan kimaltelee, joku 30tkm vissiin noilla rullailtu.

    Äänestä

  • gadget kirjoitti:

    Se on totta että joidenkin kitkarenkaiden pito on huono märällä jäällä. Ei kaikkien kuitenkaan ostin viime syksynä Green Diamond-merkkiset kitkarenkaat. Kulutuspinnassa on rouhetta joka parantaa jääpitoa.
    Paremmin ne pitää kuin tavalliset kitkat saati pari talvea ajetut nastarenkaat. Pitohan katoaa sitä myötä kun nastat irtoaa.

    Ei ne nasta mihinkään irtoo jos malttaa ajaa alussa niin, että välttää sutimista ja lukkojarrutuksia, kunnes nastat hakevat paikkansa. Sen jälkeen voit vaikka kuin ajaa rallia niin ei lähe mihinkään, kokemusta on!

    Äänestä

Kuulkaas ihmiset, mitkään renkaat eivät auta jos et osaa ajaa ja ole varovainen!! Mun mielestä kaikki luottaa aivan liikaa auton renkaisiin, oli keli mikä tahansa! On aivan sama mitkä renkaat on alla. Ja täytyy aina muistaa, että talvella on TALVIkelit,kun taas kesällä eri kelit. Itse ajelen kitkoilla ympäri vuoden (asun tosin Etelä-Suomessa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuin on kirjoitti:

Otetaan tilanne että on jyrkkä ylämäki jossa märkää jäätä, juuri sen tyylinen joita autot hallitsemattomasti liusuvat alas jarrut pohjassa.
Onko siinä kitkat todellakin yhtä hyvät kuin nastat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu