Kolotusta siellä...?

Kärsiikö kukaan toinen alapäänkolotuksista?
Rv 19 huomena täynnä ja jo muutamia viikkoja kolottanut alapäätä.Miehelleni olen kuvaillut kolotusta niin kun "pimmaluita" särkisi,vaikka tiedän,ettei ne luut ole mitä kolottaa =(
Meillä 6-vuotias poika ja häntä odottaessa,jos en vallan väärin muista tällainen kolotus alkoi vasta loppumetreillä...
Taitaa olla vaan kasvu tms kipuja,mutta ei niinkän mukavia sellaisia.
Lenkin jäälkeen,ja aamulla herätessä (levon jälkeen)ilkeimmillään!
2523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

toista lastani kanssa odotan (rv27) ja kolotusta kyseisessä paikassa on tuntunut viikolta 16 asti varsinkin jos kävelee pidemmän matkaa. Itse en kanssa muista kärsineeni moisesta vaivasta esikoisen odotuksen aikana. Mahtaisikohan edellisellä odotuksella ja synnytyksellä olla vaikutusta asiaan?

Äänestä

Joillain alkaa jo raskauden alkumetreillä, mutta voi alkaa milloin vain tai olla alkamatta. Sen verran itellä niitä on ollut, että tiedän, miltä tuntuvat. Mutta onnekas olen ollut, että tulivat muutamana päivänä, siinä vkon 20 paikkeilla muistaakseni, mutta menivät ohi ihan samoin tein enkä ole niistä enää kärsinyt. Vko 29 menossa.

Sen sijaan jalkaterän ulkosyrjästä vetää suonta tosi herkästi ja peukalot lähtee sijoiltaan, kun vaikka takkia vain laittaa kiinni. Että vaivansa kullakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ASV kirjoitti:

Kärsiikö kukaan toinen alapäänkolotuksista?
Rv 19 huomena täynnä ja jo muutamia viikkoja kolottanut alapäätä.Miehelleni olen kuvaillut kolotusta niin kun "pimmaluita" särkisi,vaikka tiedän,ettei ne luut ole mitä kolottaa =(
Meillä 6-vuotias poika ja häntä odottaessa,jos en vallan väärin muista tällainen kolotus alkoi vasta loppumetreillä...
Taitaa olla vaan kasvu tms kipuja,mutta ei niinkän mukavia sellaisia.
Lenkin jäälkeen,ja aamulla herätessä (levon jälkeen)ilkeimmillään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu