Meillä on rakennusprojekti päällä ja suurin yllätys on ollut se, että rakentaminen on ikeasti kivaa eikä se vastoin kaikkia ennakkovaroituksia ole käynyt parisuhteen päälle. Tottakai on rankkaa välillä ja rahat on tiukalla, mutta älkää hyvät ihmiset uskoko kaiken maailman pahanilmanlintuja, jotka kateuttaan julistavat että rakentaminen on parisuhteen menoa. Ei, vaan nauttikaa raksa-ajasta. Se on ainutlaatuista ja jännää aikaa ja saa katsomaan omaa kumppania ihan uudessa valossa. Sillä jokainen varmasti yrittää parhaansa ja ylitää itsensä, kun on kodin tekemisstä kyse. Millaisia kokemuksia muilla?
Rakentaminen ja parisuhde
Ninni
92189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Alku on aina kivaa, jälkeä tulee vauhdilla, uutta tehdään ja uudesta kodista haaveillaan.
Sitten hommaa on tehty 6kk, alkaa välillä mieli hyytyä. Toinen tekee enemmän kun toinen ja enemmän tekijä haluaa että toinenkin tekisi. Rahat oikeesti alkaa loppua, kun nälkä on kasvanut syödessä. Pitää priorisoida ja ei olla samaa mieltä siitä mistä priorisoidaan.
Sitten kun homma alkaa olla ihan lopussa eli viimeistelyt jäljellä ei kummallaan riitä energiaa niihin. Molempia hauttaa kun homma ei etene ja ketuttaa kun rahaa ei ole tarpeeksi.
Toki huonoissa ajoissa ja hyvissä ajoissa on eroja, toisillä vähemmän muilla enemmän. Meillä niitä oli tosi vähän, 8kk ajasta keskellä 1kk ajanjakso ja lopussa vika kk.
Nyt on homma ohi ja lopulta hyvin kasvattava kokemus.
Me tosin remontoitiin vain kerrostaloasunto vaikka kaikki betonista uusiksi tehtiin. Seuraava on sitten oma talo joskus 6-8v päästä. Siitä haaveillaan jo nyt :)
onko teillä lapsia? jos on pieniä, täytyy kyllä olla mahdottoman ymmärtäväisiä lapsia et eivät satuta sählää kotona ,"raksalla" sillä aikaa kuin kumpikin vanhemmista olisi rakennushommissa.tuntuu vaan et nuo 2- eivät ymmärrä vielä mitään isompaa, et saa olla perään katsomassa koko ajan.vanhemmat lapset tietysti jo jollain lailla pärjää, ruokaakin pitäs aina jonkun keretä tekemään.
kyllä raksaaminen on kivaa jos ei ole huolta samalal pyykistä ja ruuasta kotosalla saati lastenhoidosta. ilman pikkuihmisiä olisi ollut huomattavasti helpompaa hommaa kun ei tarvii huolehtia kuin itsestään.
Aivan varmasti juuri näin. Rakentaminen on tiukkaa vääntöä ja on hieno tilanne, jos siihen saa keskittyä 100%:sti. Arkiluovuutta se kehittää joka tapauksessa varmana, lolipa lapsia tai ei. :)
tosiaan pyykitkin kotona joku varmaan pesee,ei hoksaa aina näitä kaikkia, mitä kotona toiset tekee.
Kokemuksia on varmaan kaikenlaisia.Ite kuulun epäilijöihin.Jos olisin holhousyhteiskuntaa kannattava ja yksilönvapautta rajoittava luonne suosittelisin kieltämään hartiapankki rakentamisen.
Omille vanhemmille se oli vihoviimeinen virhe mikä kantoi epäsovun hedelmää avioeroon ja vuosikymmeniin johtavaan katkeruuteen ja lapsien kautta seuraavaan sukupolveen jatkuvaan eripuraan
Ei kannata romantisoida oman kodin rakentamista tai ottaa sitä pakollisena velvoitteena saatikka miehuuskokeena.Teet päivätyössäsi 8 tunnin työpäivät niin olet velvoitteesi suorittanut,elämässä on muitakin harrasteita.
Me naurettiin jo rakennushomman alussa niille avioerojutuille :-)
Olemme jo aika "vanha" pari, yhdessä jo 17 vuotta, lapset olivat rakentamisen alussa 8v ja 4v. Mieheni teki kivitalostamme 80%, vuorotyön ohella, vain 3kk oli vuorotteluvapaalla.Itse en rakentanut mitään, mutta kaiken vapaa-aikani suunnittelin (arkirutiinien ohella). Suunnittelin keittiön, wc-ja kylpytilat, värit, maalit ym ym.
eipä juuri tullut tilanteita kesken projektin että olis pitänyt pysähtyä miettimään miten tehdään. Meillä on myös hyvin samanlainen maku, siitä ei tarvinnut riidellä. Vaikka mies oli väsynyt, hän nautti oman työnsä tuloksista oli siitä ylpeä. Olin minäkin, vaikken sitä tarpeeksi usein muistanutkaan sanoa. Olimme aiemmin remontoineet jo 2-3 asuntoa, kokemusta yhteisistä projekteista oli. Itseasiassa meidän parisuhde melkein vaatii jotain projektia koko ajan. Myönnän, että olin välillä todella väsynyt pyörittämään arkirumbaa yksinäni, itku tuli monta kertaa, mutta itse rakentaminen OLI kivaa.
Me sovimme heti alussa, että ei saa sitten ottaa itseensä jos jompikumpi tiuskahtelee tai päästelee höyryjä, ettei se ole henkilökohtaista vaan väsymystä ja aika hyvin me tuo lupaus muistettiin. Mutta kehotan kaikkea taloprojektiin ryhtyjiä tiukkaan itsetutkiskeluun, mitä se oma parisuhde kestää. Jos jo nykyisessä elämäntilanteessa toisen tekemiset ja poissaolot ärsyttää tai yhteistä makua ja tavoitteita on vaieka löytää, mutta parisuhteen haluaa säilyttää - kannattaa harkita!
Joo, kyllähän rakentaminen on toisaalta kivaa. On mukava suunnitella ja nähdä suunnitelmat käytännössä. Me kuitenkin koimme rakennusprojektin niin rankkana, ettemme ihan heti olisi valmiita samaan. Emme varsinaisesti riidelleet keskenämme. Stressiä aiheutti se, että mies teki ensin täyden työpäivän ja huhki sen jälkeen yötä myöten rakennuksella ja minä olin yksin kahden pikkuriiviön kanssa kotona 6 kk. Koin olevani kuin yksinhuoltaja (nyt vasta arvosta teitä, yh!). Lapset kaipasivat isäänsä ja hyppivät seinille ja mulla oli hermot kireällä sen vuoksi. Ystäviemme antama neuvo sunnuntain pyhittämisestä lepopäiväksi oli kullanarvoinen! Suosittelemme sitä kaikille rakentajaperheille! Ainakin meidän jaksamiselle oli tosi tärkeää rentoutua ja viettää yksi päivä viikossa toistemme kanssa ja ajatella muita asioita kuin rakentaminen
Moi,
haluaisiko joku/jotkut tämän ketjun kirjoittajista kertoa kokemuksistaan aikakauslehtijutussa? Rakennusurakka tai iso remontti voi koetella parisuhdetta ja perhettä rankasti. Joillekin se on yhdistävä ja mukava kokemus. Millaisia ajatuksia se teissä herätti?
Jaettu kokemus kiinnostaa, lohduttaa ja voi jopa auttaa vastaavaa urakkaa aloittelevia ihmisiä.
Ota yhteyttä pikaisesti: [email protected]